Armeija oli turha käydä, minut pidettiin siellä pakolla 9kk ajan. Tuona aikana menettämäni työttömyyskorvaus on nettona yhteensä n.3780€. Mistä ne voi periä takaisin?
Valtio jäi minulle velkaa armeija-ajasta
korvaa
7467
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
kun vähennetään 9 kk asuminen ja ruokamenot sekä vaatetus ja maksetut päivärahat.
Niin päästään johonkin sellaiseen summaan, että olet oikeasti valtiolle velkaa muutaman tonnin.
Ja jos olisit työttämänä loisinut olisit oikeasti tullut mulle halvemmaksi koska mun veroista sun elämisesti olisi jokatapauksessa maksettu
Äkkiä laskien vuokrat noin 3700 ruokailut vähintään 3600 nykyistä päivärahaa en tiedä enkä vaaetmenoja.
Mutta noin karkeasti arvioden vähintään 2700 euroa olisit maksupuolella. Että kenenkäs nyt pitäisikään oikeasti maksaa ja kenelle kun työttömyyskorvauksetkin ovat yhteiskunnan pussista maksettuja niin eipä hirveesti kannattaisi itkeä.
eli kukaan ei ole siitä valtiolle velkaa paskaakaan
Armeijassa ollaan sen vuoksi, että yhteiskuntaa ja oikeuksia pitää puolustaa, jotta niiden olemassaolo olisi turvattu. Suomen oloissa yleinen asevelvollisuus on osittautunut parhaaksi järjestelmäksi tuoreissakin tutkimuksissa. Pitkä rauhan aika ei tarkoita sitä, että sotaa ei enää koskaan tule, ja ettei armeijaa tarvita.
Siksi sinä jouduit olemaan tuolla 9 kk ;)
Mutta ei se turhaa aikaa ollut, palvelemalla intissä olit hyödyksi yhteiskunnalle.
HAHAHAAHAHAHAH
joo niin varmaan, suomen armeijalla on todellakin mahdollisuuksia näitä potentiaalisia maita vastaan jotka voisivat joskus julistaa sodan. Mieti nyt vittu itsekkin, suomen armeijan määrät ja kalusto on kirjaimellisesti perseestä, jos joku tänne tulee niin me voimme korkeintaan viivyttää pari tuntia.
korkojen kera olemalla valtiolle mahdollisimman kallis ja maksamalla mahdollisimman vähän veroa. Pakollista armeijaa voi verrata syyttömästi vangitsemiseen. Muualla läntisessä maailmassa tuollainen vain toiselle sukupuolelle vankilan uhalla toteutettava järjestelmä on todettu vanhentuneeksi.
En itse lusinut intissä 9kk:tta, muutaman päivän vain, katson kuitenkin että valtio on sujut kun 50 000 euroa on aiheutettu kuluja suomen valtiolle jokaista lusimaani päivää kohden. Se on ihan laillista punnita joka ratkaisu siten että valtio kärsii eniten. Kuluja tulee ja moni tekee samoin. Tämä taantuma tulee laittamaa koko paskavaltion muutenkin polvilleen ja vaikuttaa armeijaankin.
Ja sinä olet henkilö joka on koko ikänsä sossun luukulla ,ei siis mies vaan joku kummajainen .
koska vain ne jotka tykkää armeijasta saa töitä ja maksaa veroja