Kuolemasta:

"Olisin toivonut, että viimeiset ajat olisivat olleet seesteisiä. Mutta ei kukaan aina ole päivällä kohtelias vain siltä varalta, jos toinen sattuisi illalla kuolemaan"

Näin sanoi Pirjo Bergström eräässä haastattelussa ja vaikka tuo on mielestäni hyvin ja jopa hauskasti lohkaistu, niin on siinä myös surullinen sävy. Mitäpä sitä huomisesta tai edes tästä illasta tietää? Ja miten voi rakkaansa kuolemaan varautua?
285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

menetti miehensä aikaisessa vaiheessa. En ole varma, mutta minusta tuntuu, että Matti Bergströmin elämäntavoilla oli osuutta hänen aikaiseen poismenoonsa. Ensimmäiseen kysymykseesi vastaan, että en välitä pätkääkään siitä milloin kuolen, sillä kuolemani jälkeen en ole täällä toteamassa sitä. Toivon, että se on kivuton. Toiseen kysymykseen vastaan, että ei mitenkään, jos ei ole sairautta, joka vääjäämättä vie hengen.

Äänestä
  • Olisi nyt 71-vuotias jos eläisi.

    Mutta ei se ollut pointtini, vaan se, että ajatteleeko kukaan koskaan sitä, että tässä olisi syytä elellä nätisti, koska ei ikinä tiedä, milloin toinen kuolee. Olen tuota ennen tämän artikkelin lukemista miettinyt paljonkin.

    Ei elämä toisen ihmisen kanssa aina herkkua ole, mutta jotenkin sitä välillä ajattelee, että enpäs nyt sanokaan yhtään mitään (vaikka kuinka vituttaisi), koska ei sitä tiedä onko tuo edes huomenna elossa. Aika älytöntä, mutta tällaista tulee mietittyä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


... kirjoitti:

"Olisin toivonut, että viimeiset ajat olisivat olleet seesteisiä. Mutta ei kukaan aina ole päivällä kohtelias vain siltä varalta, jos toinen sattuisi illalla kuolemaan"

Näin sanoi Pirjo Bergström eräässä haastattelussa ja vaikka tuo on mielestäni hyvin ja jopa hauskasti lohkaistu, niin on siinä myös surullinen sävy. Mitäpä sitä huomisesta tai edes tästä illasta tietää? Ja miten voi rakkaansa kuolemaan varautua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu