Suurimman osan vuotta olen ihan tavallinen perusnainen. Hiljainen ja huomaamaton, suorastaan harmaan ikävä. Muutaman kerran vuodessa tilanne kuitenkin muuttuu.
Ovelta lähtiessäni tunnen itseni vielä normaaliksi. Hetken kuljettuani alan kuitenkin tuntea kummaa kihelmöintiä ympäri kehoani ja kasvojani.
Aluksi muutos tapahtuu kasvoissani. Kulmani painuvan kurttuun ja suupieleni vääntyvät alaspäin. Kasvoni vain jatkavat kurtistumista ja lopuksi muistutan jo rusinaa. Toinen silmäluomikin alkaa kummasti riippua silmän päällä.
Sitten muutos alkaa levitä kehooni. Hartiani painuvat kyyryyn ja ilkeä kyttyrä nousee selkääni, rintani kääntyy kohti vatsaani, niskanikin vääntyy vinoon. Polveni vääntyvät pihtiasentoon ja nilkkani kääntyvät ulospäin.
Tässä asennossa väännyn eteenpäin. Toinen jalka koittaa jatkuvasti vetää minua takaisin mutta väkisin pakotan itseni liikkumaan eteenpäin. Ilkeä valitus ja kurina alkaa kuulua kurkustani.
Sinnikkäästi väännyn eteenpäin ja rintsikkakaupan ovelle päästyäni minusta on tullut kauhea
MUTANTTITISSIHIRVIÖ!!!!
Taas se aika vuodesta
75
274
Vastaukset
Nyt on pakko kohta lähtee höyryämään ulos, päästelee huuhaa höyryt ei pääse likaamaan palstaa,näkyillään...
tuputuu kirjoitti:
Tarkista sit että rintsikoiden olkaimet on paikoillaan.
Kiits muistutuksesta)
sammakko17 kirjoitti:
Kiits muistutuksesta)
putoilee aina jossain tosi hämmentävässä tilanteessa.
- rinnat rottingilla
rintsikoitten ostamisessa saa aikaan noin suuren muutoksen sinussa, mikä ei taida olla enää vain henkistä laatua...;)?
Tiedän vuosien kokemuksen perusteella olevani epämuodostunut. Missään muussa tilanteessa tuo ei ilmene, mutta heti kun menen sovituskoppiin tissiliivien kanssa, muutun joksikin sanoinkuvaamattomaksi, jonka tisseihin ei sit mikään sovi:(
- rinnat rottingilla
tuputuu kirjoitti:
Tiedän vuosien kokemuksen perusteella olevani epämuodostunut. Missään muussa tilanteessa tuo ei ilmene, mutta heti kun menen sovituskoppiin tissiliivien kanssa, muutun joksikin sanoinkuvaamattomaksi, jonka tisseihin ei sit mikään sovi:(
muissa tilanteissa (esim. intiimit kohtaamiset miesolentojen kanssa) ilmene, sittenhän kaikki on hyvin, hmm...;)
rinnat rottingilla kirjoitti:
muissa tilanteissa (esim. intiimit kohtaamiset miesolentojen kanssa) ilmene, sittenhän kaikki on hyvin, hmm...;)
rinnat rottingilla kun jostain löytyis kankaanpala, jossa ne pysyis edes jossakin kuosissa:(
tuputuu kirjoitti:
rinnat rottingilla kun jostain löytyis kankaanpala, jossa ne pysyis edes jossakin kuosissa:(
hmmm.... Valion maidon jakelukeskuksen kilpailijoita vois roikottaa sillaii niinku maalariteipillä.
Ikäänku kieräs se teipi simmottis olkapään yli vasemmalle kiertäe takaisin kainalon kautta niinku teippaa yhteen, ni eik ne sillais sovi.
Ainakin johonki, juu.bar.sinistra kirjoitti:
hmmm.... Valion maidon jakelukeskuksen kilpailijoita vois roikottaa sillaii niinku maalariteipillä.
Ikäänku kieräs se teipi simmottis olkapään yli vasemmalle kiertäe takaisin kainalon kautta niinku teippaa yhteen, ni eik ne sillais sovi.
Ainakin johonki, juu.mun ryntäät kyllä vaatis jo sellasta jeesus-teippiä....
Ihanaa omistaa täydellset rinnat, semmoset "jokaliiviin" sopivat... :)
- Kotka;)
siis joka käteen sopivat?;)
- impi-lempi
Silipa-Tuuli kirjoitti:
niin vois jättää sanomatta silipa silipa... :)
aina yhtä vaatimaton ;)))
Mun vastaus tippu tuonne ihan alas.
Sitä piti kummiskin kysästä että kellä ne täydelliset tissit on.....- impi-lempi
tuputuu kirjoitti:
Kateeksi käy:((((
*huoh* ...aina yhtä vaatimaton...mutta ei mun käy kateeksi, ei ollenkaan ;))
tuputuu kirjoitti:
Mun vastaus tippu tuonne ihan alas.
