Yksi. Kaste on kreikaksi "baptismos" ja latinaksi "mersio" ja se merkitsee sitä, että jotain upotetaan veden alle niin, että vesi peittää sen kokonaan. Enää ei tosin kovinkaan laajalti noudateta sitä tapaa, että lapsi kastettaessa painetaan veteen ja upotetaan; useimmiten heidät vain valellaan kastevedellä. Oikeampaa olisi kuitenkin toimia niin, että "kaste"-sanan merkityksen mukaisesti lapsi tai muu kastettava ihminen kokonaan upotettaisiin veteen, näin kastettaisiin ja sitten nostettaisiin jälleen ylös. Epäilyksittä myös saksan kielen sana "Taufe" (kaste) juontaa juurensa sanasta "Tiefe" (syvyys). Siten se, mikä kastetaan, upotetaan syvälle veteen. Tätä edellyttää myös kasteen sisältö, sillä se tarkoittaa sitä, että Jumalan armo kokonaan nielee vanhan ihmisen ja syntisen syntymän lihasta ja verestä, kuten pian saamme kuulla. Sen vuoksi meidän on toimittava kasteen sisällön mukaisesti ja annettava sen olla oikea ja täydellinen merkki.
Kaksi. Kaste on ulkonainen merkki ja tunnus, joka erottaa meidät kaikista kastamattomista ihmisistä. Siitä meidät tunnetaan oman ruhtinaamme Kristuksen kansaksi. Hänen lippunsa eli pyhän ristin alla me taistelemme taukoamatta syntiä vastaan.
Tässä pyhässä sakramentissa meidän on nähtävä kolme osaa: merkki, sisältö ja usko. Kasteen merkki on siinä, että ihminen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimessä painetaan veteen. Ihmistä ei kuitenkaan jätetä veteen, vaan hänet nostetaan jälleen ylös. Tämän vuoksi hänestä voidaan käyttää sanontaa "kasteesta ylös nostettu". Merkkiin kuuluvat siis välttämättä molemmat, sekä upottaminen että ylös nostaminen.
Kolme. Kasteen sisältö on autuas kuoleminen pois synnistä ja ylösnouseminen Jumalan armoon, niin että vanha, synnissä siinnyt ja syntynyt ihminen kasteessa upotetaan ja että uusi, armossa syntynyt ihminen nousee siitä ylös. P. Paavali sanookin Tiituksen kirjeen 3. luvussa (Tit. 3:5), että kaste on "uuden syntymän pesu"; juuri tässä pesussa me synnymme uudestaan ja uudistumme. Samoin sanoo myös Kristus Johanneksen evankeliumin 3. luvussa (Joh. 3:3 - 5): "Ellette te synny uudestaan, (armon) vedestä ja Hengestä, niin te ette voi päästä sisälle taivaan valtakuntaan."
Samalla tavalla kuin lapsi lihallisessa syntymässä nostetaan äitinsä kohdusta ja hän näin syntyy syntiseksi ihmiseksi ja vihan lapseksi, samalla tavalla hänet nostetaan kasteesta. Tässä hengellisessä syntymässä hän syntyy armon lapseksi ja vanhurskauden ihmiseksi. Kasteessa siis synti hukkuu ja sen sijaan nousee vanhurskaus.
Neljä. Kasteen sisältö eli synnin kuoleminen ja hukkuminen ei toteudu täydellisesti tässä elämässä ennen kuin ihminen myös ruumiillisesti kuolee ja lopullisesti hajoaa tomuksi. Kasteen sakramentti ja merkki on pian toimitettu, kuten me omilla silmillämme näemme, mutta sen sisältö, hengellinen kaste ja synnin hukuttaminen, kestää niin kauan kuin me elämme. Vasta kuolemassa kaste toteutuu täydellisesti. Silloin ihminen lopullisesti upotetaan kasteeseen ja vasta silloin toteutuu se, mitä kaste merkitsee. Sen vuoksi koko tämä elämä on jatkuvaa ja pelkkää hengellistä kastamista aina kuolemaan asti.
Joka kastetaan, hänet tuomitaan kuolemaan, ikään kuin pappi kastaessaan sanoisi: "Katsohan, sinä olet syntinen liha, sen vuoksi minä Jumalan nimessä upotan sinut, ja hänen nimessään minä myös tuomitsen sinut kuolemaan, jotta sinun mukanasi kuolisivat ja tuhoutuisivat kaikki sinun syntisi." Näin sanoo myös pyhä Paavali Roomalaiskirjeen 6. luvussa (Room. 6:4): "Me olemme Kristuksen kanssa haudatut kasteen kautta kuolemaan."
Mitä pikemmin kasteen jälkeen ihminen kuolee, sitä pikemmin hänen kasteensa tulee täydelliseksi. Synti ei nimittäin täysin lakkaa niin kauan kuin se ruumis elää, joka on niin läpeensä synnissä siinnyt, että synti on tullut sen luonnoksi. Tästä sanoo profeetta (Ps. 51:7): "Katso, minä ole synnissä siinnyt, ja siveettömyydessä on äitini minua kohdussaan kantanut." Ei siis ole mitään muuta neuvoa kuin että ihminen kuolee ja tuhoutuu synteineen päivineen. Kristityn ihmisen elämä on siis kasteesta alkaen aina hautaan asti pelkkää alkua autuaalle kuolemalle. Viimeisenä päivänä Jumala sitten luo hänet kokonaan uudeksi.
Viisi. Myös kastevedestä nostaminen tapahtuu nopeasti. Sen sijaan kasteen sisältö, siis hengellinen syntyminen sekä armon ja vanhurskauden lisääntyminen, alkaa kyllä kasteessa, mutta se kestää aina kuolemaan asti, jopa viimeiseen päivään asti. Vasta silloin toteutuu lopullisesti kaikki se, mitä kasteesta nostaminen merkitsee. Silloin me nousemme ylös kuolleista, ylös synnistä ja kaikesta pahasta, silloin meidän ruumiimme ja sielumme puhdistuu ja me elämme iankaikkisesti, silloin meidät varsinaisesti nostetaan ylös kasteesta, ja silloin me täydellisesti syntyneinä puemme päällemme kuolemattoman ja oikean, taivaallisen elämän kastepuvun.
Näin toteutuu se, mitä kummit lausuvat, kun he nostavat lapsen kastevedestä: "Katso, sinun syntisi on nyt upotettu ja Jumalan nimessä me vastaanotamme sinut iankaikkiseen ja viattomaan elämään." Samalla tavalla enkelit viimeisenä päivänä nostavat ylös kaikki kristityt eli kastetut ja hurskaat ihmiset. Silloin tulee täydelliseksi se, mitä kaste ja kummit merkitsevät, niin kuin Kristus sanoo Matteuksen evankeliumin 24. luvussa (Matt. 24:31): "Hän lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valittunsa hänen eteensä, kaikilta neljältä ilmansuunnalta, auringon noususta sen laskuun."
Kuusi. Kasteen esikuvana oli jo muinoin Nooan vedenpaisumus, jossa koko maailma hukkui; ainoastaan Nooa ja hänen kolme poikaansa vaimoineen säilyivät arkissa. Kaikkien maailman ihmisten hukkuminen on esikuva sille, että kasteessa synti hukutetaan. Kahdeksan ihmisen ja kaikenlaisten eläinten säilyminen arkissa taas merkitsee sitä, että kasteen kautta ihminen tulee autuaaksi, niin kuin pyhä Pietari toisessa kirjeessään selittää (2. Piet. 2:5).
Kaste on vain paljon suurempi vedenpaisumus kuin tuo aiempi, joka hukutti ihmisiä ainoastaan yhden vuoden aikana. Kaste taas hukuttaa kaikenlaisia ihmisiä kaikkialla maailmassa aina Kristuksen syntymästä viimeiseen päivään asti. Kaste on armon vedenpaisumus, kun taas aiempi oli vihan vedenpaisumus, niin kuin psalmissa 29 julistetaan (Ps. 29:10): "Jumala antaa uuden, jatkuvan vedenpaisumuksen." On varmaa, että paljon enemmän ihmisiä tullaan kastamaan kuin heitä vedenpaisumuksessa hukkui.
