Olen parikymppinen vastavalmistunut työtön nuori. Ilman töitä en ole päässyt muuttamaan omilleni, enkä hyvätuloisten vanhempieni takia ole koskaan saanut mitään tukia. Mutta entäs nyt? Vanhemmat eivät ole niitä kaikista anteliampia, vaan ystävällisesti ilmoittivat että sitten kun neiti täyttää 20v hän maksaa vanhemmilleen kaikesta: ruuasta, sähköstä, vaatteiden pesusta sekä lattian kulutuksesta. Eli käytännössäottaen "vuokraa" pyydetään, mutta epävirallisesti. Eivät suostu tekemään erillistä vuokrasopimusta, jonka avulla saattaisi (?) saada tukia sillä tahtovat minun ansaitsevan rahani rehellisesti.
Toistaiseksi paperille on kirjoitettu ylös velkani, ja summa vain jatkaa kasvamistaan. Töitä olen hakenut kuin hullu, KAIKKI KÄY mutta mitään ei tule. Ja plaaplaa aina työtä tekevälle riittää, pieni ja heikko tyttö ei sovellu varastoon eikä hiljaisen ja ujon luonteen takia asiakaspalvelutyöhön ainakaan näin kovan kilpailun aikaan. Siivojaksikaan eivät huolineet, näytän kai siihenkin liian heikolta.
Eli mitä voin tehdä estääkseni velkalistan kasvamisen ja saadakseni sen jotenkin takaisin maksettua? Olen yrittänyt selailla kelaa päivästä toiseen, mutta en keksi vaihtoehtoa. :( APUA.
Toistaiseksi paperille on kirjoitettu ylös velkani, ja summa vain jatkaa kasvamistaan. Töitä olen hakenut kuin hullu, KAIKKI KÄY mutta mitään ei tule. Ja plaaplaa aina työtä tekevälle riittää, pieni ja heikko tyttö ei sovellu varastoon eikä hiljaisen ja ujon luonteen takia asiakaspalvelutyöhön ainakaan näin kovan kilpailun aikaan. Siivojaksikaan eivät huolineet, näytän kai siihenkin liian heikolta.
Eli mitä voin tehdä estääkseni velkalistan kasvamisen ja saadakseni sen jotenkin takaisin maksettua? Olen yrittänyt selailla kelaa päivästä toiseen, mutta en keksi vaihtoehtoa. :( APUA.
Vastaukset 15
Vanhimmat
omaan kämppään...
sossuun ja sen kautta vaadit, että sinun on päästävä omaan asuntoon. Sossu auttaa, pitäisi auttaa asunnon saannissa ja olen kuullut että maksanut takuun usealle. Sehän on ns kaupungin asunnoissa aika pieni, jos sitä yleensä onkaan.
Kuulin kerran bussissa kun joku nuori kertoi että sossun kautta sain sängyn ym , luetteli huonekaluja mitä oli avustettu kun muutti omaan kämppään. Noissa avustuksissa on varmaan kaupunkikohtaisia eroja, mutta kannattaa yrittää.
Olet jo sen ikäinen että sinun pitäisikin asua omillaan ja alkaa opettelemaan itsenäistä elämää. Kun saat sen kaupungin asunnon ja olet työtön, ei juuri tuloja, sinulle lasketaan asumistuki ym ja käteen pitää jäädä elämiseen n 417e/kk, jolla maksat ruuan, vaatteet, matkat, kaiken mikä jää asumiskulujen yli. Sillä pitää päräjätä ja on opittava pärjäämään.
Saman ongelman kanssa meillä on painittu.
En tosin ole suurituloinen vanhempi vaan hankin alle yhdeksänsataa e/kk.
Asunto on vuokrakolmio.
Tyttö muutti viikko sitten toiseen kaupunkiin. Hän valmistui keväällä ja joutui työttömyyskortistoon.
Hänellä on opintolaina niskassa. Haki töitä keväästä asti ympäri maata. Vihdoin tärppäsi puhelinmyyntityö josta maksetaan 1000 e/kk provikat.
Tyttö otti pankista velkaa tonnin ja haki sossusta muuttoavustuksen että pääsi muuttamaan.
Huonekaluja haalittiin täältä kotoa mitä löytyi, mitä ei löytynyt hankkii sitten kun on varaa.
Astiat ym. kerättiin äiskän kaapeista. Mattoja ei ole mutta voihan elää ilman niitäkin.
Annoin pesuaineeet ja välineet että pääsee alkuun. Ostin yhdet verhot ja muut etsittiin kotoa.
Sänkynsä sai viedä mennessään. Onneksi hän edellisten kesien hankkeilla osteli jo aikoinaan itselleen kodinkoneita ja muuta tarpeellista.
