Uusi

Vihreä Lanka:
Akuliina Saarikoski on seuraava Anne Moilanen28.5.2009
Yle aloittaa radio ykkösessä kesäkuussa uuden Bensaa liekkeihin! -ohjelman, jota vetää Akuliina Saarikoski.

Bensaa liekkeihin! Akuliina Saarikosken radio-ohjelma tuo vastarintaa valtamediaan.
Kuva: YleOhjelma tulee Anne Moilasen Tulta munille! -ohjelman paikalle. Viimeinen Tulta munille! -lähetys kuullaan ensi lauantaina.

Tulta munille! -ohjelman Anne Moilanen sai ohjelmasta kovan nosteen. Akuliina Saarikoski, tuleeko sinusta seuraava Anne Moilanen?

"En ole seuraava Anne Moilanen, hän on tietenkin oma henkilönsä. Sen sijaan voisin olla seuraava maailman presidentti, jos sellaista virkaa tarjottaisiin", Saarikoski sanoo.

Yhteisiä piirteitä Moilaselta ja Saarikoskelta löytyy.

"Niin sanottu provoasteeni on varmasti yhtä korkea kuin Moilasella. Luulen, että ihmisistä, jotka nostavat uusia keskustelutapoja esille, yritetään aina tehdä julkisuudessa yksiulotteisia narrihahmoja. Kaikki eivät halua kuunnella uusia keskustelunavauksia. Tämä minulla ja Moilasella lienee yhteistä."

Saarikoski on toiminut muun muassa Oikeutta eläimille -yhdistyksen tiedottajana ja osallitunut talonvaltaus- ja seksuaalipoliittisten liikkeiden toimintaan.

"Suomessa tarvitaan vastarintaisempaa poliittista keskustelua valtamediassa, kuin mitä nyt on käyty", Saarikoski sanoo.

Hän sanoo pyrkivänsä käsittelemään vastarintaa laajempana ilmiönä, kuin minä se on julkisessa keskustelussa tähän asti ymmärretty.

"Vastarinta ei ole vain mielenosoittamista, vaan sitä voivat olla hyvin pienet teot."

Ensimmäisen 6. kesäkuuta esitettävän lähetyksen aiheena on seksuaalianarkismi.

"Ohjelmaan tulee sellaisia vieraita, jotka pystyvät puhumaan poliittisista aiheista vapaammin, koska heillä ei ole sellaista edustusperiaatetta jota suomalaisilla politiikassa usein on."
080
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Feministinen Sankari kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu