Oltiin vaimon kanssa Costa Ricassa ja otettiin sitä viinaa kun sitä oli kerran tarjolla. Jossakin vaiheessa tultiin meidän hotelliin ja mukaan oli tarttunut pari kappaletta korstoja, joita ainakaan minä en tuntenut. Viinaa otettiin huoneessa ja jätkät hiplas mun muijaa, eikä se näyttänyt pahaa tykkäävän. No, sitten mulla alko filmi katkeilla, mutta mä olin näkevinäni että muija istu sohvalla ja vieraat sen molemminpuolin, ja niiden kädet meni pitkin reittä ylös ja alas, ja vaimo vaan levitti jalkojaan ja kikatti. Taisin siinä vähän nukahtaakkin ja kun heräsin niin muija istu toisen kaverin sylissä ja ne oli laittanu viltin ympärilleen niin ettei näkynyt kuin päät ja vähän jalkoja. Muistan senverran tilanteesta että viltti liikkui siihen malliin kuin joku olisi tehnyt edestakaista liikettä viltin alla, mutta en jaksanut reagoida vaan sammuin. Seuraavaksi heräsin kun muija töni ja ne jätkät oli häipyny, ja olikin aamuyö, niin kysyin muijalta suoraan että panitko sen kaverin kanssa. Vaimo kielsi ehdottomasti ja sanoi pikkasen hullutelleensa vieraitten kanssa, mutta mitään seksiä ei harrastettu. Mitenkähän tämä juttu nyt on, pikkasen kuitenkin epäilyttää vaimon kertomus.
Vaimo ja Canaria
Piinaviikkot.
068
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.