Vuokratakuu oli 250 e jonka maksoi sillä pankkilainalla samoin kuin ensimmäiset vuokrat. Tili tulee vasta 20.10
Pitää mennä äymään ensi viikolla kun saan kelan eläkkeeni että saan bensaa ostettua. Vien mansikoita pakasteesta ja lupasin viedä tarpeet ja tehdä pizzaa hänelle.
En tunne vanhempiasi, mutta voin kertoa, että aikuisia ihmisiä ei todellakan pidä enää hyysätä!
Maksoin itse kotiin heti 18v täytettyäni. Olin vielä lukiossa, mutta sain töitä lauantaiksi pikaruokalasta. Siitä palkasta maksoin 1/3 kotiin vanhemmilleni.
Oikeastaan se oli näin jälkikäteen ajatellen erittäin opettavasta. Totta kai se tuntui katkeralta ja suurelta vääryydeltä silloin 18v, varsinkin kun kukaan ystävistäni ei joutunut maksamaan mitään kotiin.
Kaikki kunnia, että yrität löytää töitä. Opiskelupaikan löytäminen olisi kuitenkin se tärkein juttu sinulle, jos et omaa vielä mitään ammattia.
Tuli vielä mieleen juuri pikaruokapaikat, lehtien ja mainosten jako. Uskon, että sitkeästi yrittämällä löydät jotain työtä. Ehkä vanhempasi voisivat avustaa työpaikan löytämisessä?
ja kun saat opiskelupaikan, muuta opiskelija-asuntoon, eli pois kotoa.
Vaikka jonkin ystävän kanssa kimppakämppään.
Voi hellan lettas kun vanhemmat pyytävät sinulta rahaa elinkustannuksista heh heh oot siinä iässä viellä että tarvit apua pyllyn pyyhkimisessä.Ja jumalauta nykypäivän nuoriso ajattelee niin että kyllä sossu maksaa saatana sanon minä että itse ne rahat on ansaittava...
Voi miten surkeeta elämää vietät.
kun olin 17v lähdin kotoa, otin vähän vaatteita mukaan en kaikkea, lapsi syntyi 2kk päästä,
olin kotona, aviomies kävi töissä, rahaa ei paljon ollut, 2 mk tilipäivä 4 päivän päästä, mutta hyvin meni
en osannut koskaan valittaa, kun olin 25 v ostettin oma Rivitalo
Oman lapsi lähti kodista 19 vuotiaana ja niin minä kuin tyttärenikin olemme pärjänneet,
nyky nuoret saa ihan likaa vanhemmiltaan, jos kaikki on tarjottimella edessä, ei pysty koskaan iloitsemaan
mistään.
Muistan kun säästin keittiön lamppua varten ja voi miten onnellinen olin kun sen vihdoin sain.
maksamaan takaisin mitään ilman sopimusta, vanhempasi vain halunnevat opettaa. Pahaa teki katsella 26-vuotiaita jotka eivät osanneet edes nappia ommella. Eräs 21-vuotias tyttö ei osannut pestä omaa pyykkiään, ajattelin kuinka noloa on aikuisen naisen pesettää pikkuhousujaan muilla, olin itse 13-vuotiaasta pessyt toistenkin pyykkejä. Vanhemmat sitoivat koska pelkäsivät pahaa maailmaa, ei ihme että iso ihminen voi huonosti, mutta ei välähtänyt, että se johtui holhoamisesta.
Joku voi asua kuukausitolkulla pesemättä lattiaa, äiti on aina ennenkin siivonnut.
Pilalle passatut tuottivat pettymyksen, odotettiinhan heiltä ihmeitä, kun tehtiin niin paljon työtäkin.
En syytä vanhempiani. Ja minulla on kyllä ammatti (merkonomi), mutta töitä ei ole.
Ymmärrän että vanhempani haluavat auttaa minua itsenäistymään, ja voi herran jumala ette usko kuinka paljon haluaisinkaan itsenäistyä ja muuttaa pois. Te ette kuitenkaan auta minua, kertomalla että vanhempani ovat oikeassa. Apua tarvitaan siinä, että miten voin jatkaa tästä!
Osaan pestä pyykkiä, tiskata, siivota jne.. Luulitteko että vanhempani antavat minun vain makoilla täällä? Mitä tekin oikein kuvittelitte. Pidän omalta osaltani taloa pystyssä, siivoan ja kokkaan kaikille kun vanhemmat ovat töissä.
Tosiaan ongelma on siinä että tahdon täältä pois. Töitä, asunnon.. omaa rahaa jolla maksaa velat ja elättää itsensä. Miksi tämä oli teille niin kovin ongelmallinen juttu vastata..
kasvatuksessaan, jos teet kotitöitä, kaikki kunnossa. Sinulla on vielä aikaa, turha murehtia.
