vanheneva väestö ja...

loppuunpalaminen. Katsoin jti teeveetä. Hoitajat ovat loppunpalaneita, koska väkeä on liian vähän. onko siis mitään järkeä siinä, että tapaturmia esimerkiksi liukkaalla kaatmisia ei estetä ajoissa esimerkiksi nastoittamalla kansalaisten kengät liukkaille keleille On vanhusten ja koko kansan etu, että turhat tapaturmat estetään ja lisäksi lisätään terveellisiä elintapoja. Myös talot on varusteltava paremmin sopiviksi , jos polvet eivät kestä kiipeilyä jostain syytä tai vessaan pitää päästä kulkemaan yli korkeiden kynnysten jalka paketissa tai lonkka murtneena pyörätolissa.
166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Joo valtion pitää ehdotttomasti nastoittaa kaikkien suomalaisten kengät, sehän maksaa peräti pari euroa per kenkäpari ja ihmisillähän ei oo varaa maksaa sitä itse. Kyllä me suomalaiset ollaan aika avuttomia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sairaanhoitaja pula, kirjoitti:

loppuunpalaminen. Katsoin jti teeveetä. Hoitajat ovat loppunpalaneita, koska väkeä on liian vähän. onko siis mitään järkeä siinä, että tapaturmia esimerkiksi liukkaalla kaatmisia ei estetä ajoissa esimerkiksi nastoittamalla kansalaisten kengät liukkaille keleille On vanhusten ja koko kansan etu, että turhat tapaturmat estetään ja lisäksi lisätään terveellisiä elintapoja. Myös talot on varusteltava paremmin sopiviksi , jos polvet eivät kestä kiipeilyä jostain syytä tai vessaan pitää päästä kulkemaan yli korkeiden kynnysten jalka paketissa tai lonkka murtneena pyörätolissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu