"Se tie vie viimein taivaaseen,
mutta tie, se on tuskien..."
Näin sanoo erään kauniin hengellisen laulun sanat. Me uskovaiset ollaan tänä päivänä taipuvaiset etsimään vain hyvää oloa ja mukavuutta ja halutaan elää lähellä tätä maailmaa.
Jeesus kuitenkin viitoitti meille tien, se oli kärsimysten tie, joka vei lopulta ristille.
"Ei ole palvelija opettajaansa parempi,
riittää että palvelijalle käy niin kuin opettajallensa" Suurinpiirtein näin lukee Jumalan sanassa.
Se ei kuitenkaan tarkoita sitä että totisen uskovaisen elämä olisi kuollutta ja tylsää, ei
ei sinne päinkään. Ne jotka kulkevat ristin tietä, ne saavat nauttia Jeesuksen läsnäolon tuomasta rauhasta. Käykäämme tänään ristin tielle!
"Kautta kärsimysten voittoon,
käynyt tie on Jeesuksen,
eikä meille toista tietä,
suotu maassa varjojen"
...Näin runoilee lauluntekijä nykypäivänä unohdetussa laulussa.
Kun katselemme esim. Paavalin elämänkertaa, näemme kuinka häntä ruoskittiin ja hän sai kärsiä. Kun luen suurten hengenmiesten elämäkertoja, niin näen että heilläkin oli omat koettelemuksensa ja kärsimyksensä.
Vain ristin tie vie perille! Mutta sillä tiellä ei ole tungosta, harvat ovat jotka sitä kulkevat.
Amen.
mutta tie, se on tuskien..."
Näin sanoo erään kauniin hengellisen laulun sanat. Me uskovaiset ollaan tänä päivänä taipuvaiset etsimään vain hyvää oloa ja mukavuutta ja halutaan elää lähellä tätä maailmaa.
Jeesus kuitenkin viitoitti meille tien, se oli kärsimysten tie, joka vei lopulta ristille.
"Ei ole palvelija opettajaansa parempi,
riittää että palvelijalle käy niin kuin opettajallensa" Suurinpiirtein näin lukee Jumalan sanassa.
Se ei kuitenkaan tarkoita sitä että totisen uskovaisen elämä olisi kuollutta ja tylsää, ei
ei sinne päinkään. Ne jotka kulkevat ristin tietä, ne saavat nauttia Jeesuksen läsnäolon tuomasta rauhasta. Käykäämme tänään ristin tielle!
"Kautta kärsimysten voittoon,
käynyt tie on Jeesuksen,
eikä meille toista tietä,
suotu maassa varjojen"
...Näin runoilee lauluntekijä nykypäivänä unohdetussa laulussa.
Kun katselemme esim. Paavalin elämänkertaa, näemme kuinka häntä ruoskittiin ja hän sai kärsiä. Kun luen suurten hengenmiesten elämäkertoja, niin näen että heilläkin oli omat koettelemuksensa ja kärsimyksensä.
Vain ristin tie vie perille! Mutta sillä tiellä ei ole tungosta, harvat ovat jotka sitä kulkevat.
Amen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Kaikilla meillä on näköjään ristimme kannettavana. Ei oo helppoo...
päivää ja haluan rohkaista sinua, ristin kantaminen tuntuu ehkä kovalta, mutta se on paras tie, Jeesuksen kärsimykset synnittömänä osoitti että se KANNATTI! jokaisella on saatavilla kallis lahja ja se on vielä ILMAINEN, kaikesta otetaan raha, mutta Jeesuksen rakkaus oli meille ilmainen.
Mutta se ei ole mitään tämän ajan rinnalla, meillä on ikuinen elämä edessä, ja siitä kannattaa taistella.
Sitä kaipaisi kulkea Jeesuksen jalanjäljissä, mutta en ole päässyt oikein täysipainoiseen Jumalelämään. Elämässä on paljon asioita joista tulisi luopua, on siteitä, joista tulisi päästä irti.
tahtoisin vain lohduttaa sinua sillä että jos olet Jumallesi uskollinen niin varmasti pääset näistä siteistä irti.
Olen itse ollut uskossa 4 vuotta ja on niitä minullakin.
Kyllähän vanha minä aina pyrkii estämään ja sotii henkeä vastaan mutta meillä Jumala puolellamme ja häneen voit aina turvata sillä hän on luvannut viedä sen työnsä päätökseen minkä hän on sinussa aloittanut.
Siunattua päivää Jeesuksessa Kristuksessa.
Kiitos hienosta kirjoituksesta.
Uskovaisuus ei ole hokkupokkus temppu jolloin kaikki "vaikeudet" lähtevät.
Kun muistamme, että joka päivä on armo uusi ja voimme lähteä uudelleen puhtain jaloin matkalle.
Ei teot, ei rituaalit, ei yhteisö vaan se tärkein; "Jeesuksen Kristuksen sisäinen tuntemus".
Kun tuntee Kristuksen seuraa siitä automaattisesti myös "teot", jotka eivät vahingoita itseään tai lähimpiään.
Mutta elämme edelleen maailmassa ja meidän on noudatettava maailman tapoja ja lakeja.
Päästessään sopuun Kristuksen ja itsensä kanssa voi ihminen levätä ilman tuskaa tässä maailman "hyörinässä".
Tärkeintä olisi pitää jalat tiukasti kiinni maassa, mutta katse kohotettuna taivaaseen.
Me emme ole tilivelvollisia teoistamme "yhteisölle" vaan ainoastaan Jumalalle, siksi on niin ihanaa, että armo on joka aamu uusi.
Jos olemme "sinut" Jumalan kanssa, voimme luottaa, että Jumala tekee työtä kauttamme ilman , että meidän on tuotava uskoa esille joka käänteessä. Tai , että meidän on huolehdittava sisariemme/veljiemme uskonelämästä.
Kun seuraavan kerran aiot kysyä;
"oletko uskossa?", kysy mielummin,
"miten päiväsi on mennyt?"
Jumalan suojelukseen luottaen kaikille siunauksen täyteistä päivää toivoen;)))))
Kiitokset tervehenkisestä kirjoituksestasi!
Näitä asioita pohdiskelen tykönäni minäkin, ja pohdiskelujen myötä yhä tärkeämmäksi on noussut elämän kunnioittaminen, siihen osallistuminen ja siinä Jeesuksen sanoman soveltaminen. Elämää ei voi kunnioittaa ellei sitä tunne. Se että osallistuu elämään ei tarkoita sitä että olisi maailmallinen.
Kummassa toteutamme Jeesuksen antamaa esimerkkiä: sulkeutumalla omaan pikku nurkkaamme, suojaan elämältä, lukemaan Herran Sanaa päivät pääksytysten vai osallistumalla elämään ja kylvämällä uskoa lähimmäisillemme arjen kaikissa iloissa ja suruissa?
Elämä on elämisen arvoista kaikkine maallisine iloineen! Elämän tarkoitus ei ole kilvoitella taivaspaikoista vaan ottaa Jeesus osaksi sitä elämän iloa.
Ihmeellistä kaanaan kieltä tuo "ristin tie". Mitä se tarkoittaa arkisessa elämässäsi? En oikein ymmärrä.
vaikket minulta kysynytkään. Jos sopii.
Ristin tie tarkoittaa niitä kärsimyksiä joita joutuu kokemaan tässä mailmassa siitä että seuraa Jeesusta. Raamattu sanoo että jokainen joka tahtoo elää jumalisesti Jeesuksessa joutuu vainottavaksi, ja kärsimään tuskaa ja ahdistusta.
Jokainen joka tahtoo minun perässäni kulkea kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä sanoo Jeesus
>>Ristin tie tarkoittaa niitä kärsimyksiä joita joutuu kokemaan tässä mailmassa siitä että seuraa Jeesusta.>>
Aivan niin ja jos joku nyt juopottelee ja saa kenkää työpaikastaan ja joutuu sen vuoksi kärsimään, ei todellakaan ole "Ristin tiellä". Miten on, kun joku seuraa Jeesusta ja joutuu sen vuoksi toisten uskovaisten vainoamaksi, eikö silloin nimenomaan ole kyse Ristin tiestä?
näin. siis itse aiheutettu synistä johtuva tuska ja kärsimys ei ole ristin tietä vaan ainoastaan niinkuin sanot se mikä aiheutuu suhteestamme Jeesukseen.
Sanoit totuuden
miten täällä Suomessa Jeesuksen seuraajia vainotaan?
Ei Suomessa vainota sillä tavoin kuin apostolisena aikana, mutta silti tosi uskovilla on oma ristinsä kannettavana.
