Talouden elvyttäminen julkisia investointeja ja rakennustoimintaa tukemalla on sinänsä ihan järkevää politiikkaa laman aikana. Silti hallituksen tulisi tarkoin myös selvittää se, miten tällainen elvytys toimii. Kuinka paljon se lisää työllisyyttä ja ennen kaikkea kuinka paljon se lisää verotuloja ja vähentää menoja?
Tämä huolenaiheeni liittyy siihen, kun jututin muutamia tuntemiani rakennusalan miehiä ja katselin telkkarista jotain ohjelmaa, missä kerrottiin reppufirmojen työsuojeluasioiden kehnosta tilasta. Kysymys on siitä, menevätkö valtion elvytysrahat esim. Viron lautoilla Viroon ja muihin Baltian maihin? Muutamakin työtön rakennusmies on kertonut, ettei suomalaisten työehtosopimusten tuntipalkoilla tahdo saada tässä elvytystilanteessa työtä. Työt menevät paljolti reppufirmoille, joiden palkkalistoilla on ulkomaista työvoimaa. Nämä reppufoirmat kykenevät vetämään hinnoittelun alas pienillä palkoilla ja tinkimällä työsuojelusta. Viime mainittua ei kyetä valvomaan riittävästi varsinkin, jos firma toimii vain lyhyen ajan jollain työmaalla.
En osaa sanoa itse, kuinka merkittävä tällainen ongelma. Jos suuri osa elvytysrahoista menee meiltä muualle hyödyttämättä Suomen taloutta kaikilta osin, se lienee ongelma, mikä hallituksen kuuluisi selvittää. Kokonaanhan tämä ei ole taloudellisesti pelkästään rasite, sillä alhaisemmat kustannukset voivat tietysti koitua kuluttajien eduksi. On tietysti mahdollista, että osa raknetamisesta jäisi tekemättä korkeiden kustannusten vuoksi. Yhtälöä on siis mutkikas, mutta se ei estä sitä, että kuvio olisi hyvä tuntea eli selvittää.
Mihin elvytysrahat menevät?
13
200
Vastaukset
- mutta kuitenkin
EU mahdollistaa hallituksen elvytysypaketista tietyn siivun Baltian maiden työläisille, tavallaan EU jakaa oman lainsäädännön kautta helmiä sijoille jos näin raakaa ilmaisua voi käyttää. EU sallii vapaan tavaroiden ja työvoiman liikkuvuuden maasta toiseen ja esimerkkinä virolaiset reppufirmat voivat soveltaa omia palkkasopimuksia kansalaistensa kohdalla välittämättä tuon taivaallista suomalisista TES- sopimuksista.
Kuten mainitsit, siitä saattaa olla hyötyä palvelunkäyttäjille alemmilla kustannuksilla jopa sitä kautta ettei suomalainen vastavaa toimittaja pyri nostämaan omia tarjouksiaan kohtuuttomasti kilpailun turvin.
Tekipä työn sitten virolainen tai suomalainen työntekijä, kansantalouteen se vaikuttaa joka tapauksessa positiivisesti tarviketeollisuuden ja palvelujen kysynnän kautta. Jos ja kun myös verot suoritetaan lainmukaisesti, niin samalla elvytyksen periaate näyttää toteutuvan kohtalaisen hyvin.
Valitettavasti nyt emme voi enää rakentaa omaa lintukotoa niin kuin haluamme, sitoumukset EU:n kanssa on pystypainia jatkuvasti lamssa ja laman jälkeen. - selvät
Rakennustyömaan työsuojelun lain- ja asetusten mukaisuus on tilaajan vastuulla, ja jokaisen ammattimaisen rakennuttajan tiedän olevan erittäin tarkka työsuojelunormien noudattamisesta. Kyllä nämä reppufirmat velvoitetaan huolehtimaan työsuojelusta siinä missä isotkin. Rikollliset firmat on sitten oma lukunsa, niitähän rakennsualalla tuppaa olemaan joka tasolla, rakennuttaja Novasta mies ja pakettiauto yrittäjiin, kuittikauppiaisiin ja pimeän työn teettäjiin. Nämä rikoksen polulle lähtevät pikkufirmat tekevät toimeksiantoja yksityisille kertarakennuttajille, omakotirakentajille tai huoneistoremontoijille, joilla ei ole ammattitaitoa valvoa lainmukaisuutta, eikä haluakaan kun työn saa halvemmalla hieman hämärimmiltä tekijöiltä. Näin siis nämä omakotirakentajatkin lähtevät itse rikoksenpolulle kun jättävät tarkistamatta vaikkapa verotiedot palkkaamaltaan urakoitsijalta.
Isoilla työmailla säännöt ovat selvät, ja varsin hyvin niitä noudatetaan. Urakoiden ketjutus tietysti saattaa tuoda filunkia harjoittavia ketjun loppuun, mutta ei siinä määrin, että voitaisiin elvytysrahojen häipyvän jonnekin tietämättömiin
Erot tulevat palkoista ja yleiskuluista. Kun virolainen reppumies tyytyy työehtosopimuksen mukaiseen peruspalkkaan, suomalainen pyytää ja tottui ylikuumennessa tilanteessa pari vuotta sitten saamaan kaksin-kolminkertaisesti työehtosopimuksen peruspalkkaan, eikä suostu tinkimään palkkaan. Kun vielä ansiosidonnainen antaa paremman toimeentulon kuin peruspalkka, kuvio on selvä: Suomalainen duunari on työttömänä ja virolainen tekee hommat.
Elvytysrahat saattavat jossain määrin valua Viroon työntekijöiden palkkana, mutta EU:ssa on ja tulee olla vapaa työvoiman liikkuvuus. Vaikka se aiheuttaa kuinka tuskaa suomalaiselle duunarille, on se vaan hyväksyttävä, että työvoimakin kilpailee. Muutoin viimeinenkin työpaikka Suomesta häviää. Yhteiskunnan on vaan valvottava, ettei hintoja tai palkkoja poljeta laittomuuksia tekemällä. Siinä riittää kyllä työsarkaa.
Elvytyksen rinalla tulisi epäterve kilpailu kitkeä pois rakennusalalta. Nyt Destia voi tehdä tappiota veronmaksajien kustannuksella, kun se ei ole samalla viivalla yksityisten rakentajien kanssa. Tuollainen kilpailun vääristäminen johtaa lopulta siihen, ettei nämä isommat yksityiset toimijat kehitä osaamistaan, vaan antavat tarjouksia vain muodon vuoksi koska tietävät homman menevän jokatapauksessa Destialle, joka taas voi nostaa hintaa kun tietää kilpailijoiden luovuttavan. Siten koko alan kustannustaso nousee aidon kilpailun puutteessa.- kaikkia tarvitaan
Nova on esimerkki "suuremmasta" firmasta joka jätti velvoitteensa hoitamatta aivan tahallisesti.
Mies ja pakettiautofirmoistakin pääosa hoitaa velvoitteensa ,ei pidä yleistää .
Satoja pikkufirmoja tarvitaan ,että saadaan samanlainen tuho aikaan mitä Novassa.
Reppufirmat ei ainakaan työnnä rahojaan poliitikkojen persauksiin. - En alkuunkaan
kaikkia tarvitaan kirjoitti:
Nova on esimerkki "suuremmasta" firmasta joka jätti velvoitteensa hoitamatta aivan tahallisesti.
Mies ja pakettiautofirmoistakin pääosa hoitaa velvoitteensa ,ei pidä yleistää .
Satoja pikkufirmoja tarvitaan ,että saadaan samanlainen tuho aikaan mitä Novassa.
Reppufirmat ei ainakaan työnnä rahojaan poliitikkojen persauksiin.En yleistänytkään. Totesin, että epärehellisiä on kaikilla tasoilla. Isoissa ja pienissä. Nova oli esimerkki isosta, mies ja paku pienestä.
Valiintuneet isot rakennusliikkeet ja rakennuttajat hoitavat lakisääteiset velvotteensa asiallisesti. Niin työsuojelussa, työehdoissa kuin veroissa ja muissa maksuissa.
Pienillä esiintyy lipsumista suhteessa enemmän.
Virolaisen työvoiman käyttö johtuu yksinkertaisesti jokaisen yrittäjän, sen rehellisimmänkin, halusta saada omat kustannukset kuriin ja työstä katetta. Ammattityövoiman hinta vaan on Virossa halvempaa kuin Suomessa, monestakin syystä, ja silloin kun velvoitteet hoidetaan lakien ja normien mukaan niin urakoitsija plakatkoon työvoimaa sieltä mistä sen parhaiten saa.
- -Jäbä
Ongelmaan pitäisi puuttua hyvin nopeasti, koska merkittävä osa rakentamisesta on vasta alkamassa ja enin osa julkisista hankkeista ajoittuu ensi vuoden puolelle, johon pahin työttömyyskin keskittyy.
Rakennusalan kuittikauppa, reppufirmojen veronkierto ja muu harmaa talous rakennusbisneksessä vie kymmenien, ellei satojen miljoonien verotuolot, kun urakat ketjutetaan niin, ettei rakennuttaja edes tiedä kuka työmaalla mitäkin tekee.
Uutta lainsäädäntöä siis tarvittaisi ja aika pian vielä, koska verolaeissa ja verotuskäytännöissä on ihan liikaa porsaanreikiä ja valvonta heikkoa lakien aukkoisuuden vuoksi.
En tiedä olisiko syytä pelätä pahinta, eli sitä, että rakennusala on rahoittanut kaikkia suuria puolueita niin ruhtinaallisesti takavuosina, ettei poliitikoilla ole haluja olla aktiivisia tämän ongelman poistamisessa?
-Jäbä Kiitän osallistujia tähän astisesta keskustelusta tämän aiheppirin ympärillä. Kiitos tulee sen vuoksi, että vastauksissa on yllättäen vain asiallisia keskustelupuheenvuoroja. Tällaista keskustelua toivoisia olevan täällä enemmänkin - siis asiassa pysmistä ja muutenkin asiallista.
- -Jäbä
Jätit kepun, USAn, naton tai vastaavan satiirisi ulkopuolelle. Siksi nomaalit punikittelijasi eivät saaneet avaukseesi otetta.
-Jäbä - Pidä linja
Kun avaa ilman turhaa piikittelyä ja ivaa niin keskustelukin pysyy asiallisena.
Kiitos itsellesi, että osoitít kykeneväsi myös asiallisiin puheenvuoroihin ilman ennakkoluuloihin ja mielikuviin perustuvia syytöksiä ja väitteitä kepua, kokoomusta, markkinataloutta, USA:ta tai maaseudun ihmisiä kohtaan. - Otsikossa hymiö
-Jäbä kirjoitti:
Jätit kepun, USAn, naton tai vastaavan satiirisi ulkopuolelle. Siksi nomaalit punikittelijasi eivät saaneet avaukseesi otetta.
-JäbäOivaaa!!!
- tiger wood.
Pidä linja kirjoitti:
Kun avaa ilman turhaa piikittelyä ja ivaa niin keskustelukin pysyy asiallisena.
Kiitos itsellesi, että osoitít kykeneväsi myös asiallisiin puheenvuoroihin ilman ennakkoluuloihin ja mielikuviin perustuvia syytöksiä ja väitteitä kepua, kokoomusta, markkinataloutta, USA:ta tai maaseudun ihmisiä kohtaan.Nykyisin rakennusurakta pilkotaan pieniin osaurakoihin. Pääurakoitsija ei ole vastuussa alaurakoitsijoiden verojen ja muiden maksujen hoitamisesta.
Mm. Ruotsissa on harmaata taloutta estämään säädetty ns. käännett alv. Eli pääurakoitsija on vastuussa siitä, että valitsemansa alaurakoitsijat maksavat veronsa.
Suomeen viranomaiset ovat vaatineet samaa systeemiä. Jostain syystä asia ei ole Suomessa edennyt, vaikka harmaa talous on Suomen raksoilla hyvin yleistä.
Rakennusteollisuus on vastustanut käännettyä alvia. Jyrki Katainen on ollut haluton edistämään asiaa.
Pimeäksi tulee taatusti jäämään se, onko asiassa vaikutusta vaalirahalla?
Mutta ihmeellistä on, että valtio menettää suuret määrät veroeuroja vuosittain. Ja järjestäytynyt rikollisuus on siirtynyt huumebisneksestä talousrikollisuuteen - tuomiot kun tällä puolella ovat huomattavsti pienempiä. Ja Vanhasen hallitus, Katainen etunenässä ei tee mitään, vaikka korjausehdotus (=käännetty alv) on selvästi olemassa.
Ovatko raksoilla hääräävät talousrikolliset lahjoneet Vanhasen hallituksen toimettomaksi tässä asiassa? - elvykkeitä...
tiger wood. kirjoitti:
Nykyisin rakennusurakta pilkotaan pieniin osaurakoihin. Pääurakoitsija ei ole vastuussa alaurakoitsijoiden verojen ja muiden maksujen hoitamisesta.
Mm. Ruotsissa on harmaata taloutta estämään säädetty ns. käännett alv. Eli pääurakoitsija on vastuussa siitä, että valitsemansa alaurakoitsijat maksavat veronsa.
Suomeen viranomaiset ovat vaatineet samaa systeemiä. Jostain syystä asia ei ole Suomessa edennyt, vaikka harmaa talous on Suomen raksoilla hyvin yleistä.
Rakennusteollisuus on vastustanut käännettyä alvia. Jyrki Katainen on ollut haluton edistämään asiaa.
Pimeäksi tulee taatusti jäämään se, onko asiassa vaikutusta vaalirahalla?
Mutta ihmeellistä on, että valtio menettää suuret määrät veroeuroja vuosittain. Ja järjestäytynyt rikollisuus on siirtynyt huumebisneksestä talousrikollisuuteen - tuomiot kun tällä puolella ovat huomattavsti pienempiä. Ja Vanhasen hallitus, Katainen etunenässä ei tee mitään, vaikka korjausehdotus (=käännetty alv) on selvästi olemassa.
