Kirjailija Hannu Salaman jumalanpilkkatuomiosta on kulunut tänään tasan 43 vuotta. Niille, jotka eivät tunne asiaa kerrottakoon, että kirjailija sai tuomion Juhannustanssit-nimisessä kirjassaan erään henkilöhahmon humalassa pitämästä saarnasta.
Toimittaja Josper Knutas otti asian esille ohjelmassa Nuotin vieressä Ylen Radio Suomessa, mutta se ei näy vielä Areenassa. Toimittajan sanoma oli kuitenkin, että on se kumma, että kokoomuksen kansanedustajien piti tuolloin puolustaa jumalaa, kun jumala ei siihen itse pystynyt. Samalla hän otti esille Allahin sanomalla, että myös Allah on voimaton itse puolustamaan itseään. Tehtävän jumala on ulkoistanut papeille ja kokoomuksen kansanedustajille.:-D))))))))))))))

Vastaukset 6
Vanhimmat
Ja papitkaan ei ole niinkuin ennen. Ei taida olla tulikivenkatkuisia saarnoja pitäviä, uskossaan vahvoja jumalanmiekkoja enää seurakunnan palveluksessa. Katraaseensa samaistuneita sielunpaimenia määkimässä ympäripyöreyksiä. Eikös joku tutkimuskin ollut, ettei papeistakaan iso osa enää usko jumalaan?
yli 30 % papeista on sitä mieltä, että jumalaa ei ole olemassa. Jo on aikoihin eletty, heidät pitäisi kivittää Mooseksen lain mukaisesti.
Tilalle Niilo Yli-Vainio -tyyppisiä herrassa vahvoja hemmoja ja mimmejä!
Olen oikeastaan tosissani. Uskonnon pitäisi olla selkeästi määriteltyä kiihkoa tai sitten ei mitään. Nämä tapauskovaiset ja leipäpapit eivät ole oikeastaan mitään. Vähän niinkuin alkoholitonta kossua...
salamia, perkeleitä ja tulikiveä pitää kirkoissa oleman? Jo 1930-luvulla isoisälläni oli kaverina Malmin kirkkoherra, joka oli armoton juoppo. Hän haistoi 5 km:n päähän jos isoisälläni oli konjakkia, mutta saarnoja hän osasi pitää; varsinkin krapulassa.
Minutkin kastanut, saatana. Oli jo viranhaltijana iloinen häppäveikko, mutta eläkkeellä alkoi kiertää baareja ja pelata uhkapelejä.
En tosin muista millainen oli hänen saarnamiehen poljentonsa. Olisikohan tuo alkoholisoituminen seurausta totuuden valkenemisesta?
alkoholia ei pidetä juomaa kummempana. Tämä alkoholinvastaisuus lienee protestanttinen piirre, juomaveikkoja on kirkon piirissa paljonkin. He eivät tosin esiinny baareissa liperit kaulassa.