Hyökkäys voi tulla sielunvihollisen puolelta, eli näkymättömistä. Sielunvihollinen voi yrittää masentaa ja lannistaa uskovaista ja syöttää kaikenlaista valhetta ja kiusaa uskovaa.
Ristiä voi joutua kantamaan kun sinulla on vaikea sairaus, etkä näytä saavan siihen Jumalalta apua.
Työpaikoilla ihmiset voivat syrjiä sinua ja pilkata, sekä halveksia. Eikö se juuri ole ristin kantamista.
Mutta ei sielunvihollinen kiusaa omiaan.
Ja mitä lähemmäksi Jumalaa ihminen pääsee, niin sitä kovempaan ahjoon se saattaa joutua.
... ovathan ei-uskovaisetkin sairaita ja monenlaista muutakin vaikeutta voi olla heilläkin elämässään. Taloudellisia vaikeuksia, työttömyyttä, läheisten kuolemaa. Eikö tämä heillä olekaan sitten sielunvihollisen kiusaamisen aiheuttamaa? Mitä se on?
Juuri tällä hetkellä suurimmat vainot onkin esim kiinassa ja eräissä toisissa maissa.
Suomessa ei varsinaista vainoa ole mutta pilkaa ja herjaa sitäkin enemmän, ja tämäkin luetaan niihin Jeesuksen kärsimyksiin.
Sekin aika tosin tulee kun suomessakin vainot alkavat, sitten kun kristikunta nousee unestansa ja lkaa tosissansa julistamaan evankeliumia ja saarnaamaan parannusta. Silloin vastustus herää ja vainot alkavat, nyt kun kristityt ovat melko hiljaa ja osa on jo maallistunut ei vastustustakaan tarvita.
omia?
Eikö kaikki ihmiset ole Jumalan luomia ja heissä on Jumalan henki? Jotkut vain ovat erossa Jumalasta, mutta ei kai sentään sielunvihollisen omia?
Olen aina luullut, että sielunvihollinen on kaikkien ihmisten vihollinen.
ei ole kaikkia ihmisiä koettelevat, sairaudet, taloudelliset ahdingot, sodat, rotuvainot, uskonnolliset vainot ja kriisit.
Ei mikään mikä liittyy elämään joka koskee jokaista ihmistä, niin uskovaista kuin uskomatontakin.
Nämä ajalliset , jokaista rasittavat vaikeudet elämässä aiheutuvat synnin seurauksesta, eli Aadamin ja Eevan lankeemuksesta, silloin Saatana "voitti" kaikki ihmiset itselleen.
Room. 7 sanotaan, että: "Olemme myydyt, synnin alaisuuteen." olemme luonnostamme Saatanan omaisuutta, tahdoimmepa sitä tai emme.
Ei se "vihtahousu" juurikaan hätyyttele tavallisia ihmisiä, koska he ovat jo hänen, mutta heti, kun joku tulee uskoon, sitä se alkaa vainota, tavalla taikka toisella. Jokainen joka tunnustaa Jeesuksen Herraksi, joutuu vainottavaksi, ja vainooja on juuri Saatana, ei ihminen, vaikka se joskus käyttää myös ihmistä välikappaleena.Totuushan on se, että luonnollinen minämme, eli "liha" on liitossa Saatanan kanssa, jos tunnet vastahakoisuutta hengelliseen elämään, uskovainenkin, ei-uskovaista puhumattakaan, niin se on juuri sitä liittotumista, Saatanan kanssa.
Vanha luontomme kapinoi Jumalaa vastaan, koska se on synninlain alainen.
Siispä Jeesuksen ristin kantaminen on sitä, että tunnustaa Jeesuksen elämäänsä, ja se, mitä Jeesus nimen tunnustaminen aiheuttaa uskovan elämään, on ristin kantamista, ristin häpeä,pilkka, ylenkatse, syrjintä, Jeesuksen tähden. Kaikki se, mitä ahdistusta ja tuskaa Jeesus nimi tuo elämään, se on RISTIN kantamista.
Se on kuitenkin ajallista ja tähän kuolevaan lihaan ja vereen kohdistuvaa, eikä voi vahingoittaa yhteyttä Jeesukseen, ja koska Hän on ollut kaikessa kiusattu, enemmän kuin kukaan meistä, voi Hän myös kiusattuja auttaa, ja antaa voiman kestää, Hän on uskollinen, eikä itseään voi kieltää.
