Olen erilainen! Korkeasti koulutettu ja hyvin tienaava, mutta...En pidä tienaamaani varallisuutta itselläni, vaan lahjoitan kaiken ylimääräisen pois! Minut on leimattu alkoholistiksi, pelinarkomaaniksi, kevytkenkäiseksi sekä pihiksi. Ohimenevät "vahingossa" lausutut kommentit eivät häiritse. Asia, joka todella harmittaa on ystävien katoaminen. Niinsanottu ystväpiirimme koostuu samassa asemassa olevista ja samanikäisistä ( 30-40 ) aikuisista. Menin tekemään sen virheen, että kerroin meidän perheen yhteisestä päätöksestä sekä "suuntautumisestamme". Kukaan ei uskonut asiaamme ja meidät leimattiin teeskentelijöiksi. En kaipaa omaisuutta enempää, kuin peruseläminen vaatii. Hyvän tulotason ansiosta meillä on mahdollisuus auttaa vähävaraisia. Asian piti pysyä salassa, mutta toistuvat leimaamiset pakottivat kertomaan totuuden ( jota kukaan ei usko, eikä suoraan sitä myönnä ). Nyt lasten takia mietimme paluuta itsekkääseen materialistiseen elämään. Kauhistuttaa ajatus siitä, että olimme ystäviä vain silloin, kun kulissit oli kunnossa! Olemme onnellsia, mutta ulkopuolisia. Mitä tehdä?
Erilainen elämä ja yksinäisyys.
MikaL-75
5413
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Minä olen vähävarainen ja silti esimerkiksi olen majoittanut kotonani asunnotonta. Kotini on aivan liian iso, eikä täältä saa pienempiä/halvempia.
Aina annan tarvitsevalle jos minulla on ylimääräistä. Minä luotan siihen, että sitten kun minulla on tarvis, minulle annetaan.
Se kuvastaa ihmisestä tosi paljon kun antaa vähästä verraten viestiketjun aloittajaan joka itse mainiten korkeasti koulutettu ja ajattelee nyt siirtyvänsä taas materialistiseen elämän tyyliin,hitto siinä suhteessa väärin ajatella että auttaminen nyt jotenkin muuttuisi muiden ihmisten kommenteista.Ei koko sydämellä ole jakanut rahoja jos mieli tuollaiten muuttuu.
Minä ajattelen, etten ole ikinä niin köyhä tai puutteenalainen etteikö voisi toiselle antaa omastaan. Esimerkiksi eilen minulta tuli kerjäämään mies rahaa tupakkaan. Annoin euron. Eihän se ole paljon minulta, teinpähän hänet iloiseksi.
Miten minua rikkaammat ovat niin köyhiä ettei kukkaronnyörit heltiä missään. Hautaan kun ei voi rahaa ottaa eikä rahalla voi ostaa onnellista elämää.
Kehottaisin lataamaan ilmaisen kirjan netistä: http://www.daysofwarnightsoflove.com/ ja lukemaan siitä kappaleen "B" niin selviää (toivottavasti) kuinka onttoa rahan perässä juoksevan elämä on.
Useimmat tyytyvät elämään järkevästi ja kuolemaan mitättömyyksinä. Minä elän hullusti ja luotan ihmisiin. Takkiin tulee, sanoo kyynikko, mutta eiköhän minun takkini kestä. Parhaimmillaan elämäni on mielekästä ja rikasta.
Mieti oletko onnellinen, jos palaat siihen itsekkäiden laumaan?
Itsekin olen vähävarainen ja kuitenkin aina kun rahatilanne antaa myöten tai autan muuten vaikeuksissa olevaa. Minultakin on tietyt "ystävät" häipyneet, mutta ne vähäset jotka vielä ovat rinnallani, niin he ovat niitä todellisia ystäviä. Todellisista ystävistä olen tosi onnellinen.
Karmanlaki toimii tässäkin, niin uskon!
Hyvällä itse tunnolla voi kulkea omalla polullaan :)
Noin se tahtoo mennä, kun on hyvin kaikki ystäviä on ja päinvastoin.
Minullakin kaverit hupenee kovaa vauhtia, sitä myöten kun oma elämäni kurjistuu.
OLI sellainenkin kroisos ystävänä joka nuukuuttaan
- keitti tiskirätit aina ihan reikäisiksi, ettei tarvitse ostaa uusia.
- koko talo meinasi palaa kun ei osannut luovuttaa jo mustaksi muuttuneesta leivinpaperista.
- lapset eivät saaneet koskaan ostaa kortteja ystävilleen, eikä he kyllä itse piirtäneetkään.
- osti kaupasta välillä kolme perunaa ja yhden kellariin. (mietin kuinka kova taistelu tuosta yhdestä peru-
nasta käytiinkään)
Raha koko ajan mielessä, toisten talot/omaisuudet suurin jutunaihe.