Kertokaa miksi Uusimaa jäi sadoiksi vuosiksi "tyhjilleen" ennenkuin ruotsalaiset tulivat sinne 1200 luvulla "tyhjään maahan"? Hämäläiset eivät käyttäneet aluetta (heidän eränautinta-alue jaettuna itään ja länteen) ja yksi tarinaa kertoo, että se oli meren takaisten virolaisten (Taanilinnan tanskalaiset?) metsästysmaana (lohet esim.) lähinnä eli Uudenmaan asutus olikin Virossa. Virolaiset ja suomalaiset riitelivät esim. lohestusoikeudesta Vantaankoskessa.
Uusimaa
Vaka Vanha
10191
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Eihän uusimaa (vai miksiköhän sitä silloin kutsuttiin?) tyhjä ollut, ei vaan ollut vakituista asutusta. Uudellamaalla on runsaasti Lapin-alkuisia paikannimiä (enemmän kuin Finn, Suomi-alkuisia), varsinkin ruotsiksi, mikä viittaa siihen että täällä oli "villi-ihmisiä" eli kiertäviä lappalaisia. Ei siis saamelaisia vaan jotain saamensukuista kieltä puhuvia ihmisiä jotka sitten ajan myötä sulautuivat suomenkielisiin ja ruotsinkielisiin. Rannikolla (ruotsalaisalueilla ) löytyy runsaasti "saamelais"-peräisiä paikannimiä, esim. Nuuksio, Meiko, Vaipo, Jorvas jne.
Oli täällä Hämäläisiäkin, Kirkkonummella on Tavastfjärden (Hämeenselkä?) Upin ja Porkkalanniemien välissä. Espoonlahden pohjukasta pääsi "kuivin jaloin" helposti ensin luoteeseen nykyisen Nummelan paikkeille ja siitä salpausselkää pitkin sisämaahan. Helppo ratsasrusreitti.
Sen minkä takia täällä ei ollut vakituista asutusta (lue maanviljelyä) johtuu silloisesta tavasta viljellä maata. Ei oiken onnistunut täällä. Talvisin jääpoltettä ja maan laatu ei ole yhtä hyvä kun sisämaassa.
Onkohan kukaan huomannut mutta Uudellamaalla ruotsalaisasutuksen pohjoisraja seuraa Ancylusjärven rantaviivaa aika tarkasti, 38 m merenpinnasta.
Sitäpaitsi silloin nykyisen suomen alueella asui vain noin 10-20000 ihmistä, ei niitä riittänyt kaikkialle.
Uusimnana tunnettu alue oli jostain syystä kokonaan tai lähes vailla vakimaista asutusta noin 800-1100. Tietysti sitä käyetttiin nautinta-alueena sekä sisämaasta että mereltä.
Tanskalaiset tulivat Suomenalhden etelärannikolle vasta 1200-luvun alussa,Tällöin Ruotsin (Svea) vaikutus oli jo suuri. Se vakiinnutti valtansa toisella ristiretkellä noin 1249 ja asutti maan ruotsalaisilla siirtolaisilla.
Vaka sotkee kyllä asioita erityisen lahjakkaasti. Ei viitsi edes korjailla kaikkea höpötystä.
Mitä tietämättömyyttä! Suomenlahtihan oli umpijäässä 200-1245 välisen ajan! Täällä pohjoisrannassa pelasi jääkiekkoa karhut ja sudet. Sitten vuonna 1245 tuli ruotsalainen smältti-Sven, joka hehkui kaikkialle 369 GigaWattin tehoa ja sulatti paikat. Sanoi "No såååo vara ny nyland!"
Mitä sinä taas sekoilet ????
Sekoitat taas asioita, ei se ole ollut tyhjä koskaan ....
Ei teidän lasten kanssa jaksa enää inttää.
Yksi tarina on se, että iso norjalaisporukka kävi sotaa idäntiellä konstantinopolissa saakka menestyksellä, mutta katosi paluumatkalla. Voisiko tässä olla Suomen rannikon punatukkaisten poikien alku [viikinkivangit] vai jäikö porukka jo rusien käsiin?
Mihin ajoittuu Karjalan rannikon skandinaavinen asutus, ei voi olla 1200-lukua vaan aikaisemmin?
Norjalaisten reitti kulki Oulujokea ja muitakin sisävesiä pitkin perämerelle ja sieltä Ruotsin puolella olevia jokia myöten Norjaan.
Se on lyhin tie Laatokalta ja Viipurista Vuoksea pitkin Suomen järvialueelle ja sieltä Perämerelle, josta matka jatkuu Norjaan.
Edelleenkin näissä tarinoissa Viikingeistä ja heidän jälkeläisten ristiretkistä (Tanska ja Ruotsi) ei kukaan halua kertoa liittymäkohtia Suomen ja Karjalan rannikoihin.
Mitä ihmeen liittymäkohtia on satuolennoilla, kuten Viikingit ja Karjalan rannikoilla ????
nykyisen Suomen alueella tai Viipurin - Laatokan seuduilla? Ja kväivät välillä Norjassa?
On uutta tietoa. Se, että Vaka sekoilee kuin umpihumalainen ei ole uutta. Vai käyttääkö joku Vakaakin pahempi pelle samaa nikkiä?