Yksityinen ammatin/liikkeenharjoittaja tms...?

Mikä vaatimaton yritysmuoto sopisi minulle, kun olen nyt toisen palveluksessa, ollut koko (pienen?) ikäni. Olisi kuitenkin puuhaa tarjolla jota voisin tehdä jos minulla olisi esim. toimini tms.
Se, mikä minua tässä epäilyttää, on se, että kuulemma, jos alan yrittäjäksi, häviän kaikki edut, joita minulla on ollut yksityisenä työntekijänä toisen palveluksessa. Kuten toimeentuloturva jos nykyisellä työnantajalla menisi niin huonosti, että meikäläinen lomautettaisiin tai pistettäisiin kokonnaanpihalle. Silloinhan olisin liikeenharjoittana. Tottahan sekin on, että "kakkua ei voi syödä ja pitää" eikä eri asioista valita vain parhaita puolia. Todennäköisesti pärjäisin yrittäjänäkin, jos sitten laajentaisin yrittäjätoimintaani. Nyt on vain kysymys siitä, että puuha olisi nimenomaan hyvin pienimuotoista, mutta jota ei voi ottaa vastaan ellei ole jotain yritystä jonka nimissä voisin kirjoittaa rehellisesti laskun. Onko olemassa sellaista "yritysmuotoa" joka täyttäisi tämän laskutusehdon mutta silti voisin työskennellä päätoimisesti nykyiselle työnantajalleni. Tuotto "yksityisyrittäjänä" jäisi alle tuon määrän jonka esim. kirpputorikauppias saa tehdä vuodessa ( olikohan jotain 8000 e / vuosi ) . Pitäisikö esimerkiksi juuri kirpputorikauppiaan kuitenkin lisätä päätoimesta saatavien tulojen päälle, jos niitä on? Harmittaa, kun monta pientä pikku puuhaa jää toteuttamatta kun ei ole toiminimeä tms. Kysymys on kuitenkin puoliksi harrastukseksi tehtävästä "ammatinharjoittamisesta"

Pena

3

366

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kirjanpitäjä PE

      Yrittäjä- ja kaiken sosiaaliturvan ulkopuolella. No joo, onhan se näinkin.

      Mutta, perusta toiminimi. Teet tällä niitä "sivutöitä" ja pysyttele nykyisen työnantajan palveluksessa.
      Jos näyttää siltä, että työttömyys uhkaa nykytyönantajan palveluksessa, niin pohdi valmiiksi mitä teet.
      Jatkatko yrittäjänä, vai pistätkö yrityksen lopetukseen välittömästi ennen työttömäksi joutumista.

      Jos päädyt perustamaan yrityksen, pitää sinun pohtia arvonlisäverovelvollisuutta. Jos liikevaihtosi ylittää vuodessa 8.500 euroa, pitää sinun ilmoittautua alv-velvolliseksi. Jos jää tuon alle, niin ei tarvitse.
      Vaikka liikevaihtoraja ei täyty, voit silti ilmottautua alv-velvolliseksi. Toki se tuo mukanaan hieman byrokratiaa, mutta myös hieman hyötyjä. (Vähennysoikeus tavaraostoista, usein yritykset tekevät mieluummin kauppaa alv-velvollisen kanssa yms.)

      Verotuksellisestihan toiminimi lasketaan henkilökohtaiseen verotukseen mukaan, joten jos tulosi ovat "kohtuulliset" voi verotuskin jonkun verran kiristyä kun siihen päälle vielä lätkäistään tuo yritystulo. Toisaalta sitten taas osakeyhtiö sitoo alkupääoman minimi 2.500,00 ja yritys maksaa veroa 26 %.
      Osingoista jonkun verran on verovapaata, mutta jos normi ansiotulot eivät päätä huimaavia ole, niin
      lopullinen ero pysyttelee sangen pienenä.

      Byrokratia on likipitäen sama, vaikka useimmat väittävät osakeyhtiön tuovan sitä ja tätä enemmän mukanaan.

      Kannattaa pohtia asiaa

    • Ammatinharjoittaja /yrittäjä

      Kannattaa tutustua seuraavaan kotisivuihin http://www.eezy.fi tämä palvelu antaa mahdollisuuden tehdä töitä "yritteliäästi". Kokemusta ei ole mutta kannattaa kokeilla.
      Itse olen pienyrittäjä ja hoidan alv tilityksen itse, koska tilitoimistot ottavat omansa jos annat niiden laskea ALV:n. Kerään kuitit tilikaudelta ja annan tilinpäätöksen tehdä sitten ammattilaisella (esim: tilitoimisto)
      Jos perustat toiminimen kannattaa rekisteröityä ALV alaiseksi.
      Jos tulee ennakkoveroa niin käyt verotoimistossa ja pyydät perumaan ennakon koska toiminta on niin alussa ettei tiedä vielä tulosta, verottaja suostuu kyllä.

      • opiopiih

        "Itse olen pienyrittäjä ja hoidan alv tilityksen itse, koska tilitoimistot ottavat omansa jos annat niiden laskea ALV:n"
        Itse en ainakaan maksa mistään alvin laskennasta erikseen, samalla ne alvi tiedot tulee kun kirjanpidon tekevät.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      307
      3025
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      61
      2353
    3. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      121
      2049
    4. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      349
      2033
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      127
      1733
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1385
    7. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      67
      1379
    8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1337
    9. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1263
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      78
      1233
    Aihe