Aivan! Kyllä Jumala himoitsee, mutta hänen himonsa ei ole senkaltaista, kuin mies tai nainen himoitsee
vastakkaista sukupuolta kuluttaakseen hänet himossaan. Ei! Jumalalla on paljon ylevämmät ja paremmat
himot, jotka jos sataprosenttisesti saavat täyttyä, niin niistä seuraa myös sataprosenttisesti todellista
hyvää.
Yksi suurimpia, ellei suurin Jumalan himo on, kun hän kateuteen asti himoitsee itsekutakin ihmistä itselleen, omaksi omaisuudeksi, joka vapaaehtoisesti Jumalan rakkaudelliseen kutsuun vastaten on Jeesusksessa, oman poikansa veren voimasta, antanut elämänsä hänelle ikuiseksi omaisuudekseen.
Eikä tarvitse pelätä, että jotain menettää, kun Jumalalle Jeesuksessa elämänsä antaa, syntielämästä on
tosin luovuttava, mutta mitä tilalle annetaan todellista hyvää, niin siitä ei sanat riitä kertomaan, ei vaikka
100-osaisen romaanin lahjoja, Herran Jumalan, joka Jeesuksessa kantoi pahat tekomme, meille lahjoittaa.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Hänen laatimansa suunnitelma on ehdoton.......näin se vain menee, haluaisitko jotain muuta?
Sillä Raamatussa kyllä lukee:
4 Te avionrikkojat, ettekö tiedä, että maailman ystävyys on vihollisuutta Jumalaa vastaan? Joka siis tahtoo olla maailman ystävä, siitä tulee Jumalan vihollinen.
5 Vai luuletteko, että Raamattu turhaan sanoo: "Kateuteen asti hän halajaa henkeä, jonka hän on pannut meihin asumaan"?
Tosin Biblia kääntää sen näin:
Eli luuletteko, että Raamattu sanoo turhaan: henki, joka meissä asuu, himoitsee kateutta vastaan?
Muuten en löydä "Himo" sanaa.
Jumala osaa myös masturboida.