Seitsemän. Edellisestä seuraa välttämättä, että ihminen, joka nousee kasteesta, on puhdas ja syytön mihinkään syntiin. On monia, jotka eivät ymmärrä tätä oikein. He arvelevat, ettei mitään syntiä enää ole, ja sen vuoksi he rupeavat laiskoiksi eivätkä välitä kuolettaa syntistä luontoaan. Samalla tavallahan monet menettelevät sen jälkeen, kun he ovat käyneet ripillä. Kuten jo edellä sanoin juuri tämän vuoksi on tarkasti tiedettävä ja ymmärrettävä, että meidän lihamme on koko elämämme ajan luonnoltaan paha ja syntinen.
Parantaakseen tämän pahuuden Jumala on päättänyt luoda sen kokonaan uudeksi ja toisenlaiseksi, kuten Jeremian kirjan 18. luvusta (Jer. 18:4 - 6) käy ilmi. Jos savenvalajan tekemä astia ei onnistunut, vaan meni pilalle, hän heitti sen takaisin savikasaan ja muovasi siitä sitten uuden astian, sellaisen kuin halusi. "Näin te olette minun kädessäni", sanoo Jumala. Ensimmäisessä syntymässä me emme onnistuneet, vaan menimme pilalle. Sen vuoksi hän heittää meidät takaisin maahan kuolemaan ja luo meidät uudestaan viimeisenä päivänä, niin että meistä tulee onnistuneita ja synnittömiä.
Jumala aloittaa tämän suunnitelmansa toteuttamisen kasteessa, joka merkitsee kuolemaa ja ylösnousemista viimeisenä päivänä, kuten jo edellä on sanottu. Siten siis sakramentin sisältö ja merkki saavat aikaan, että ihmisen synti alkaa kuolla ja että hän nousee ylös. Sakramentti on siis jo toteutunut, vaikka sakramentin vaikutus ei vielä olekaan toteutunut täydellisesti; eiväthän kuolema ja ylösnousemus viimeisenä päivänä ole vielä läsnä.
Kahdeksan. Sakramentaalisesti ihminen on siis täysin puhdas ja viaton, koska hänellä on Jumalan merkki eli kaste. Se osoittaa, että kaikki hänen syntinsä ovat kuolleet ja että hän voi myös kuolla armossa, nousta ylös viimeisenä päivänä ja elää iankaikkisesti puhtaana, synnittömänä ja viattomana. Sakramentin kannalta katsottuna on siis totta, että ihminen on synnitön ja viaton. Mutta koska tämä ei vielä ole lopullisesti toteutunut, ja koska ihminen elää syntisessä lihassa, niin hän ei vielä ole täysin synnitön eikä puhdas, vaan hän on vasta alkanut tulla puhtaaksi ja viattomaksi.
Ihmisen ikääntyessä alkavat hänen luonnolliset, synnilliset himonsa vaikuttaa; näitä ovat muun muassa viha, siveettömyys, lempi, ahneus ja ylpeys. Näitä ei olisi lainkaan, jos kaikki synnit olisi sakramentissa upotettu ja tuhottu, mutta kasteessa ne on ainoastaan tarkoitettu upotettavaksi kuolemassa ja ylösnousemuksessa viimeisenä päivänä. Sen vuoksi pyhä Paavali ja hänen kanssaan kaikki pyhät valittavat Roomalaiskirjeen 7. luvussa (Room. 7:18), että he ovat syntisiä ja että synti asuu heidän luonnossaan, vaikka he ovatkin kastettuja ja pyhiä. Tämä johtuu luonnollisista synnillisistä himoista, jotka vaikuttavat niin kauan kuin me elämme.
Yhdeksän. Sinä ehkä kysyt: "Mitä hyötyä minulle on kasteesta, ellei se kokonaan hävitä eikä poista syntiä?" Tässä on nyt tarpeen ymmärtää ja tuntea kasteen sakramentti oikein. Kasteen kunnianarvoisa sakramentti auttaa sinua siten, että Jumala itse yhdistyy sinun kanssasi ja tulee yhdeksi sinun kanssasi tämän armollisen ja lohdullisen liiton kautta.
Ensiksi sinun on jättäydyttävä kasteen sakramentin ja sen sisällön varaan, toisin sanoen sinun tulee toivoa, että kuolisit synteinesi ja tulisit uudeksi viimeisenä päivänä. Tätä sakramentti tarkoittaa, kuten jo on todettu. Jumala hyväksyy sinun toivosi, tuo sinut kasteelle, alkaa vähitellen luoda sinua uudeksi sekä vuodattaa sinuun armonsa ja Pyhän Henkensä, joka ryhtyy kuolettamaan luontoa ja syntiä sekä valmistamaan kuolemaan ja ylösnousemukseen viimeisenä päivänä.
Toiseksi sinä tahdot pysyä tällaisena ja kuoletat yhä enemmän ja enemmän syntiäsi, niin kauan kuin elät aina kuolemaan asti. Myös tämän Jumala hyväksyy. Hän koettelee sinua koko elämäsi ajan monilla hyvillä teoilla ja monenlaisilla kärsimyksillä. Niiden avulla hän toteuttaa sen, mitä sinä olet toivonut kasteessa, nimittäin sen, että sinä tahdot päästä vapaaksi synnistä, kuolla ja nousta viimeisenä päivänä ylös uutena ja näin toteuttaa kastettasi.
Niinpä me voimmekin lukea ja nähdä, miten paljon Jumala sallii rakkaitten pyhiensä kärsiä ja joutua kidutettavaksi, jotta he mahdollisimman varhain kuoletettuina toteuttaisivat kasteen sakramentin, kuolisivat ja tulisivat uusiksi ihmisiksi. Ellei näin tapahdu emmekä me kärsi ja kohtaa koettelemuksia, niin paha luonto voittaa ihmisen ja riistää häneltä kasteen hyödyn. Näin ihminen lankeaa syntiin ja pysyy samana vanhana ihmisenä kuin ennenkin.
Kymmenen. Niin kuin sinä näin yhdistyt Jumalaan, niin Jumala puolestaan antaa sinulle armonsa, yhdistyy sinuun eikä tahdo pitää sinua syyllisenä syntiin, joka kasteen jälkeen on jäänyt luontoosi. Hän ei tahdo kiinnittää huomiota syntiin eikä tuomita sinua sen vuoksi. Hän tyytyy ja mieltyy siihen, että sinä jatkuvasti yrität ja haluat kuolettaa niitä ja päästä niistä kuolemassasi eroon.
Vaikka siis pahat ajatukset ja himot heräävät ja vaikka sinä välistä tekisitkin syntiä ja lankeaisit, niin sakramentin ja yhdistymisen voimasta ne ovat pian olleet ja menneet, kunhan sinä vain nouset jälleen ylös ja palaat liittoon. Tästä puhuu myös pyhä Paavali Roomalaiskirjeen 8. luvussa (Room. 8:1). Luonnollinen, paha ja syntinen taipumus ei kadota ketään, joka uskoo Kristukseen, kunhan hän ei vain noudata sitä eikä suostu siihen. Myös pyhä evankelista Johannes sanoo kirjeessään (1. Joh. 2:1 - 2): "Jos joku lankeaakin syntiin, meillä on puolustaja Jumalan luona, Jeesus Kristus, josta on tullut meidän syntiemme anteeksiantamus." Kaikki tämä tapahtuu kasteessa. Siinä meille annetaan Kristus. Tästä me saamme kuulla myöhemmin tässä saarnassa.
Yksitoista. Ellei tätä liittoa olisi ja ellei Jumala laupiaasti katsoisi sormiensa läpi, silloin mitättömän pienikin synti tuomitsisi meidät. Jumalan tuomio ei nimittäin siedä mitään syntiä. Tämän tähden maan päällä ei ole suurempaa lohdutusta kuin kaste, jonka kautta me joudumme armon ja laupeuden tuomion alle. Se ei tuomitse syntiä, vaan karkottaa sen pois koettelemalla meitä monin tavoin.
Pyhä Augustinus puhuu tästä kauniisti: "Kasteessa synti annetaan kokonaan anteeksi, ei kuitenkaan siten, että se lakkaisi olemasta, vaan niin, ettei sitä lueta meidän syyksemme." On kuin hän sanoisi, että synti pysyy tosin kuolemaan asti meidän lihassamme ja vaikuttaa lakkaamatta. Mutta niin kauan kuin me emme suostu sen valtaan emmekä jää siihen, kaste hallitsee sitä, niin ettei se tuomitse eikä vahingoita meitä. Pikemminkin se päivä päivältä tuhoutuu yhä enemmän ja enemmän aina kuolemaan asti.
Sen vuoksi kenenkään ei pidä pelästyä, vaikka hän tunteekin pahaa himoa ja lemmenhalua, eikä tulla epätoivoiseksi, vaikka lankeaisikin. Sen sijaan hänen tulee ajatella kastettaan ja iloisesti lohduttautua sen avulla. Onhan Jumala siinä yhdistynyt häneen kuolettaakseen hänen syntinsä ja jättääkseen sen tuomitsematta, kunhan ihminen vain ei suostu sen valtaan eikä jää siihen. Meidän ei siis pidä antaa noiden myllertävien ajatusten ja himojen eikä edes lankeamisen johtaa meitä epätoivoon. Pikemminkin meidän tulee pitää niitä Jumalan kehotuksena ajatella omaa kastettamme ja sitä, mitä hän on siinä puhunut, jotta me huutaisimme avuksemme Jumalan armoa, harjoittautuisimme taistelemaan syntiä vastaan ja pyrkisimme jopa kuolemaan ja siten pääsemään eroon synnistä.
Keskustele tekstistä täällä .
© Suomen luterilainen Evankeliumiyhdistys
Kaksi. Kaste on ulkonainen merkki ja tunnus, joka erottaa meidät kaikista kastamattomista ihmisistä. Siitä meidät tunnetaan oman ruhtinaamme Kristuksen kansaksi. Hänen lippunsa eli pyhän ristin alla me taistelemme taukoamatta syntiä vastaan.
Tässä pyhässä sakramentissa meidän on nähtävä kolme osaa: merkki, sisältö ja usko. Kasteen merkki on siinä, että ihminen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimessä painetaan veteen. Ihmistä ei kuitenkaan jätetä veteen, vaan hänet nostetaan jälleen ylös. Tämän vuoksi hänestä voidaan käyttää sanontaa "kasteesta ylös nostettu". Merkkiin kuuluvat siis välttämättä molemmat, sekä upottaminen että ylös nostaminen.
Kolme. Kasteen sisältö on autuas kuoleminen pois synnistä ja ylösnouseminen Jumalan armoon, niin että vanha, synnissä siinnyt ja syntynyt ihminen kasteessa upotetaan ja että uusi, armossa syntynyt ihminen nousee siitä ylös. P. Paavali sanookin Tiituksen kirjeen 3. luvussa (Tit. 3:5), että kaste on "uuden syntymän pesu"; juuri tässä pesussa me synnymme uudestaan ja uudistumme. Samoin sanoo myös Kristus Johanneksen evankeliumin 3. luvussa (Joh. 3:3 - 5): "Ellette te synny uudestaan, (armon) vedestä ja Hengestä, niin te ette voi päästä sisälle taivaan valtakuntaan."
Samalla tavalla kuin lapsi lihallisessa syntymässä nostetaan äitinsä kohdusta ja hän näin syntyy syntiseksi ihmiseksi ja vihan lapseksi, samalla tavalla hänet nostetaan kasteesta. Tässä hengellisessä syntymässä hän syntyy armon lapseksi ja vanhurskauden ihmiseksi. Kasteessa siis synti hukkuu ja sen sijaan nousee vanhurskaus.
Neljä. Kasteen sisältö eli synnin kuoleminen ja hukkuminen ei toteudu täydellisesti tässä elämässä ennen kuin ihminen myös ruumiillisesti kuolee ja lopullisesti hajoaa tomuksi. Kasteen sakramentti ja merkki on pian toimitettu, kuten me omilla silmillämme näemme, mutta sen sisältö, hengellinen kaste ja synnin hukuttaminen, kestää niin kauan kuin me elämme. Vasta kuolemassa kaste toteutuu täydellisesti. Silloin ihminen lopullisesti upotetaan kasteeseen ja vasta silloin toteutuu se, mitä kaste merkitsee. Sen vuoksi koko tämä elämä on jatkuvaa ja pelkkää hengellistä kastamista aina kuolemaan asti.
Joka kastetaan, hänet tuomitaan kuolemaan, ikään kuin pappi kastaessaan sanoisi: "Katsohan, sinä olet syntinen liha, sen vuoksi minä Jumalan nimessä upotan sinut, ja hänen nimessään minä myös tuomitsen sinut kuolemaan, jotta sinun mukanasi kuolisivat ja tuhoutuisivat kaikki sinun syntisi." Näin sanoo myös pyhä Paavali Roomalaiskirjeen 6. luvussa (Room. 6:4): "Me olemme Kristuksen kanssa haudatut kasteen kautta kuolemaan."
Mitä pikemmin kasteen jälkeen ihminen kuolee, sitä pikemmin hänen kasteensa tulee täydelliseksi. Synti ei nimittäin täysin lakkaa niin kauan kuin se ruumis elää, joka on niin läpeensä synnissä siinnyt, että synti on tullut sen luonnoksi. Tästä sanoo profeetta (Ps. 51:7): "Katso, minä ole synnissä siinnyt, ja siveettömyydessä on äitini minua kohdussaan kantanut." Ei siis ole mitään muuta neuvoa kuin että ihminen kuolee ja tuhoutuu synteineen päivineen. Kristityn ihmisen elämä on siis kasteesta alkaen aina hautaan asti pelkkää alkua autuaalle kuolemalle. Viimeisenä päivänä Jumala sitten luo hänet kokonaan uudeksi.
Viisi. Myös kastevedestä nostaminen tapahtuu nopeasti. Sen sijaan kasteen sisältö, siis hengellinen syntyminen sekä armon ja vanhurskauden lisääntyminen, alkaa kyllä kasteessa, mutta se kestää aina kuolemaan asti, jopa viimeiseen päivään asti. Vasta silloin toteutuu lopullisesti kaikki se, mitä kasteesta nostaminen merkitsee. Silloin me nousemme ylös kuolleista, ylös synnistä ja kaikesta pahasta, silloin meidän ruumiimme ja sielumme puhdistuu ja me elämme iankaikkisesti, silloin meidät varsinaisesti nostetaan ylös kasteesta, ja silloin me täydellisesti syntyneinä puemme päällemme kuolemattoman ja oikean, taivaallisen elämän kastepuvun.
Näin toteutuu se, mitä kummit lausuvat, kun he nostavat lapsen kastevedestä: "Katso, sinun syntisi on nyt upotettu ja Jumalan nimessä me vastaanotamme sinut iankaikkiseen ja viattomaan elämään." Samalla tavalla enkelit viimeisenä päivänä nostavat ylös kaikki kristityt eli kastetut ja hurskaat ihmiset. Silloin tulee täydelliseksi se, mitä kaste ja kummit merkitsevät, niin kuin Kristus sanoo Matteuksen evankeliumin 24. luvussa (Matt. 24:31): "Hän lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valittunsa hänen eteensä, kaikilta neljältä ilmansuunnalta, auringon noususta sen laskuun."
Kuusi. Kasteen esikuvana oli jo muinoin Nooan vedenpaisumus, jossa koko maailma hukkui; ainoastaan Nooa ja hänen kolme poikaansa vaimoineen säilyivät arkissa. Kaikkien maailman ihmisten hukkuminen on esikuva sille, että kasteessa synti hukutetaan. Kahdeksan ihmisen ja kaikenlaisten eläinten säilyminen arkissa taas merkitsee sitä, että kasteen kautta ihminen tulee autuaaksi, niin kuin pyhä Pietari toisessa kirjeessään selittää (2. Piet. 2:5).
Kaste on vain paljon suurempi vedenpaisumus kuin tuo aiempi, joka hukutti ihmisiä ainoastaan yhden vuoden aikana. Kaste taas hukuttaa kaikenlaisia ihmisiä kaikkialla maailmassa aina Kristuksen syntymästä viimeiseen päivään asti. Kaste on armon vedenpaisumus, kun taas aiempi oli vihan vedenpaisumus, niin kuin psalmissa 29 julistetaan (Ps. 29:10): "Jumala antaa uuden, jatkuvan vedenpaisumuksen." On varmaa, että paljon enemmän ihmisiä tullaan kastamaan kuin heitä vedenpaisumuksessa hukkui.
Seitsemän. Edellisestä seuraa välttämättä, että ihminen, joka nousee kasteesta, on puhdas ja syytön mihinkään syntiin. On monia, jotka eivät ymmärrä tätä oikein. He arvelevat, ettei mitään syntiä enää ole, ja sen vuoksi he rupeavat laiskoiksi eivätkä välitä kuolettaa syntistä luontoaan. Samalla tavallahan monet menettelevät sen jälkeen, kun he ovat käyneet ripillä. Kuten jo edellä sanoin juuri tämän vuoksi on tarkasti tiedettävä ja ymmärrettävä, että meidän lihamme on koko elämämme ajan luonnoltaan paha ja syntinen.
