todella paljon käytetty ja sitäkin pidetään kirjaimen mukaan käytössä,
kun sana sanoo:"siunatkaa, että siunauksen perisitte."
Luullaan kun tuota vain alvariinsa toivotan, niin siunauksen silloin perin, kun kirjain niin
osoittaa Raamatussa.
Jumala ei kuitenkaan tule ketään pelastuksen armolla siunaamaan vaikka kuinka tuota
hienoa sanontaa käyttää.
Jumalan omalla on siunaus sydämessään hän ei ketään kiroa, vaan toivoo kaikille parasta.
Mutta tämä Jumalalta tuleva siunaus koetaankin myrkkynä, kun on itse vilpissä luisuttu
pois Jumalan äänen kuulumattomiin.
Mitä tulee tällaisen vilpillisen ihmisen siunaamiseen joka elää katkeruudessa ja vihassa
lähimmäistä kohtaan, niin todellakin osallistuu itse siihen samaan syntiin.
Ei siis ole yhdentekevää mihin ihminen yhtyy. Mutta näin se on ne jotka elävät vilpissä, vääryydessä
totta kai he toisiaan siinä siunaa ja samassa synnissä rypee.
Näin se vaan menee:"Ja kaikki, jotka tahtovat elää jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa, joutuvat vainottaviksi. 13. Mutta pahat ihmiset ja petturit menevät yhä pitemmälle pahuudessa, eksyttäen ja eksyen."
Kaiken aikaa tuodaan valheita Jumalan omasta, ja miksi saatana ei todellakaan voi sietää
Jeesuksen omaa.
Kuitenkin toivoisi, että ne jotka täällä omia pääntuotoksiaan katkerana tuo, että Jumala heidät
saisi vielä pysäyttää.
Itse tekevät niin tutkailevat toisten tekemisiä jne josta siten haukkuu miten joku muu tekee
niin. Menisi jo todella itseensä ja pyytäisi että Jumala paljastaisi mitä siellä omassa sydämessä
onkaan. Jumala sen tekisi, mutta jos ihminen jää syyttäjä hengen alaisuuteen niin sieltä
sydämestä ei muuta voi tulla kuin täyttä valhetta.
Ihmetellä täytyy toisaalla siunataan ja samalla katkeruus, viha täyttää sydämen, mutta niin se on sokeus
estää ihmistä näkemästä kaksinais moraalisen käytöksen.
Toisia siunaamalla EI siis kukaan peri elämää Jeesuksessa. Van parannus on tehtävä omista
synneistä omista virheistään.
Jokainen kyllä tulee näkemään omat virheensä Jumalan Hengessä, saatanan hengessä
jäädään toista syyttämään tunnusta virheesi.
Tämä on yksinkertaisesti näin.
Katsokaa siis kenen puolella ketään vastaan olette ja tämä ei ole syytös vaan tosiasia Jumalan
Hengessä ei syytetä, ei siunata vääryyttä, valhetta, vihaa, Jumalan Hengessä sanotaan
niin kuin asiat todella ovat.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Jeesuksessa ja häntä joku sanoo harhassa olijaksi niin henki joka noin sanoo on aivan muusta
kuin Jumalasta.
Siksi tämän tuon;"Älköön kukaan pettäkö teitä tyhjillä puheilla, sillä semmoisten tähden kohtaa Jumalan viha tottelemattomuuden lapsia; 7. älkää siis olko niihin osallisia heidän kanssaan."
Sillä ei todellakaan ole yksi lysti mitä lähtee siunaamaan ja samalla toista kiroamaan.
Valhetta tyhjää puhetta tuli siis tuossa ylempänä aloittajalle taas roppakaupalla ja mitä teette tuon valheen
siunaatte ja tämän Totuuden kiroatte.