Katsohan vastaukseni ja neuvoni tuolta talouspalstalta, missä esitit saman kysymyksen.
on todellinen. Tästä on jo yli 25 vuotta aikaa. Sain aina myöhäiseen teini ikää asti olla aika vapaasti kohtuullisen hyvätuloisten vanhempieni edessä. Kun pääsin aikuisikään isäni otteet koveni ja ja hän rupesi henkisesti ahdistelemaan minua ja määräämään tulevaisuuttani. Mitä opiskelen etc. Lukion jälkeen menin töihin ja sillojn isäni määräsi minua maksamaan 700 mk/kk asumisestani ja ylläpidosta. Kaikesta tekemisistäni niin hyvistä ja pahoista hän vain moitti minua ja olin henkisesti niin loppu kun pakotettuna lähdin opiskelemaan isnsinööriksi. Itse halusin Ekonomiksi. No eihä opiskeluista tullut mitään kun aiken tein hänen miellestään väärin. Taskuni,ystäväni ja huoneeni läpikäytiin säännöllisesti. Aina syyttäen vaikka kavereitteni vanhempienkin mielestä elin nuhteettomasti. Vuoden opiskelujen jälkeen annoin periksi ja lähdin töihin. Tilanne vaikeutui niin että oli pakko hakea asunto. Välitt oli monta vuotta poikki vanhempieni kanssa jotka sanoivat etten tule pärjäämään elämässä. Opiskelin kauppatieteitä rahoittaen itse työnteolla. Lannistettunakin silloin kotona tiesin kyllä toisin kun isäni väitti että tulen pärjäämään. Ilman sitä vahvaa uskoa heikkonakin hetkenä minua ei välttämättä olisi tänäpäivänä. Koin sitten vuosien varrella varsinkin laman aikana työttömyyttä, ulosottoa etc. ja ankaraa köyhyyttä. Pahinta oli vanhempieni halveksunta minua kohtaan ja kommentit työttömyydestäni. Päätin silti etten anna periksi. Yhtenä jouluna isäni kielsi minua tulemasta suvun joulujuhlaan koska häpesi minua. Olin silloin juuri tavannut nykyisen vaimoni vuonna -95 joka sääli minua ja kutsui minut omien sukulaisten juhliin vaikka hetä en ollut aikaisemmin tavannutkaan. Itkin sinä jouluaattona itseni uniin.
Viime perjantaina 18.9 täytin 43 vuotta. Vaimon tarjoaaman kakun jälkeen sanoin että lähdenpä meidän koiranpennun kanssa vähän kävelemään. Otin mukaan pari olut tölkki ja kävelin läheisen pellon reunalle. Katselin sinistä taivasta koira vieressäni ja rupesin miettimään mitä vuosien varrella on tapahtunut. Taisin käydä miellessäni edelliset 25 vuotta läpi samalla kun hörpin vähän olutta. Oli ura viimeisten 10 vuoden aikana ollut nousua ja perheen tulot jopa hyvä osaisen. On mukava oma rivitaloasunto, uudehko asuntovaunu, pari autoa sekä moottoripyörä ja pari moottorivenettä, paljon lomareissuja ja muutenkin vähän kaikkea saannut hankittua. Kaikki tuo vain materiaa. Kaikkein hienoimmat saavutukseni on ihana vaimoni ja poikani jotka minulle on suotu. Koiranpentumme kruunaa perhe elämämme. Jopa suhteet vanhempieni kanssa parani vuosien varrella joten pojallani myös isovanhemmat. Eli olen saavuttanut kuitenkin elämässäni sen mitä isäni sanoi etten saavuttaisi. Ehkä juuri sen takia että en antanut periksi ja uskoin itseeni vaikka usko meinasi välillä loppua.
HYvä tyllerö. Epäilet aloituksessa että sinä et kykene mainitsemasi asioihiin. Älä epäile. Kyllä sinä pystyt ja sinun pitää uskoa siihen. Älä anna periksi äläkä lannistu.
T. 43-vuotias mies espoosta.
olen itse elänyt yksinhuoltajan lapsena köyhän lapsuuden-jopa sellaisen, jossa koin olevani vähän heitteillä. Rahaa ei riittänyt aina ruokaan, ei koulukirjoihin yms välttämättömään. Selvinnyt kuitenkin olen ja nyt ihan hyväpalkkaisessa työssäkin.
Minulla on kaksi lasta, teini-ikäiset tyttäret, ja alusta asti on ollut selvää, että autan heitä niin pitkälle kuin voin-esim. opiskeluissa, raha-asioissa jne.Itsehän olen heidät "hankkinut".
