MITÄ HYVÄÄ LENITA AIRISTO / MELIN ON SAANUT AIKAAN ?

mielestäni nainen on aivan turha hapenkuluttaja ja ikävintä on s e että tuuli pääsee heiluttelemaan hänen huuliaan kontroloimattomasti ?

ab tuuliwoimalan kannatus-yhdistys 0y
6129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

ja joku jopa HARAKANPESIÄ ?

Äänestä

Lenita on bisnesnainen ja bisneksen tarkoitus on tuottaa voittoa omistajilleen.
Ei Lenitalla ole mitään velvotteita yhteiskunnalliseen hyvän tekemiseen.

Äänestä
  • näkyvää aikaa muuta kuin siipeilyä herrojen sieniretkillä ?

    Äänestä

Hymmi Lenita Aulikki Airisto (s. 1. tammikuuta 1937 Helsinki) on helsinkiläinen diplomiekonomi (Svenska handelshögskolan 1961). Hän on toiminut yrittäjänä kansainvälisessä liike-elämässä yli 40 vuotta; myynyt suomalaisen teollisuuden tuotteita, suunnitellut myynninedistämiskampanjoita, tuottanut Suomi-kuvan promootioita sekä toiminut toimittajana televisiossa (1960-luvun alusta) ja keskustelijana ajankohtaisohjelmissa, muun muassa Kolmoskanavalla vuosina 1988–1991 esitetyssä 7. hetkessä. Vuosina 1967−1969 hän juonsi televisiossa Jatkoaika -ohjelmaa Aarre Elon ja Hannu Taanilan kanssa. Airiston liike-elämäkirjoja käytetään myös oppikirjoina ja hän on kysytty luennoitsija korkeakouluissa, seminaareissa ja akateemisten järjestöjen tilaisuuksissa.

Ja täältä lisää, jos kiinnostaa:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Lenita_Airisto

P.S. Ei siis ihan mikä tahansa hapen kuluttaja.
Kannattaa selvittää taustoja, ennenkuin alkaa haukkumaan.

Äänestä
  • on kultaakin kalliimpia he hee,,,,,,,,,,

    Äänestä

  • leikki & laulu 5 kirjoitti:

    on kultaakin kalliimpia he hee,,,,,,,,,,

    voi pyhä yksinkertaisuus.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Rudolf Akiles kirjoitti:

mielestäni nainen on aivan turha hapenkuluttaja ja ikävintä on s e että tuuli pääsee heiluttelemaan hänen huuliaan kontroloimattomasti ?

ab tuuliwoimalan kannatus-yhdistys 0y

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu