Pikkumies Ike Kanerva, joka ei ole saanut elämässään, eikä politiikassa juuri mitään aikaan, paitsi on osoittanut kiinnostusta suttuisen blondin "puutarhan" hoidosta jäi kiinni valheesta.
Hän neuvotteli Nova Groupin nykyisen ja ex rikollisen Merisalon kanssa synttäreittensä kustantamisesta. Aiemmin hän ei ollut tietävinään mistä rahat tähän sairaaseen synttaripröystäilyyn olivat tulleet.
Nyt kävi käry ja todella nolo sellainen.
Kanerva on muka lahjoittanut hyväntekeväisyyteen vastaavan summan, mutta kuittia tämä testaripelle ei ole kuitenkaan ko. "lahjoituksesta" esittänyt, vaikka sitä on esiin vaadittu.
Nyt tuohon "lahjoitukseen"" ei enää usko kukaan älyissään oleva. Ei voi kuin ihmetellä, että tällaisia valehtelevia kansaedustajia pesii eduskunnassa.
Tiura on toinen valehtelija, joka ei päässyt omin pois Thaimaasta ja ruikutti matkarahaa samalta taholta. Myös Tolppa- Salen muisti pätkii ja samoin Vanhasen. Luulisi noin hyvään asemaan yhteiskunnassa päässeillä olevan edes sen verran älliä päässään, että kertoisivat totuuden heti, eikä vasta sen jälkeen kun pakko se tehdä.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Saikohan Ile pesää blondilta, vai kinusiko turhaan?
tyynni puolueeesta riippumatta.
Edelleen odotellaan vasemmistopuolueiden vaalirahoitusten julkistamista. Ja odotetaan, odotetaan, odotetaan... Tuskin monikaan nuori, opiskeluaikoinaan kesä- ja viikonlopputöitä tehnyt haluaa rahoittaa Urpiaisen marttakerhoa. ÄLKÄÄ SAATANASSA LIITTYKÖ AMMATTILIITTOIHIN!!