Sitä piti kummiskin kysästä että kellä ne täydelliset tissit on.....minä kehtoo moneen kertaan sanoa että mun tisut täyrelliset, ei murteella, minun rintani ovat täydelliset
Silipa-Tuuli kirjoitti:
minä kehtoo moneen kertaan sanoa että mun tisut täyrelliset, ei murteella, minun rintani ovat täydelliset
Miksei kukaan tee niille täydellisiä liivejä?
- pata650
Silipa-Tuuli kirjoitti:
minä kehtoo moneen kertaan sanoa että mun tisut täyrelliset, ei murteella, minun rintani ovat täydelliset
Totta tuo sanomasi.
Niin totta. - Kotka;)
pata650 kirjoitti:
Totta tuo sanomasi.
Niin totta.;-DDDD
- impi-lempi
Silipa-Tuuli kirjoitti:
minä kehtoo moneen kertaan sanoa että mun tisut täyrelliset, ei murteella, minun rintani ovat täydelliset
tissis tiedän...ikinä nähnykkään ja tuota, sori...ei oikein kiinnostakaan ;))) Mitä sä multa käskit kysyä ??? *ihmettelee*
- pata650
Silipa-Tuuli kirjoitti:
*mua ei tahdota uskoa huuhaalla...* :(
Miksei Sua uskota?
Oletko muka joskus puhunut muuta kuin totta.. - impi-lempi
Silipa-Tuuli kirjoitti:
*mua ei tahdota uskoa huuhaalla...* :(
Mikähän sitten on ??
Milläs taas lahjoit pataa, mua pikkasen kiinnostaa...siis ihan vaan ihan pikkusen ;O))) - impi-lempi
pata650 kirjoitti:
Miksei Sua uskota?
Oletko muka joskus puhunut muuta kuin totta..AINA...*huoh*
Silipa-Tuuli kirjoitti:
*mua ei tahdota uskoa huuhaalla...* :(
Mutta kun munkin tissit on täydelliset eikä täällä oo ketään joka sen todistais:(((((
impi-lempi kirjoitti:
tissis tiedän...ikinä nähnykkään ja tuota, sori...ei oikein kiinnostakaan ;))) Mitä sä multa käskit kysyä ??? *ihmettelee*
voinut valehdella, mun mieliks...
- impi-lempi
Silipa-Tuuli kirjoitti:
voinut valehdella, mun mieliks...
mua ei voi lahjoa, niin kuin erästä...soriii ;O)))
impi-lempi kirjoitti:
tissis tiedän...ikinä nähnykkään ja tuota, sori...ei oikein kiinnostakaan ;))) Mitä sä multa käskit kysyä ??? *ihmettelee*
Juoksulenkeissä urheilurintsikat wai mistä täällä houritaan?
tuputuu kirjoitti:
Mutta kun munkin tissit on täydelliset eikä täällä oo ketään joka sen todistais:(((((
mun sanaani uskotaan huuhaalla, täydellisethän sun rintas , on on...
- pata650
impi-lempi kirjoitti:
AINA...*huoh*
Uteliaisuuttani kysyn.
Kerro heti. - pata650
impi-lempi kirjoitti:
mua ei voi lahjoa, niin kuin erästä...soriii ;O)))
Ethän vaan minua tarkoittanut..... ethän.
Minä en ole lahjottavissa. - impi-lempi
pata650 kirjoitti:
Ethän vaan minua tarkoittanut..... ethän.
Minä en ole lahjottavissa.Kuinkas mä nyt sua ?? ...hmph...
- impi-lempi
pata650 kirjoitti:
Uteliaisuuttani kysyn.
Kerro heti.se oli vastaus viestiin...HÖH
- TheEagles
tuputuu kirjoitti:
Mutta kun munkin tissit on täydelliset eikä täällä oo ketään joka sen todistais:(((((
uhrautua... ;-)
sammakko17 kirjoitti:
Juoksulenkeissä urheilurintsikat wai mistä täällä houritaan?
Minä pidän arkisin urheilurintsikoita kun ne pitsihöpötykset ei sovi mulle:(((((
- pata650
impi-lempi kirjoitti:
Kuinkas mä nyt sua ?? ...hmph...
Et kai sinä minua voisi epäillä.
Minä kun en ole lahjottavissa enkä kiristeetävissä.
