"Olisin toivonut, että viimeiset ajat olisivat olleet seesteisiä. Mutta ei kukaan aina ole päivällä kohtelias vain siltä varalta, jos toinen sattuisi illalla kuolemaan"
Näin sanoi Pirjo Bergström eräässä haastattelussa ja vaikka tuo on mielestäni hyvin ja jopa hauskasti lohkaistu, niin on siinä myös surullinen sävy. Mitäpä sitä huomisesta tai edes tästä illasta tietää? Ja miten voi rakkaansa kuolemaan varautua?
Näin sanoi Pirjo Bergström eräässä haastattelussa ja vaikka tuo on mielestäni hyvin ja jopa hauskasti lohkaistu, niin on siinä myös surullinen sävy. Mitäpä sitä huomisesta tai edes tästä illasta tietää? Ja miten voi rakkaansa kuolemaan varautua?
Vastaukset 2
Vanhimmat
menetti miehensä aikaisessa vaiheessa. En ole varma, mutta minusta tuntuu, että Matti Bergströmin elämäntavoilla oli osuutta hänen aikaiseen poismenoonsa. Ensimmäiseen kysymykseesi vastaan, että en välitä pätkääkään siitä milloin kuolen, sillä kuolemani jälkeen en ole täällä toteamassa sitä. Toivon, että se on kivuton. Toiseen kysymykseen vastaan, että ei mitenkään, jos ei ole sairautta, joka vääjäämättä vie hengen.
Olisi nyt 71-vuotias jos eläisi.
Mutta ei se ollut pointtini, vaan se, että ajatteleeko kukaan koskaan sitä, että tässä olisi syytä elellä nätisti, koska ei ikinä tiedä, milloin toinen kuolee. Olen tuota ennen tämän artikkelin lukemista miettinyt paljonkin.
Ei elämä toisen ihmisen kanssa aina herkkua ole, mutta jotenkin sitä välillä ajattelee, että enpäs nyt sanokaan yhtään mitään (vaikka kuinka vituttaisi), koska ei sitä tiedä onko tuo edes huomenna elossa. Aika älytöntä, mutta tällaista tulee mietittyä.