kun olen saanut olla jo 7 viikkoa tällä keskustelupalstalla. Olo täällä on ollut eräällä tavalla hyvin hämmentävää ja vierasta, koska olen ry:ssä hiljainen, kuuliainen ja nöyrä SRK-alamainen(ainakin luulen niin(toivottavasti en kehu)), mutta täällä olen uskaltanut myös sanoa omat salaiset sanomiseni ja ajatukseni
ikäänkuin pienen lapsen tavoin tietämättäni niiden seurauksista. Pyydän kaikilta nöyrästi anteeksi, jos olen jotenkin sanomisillani loukannut, koska olisin halunnut olla kaikkien ystävä, joka taas on tällainen lapsellinen ihana kuvitelma, koska jos kumartaa jollekin, niin pyllistää toiselle. Haluaisin sydämestäni niin, että vaikka kumartaisin, niin kumartaisin sittenkin toiselle, enkä pyllistäisi. Mahdotontako? Mutta Jeesuksen nimessä se olisi mahdollista. Mutta en itse siihen omissa nimissäni pysty. Jeesus minua siinä auttakoon! Täällä keskustelupalstalla on ollut huultenheiton ohella ihania, rakentavia kirjoituksia, jossa on otettu kantaa keskeisiin hengellisiin kysymyksiin. On ilo ollut lukea ja pohtia niitä. Wanhanwaimon kirjoitukset, Kesitaksen syvälliset pohdiskelut ovat syvästi jääneet mieleeni. Melperin halu(huolimatta heinähattu- ja muista nimittelyistä huolimatta) tuoda totuutta esiin on jäänyt mieleeni. Ja sitten tämä weha- inttäjä(anteeksi),
joka mielestäni edelleen etsii sitä totuutta, jonka hän haluaa löytävänsä, on omalla tavallaan aivan ihana hänen vilpittömyydessään. Ihailen monia muitakin, mutta lopetan tähän ja käyn nukkumaan. Iveta vaan toteaa, että kiitos Teille, että saan olla linjoilla ja sanon kaikesta huolimatta: "OOTTE IHANIA!
Iveta on kiitollinen Teille Kaikille,
2
116
Vastaukset 2
- Seppo - ei se rekist...
Ilo on ollut lukea tekstejäsi! (Olen ptkän tauon jälkeen luku-urakoinut palstalla koko aamu(yön)). Perin harvoin olen 'tavannut' kaltaisiasi rehellisiä, OMANtuntonsa mukaisesti uskovia vanhoilislestdiolaisia
Taivaan Isän siunausta Sinulle! Paavali sanoo usein, - tutkikaa Henkiä ja sinä olet juuri Pyhä, joka sitä tekee. Etsi oikeaa Henkeä, kirkastaaksesi enemmän ja enemmän Kristusta, muu tulee siinä sivussa.
Pyydän kaikilta nöyrästi anteeksi, jos olen jotenkin sanomisillani loukannut, koska olisin halunnut olla kaikkien ystävä, joka taas on tällainen lapsellinen ihana kuvitelma, koska jos kumartaa jollekin, niin pyllistää toiselle. ** Turhaan pyytelet anteeksi sitä, jos haet Jeesusta, kuten teet. Se on vielä sitä VL mantraa, pyydellä anteeksi tekemättömiä, kuten hoitokuoseissa syytetyt. Heitä se pois, pyydä sitten kun siihen on aihetta.
Mutta Jeesuksen nimessä se olisi mahdollista. Mutta en itse siihen omissa nimissäni pysty. Jeesus minua siinä auttakoon! ** Se ei vaan olisi, vaan se on velvollisuus, Jeesushan sanoo Joh. 14:6 Jeesus vastasi: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1201508
Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta2021000Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.
Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.145588Olen Aito Narsisti
Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.221501- 187499
- 25444
- 182433
Outo liikkuja
Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut10432Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä
Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen18393- 38388