Kokkolan suuntausta puidaan perustuslakivaliokunnassa ja koko pieni svenskfinland odottaa sieltä heille mieluista päätöstä. Taipuuuko suomalainen enemmistö taas kerran pienen mutta sitäkin äänekkäämmän pienen rkp:n vaatimuksiin ja päättää suomenkielistä enemmistöä vastaan?
Astrid Thorsin aloittamaa teemaa, Kokkolan joutumista parlamentaariseen kriisitilaan jatkaa Vasabladetin Myntti ansiokkaasti päivän lehdessä. Thorsin ja suomenruotsalaisen ajattelutavan mukaan päätäntä ei mene demokraattisesti jos asioista päätetään siten, että rkp ei saa tahtoaan läpi. Rkp haluaa piirrellä kartan aina sen mukaan kuinka säilytetään ruotsinkielinen enemmistö alueella. Rkp haluaa PÄÄTTÄÄ asioista itse! Nyt olevan ehdotuksen mukaan tämä itse päättäminen loppuisi ja tämän pikkuruisen vähemmistön olisi sopeuduttava siihen demokratiaan jonka puutteesta Thors ja Myntti puhuvat.
Muutamia vuosia sitten tämä samainen Kokkola ei kelvannut ruotsinkieliseen yhteistyöhön esim. eteläisen naapurinsa kanssa.
Nyt koko svenskfinland asettaa kaiken toivonsa suomenruotsalaisuuden kummisedän perustuslakivaliokunnan puheenjohtajaan Kimmo Sasiin, että he saisivat tahtonsa läpi. Heidän toiveensa on, että Sasi taivuttelisi muut ainakin oman puolueensa jäsenet asettumaan puolustamaan rkp:n ehdotusta.
http://www.vasabladet.fi/story.aspx?storyID=48369

Vastaukset 2
Vanhimmat
"Thorsin ja suomenruotsalaisen ajattelutavan mukaan päätäntä ei mene demokraattisesti jos asioista päätetään siten, että rkp ei saa tahtoaan läpi."
Siitä ei ole kysymys vaan siitä että kaupunginhallituksella ei ole oikeutta kävellä kaupunginvaltuuston yli, näin on nyt Kokkolassa tapahtunut.
Kaupungin korkein päättävä elin on kaupunginvaltuusto myös ihan suomenkielisissä kunnissa ja kaupungeissa eikä hallintomalli ole mikään suomenruotsalainen lain erityistulkinta jota noudatettaisiin vain RKP:ssä.
Kokkolassa asuu 85% suomenkielistä!
Miten kuuluu muka Svenskfinlandiin?
Sasi on suomalaiselle susi.