En tarkoita nyt hemmottelua-ja koetan opettaa lapsilleni, että raha ei kasva puussa.Mutta en usko, että ainoa tapa opettaa näitä asioita lapselle on jonkilainen"kärsi ja näe nälkää" mentaliteetti.
Meillä on ollut hyvin köyhiä aikoja mutta nykyään talous tasapainossa. Ja vaikka olen varmaan monen mielestä lapsilleni kustantanut paljon rahallisesti, ei heistä ole tullut kiittämättömiä nurkujia. Päinvastoin. Esim tyttäreni ei meinannut viimeksi kertoa, että tarvitsee eräät lukion kirjat, koska ei halunnut rasittaa meitä rahallisesti.
Minulla on sukulaisia Espanjassa, ja mielenkiinnolla seuraan heidän tapaansa toimia näissä asioissa. Lapset asuvat kotona pitkään ja heitä tuetaan ja autetaan pitkälle.Muutenkin perheyhteisö on siellä tiiviimpi-toisistaan pidetään huolta.
"Toistaiseksi paperille on kirjoitettu ylös velkani, ja summa vain jatkaa kasvamistaan. Töitä olen hakenut kuin hullu, KAIKKI KÄY mutta mitään ei tule. Ja plaaplaa aina työtä tekevälle riittää, pieni ja heikko tyttö ei sovellu varastoon eikä hiljaisen ja ujon luonteen takia asiakaspalvelutyöhön ainakaan näin kovan kilpailun aikaan. Siivojaksikaan eivät huolineet, näytän kai siihenkin liian heikolta."
Anteeksi nyt vain, mutta jos laskuista poistetaan RASKAAT TYÖT ja ASIAKASPALVELUTYÖT niin mitä jää jäljelle? Suurin osa töistä on pitkälti asiakaspalvelua, ellet sitten omaa sellaista työkokemusta että pääset suoraan asiantuntijahommiin (ja ne muut hommat on sitten fyysisesti raskaita). Ujoudesta pääsee kyllä eroon, nyt ei ole varaa olla ronkeli töiden suhteen.
Minäkin olen pieni ja heiveröinen ja yritin kouluttautua siten, etten joutuisi asiakaspalvelutyöhön, mutta siihen vain ajautui väkisin. Usko huviksesi siihen tottuu. Lopulta on aika vähän sellaista työtä, missä ei ollenkaan joudu asiakkaiden kanssa tekemisiin; ne työt on jo menneet melkein kaikki Kiinaan.
Vaikka täällä puhutaan paljon ilmaistyötä vastaan, niin työharjoittelu voisi tapauskessasi olla ratkaisu ongelmaasi. Silloin ei työmarkkinatukeen sovelleta tarveharkintaa ja pääsisit vähän omillesi. sinulla kun ei ole kokemustakaan, niin siinä tapauksessa se voisi olla ok. Koeta johonkin yhdistykseen, nissä on toimistotöitä, mutta ei varaa maksaa palkkaa. Menepä maanantaina työkkäriin juttelemaan asiasta, voi käydä niin että sinulle löytyy jotain oikeaakin työtä.
Minä osaan asettua asemaasi, sillä oma ponuoreni valmistuu myös, hän on nuori, täyttää 19 vasta joulun alla. Hänen kohdallaan tilanne on hieman erilainen, sillä hänellä on lievä vamma, joka voi vaikeuttaa työn saantia. Olen yrittänyt tukea ja kannustaa, sitähän sinunkin vanhempasi todellisuudessa tekevät, eli eivät halua sinun saavan kaikkea valmiina. Meillä on opettamalla opetettu tekemään ruokaa, siivoamaan huusholli itse vessaa myöten ja puhuttu siitä jo pitkään, että hän muuttaa sitten omilleen kun saa päättötodistuksen. Hän maksaa jo lääkäri- ja lääkelaskunsakin itse, toki saa vakuutusrahaa vielä siihen asti kun täyttää 21.
Älä välitä noista asiattomista viesteistä, ihmisiä ärsyttää kun jotkut eivät sovi siihen mielikuvaan, jonka he ovat luoneet itselleen nostaakseen omaa heikkoa itsetuntoaan. Sinä vaikutat fiksulta nuorelta, jos minulla olisi yritys ja varaa maksaa palkkaakin, ottaisin juuri sinun kaltaisesi töihin tekemään jotain toimistohommaa. Älä luovuta.
Heip,
Vanhemmat ovat kyllä elatusvelvollisia kun vain tietää jutut, no en viitsi täällä kaikkien nähtävillä keskustella, joten jatketaan suoraan.
[email protected]