Itse olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että nykyään kristittynä oleminen ei ole missään tapauksessa vainon alla olemista.
Meillä suomessa ei enää katsota "nurin" jos ihminen ilmoittaa olevansa uskossa.
Päinvastoin olen saanut hyvää palautetta;"ihan totta, mä kun luulin, että uskovaiset ovat hirveän tiukkoja ja ahdasmielisiä".
Ei työpaikallakaan ketään syrjitä uskon takia. Ihminen itse tuntee sen tunteen "olla vainottu" ja hän monasti edesauttaa tuota "vainottuna" olemistaan olemuksellaan,sillä, että hän tuo joka käänteessä sen esiin ´miten minä olen hyvä ja kelvollinen, te syntiset , tehkää parannus`.
Lisäksi suora "saarnaaminen" ;´tee parannus tai joudut...` johtaa siihen , että "tavallinen" ihminen karttaa tällaista Jumalan lasta.
Mutta Jumalan lapsena voi kulkea monella tavalla.
Paras tapa on ehkäpä juuri se, että on sinut itse Jumalan kanssa eli sisällä on aito Kristuksen tuntemus, josta seuraa hyviä tekoja ja sanoja ei pamputusta raamatulla päähän.
Jos olemuksellasi tuot esille sitä Jeesuksen opettamaa rakkautta, saat varmasti paljon enemmän "sieluja" pelastettua, kuin , että osoitat sormi syyttäen, jokaista jolla ei ole ristiä kaulassa, merkkinä uskosta Jeesukseen.
Ja sielunvihollisesta vielä sen verran, että tuo tuo paholainen pääse kiusaamaan Jumalan lasta, me olemme kalliisti ostetut, miksi Jumala antaisi paholaisen kajota meihin.
Houkutuksia maailmassa on ja monesti "uskovainen"
lankeaa, mutta hänellä on puolustaja Isän tykönä.
Myös armo on joka aamu uusi.
Miksi murehtia menneestä tai kantaa huolta tulevasta, meitä kantaa Iänkaikkisen käsivarret.
Sanotaan, että jokaisella on oma risti kannattavaan, niinpä, mutta sitä ristiä on kantanut puolestamme jo Jeesus. Usko on iloinen asia, se vapauttaa elämään ja antaa luvan elää.
Kun on sisäistänyt Jeesuksen sanoman, ei periaatteessa mikään asia ole toivoton.
Jos Hän on puolellamme kuka voisi olla meitä vastaan?
Ystävällinen hymy ja lämmin kädenpuristus antaa paljon enemmän toiselle ihmiselle, kuin syyttävä sormi ja sana.
Rakastetaan toisiamme, kun siihen vielä kykenemme.
Oikein siunauttua ja iloista kevään alkua kaikille:)))
Itse olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että nykyään kristittynä oleminen ei ole missään tapauksessa vainon alla olemista.
Meillä suomessa ei enää katsota "nurin" jos ihminen ilmoittaa olevansa uskossa.
Päinvastoin olen saanut hyvää palautetta;"ihan totta, mä kun luulin, että uskovaiset ovat hirveän tiukkoja ja ahdasmielisiä".
Ei työpaikallakaan ketään syrjitä uskon takia. Ihminen itse tuntee sen tunteen "olla vainottu" ja hän monasti edesauttaa tuota "vainottuna" olemistaan olemuksellaan,sillä, että hän tuo joka käänteessä sen esiin ´miten minä olen hyvä ja kelvollinen, te syntiset , tehkää parannus`.
Lisäksi suora "saarnaaminen" ;´tee parannus tai joudut...` johtaa siihen , että "tavallinen" ihminen karttaa tällaista Jumalan lasta.
Mutta Jumalan lapsena voi kulkea monella tavalla.
Paras tapa on ehkäpä juuri se, että on sinut itse Jumalan kanssa eli sisällä on aito Kristuksen tuntemus, josta seuraa hyviä tekoja ja sanoja ei pamputusta raamatulla päähän.
Jos olemuksellasi tuot esille sitä Jeesuksen opettamaa rakkautta, saat varmasti paljon enemmän "sieluja" pelastettua, kuin , että osoitat sormi syyttäen, jokaista jolla ei ole ristiä kaulassa, merkkinä uskosta Jeesukseen.
Ja sielunvihollisesta vielä sen verran, että tuo tuo paholainen pääse kiusaamaan Jumalan lasta, me olemme kalliisti ostetut, miksi Jumala antaisi paholaisen kajota meihin.
Houkutuksia maailmassa on ja monesti "uskovainen"
lankeaa, mutta hänellä on puolustaja Isän tykönä.
Myös armo on joka aamu uusi.
Miksi murehtia menneestä tai kantaa huolta tulevasta, meitä kantaa Iänkaikkisen käsivarret.
Sanotaan, että jokaisella on oma risti kannattavaan, niinpä, mutta sitä ristiä on kantanut puolestamme jo Jeesus. Usko on iloinen asia, se vapauttaa elämään ja antaa luvan elää.
Kun on sisäistänyt Jeesuksen sanoman, ei periaatteessa mikään asia ole toivoton.
Jos Hän on puolellamme kuka voisi olla meitä vastaan?
Ystävällinen hymy ja lämmin kädenpuristus antaa paljon enemmän toiselle ihmiselle, kuin syyttävä sormi ja sana.
Rakastetaan toisiamme, kun siihen vielä kykenemme.
Oikein siunauttua ja iloista kevään alkua kaikille:)))
..uskovaisten ei kannatakaan alkaa saarnaamaan parannusta muille ainakaan nykyistä enempää, ennenkuin ovat tehneet itse parannuksen omista synneistään ja pystyvät näyttämään esimerkkiä muille. Uskovaisten helmasyntejä ovat mielestäni kaksinaamaisuus ja rakkaudettomuus. Monet uskovaiset käsittävät rakkauden jotenkin omalla tavallaan. Se on toisten holhoamista ja toisten puolesta ajattelemista. Rakkaus on kuitenkin toisen ymmärtämistä - syntisenkin - eikä hänen rikkeittensä osoittelemista. Niitä rikkeitä kun on uskovaisillakin omasta takaa ihan riittämiin. Osoitellaan ensin sormella itseemme, sitten vasta muihin syntisiin päin.
Edelliseen viestiin ei voi sanoa muuta kuin Amen!
olet, kyllä me uskovatkin tehdään syntiä sitähän kukaan ei ole kieltänytkään.
Tarkoitin parannus saarnalla sitä, että ihmiset huomaisivat tarvitsevansa Jumalaa, sillä missä ei tunneta syntisyyttään ei tarvita armoakaan.
Kyllä meidän pitää jatkaa tätä evankeliumin saarnaamista niin kuin Jeesus meille käskyn antoi, ei toki niin kuin sanot missään ylimielisyydessä ja itseä parempana pitävänä vaan rakkaudessa hukkuvaa ihmistä kohtaan, tulevista vainoista huolimatta.
Kuulostaa tosi kaukaa haetulta tuo väitteesi, että parannussaarnan ja ARMON saarnaaminen johtaisi vainoihin. Jos niitä vainoja tulee, kyllä syyt ovat ihan varmasti muualla.
Jos sitä armoa osataan oikein ihmiselle julistaa se ei kyllä herätä sellaista vihan reaktiota, että jopa vainoihin asti...
Sitä paitsi. Ihmiset ovat nykyään jo kovin tietoisia omista ongelmistaan ei heille tarvitse niistä alkaa osoittelemaan. Suurin tarve nykyaikana onkin konkreettisen avun tarve. Jos seurakunta pystyy sitä antamaan, se on rakkauden osoitus. Nykyihmisen syventyvässä henkisessä hädässä, joka johtuu usein onnettomista lapsuuden olosuhteista ja puuttellisista hoivasuhteista, ei pelkkä parannuksen saarnaaminen auta. Tarvitaan syvemmälle meneviä toimenpiteitä. Jos jäädään parannuksen vaatimisen ja armonjulistuksen tasolle jäädään kiertämään yhtä ja samaa kehää. Onko hurmahenkisillä "parannussaarnaajilla" mitään näkemystä siitä, mitä ihmiset OIKEASTI nykyisin tarvitsevat.
Kyllä se niin on että luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä mikä Jumalan on. Syntiinlankeemuksesta saakka ihminen on vihannut Jumalaa ja jos ihmisiä kehoitetaan tekemään parannusta eli heidät herätetään siitä unesta että en minä Jumalaa mihinkään tartte niin kyllä se on aina tuonut vainoja, niin paljon ihminen Jumalaa vihaa.
Ja kyllä me tiedämme mitä ihminen tarvitsee, se on Jumalaa ja hänen eheyttävää rakkauttaan. Sillä nämä sinun mainitsemat lapsuudesta saadut traumat ym korjataan.
Olet oikeassa tavallaan että pelkkä parannussaarna ei riitä. Mutta siihen parannussaarnaan kuluu aina evankeliumi Jumalan armosta ja rakkaudesta syntistä ihmistä kohtaan.
..olla aika tietämätön ihmisen psyykkisestä rakenteesta. Millainen on ihmiskuvasi?
Alussa kun Jumala loi ihmisen ja kaiken muun hän sanoi että se on sangen hyvää, myös ihminen. Hän oli oikessa suhteessa lähimmäiseen, luontoon ja eritoten Jumalaan.
Syntiinlankeemuksessa tämä kuva särkyi ja ihmisestä tuli Jumalan vihollinen (ihmisen puolelta, Jumala edelleen rakasti ihmistä), hänen suhteensa lähimmäisiin muutui samoin luontoon, hänestä tuli riistäjä ja itsekäs, suorastaan paha.
Tätä todistaa monet kohdat raamatussa mutta myös arkielämässä.
Ihmisen kuuluisi olla Jumalan yhteydessä sillä onhan Hän elämän valkeus. Ihmisestä ei tule koskaan ehjää niinkauan kuin hän on erossa Luojastaan. Sen minkä lankeemus rikkoi voi ainoastaan Jumala korjata.
Kun ihminen uudestisyntyy Jumalan voimasta palautuu tämä Jumalan kuva (ei tosin kokonaan tässä ajassa).
Lyhyesti: ilman Jumalaa ihminen on kuin ajopuu elämän myrskyissä.
ihmiskäsitykseesi muuta kuin tämä? Selvittelit vain hengellistä puolta.
Koska ihminen on luotu Jumalan kuvaksi ja elämään hänen yhteydessään niin hengellinen on tärkein ja kaikki nivoutuu tähän.
En ole niin viisas että voisin alkaa puhumaan ihmisen psykologiasta maallisin termein.
. väität siis, että ihmiset vihaavat Jumalaa. Tämä on tietysti oma käsiteyksesi asiasta, koska et voi sitä mitenkään tietää. Ihmisellä on kuitenkin tapana kertoessaan mielikuviaan muista ihmisistä kertoakin pikemminkin itsestään kuin näistä muista, koska ihminen heijastaa itseään muihin ihmisiin.
Kyselen mielessäni, miten traumaattinen isäsuhde tällaisen väitteen esittäjällä on täytynyt itsellään olla. Onkohan isä ollut kovin ankara ja esittäny kohtuuttomia vaatimuksia: ei ole rakastanut ehdoitta lastaan. Tällainen kohtelu herättää lapsessa aivan aiheellisesti vihan. (Mutta onko sitä vihaansa saanut edes osoittaa!) Isän tehtävänähän on vain rakastaa lastaan sellaisena kuin tämä on. Lapsi oppii kyllä kaiken tarpeellisen elämän säännöistä ja turvallisista rajoista mallioppimisen kautta seuraamalla rakastamansa isän esimerkkiä.
Ihminen siirtää aiemmat tunnekokemuksensa ja mielikuvansa myös jumalasuhteeseensa. Jos suhde isään on ollut ristiriitainen viha-rakkaus -suhde, ei ole ollenkaan ihme, jos ihminen odottaa uskonelämänkin olevan jotenkin dramaattista. Jossainhan täytyy aina vaania sen "vihollisen", joka isä enemmässä tai vähemmässä määrin on ollut.
No, Raamattua selailemalla kyllä löytää monia jakeita, joista voi kyhätä itselleen käsityksen että uskonelämä on yhtä dramaattista kuin elämä oli isänkin kanssa. Ainakin sielunvihollinen kiusaa ja vaanii, tai sitten uskovan oma suuri hurskaus herättää ei-uskovissa vihaa. Variaatioita löytyy monenmoisia aina miestä myöten.
Jos seurakunta pyrkii ruokkimaan tällaista uskonelämää eikä kykene saattamaan sisäisesti rikkinäisiä uskoontulleita eheytymisen tielle, mikä korjaisi näitten ihmisten uskonelämän ja ajattelun vääristymät, se tekee heille karhunpalveluksen.