Totuuden sanoin, vain totuden. Silipa-Tuuli kirjoitti:
mun sanaani uskotaan huuhaalla, täydellisethän sun rintas , on on...
että kaikki taatusti uskoo:O/
- TheEagles
tuputuu kirjoitti:
Oikeesti et kummiskaan uskaltais...
kokeiles.. ;-DDD
- pata650
TheEagles kirjoitti:
uhrautua... ;-)
Uhrautuu naisen vuoksi, että toisella on hyvä olla...:)
tuputuu kirjoitti:
Oikeesti et kummiskaan uskaltais...
tehdä vapaaehtoisesti mammografian!
http://www.elisanet.fi/wfan/freemammogram.jpg
kävin kansalaisopiston kirjekurssin siihen;))))))))))))- TheEagles
pata650 kirjoitti:
Uhrautuu naisen vuoksi, että toisella on hyvä olla...:)
ritarillisuus tänä päivänä...mutta löytyy sitä kun tarvitaan...;-D
- pata650
TheEagles kirjoitti:
ritarillisuus tänä päivänä...mutta löytyy sitä kun tarvitaan...;-D
Sitä ritarillisuutta, kun mitään pelkäämättä
syöksyttiin peitsi tanassa neitoa auttamaan...:)
Onneksi meitä vielä on jäljellä. - TheEagles
pata650 kirjoitti:
Sitä ritarillisuutta, kun mitään pelkäämättä
syöksyttiin peitsi tanassa neitoa auttamaan...:)
Onneksi meitä vielä on jäljellä.Ei taida monella peitsi nousta tanaan hyökkäysvaiheessa....vastustajan sekin on tehtävä tavalla tai toisella:D
Siis miehen on tehtävä se mikä on tehtävä... pata650 kirjoitti:
Sitä ritarillisuutta, kun mitään pelkäämättä
syöksyttiin peitsi tanassa neitoa auttamaan...:)
Onneksi meitä vielä on jäljellä.Täältä huuhaalta löytyy nyt ihan uskomatonta ritarillisuutta. En uskalla edes kellekään vastata henkilökohtaisesti ettei ala peitset kolista yhteen....
Mutta ylpeänä ja täysin rinnoin otan vastaan kaiken huomion mitä huuhaa.miehiltä vaan saan!!!!!tuputuu kirjoitti:
Minä pidän arkisin urheilurintsikoita kun ne pitsihöpötykset ei sovi mulle:(((((
Pietään salassa,katto ne on niin hyvin istuvat
- pata650
tuputuu kirjoitti:
Täältä huuhaalta löytyy nyt ihan uskomatonta ritarillisuutta. En uskalla edes kellekään vastata henkilökohtaisesti ettei ala peitset kolista yhteen....
Mutta ylpeänä ja täysin rinnoin otan vastaan kaiken huomion mitä huuhaa.miehiltä vaan saan!!!!!Oma reviiri oltava joka ritarille.
Ei varmaan tuntuisi hyvältä jos peitset yhteen kalahtaisi...
Ajatuskin hirvittää. - TheEagles
tuputuu kirjoitti:
Täältä huuhaalta löytyy nyt ihan uskomatonta ritarillisuutta. En uskalla edes kellekään vastata henkilökohtaisesti ettei ala peitset kolista yhteen....
Mutta ylpeänä ja täysin rinnoin otan vastaan kaiken huomion mitä huuhaa.miehiltä vaan saan!!!!!peitset ojossa tarjoamme apua. =)
sammakko17 kirjoitti:
Pietään salassa,katto ne on niin hyvin istuvat
välttämättä ole kovinkaan nätti:(((((
- TheEagles
pata650 kirjoitti:
Oma reviiri oltava joka ritarille.
Ei varmaan tuntuisi hyvältä jos peitset yhteen kalahtaisi...
Ajatuskin hirvittää.lopulta suuret sodat, rupesivat keskeneen kalistelemaan.;-DDD
TheEagles kirjoitti:
peitset ojossa tarjoamme apua. =)
josta saa apua tilanteessa kuin tilanteessa paitsi kukaan ei tullut korjaamaan mun fillaria vaikka koko alkukesän siitä vihjailin...:((((
- pata650
TheEagles kirjoitti:
lopulta suuret sodat, rupesivat keskeneen kalistelemaan.;-DDD
Juuri tuosta sen pitää johtua.
Samaa jatkavat edelleen. Eivät näemmä opi. tuputuu kirjoitti:
välttämättä ole kovinkaan nätti:(((((
Mutta on niitä nätteikin mene kattoo öö tuolta rintukaupasta,D
- pata650
tuputuu kirjoitti:
josta saa apua tilanteessa kuin tilanteessa paitsi kukaan ei tullut korjaamaan mun fillaria vaikka koko alkukesän siitä vihjailin...:((((
Polkupyörien korjaamisesta sanaakaan ritarien ohjekirjassa, sorry.
- TheEagles
tuputuu kirjoitti:
josta saa apua tilanteessa kuin tilanteessa paitsi kukaan ei tullut korjaamaan mun fillaria vaikka koko alkukesän siitä vihjailin...:((((
Kyllähän se auttaa kun panee satulan takaisin;-P
- TheEagles
pata650 kirjoitti:
Juuri tuosta sen pitää johtua.