Parantaakseen tämän pahuuden Jumala on päättänyt luoda sen kokonaan uudeksi ja toisenlaiseksi, kuten Jeremian kirjan 18. luvusta (Jer. 18:4 - 6) käy ilmi. Jos savenvalajan tekemä astia ei onnistunut, vaan meni pilalle, hän heitti sen takaisin savikasaan ja muovasi siitä sitten uuden astian, sellaisen kuin halusi. "Näin te olette minun kädessäni", sanoo Jumala. Ensimmäisessä syntymässä me emme onnistuneet, vaan menimme pilalle. Sen vuoksi hän heittää meidät takaisin maahan kuolemaan ja luo meidät uudestaan viimeisenä päivänä, niin että meistä tulee onnistuneita ja synnittömiä.
Jumala aloittaa tämän suunnitelmansa toteuttamisen kasteessa, joka merkitsee kuolemaa ja ylösnousemista viimeisenä päivänä, kuten jo edellä on sanottu. Siten siis sakramentin sisältö ja merkki saavat aikaan, että ihmisen synti alkaa kuolla ja että hän nousee ylös. Sakramentti on siis jo toteutunut, vaikka sakramentin vaikutus ei vielä olekaan toteutunut täydellisesti; eiväthän kuolema ja ylösnousemus viimeisenä päivänä ole vielä läsnä.
Kahdeksan. Sakramentaalisesti ihminen on siis täysin puhdas ja viaton, koska hänellä on Jumalan merkki eli kaste. Se osoittaa, että kaikki hänen syntinsä ovat kuolleet ja että hän voi myös kuolla armossa, nousta ylös viimeisenä päivänä ja elää iankaikkisesti puhtaana, synnittömänä ja viattomana. Sakramentin kannalta katsottuna on siis totta, että ihminen on synnitön ja viaton. Mutta koska tämä ei vielä ole lopullisesti toteutunut, ja koska ihminen elää syntisessä lihassa, niin hän ei vielä ole täysin synnitön eikä puhdas, vaan hän on vasta alkanut tulla puhtaaksi ja viattomaksi.
Ihmisen ikääntyessä alkavat hänen luonnolliset, synnilliset himonsa vaikuttaa; näitä ovat muun muassa viha, siveettömyys, lempi, ahneus ja ylpeys. Näitä ei olisi lainkaan, jos kaikki synnit olisi sakramentissa upotettu ja tuhottu, mutta kasteessa ne on ainoastaan tarkoitettu upotettavaksi kuolemassa ja ylösnousemuksessa viimeisenä päivänä. Sen vuoksi pyhä Paavali ja hänen kanssaan kaikki pyhät valittavat Roomalaiskirjeen 7. luvussa (Room. 7:18), että he ovat syntisiä ja että synti asuu heidän luonnossaan, vaikka he ovatkin kastettuja ja pyhiä. Tämä johtuu luonnollisista synnillisistä himoista, jotka vaikuttavat niin kauan kuin me elämme.
Yhdeksän. Sinä ehkä kysyt: "Mitä hyötyä minulle on kasteesta, ellei se kokonaan hävitä eikä poista syntiä?" Tässä on nyt tarpeen ymmärtää ja tuntea kasteen sakramentti oikein. Kasteen kunnianarvoisa sakramentti auttaa sinua siten, että Jumala itse yhdistyy sinun kanssasi ja tulee yhdeksi sinun kanssasi tämän armollisen ja lohdullisen liiton kautta.
Ensiksi sinun on jättäydyttävä kasteen sakramentin ja sen sisällön varaan, toisin sanoen sinun tulee toivoa, että kuolisit synteinesi ja tulisit uudeksi viimeisenä päivänä. Tätä sakramentti tarkoittaa, kuten jo on todettu. Jumala hyväksyy sinun toivosi, tuo sinut kasteelle, alkaa vähitellen luoda sinua uudeksi sekä vuodattaa sinuun armonsa ja Pyhän Henkensä, joka ryhtyy kuolettamaan luontoa ja syntiä sekä valmistamaan kuolemaan ja ylösnousemukseen viimeisenä päivänä.
Toiseksi sinä tahdot pysyä tällaisena ja kuoletat yhä enemmän ja enemmän syntiäsi, niin kauan kuin elät aina kuolemaan asti. Myös tämän Jumala hyväksyy. Hän koettelee sinua koko elämäsi ajan monilla hyvillä teoilla ja monenlaisilla kärsimyksillä. Niiden avulla hän toteuttaa sen, mitä sinä olet toivonut kasteessa, nimittäin sen, että sinä tahdot päästä vapaaksi synnistä, kuolla ja nousta viimeisenä päivänä ylös uutena ja näin toteuttaa kastettasi.
Niinpä me voimmekin lukea ja nähdä, miten paljon Jumala sallii rakkaitten pyhiensä kärsiä ja joutua kidutettavaksi, jotta he mahdollisimman varhain kuoletettuina toteuttaisivat kasteen sakramentin, kuolisivat ja tulisivat uusiksi ihmisiksi. Ellei näin tapahdu emmekä me kärsi ja kohtaa koettelemuksia, niin paha luonto voittaa ihmisen ja riistää häneltä kasteen hyödyn. Näin ihminen lankeaa syntiin ja pysyy samana vanhana ihmisenä kuin ennenkin.
Kymmenen. Niin kuin sinä näin yhdistyt Jumalaan, niin Jumala puolestaan antaa sinulle armonsa, yhdistyy sinuun eikä tahdo pitää sinua syyllisenä syntiin, joka kasteen jälkeen on jäänyt luontoosi. Hän ei tahdo kiinnittää huomiota syntiin eikä tuomita sinua sen vuoksi. Hän tyytyy ja mieltyy siihen, että sinä jatkuvasti yrität ja haluat kuolettaa niitä ja päästä niistä kuolemassasi eroon.
Vaikka siis pahat ajatukset ja himot heräävät ja vaikka sinä välistä tekisitkin syntiä ja lankeaisit, niin sakramentin ja yhdistymisen voimasta ne ovat pian olleet ja menneet, kunhan sinä vain nouset jälleen ylös ja palaat liittoon. Tästä puhuu myös pyhä Paavali Roomalaiskirjeen 8. luvussa (Room. 8:1). Luonnollinen, paha ja syntinen taipumus ei kadota ketään, joka uskoo Kristukseen, kunhan hän ei vain noudata sitä eikä suostu siihen. Myös pyhä evankelista Johannes sanoo kirjeessään (1. Joh. 2:1 - 2): "Jos joku lankeaakin syntiin, meillä on puolustaja Jumalan luona, Jeesus Kristus, josta on tullut meidän syntiemme anteeksiantamus." Kaikki tämä tapahtuu kasteessa. Siinä meille annetaan Kristus. Tästä me saamme kuulla myöhemmin tässä saarnassa.
Yksitoista. Ellei tätä liittoa olisi ja ellei Jumala laupiaasti katsoisi sormiensa läpi, silloin mitättömän pienikin synti tuomitsisi meidät. Jumalan tuomio ei nimittäin siedä mitään syntiä. Tämän tähden maan päällä ei ole suurempaa lohdutusta kuin kaste, jonka kautta me joudumme armon ja laupeuden tuomion alle. Se ei tuomitse syntiä, vaan karkottaa sen pois koettelemalla meitä monin tavoin.
Pyhä Augustinus puhuu tästä kauniisti: "Kasteessa synti annetaan kokonaan anteeksi, ei kuitenkaan siten, että se lakkaisi olemasta, vaan niin, ettei sitä lueta meidän syyksemme." On kuin hän sanoisi, että synti pysyy tosin kuolemaan asti meidän lihassamme ja vaikuttaa lakkaamatta. Mutta niin kauan kuin me emme suostu sen valtaan emmekä jää siihen, kaste hallitsee sitä, niin ettei se tuomitse eikä vahingoita meitä. Pikemminkin se päivä päivältä tuhoutuu yhä enemmän ja enemmän aina kuolemaan asti.
Sen vuoksi kenenkään ei pidä pelästyä, vaikka hän tunteekin pahaa himoa ja lemmenhalua, eikä tulla epätoivoiseksi, vaikka lankeaisikin. Sen sijaan hänen tulee ajatella kastettaan ja iloisesti lohduttautua sen avulla. Onhan Jumala siinä yhdistynyt häneen kuolettaakseen hänen syntinsä ja jättääkseen sen tuomitsematta, kunhan ihminen vain ei suostu sen valtaan eikä jää siihen. Meidän ei siis pidä antaa noiden myllertävien ajatusten ja himojen eikä edes lankeamisen johtaa meitä epätoivoon. Pikemminkin meidän tulee pitää niitä Jumalan kehotuksena ajatella omaa kastettamme ja sitä, mitä hän on siinä puhunut, jotta me huutaisimme avuksemme Jumalan armoa, harjoittautuisimme taistelemaan syntiä vastaan ja pyrkisimme jopa kuolemaan ja siten pääsemään eroon synnistä.
Keskustele tekstistä täällä .
© Suomen luterilainen Evankeliumiyhdistys
Vastaukset 17
Vanhimmat
on useampia muotoja. Verpi takoittaa: upottaa, painaa veden alle, pestä, kastaa. Tuo sana ei ole yksiselitteisesti upottaa, kuten jotkut antavat ymmärtää!
Kaste on kristillinen toimitus, jossa kastettu liitetään kirkon eli Kristuksen ruumiin jäseneksi. Kreikkalaisessa Uudessa testamentissa käytetään kastamisesta verbiä baptizō, "upottaa", "painaa veden sisään", "pestä", "kastaa", ja kasteesta substantiivia baptisma. Kristillisen kasteen perustana on lähetyskäsky Raamatussa:
Battized sanan merkityksiä on myös veden, veren tai öljyn KOSKETUS. Sama sana kun vietiin lapsia saamaan Jeesuksen pelastavaa KOSKETUSTA, kasteen merkityksestä.
Israelin kansan kasteesta, jossa oli Kristuskallio, meressä ja pilvessä kansaa ei upotettu kokonaan veteen, mutta siitä käytettiin tuota samaa kastaa sanaa, joten ei sen merkitys ole pelkästään upottaminen, kuten usein kuulee sanottavan, samoin Jeesuksen kastetapa ei ollut alaspäin maahan painaminen ja upottaminen, vaan nostaminen käsivarsilla ylöspäin uuden kalliohaudan tasanteelle.
pelkkä toisen tavaroihen haluaminen omaksi on kuolemansynti, sillä kaikista käskyistä oli ranagastuksena kuolema, pelkkä himoitseva katse vieraaseen naiseen on kuoleman synti ja ero Jumalasta, Raamatun opin mukaan
Ei perustu Raamattuun, mutta toki Raamatusta haetaan sieltä sun täältä "viittauksia" lapsi/vauvakasteeseen.
Suoraan Raamatussa ei puhuta mistään lapsikasteista tai sylivauvakasteita, mutta Jumalan lapseuteen lähteneet kastettiin, josta Raamattu hyvin selkeästi kirjoittaa.
Lapsikaste on muodostunut erääksi epäjumalaksi, välimieheksi Kristuksen ja Jumalan väliin, ikään kuin Neitsyt Maria katolisessa kirkossa. Ikään kuin tuo vesitoimitus olisi se pelastava elementti ja armon lähde, eikä suoraan Jeesus Kristus. Kyllä lankeemuksemme pitää peilata Jeesuksen itseensä, Hänen sovitustyöhönsä ja uhrivereen. Tässä lapsikasteopissa on VEREN EVANKELIUMI muuttunut veden evankeliumiksi.
Raamattu ei puhu, että "viekää kastettavaksi" vaan sanoo, että "ottakaa kaste" sen vuoksi, että ihminen kääntyy ja lähtee Jumalan tielle.
Meillä on päivittäinen armo ja anteeksiantamus Jeesuksessa, jos olemme Hänen omiaan ja vauvojen kohdalla Jeesuksen sovitustyö riittää, eikä siinä tarvita ihmisoppia ikään kuin vahvistamaan Jeesuksen täydellistä sovitustyötä.
Jos jossain Raamatunkohdassa sanotaan, että kastettava oli aikuinen, niin eihän siitä voi vetää johtopäätöstä, että kaikki kastettavat pitää olla aikuisia.
Tuon uudestikastajien logiikan mukaan, jos kastettava on kuohittu eunukki, niin jokaisen pitäisi kuohita itsensä ennen kastetta. (=tapausten matkimisen oppi)
Outoa, että en tuo omaa ajattelua esille vaan Raamatun sanoman.
Lisäksi sanot harhaanjohtavasti, että kaikki kastettavat ovat vain aikuisia. Jumala kutsuu yhteyteensä hyvinkin nuorena ihmisiä yhteyteensä. Jumalalla on oma aikataulu, kun Hän alkaa puhumaan ihmiselle, jolloin hän ymmärtää hyvän ja pahan sekä sen, että Jumala tarjoaa pelastusta kaikille, jotka vastaavat Hänen kutsuunsa.
Tästä Jumalan kutsusta evankeliumit puhuvat ja Jumalan kutsu ei tarkoita kasteelle menoa vaan parannusta ja elämänsä antamista Jumalan käsiin. Kaste ei ratkaise pelastusta tai suhdettamme Jumalaan vaan sydämen asenne.
Harhaanjohtava on tuo lapsikastekäsite, koska kyse on vauvana suoritetusta kasteesta.
Samoin kielenkäyttösi kertoo ihan muusta kuin kristillisestä suhtautumisesta ja on usein ominaista lapsikastetta puolustaville.
Et näköjään ole pohtinut kasteen hengellistä merkitystä ollenkaan.
Kaikki taivaaseen temmattavat (=Kristuksen ruumis) ovat nimittäin kastettuja ja Kristuksessa.
Nyt ei ole mitään kadotustuomiota niillä, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.
Alkuseurakunnan aikaankin kaikki perheen lapset olivat Herrassa eli kastettuja Kristuksen ruumiin jäseniä: Kastamalla ja sitten opettamalla tehdään Jeesukselle opetusLAPSIA:
Ef. 6:1
"Lapset, olkaa vanhemmillenne kuuliaiset Herrassa, sillä se on oikein. "
kastaa. Ei sano, että viekää, tai ottakaa, vaan käskee opetuslasten KASTAA.
Kaikki vauvanakastetut temmataan kirkon helmaan!!!
Siinä on teidän kasteenne merkitys!
"Ef. 6:1
"Lapset, olkaa vanhemmillenne kuuliaiset Herrassa, sillä se on oikein. "
Kas kun tuossakaan ei kehoiteta vauvoja hakeutumaan kasteelle!
kastamaan niitä, jotka uskovat Hänen!
Ap 2:41
"Jotka nyt otivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin."
"Ef. 6:1
"Lapset, olkaa vanhemmillenne kuuliaiset Herrassa, sillä se on oikein. "
Taivaaseen temmattava Kristuksen ruumis, kaikki jäsenet ovat kastettuja.
pääsi taivaaseen, vaikka häntä ei kastettu.
Sattuikohan Jeesukselle työtapaturma?
Jeesuksen eläissä Jeesuksella oli valta antaa suoraan syntejä anteeksi,keitä hän tapasikin. Syntinen nainen, lapset, ristinryöväri.
Kasteen aika kuuluu uuteen liittoon.
Vasta Jeesuksen mentyä taivaaseen hän lähetti kasteeseen Pyhän Hengen ja verensä osallisuuden.
"Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa (vereensä) kastetut?"
Näin pimeä on uudestikastaja ja uskonkastaja!
Ei tietenkään Ef 6:1 "Olkaa kuuliaiset vanhemmillenne jne" puhu mitään kasteesta,
koska se Ef 6:1 on LAKIA!
Kaste taas on evankeliumia!!
Lutherin, saarna kasteen kunnianarvoisesta sakramentista (alkuosa)
Saarna kasteen kunnianarvoisesta sakramentista (loppuosa)
Kaksitoista. Nyt on aika käsitellä sakramentin kolmatta kohtaa eli uskoa. Usko on lujaa luottamista kaikkeen tähän, nimittäin siihen, ettei sakramentti merkitse kuolemaa ja ylösnousemusta vasta viimeisenä päivänä, jolloin ihminen tulee uudeksi ja elää iankaikkisesti ilman syntiä, vaan että se varmasti jo alkaa vaikuttaa kaikkea tätä. Sakramentti yhdistää meidät Jumalan kanssa, niin että me tahdomme aina kuolemaan asti kuolettaa syntiä ja taistella sitä vastaan. Jumala puolestaan tahtoo varjella meitä ja kohdella meitä armollisesti eikä tuomita ankarasti, vaikka me olemmekin koko elämämme ajan syntisiä ja vasta kuolemassa tulemme puhtaiksi.
Sinä siis ymmärrät, että yhtäältä ihminen tulee kasteessa viattomaksi, puhtaaksi ja synnittömäksi, ja toisaalta hän silti pysyy täynnä monenlaisia pahoja taipumuksia. Hän on puhdas vain siinä mielessä, että hän on alkanut puhdistua. Tästä puhtaudesta hänellä on merkki ja liitto, joissa hänen on jatkuvasti puhdistauduttava. Niiden ansiosta Jumala ei tahdo lukea häneen vielä jäänyttä epäpuhtautta hänen syykseen. Hän on siis puhdas pikemminkin Jumalan armahtavaisuuden vuoksi kuin oman olemuksensa perusteella, niin kuin profeetta sanoo psalmissa 32 (Ps. 32:1 - 2): "Autuaita ovat ne, joiden synnit ovat anteeksi annetut. Autuas on se ihminen, jonka syyksi Jumala ei lue hänen syntejään."
Tällaista uskoa me tarvitsemme kaikkein kipeimmin, sillä se on kaiken lohdutuksen perusta. Jolla sitä ei ole, hän joutuu syntinsä vuoksi epätoivoon, sillä synti, joka jää meihin kasteen jälkeen, saa aikaan, ettei mikään hyvä teko ole puhdas Jumalan edessä. Sen vuoksi meidän on sumeilematta ja suoraan pitäydyttävä kasteeseen ja asetettava se kaikkea syntiä ja omantunnon syytöksiä vastaan. Nöyrästi meidän on sanottava: "Minä tiedän aivan hyvin, etten minä voi tehdä yhtään puhdasta tekoa. Mutta minut on kastettu, ja siinä Jumala, joka ei voi valehdella, on yhdistänyt minut itseensä. Hän ei lue minun syntiäni syykseni, vaan hän kuolettaa ja tuhoaa sen."
Kolmetoista. Nyt me siis ymmärrämme, että kasteessa saamamme viattomuus perustuu yksinomaan Jumalan laupeuteen. Hän panee sen alulle, hän sietää kärsivällisesti syntiämme ja hän kohtelee meitä ikään kuin me olisimme synnittömiä. Tästä me myös ymmärrämme, miksi Raamattu nimittää kristittyjä laupeuden lapsiksi (Ef. 5:1), armon kansaksi ja Jumalan hyvän tahdon ihmisiksi (Luuk. 2:14). Hehän ovat kasteessa alkaneet puhdistua. Jumalan laupeuden vuoksi heitä ei tuomita, vaikka heissä vielä onkin syntiä. Kuolemassa ja viimeisenä päivänä he tulevat täysin puhtaiksi, kuten kaste ja sen merkki osoittavat.
Sen vuoksi on suuri erehdys, kun ihmiset luulevat tulleensa kasteessa täysin puhtaiksi. Tietämättömyydessään he eksyvät eivätkä kuoleta syntiään, koska he eivät tunnusta sen olemassaoloa. Näin he paatuvat ja mitätöivät kasteensa kokonaan. He turvautuvat vain pelkkiin ulkonaisiin tekoihin, vaikka juuri niissä ylpeys, viha ja muu luonnollinen pahuus heidän huomaamattaan vain vahvistuu ja yltyy.
Näinhän asia ei missään tapauksessa ole. Syntiä ja synnillistä taipumusta on pidettävä todellisena syntinä. Jumalan armon ansiota sen sijaan on, ettei se vahingoita meitä. Hän ei tahdo lukea sitä meidän syyksemme, kunhan me vain monin harjoituksin, teoin ja kärsimyksin taistelemme sitä vastaan ja viimein kuolemassa sen tuhoamme. Niiden ihmisten syntiä, jotka eivät näin tee, Jumala ei anna anteeksi, sillä he eivät toimi kasteen eivätkä sen velvoitusten mukaisesti ja lisäksi estävät Jumalan ja kasteen alkamaa työtä.
Neljätoista. Samanlaisia ovat myös ne, jotka luulevat, että he hyvitystöillä voivat hävittää syntinsä ja päästä siitä eroon. He ajautuvat lopulta niin pitkälle, etteivät enää välitä kasteesta — ikään kuin he eivät sitä tarvitsisikaan sen jälkeen, kun heidät kerran on nostettu ylös kastevedestä. He eivät tiedä, että kaste vaikuttaa voimallaan läpi koko elämän aina kuolemaan, jopa viimeiseen päivään saakka, kuten edellä on todettu. He haluavatkin keksiä toisen keinon syntien hävittämiseksi, nimittäin teot. Sen seurauksena heillä itsellään ja kaikilla heikäläisillä on huono, hämmentynyt ja horjuva omatunto; kuoleman hetkelläkin he ovat epätoivoisia. He eivät tiedä, mikä heidän asemansa Jumalan edessä on. He ovat siinä käsityksessä, että he synnin vuoksi olisivat menettäneet kasteensa ja ettei siitä enää olisikaan hyötyä. Varo tällaista harhaa oman henkesi tähden.
Jos siis joku on langennut syntiin, hänen tulee kaikin voimin ajatella omaa kastettaan ja sitä, että Jumala siinä on yhdistynyt häneen ja antanut kaikki synnit anteeksi, kunhan hän vain kuolemaansa saakka tahtoo taistella niitä vastaan. Tämän totuuden ja tämän Jumalan liiton varassa meidän on iloisesti ja rohkeasti elettävä. Silloin kaste näyttää jälleen voimansa ja vaikutuksensa, silloin sydän tulee jälleen rauhalliseksi ja iloiseksi, ei omien tekojensa eikä hyvitystekojensa, vaan Jumalan laupeuden ansiosta, jonka hän kasteessa on luvannut pitää iankaikkisesti.
Tässä uskossa meidän on siis lujasti pysyttävä, niin että vaikka koko luomakunta ja synti kaikkinensa hyökkäisi meidän kimppuumme, me kuitenkin riipumme siinä kiinni. Joka sallii sen, että hänet pakotetaan eroon tästä uskosta, hän väittää, että Jumala on valehdellut sitoutuessaan kasteen sakramenttiin.
Viisitoista. Tätä uskoa perkele vastustaa kaikkein kiivaimmin. Jos hän sen onnistuu kumoamaan, niin hän on saavuttanut voiton. Perustuuhan myös parannuksen sakramentti, kuten sanottu, kasteen sakramenttiin. Synnit annetaan nimittäin anteeksi ainoastaan kastetuille eli niille, joille Jumala on luvannut antaa synnit anteeksi. Siten parannuksen sakramentti uudistaa ja nykyistää kasteen sakramentin, ikään kuin pappi sanoisi synninpäästössä: "Etkö huomaa, että Jumala on antanut sinulle syntisi anteeksi nyt, kuten hän myös kerran kasteessa lupasi ja kuten minä nyt hänen käskystään käytän avainten valtaa. Näin sinä jälleen pääset osalliseksi kasteen vaikutuksesta ja olemuksesta." Jos uskot sen, se on sinun. Jos epäilet, olet hukassa.
Näin me havaitsemme, että synti tosin estää kasteen toteutumista, nimittäin synnin anteeksiantamista ja kuolettamista, mutta yksin epäusko tekee kasteen vaikutuksen tyhjäksi. Usko taas poistaa nämä sen vaikutusta haittaavat esteet. Kaikki siis riippuu uskosta.
Haluan sanoa mahdollisimman selvästi, että on eri asia antaa synti anteeksi kuin päästä synnistä eroon tai ajaa se pois. Usko saa synnit anteeksi, vaikkei niitä olekaan kokonaan ajettu pois. Synnin pois ajaminen on taistelemista sitä vastaan ja viimein kuolemista. Siinä synti lopullisesti tuhoutuu. Mutta molemmat, sekä syntien anteeksiantaminen että niiden pois ajaminen, ovat kasteen vaikutusta. Niinpä apostoli kehottaa heprealaisia panemaan pois heihin kietoutuneen synnin, vaikka he ovatkin kastettuja ja heidän syntinsä on annettu anteeksi (Hepr. 12:1).
Kun minä uskon, ettei Jumala lue syntiä minun syykseni, silloin kaste vaikuttaa varmasti ja synti on anteeksi annettu, vaikka se suureksi osaksi vielä onkin todellisuutta. Tämän jälkeen seuraa niiden pois ajaminen kärsimyksellä ja kuolemalla jne. Tämä on se uskonkohta, jossa me tunnustamme: "Minä uskon Pyhään Henkeen, syntien anteeksiantamisen" jne. Tämä kohta tarkoittaa erityisesti kastetta, jossa syntien anteeksiantaminen tapahtuu, kun Jumala yhdistyy meihin. Sen vuoksi tätä anteeksi antamista ei pidä epäillä.
Kuusitoista. Tästä seuraa, että kaste muuttaa kaikki kärsimykset ja varsinkin kuoleman hyödylliseksi avuksi, niin että niiden on pakko palvella kasteen vaikutusta eli synnin kuolettamista. Toisin ei voi käydäkään. Joka tahtoo toimia kasteensa mukaisesti ja päästä eroon synnistä, hänen täytyy kuolla. Synti puolestaan ei halua kuolla ja sen vuoksi se tekee kuoleman niin katkeraksi ja julmaksi. Tällä tavalla Jumala on niin armollinen ja voimallinen, että synti, joka on aiheuttanut kuoleman, ajaa itsensä pois omalla voimallaan eli kuolemalla.
On monia ihmisiä, jotka tahtovat elää tullakseen hurskaiksi, ja he myös puhuvat toiveestaan olla hurskaita. Ainoa tie tai tapa tulla hurskaaksi on kaste ja kasteen vaikutus eli kärsiminen ja kuoleminen. Elleivät he tätä halua, se on merkki siitä, etteivät he oikein tiedä, mistä on kysymys eivätkä he aiokaan tulla hurskaiksi.
Jumala onkin sen vuoksi asettanut monenlaisia säätyjä, joissa meidän on harjoittauduttava ja opittava kärsimään. Toisia varten hän on asettanut aviosäädyn, toisia varten hengellisen säädyn, toisille hän taas on antanut hallitusvallan. Kaikkia hän on käskenyt näkemään vaivaa ja tekemään työtä, jotta liha kuoletettaisiin ja totutettaisiin kuolemaan.
Kaste saa aikaan sen, että tämän elämän vaivattomuus, mukavuus ja nautinto ovat kaikille kastetuille pelkkää myrkkyä. Ne näet estävät kastetta vaikuttamasta eivätkä ne opeta ketään kärsimään, kuolemaan mielellään, pääsemään vapaaksi synnistä ja elämään kasteen mukaisesti. Pikemminkin ne vain lisäävät rakkautta tähän elämään, kauhua iankaikkista elämää kohtaan, kuoleman pelkoa ja haluttomuutta ajaa synti pois.
Seitsemäntoista. Katsohan, miten ihmiset elävät. On monia, jotka paastoavat, rukoilevat, tekevät pyhiinvaellusmatkoja ja harjoittavat muuta vastaavaa. He luulevat näin hankkivansa paljon ansioita ja pääsevänsä istumaan tärkeille paikoille taivaassa. Mutta omaa pahuuttaan ja kunnottomuuttaan he eivät milloinkaan opi kuolettamaan. Paaston ja vastaavien harjoitusten tarkoitus on painaa alas vanhaa Aatamia ja syntistä luontoa ja totuttaa se luopumaan tämän elämän hauskuutuksista. Siten nuo harjoitukset päivä päivältä yhä enemmän ja enemmän valmistavat meitä kuolemaan ja näin toteuttavat kastetta.
Tällaista harjoittautumista ja vaivannäköä ei pidä arvioida lainkaan niiden määrän eikä suuruuden, vaan sen mukaan, miten ne vastaavat kasteen asettamia velvoituksia. Kukin ottakoon siis taakakseen vain sellaisia harjoituksia ja sen määrän, mikä hänelle on hyödyksi ja mikä on tarpeen syntisen luonnon kukistamiseksi ja sen valmistamiseksi kuolemaan. Näitä harjoituksia hän voi vähentää ja lisätä aina sen mukaan, näyttääkö synti vähenevän vai lisääntyvän.
Mutta nuo ihmiset tekevät oman päänsä mukaan. He ottavat suorittaakseen milloin mitäkin, yhtenä hetkenä tätä, toisena tuota, pelkästään sen mukaan miltä nuo teot muiden silmissä näyttävät. Äkkiä he myös jättävät ne sikseen ja osoittautuvat näin kovin epäluotettaviksi; eivätpä he juuri mitään saakaan aikaan. Muutamat menettävät jopa järkensä ja turmelevat luontonsa, niin etteivät enää ole hyödyksi itselleen eivätkä muille.
Tämä kaikki on seurausta siitä opista, jonka vallassa me olemme olleet. Siitä johtuvat meidän kuvitelmamme, että katumuksen ja kasteen jälkeen muka olisimme synnittömiä. Hyviä tekoja me keräämme pelkästään niiden itsensä vuoksi tai omien syntiemme sovittamiseksi emmekä sen tähden, että niillä hävittäisimme syntiä. Tällaisia kuvitelmia edistävät ne saarnaajat, jotka tyhmästi saarnaavat rakkaitten pyhien elämänvaiheista ja teoista; kaikkien pitäisi muka jäljitellä niitä. Ymmärtämättömät kuulijat joutuvatkin helposti harhaan ja ajautuvat epätoivoon näiden pyhien esikuvien edessä.
Jumala on antanut jokaiselle pyhälle oman erityisen tavan ja armon, jolla kukin noudattaa omaa kastettaan. Mutta kasteen ja sen sisällön hän on asettanut kaikille yhteiseksi ohjeeksi. Jokaisen tulee omassa säädyssään koetella itseään ja etsiä ne tavat, joita noudattamalla hän parhaiten toteuttaa kastettaan; kuolettamalla syntiä ja kuolemalla Kristuksen taakka tulee kevyeksi ja suloiseksi. Sitä ei pidä kantaa ahdistuneena eikä murheellisena, niin kuin Salomokin sanoo (Saarn. 10:15): "Tyhmien teot kiduttavat heitä itseään, sillä he eivät tunne tietä kaupunkiin." Nämä ihmiset tuskaantuvat samalla tavalla kuin ne, jotka haluavat päästä kaupunkiin, mutta eivät löydä tietä. Heidän koko elämänsä ja toimintansa muuttuu katkeraksi, eivätkä he siltikään saa mitään aikaan.
Kahdeksantoista. Tässä on myös vastattava siihen yleiseen kysymykseen, onko kaste ja siinä Jumalalle antamamme lupaus jotain suurempaa ja korkeampaa kuin lupaus elää naimattomana tai ryhtyä papiksi tai astua hengelliseen säätyyn. Kaste on yhteinen kaikille kristityille, mutta joidenkin mielestä hengellinen sääty on jotain erityisempää ja korkeampaa.
Edellä sanotun perusteella tähän on helppo vastata. Kasteessa me kaikki annamme saman lupauksen kuolettaa syntiä ja tulla pyhiksi Jumalan armon vaikutuksesta. Hänelle me annamme ja uhraamme itsemme niin kuin saven savenvalajalle. Tässä kukaan ei ole parempi toista. Kasteen noudattaminen eli synnin kuolettaminen ei kuitenkaan toteudu yhdellä ainoalla elämäntavalla. Tämän vuoksi minä olen sanonut, että jokaisen tulee itsekseen miettiä, missä säädyssä hän parhaiten voi kuolettaa syntiä ja hillitä luontoaan. On siis varmaa, ettei ole olemassa mitään korkeampaa, parempaa eikä suurempaa lupausta kuin kasteessa annettu lupaus. Mitä suurempaa me voisimme luvata kuin karkottaa kaikki synnit, kuolla, vihata tätä elämää ja tulla pyhiksi?
Kasteessa antamaansa lupausta kukin voi toteuttaa siinä säädyssä, johon sitoutumalla hän sopivimmin voi noudattaa kasteensa velvoitusta. Jos kaksi ihmistä matkustaa samaan kaupunkiin, niin toinen voi mennä kinttupolkua, toinen taas maantietä, kumpikin parhaaksi katsomallaan tavalla. Joka siis sitoutuu esimerkiksi aviosäätyyn, hän elää tälle säädylle ominaisten vaivojen ja kärsimysten keskellä. Hän rasittaa luontoaan juuri siinä säädyssä, niin että se tottuu sekä rakkauteen että kärsimykseen. Näin hän välttää syntiä ja valmistautuu kuolemaan paremmin kuin hän voisi tehdä jossain muussa säädyssä.
Mutta jos joku haluaa kärsiä enemmän ja tahtoo monien harjoitusten avulla nopeammin valmistautua kuolemaan ja pian saavuttaa kasteensa lopullisen tarkoituksen, hän sitoutukoon naimattomuuteen tai hengelliseen säätyyn. Oikea ja todellinen hengellinen sääty on näet pelkkää kärsimystä ja kidutusta, niin että siinä elävällä on enemmän vaivaa kasteestaan kuin aviosäätyyn kuuluvalla. Tuollaisten kidutusten ansiosta hän tottuu pian odottamaan kuolemaa iloisesti ja niin saavuttaa kasteensa päämäärän. Tämän säädyn yläpuolella on vain yksi korkeampi, nimittäin hengellistä hallintavaltaa käyttävä sääty, siis esimerkiksi piispat ja papit. Heidän tulee kestää paljon kärsimystä ja vaivannäköä ja olla joka hetki valmiit kuolemaan, ei vain oman itsensä tähden, vaan myös alaistensa vuoksi.
Missään säädyssä ei kuitenkaan saa unohtaa sitä ohjetta, josta puhuin edellä. Kaikilla näillä harjoituksilla on pyrittävä ainoastaan synnin karkottamiseen. Sen sijaan tekojen määrä tai suuruus ei saa ohjata meitä.
Mutta valitettavasti me olemme unohtaneet kasteen ja sen sisällön, siinä antamamme lupaukset sekä sen, miten meidän on sen mukaan elettävä ja päästävä sen päämäärään. Samalla tavalla me olemme unohtaneet myös oman tiemme ja säätymme. Hädin tuskin me enää tiedämme, mitä varten nämä säädyt on asetettu ja miten niissä kasteen täyttämiseksi on elettävä. Niistä on tullut yhtä ylpeilyä ja jäljelle on jäänyt pelkkä ulkokuori, kuten Jesaja sanoo (Jes. 1:22): "Sinun hopeasi on muuttunut kuonaksi ja sinun viinisi on laimentunut vedeksi." Jumala armahtakoon meitä. Aamen.
Yhdeksäntoista. Koska siis kasteen pyhä sakramentti on näin suuri, armollinen ja lohdullinen asia, meidän on vakavasti pidettävä huolta siitä, että me sydämestämme ja iloisesti aina kiitämme siitä Jumalaa sekä ylistämme ja kunnioitamme häntä. Minä pelkään, että me olemme kiittämättömyydellämme ansainneet sokeutemme ja tulleet arvottomiksi tuntemaan noin suurta armoa. Koko maailma on ollut ja on täynnä kastetta ja Jumalan armoa, mutta meidät on harhautettu luottamaan omiin ahdistaviin tekoihimme, jopa aneisiin ja muihin samanlaisiin tyhjiin lohdutuksiin. Me olemme luulleet, että saamme luottaa Jumalaan vasta sen jälkeen, kun me olemme tulleet hurskaiksi ja itse olemme hyvittäneet omat syntimme, ikään kuin me voisimme rahalla ostaa häneltä hänen armonsa.
Toden totta, se joka lähestyy Jumalan tuomiota omin avuin eikä ymmärrä, että Jumalan armo sietää häntä syntisenä ja tekee juuri sellaisen autuaaksi, hän ei milloinkaan iloitse Jumalasta eikä myöskään voi rakastaa eikä kiittää häntä.
Mutta kun me kuulemme, että hän kasteen liitossa ottaa meidät syntiset luokseen, armahtaa meidät ja puhdistaa meidät joka päivä, ja kun tämän lujasti uskomme, silloin sydämen on pakko tulla iloiseksi, rakastaa Jumalaa ja kiittää häntä. Niinpä hän sanoo profeetan välityksellä (Mal. 3:17): "Minä tahdon armahtaa teitä niin kuin isä lastaan." Sen vuoksi meidän on kiitettävä korkeasti ylistettyä majesteettia, joka osoittaa olevansa näin armollinen ja laupias meitä surkeita ja kirottuja matoja kohtaan. Häntä ja hänen tekoaan meidän on ylistettävä ja kunnioitettava.
Kaksikymmentä. Samalla meidän on kuitenkin varottava itseämme, ettei väärä varmuus saa meitä valtaansa ja pane meitä puhelemaan näin: "Jos kerran kaste on niin armollinen ja suuri asia, ettei Jumala lue meidän syntejämme syyksi ja että kaikki heti synnin jälkeen muuttuu kasteen voimasta helpoksi, niin minäpä tahdon nyt elää ja toimia oman tahtoni mukaan. Joskus myöhemmin tai vaikkapa kuoleman hetkellä ajattelen kastettani ja vetoan Jumalan liittoon. Silloin minä noudatan kastettani."
Kaste on todella niin suuri asia, että sinun syntisi ovat anteeksiannetut, kun sinä vain käännyt pois synneistäsi ja vetoat kasteen liittoon. Mutta jos sinä röyhkeästi ja kevytmielisesti teet syntiä ja ylpeilet armolla, niin varo, ettei tuomio kohtaa sinua jo ennen kuin ehdit kääntyä pois synneistäsi. Vaikka silloin haluaisitkin uskoa ja luottaa kasteeseen, sinun ahdistuksesi voi, Jumalan sallimuksesta, olla niin suuri, ettei uskosi ehkä enää kestä. Jos kerran ne, jotka eivät tee syntiä tai lankeavat pelkästä heikkoudesta, vain hädin tuskin kestävät, niin miten käy sinun röyhkeydellesi, joka kiusaa ja pilkkaa armoa?
Eläkäämme siis Jumalan pelossa, jotta lujassa uskossa voisimme säilyttää hänen armonsa rikkauden ja iloisesti kiittäisimme hänen laupeuttaan aina ja iankaikkisesti. Aamen.
Keskustele tekstistä täällä
© Suomen luterilainen Evankeliumiyhdistys
"Jokainen istutus, jota minun taivaallinen Isäni ei ole istuttanut, on juurineen revittävä pois. Älkää heistä välittäkö: he ovat sokeita sokeain taluttajia; mutta jos sokea sokeaa taluttaa, niin he molemmat kuoppaan lankeavat."
Kastettavan vauvan osalta täytyy puolustukseksi sanoa, että hengellinen sokeus tuossa iässä on aivan luonnollista, niinkuin kaikella lihaksi syntyneillä.
Kastettavien vanhempien puolustukseksi voi sanoa, että todennäköisesti eivät ole tutustuneet Herran Jeesuksen Kristuksen kasteoppiin, vaan ympäröivän yhteiskunnan vaikutuksesta ja vanhemmiltaa perityn tavan mukaan toimivat niinkuin suurin osa ympäröivää yhteiskuntaa.
Vauvakastetta opettavien puolustukseksi on sanottavat Herran Jeesuksen Kristuksen sanoilla toisessa yhteydessä: "Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä he tekevät". Tämä sopii myös siihen, kun vainoavat ja valhetellen puhuvat kaikkea väärää niistä, jotka sinun pyhää tahtoasi kasteasiassa tahtovat esille tuoda armossa ja totuudessa. Ei mikään valhe eikä vääryys ole Jumalasta, vaikka Jumalassa ihmiset pahatkin tekonsa tekevät, yleensä epätietoisuudessaan, jotkut ihmispelon tai muiden syiden takia jopa tietoisuudessa kuitenkaan uskaltamatta asiaa esille tuoda tai parannusta muutoin tehden.
Kiitos Herralle Jeesukselle Kristukselle armostansa, kun hänen tahtonsa totuudessa julki tulee ja sitä totuudessa uskalletaan ja halutaan noudattaan myös kasteasiassa, sillä selvää on, että kaste kuuluu ja se kannattaa Jumalan tahdon mukaan Jeesuksen nimessä ottaa niiden, jotka parannuksen tehneet ovat ja Jeesusta tahtovat seurata ristinsä ottaen ja Jeesuksen ristin sovituskuolemaan upotettuina ja uudestisyntymisen uuteen Elämään Jeesuksessa tullen kasteesta nousten. Ja Pyhän Hengen henkikasteen lupaus on jokaisella, joka kuuliaisuutta ja uskollisuutta Jeesuselle noudattaa tahtoo ja häneltä henkikastetta anoo. Ja tätä seuraavat Jeesuksen antamat merkit uskovista, ennenkaikkea kielillä puhumisen ja sydämmen ympärileikkauksen merkki synnistä ja sen orjuudesta vapautuminen. Kiitos ja ylistys Isälle Jumalalle ja Herralle Jeesukselle armostaan ja totuudestaan, jossa Herra omansa tahtoo pyhittää ja puhdistaa. Amen.
tuo on sitä luterilaista skaramenttiuskontoa,joka on ohi