Ovatko raksoilla hääräävät talousrikolliset lahjoneet Vanhasen hallituksen toimettomaksi tässä asiassa?Valtio on avokätisesti suoltanut mielettömiä summia vuokratuotannon uudisrakentamiseen.
Grynderi on saanut noin 10000 euroa "starttirahaa"valmistuvaa asuntoa kohden. Tämä tarkoittaa mm. sitä, että kannattaa rakentaa mahdollisimman pieniä asuntoja, koska niistä saa taloa kohti enemmän valtionapua. Lasketaanpa: 100 bruttoneliön (3 - 4 huoneen) asuntoja mahtuu vain puolet 50 bruttoneliön yksiöitä tai kaksioita käsittävään taloon. Sadan yksiön/kaksion talosta voi siis saada valtion tukea helposti esim. 2 miljoonaa, mutta isompia asuntoja tehtäessä vain miljoonan! Sic!
Ei ihme, että rakennusliikkeet ovat viime aikoina vaatineet Helsinkiä luopumaan uudisrakennuksen 70 neliön asunnon keskikokovaatimuksesta! Sehän lienee useimmissa tapauksissa juuri runsaat sata bruttoneliötä?
Kaiken huippu on se, että pienasunnoista saa sekä rakennettaessa että vuokrattaessa enemmän tuohta neliölle kuin isoista ja myös se, että lähes kaikki uudet pienasunnot ovat menneet pääomasijoittajille, koska niistä saa parhaan koron rahoilleen...
Kyä markkinavoimat tietää? - Kokonaan...
tiger wood. kirjoitti:
Nykyisin rakennusurakta pilkotaan pieniin osaurakoihin. Pääurakoitsija ei ole vastuussa alaurakoitsijoiden verojen ja muiden maksujen hoitamisesta.
Mm. Ruotsissa on harmaata taloutta estämään säädetty ns. käännett alv. Eli pääurakoitsija on vastuussa siitä, että valitsemansa alaurakoitsijat maksavat veronsa.
Suomeen viranomaiset ovat vaatineet samaa systeemiä. Jostain syystä asia ei ole Suomessa edennyt, vaikka harmaa talous on Suomen raksoilla hyvin yleistä.
Rakennusteollisuus on vastustanut käännettyä alvia. Jyrki Katainen on ollut haluton edistämään asiaa.
Pimeäksi tulee taatusti jäämään se, onko asiassa vaikutusta vaalirahalla?
Mutta ihmeellistä on, että valtio menettää suuret määrät veroeuroja vuosittain. Ja järjestäytynyt rikollisuus on siirtynyt huumebisneksestä talousrikollisuuteen - tuomiot kun tällä puolella ovat huomattavsti pienempiä. Ja Vanhasen hallitus, Katainen etunenässä ei tee mitään, vaikka korjausehdotus (=käännetty alv) on selvästi olemassa.
Ovatko raksoilla hääräävät talousrikolliset lahjoneet Vanhasen hallituksen toimettomaksi tässä asiassa?Käännetty alv takaa valtion verosaatavat nykyjärjestelmää paremmin, tilittämällä vero vain ketjun yläpäässä ei käy niin, että vero vähennetään ketjun yläpäässä, mutta jätetään maksamatta ketjun alapäässä. Järjestelmä ei kuitenkaan poista todellisia ongelmia, kuittikauppaa tai pimeää työvoiman käyttöä. Ja kuinkatulkita mikä on urakointia ja mikä materiaalikauppaa? Porsaanreikiä siis on, kuten Ruotsin malli osoittaa.
Eikä tilanne sellaisilla työmailla, joissa urakkaketju ei tälläkään hetkellä hoida velvoitteitaan, muuttuisi. Suuri osa omakotirakennustöistä ja pienistä remonteista tehdään tälläkin hetkellä pimeänä, veroista piittaamatta.
Eikä käänteinen alv poista sitä ongelmaa johon MPP avauksessa viittaa, halpatyövoiman tuontiin ulkomailla rekisteröityjen firmojen kautta. Pimeänkin sellaisen.
Ulkomaisen työvoiman käytön ongelmia on rajat ylittävän tilaajavastuujärjestelmän puuttuminen, eli vaikkapa Virossa tai Puolassa rekisteröity yritys ei ole suomalaisen tillajavastuulain ulottuvilla, ja noissa maissa tilaajavastuu on lapsenkengissä meihin verrattuna. Jos EU:lla olisi direktiivi joka pakottaisi kaikki jösenmaat noudattamaan samoja periaatteita, virolaiset verottomat ja sosiaaliturvattomat työntekijät harvenisivat meidän työmailla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721127
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37541Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä295533Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215489Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45482- 49477