Samaa jatkavat edelleen. Eivät näemmä opi.kirjoittaa uudelleen. Mä olen aina ottanut opiksi historiasta niin itään kuin länteen. Itään en muuten viitsi mennä mutta Ruottii pelko perseessä, joten pysyttelen täällä.:D
- pata650
TheEagles kirjoitti:
kirjoittaa uudelleen. Mä olen aina ottanut opiksi historiasta niin itään kuin länteen. Itään en muuten viitsi mennä mutta Ruottii pelko perseessä, joten pysyttelen täällä.:D
Ei kyllä liity aiheeseen, mutta...
Entisessä elämässä meille tuli töihin sellanen
Suomen-Ruotsalainen kaveri korvakoruineen ja pehmennys hiuksissa.
Äijät kävi pomolta pyytämässä vaarallisen työn lisää.
Sanoivat, että joutuu koko ajan kulkemaan selkä seinää vasten. - sit tyhymä
sammakko17 kirjoitti:
ON Huuhaalla wauu ,kiwaa kuulla(
siis wauuu
- ????????
TheEagles kirjoitti:
Kyllähän se auttaa kun panee satulan takaisin;-P
nikkis takas?
Ihmettelee joku täältä sivusta? Outoa?
selvästikin jonkinasteisesta lykantropiasta:))..eise ole vaarallista kuin täydenkuun aikaan!
tuputuu kirjoitti:
vaan se sampurin kuluminen, huoh.....
käy!..tässä vaiheessa mullakin on jo naulat tippunut päästä ja korsetti revennny;DDD
http://st.blog.cz/m/midek.blog.cz/obrazky/14825907.jpg- veera16
blackmetal68 kirjoitti:
käy!..tässä vaiheessa mullakin on jo naulat tippunut päästä ja korsetti revennny;DDD
http://st.blog.cz/m/midek.blog.cz/obrazky/14825907.jpgosta avorindet roikkutissi :)
veera16 kirjoitti:
osta avorindet roikkutissi :)
nämä hyvät!..olis matkaeväät mukana?;))
http://gizmodo.com/5345912/bacon-bra-needs-no-further-explanationblackmetal68 kirjoitti:
käy!..tässä vaiheessa mullakin on jo naulat tippunut päästä ja korsetti revennny;DDD
http://st.blog.cz/m/midek.blog.cz/obrazky/14825907.jpgHammashuolto pelaa....
- *freelancer*
moyyyyyyyyyyyyyyyy))) Mutta,,, ihana,,,,
- Ben_Sjatkel
Sinähän olet mun punatukkainen nettityttöni! Ja rinsikkakaupan ohi et missään tapauksessa voi mennä ohi! Et ollenkaan. Kun tuommoinen tilanne sattuu niin tarvitset uudet ja isommat rintsikat!
Olen aina ihaillut sun.. ähum, äh...
bngt - Liivitön.
onks ne talles viel?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
57-vuotiads muka liian vanha töihin?
On tämä sairas maailma. Mihin yli 55-vuotiaat sitten muka enää kelpaavat? Hidasta itsemurhaa tekemään, kun eläkkeelle ei2983229Haluatteko miellyttää kumppaninne silmää?
Entä muita aisteja? Mitä olette valmiita tekemään sen eteen että kumppani näkisi teissä kunnioitettavan yksilön? Olette2341743By the way, olet
mielessäni. Olet minulle tärkeä, niin suunnattoman tärkeä. En kestäisi sitä jos sinulle tapahtuisi jotain. Surullani ei911285J-miehelle toivon
Hyvää yötä. Voisiko nykyistä tilannetta uhmaten vielä pienintäkään toivetta olla, päästä kainaloosi joskus lepääämään.851253Onko kaivattunne suosittu?
Onko teillä paljon kilpailijoita? Mies valitettavasti näyttää olevan paljonkin naisten suosiossa :(781159- 591148
Täytyi haukkuu sut lyttyyn
En haluu tuntee rakkautta sua kohtaan enää ja haluun unohtaa sut mut sit tulee kuiteki paha olo kun haluis vaan oikeesti481056Onkohan sulla enää tunteita
kun nähdään seuraavan kerran? Niin hyvä fiilis on ollut viime aikoina, että se on nyt pahin pelkoni. Oletkohan unohtanut36964Kylpyläsaaren Lomakylän kahvilaravintola
Kävimme syömässä Kylpyläsaaressa. "Naudanliha burgeri" maksoi 18,90 euroa ja lisäksi limsa 4,50 euroa. Annoksen hinnaks46906Etkö ymmärrä että olen turhautunut
kun ei etene. Auttaisit rakas vai onko kaikki vain kuvitelmiani omassa päässäni?64821