Mummuni laittoi kerran sellaisen vanhan, peltisen Pauligin kahvitölkin tuhkakupiksi. Minä sain kauhean sätkyn ja pelastin purkin ja samalla kinusin mummulta hänen muutkin purkkinsa. Mummu ihmetteli miksi minä ikivanhoja purtiloita kerään ja lahjoitti kiltisti purkit minulle. Muutaman päivän päästä mummu näki että samanlaisia purkkejä myytiin kirpparilla isolla rahalla:)))
Aloin tuossa tuumimaan että monet nykyiset esineet saattavat olla tulevaisuudessa todella arvokkaita, pulma on vain siinä ettemme voi mitenkään tietää mitkä esineet muuttuvat arvokkaiksi keräilykappaleiksi. Arvokas esine saattaa olla esim. Valion viilipurkki, Lidlin jäätelörasia, K-kaupan muovikassi yms.
Asiaan on kuitenkin ratkaisu, säästä muutama kappale kaikkea!!!
Kaappeihin saa mahtumaan uskomattoman paljon tavaraa huolellisella sijoittelulla. Lisäksi laatikoita voi säilöä varastoon. Kun varasto on täynnä, voi laatikoita sijoitella huonekalujen alle, näin huonekalujen alta ei tarvitse imuroida. Jossakin vaiheessa laatikoita on jo niin paljon että niitä on pakko sijoittaa näkösälle mutta ei hätää. Laatikot voi koristella esim. maalaamalla tai päällystämällä ne kankailla.
Jälkipolvet ovat todella kiitollisia jättämästäsi arvokkaasta historiallisesta perinnöstä. Varmistaaksesi perikunnan kiinnostuksen voit laittaa laatikoihin yllätyksiä heitä varten. Laitat aina välillä laatikkoon esim. kultaisia sormuksia, hopeisia lusikoita yms. Yksi tehokas keino on taitella seteli nelinkerroin ja sijoittaa se viilipurkin pohjalle. Painat toisen viilipurkin tiiviisti päälle ja yllätys on valmis, sijoitat sen vain alimmaiseksi laatikkoon. Setelin koon voit päättää omien varojesi mukaan.
Jokaiseen laatikkoon ei tarvitse laittaa yllätystä ja joihinkin laatikoihin voit laittaa niitä useamman. Näin varmistat että perikunnan mielenkiinto pysyy yllä ja he tarkkkaan tutkivat kaikki vuosien varrella säilömäsi aarteet. Ties vaikka joku purnukka ja pussukka olisi muuttunut arvokkaaksi antiikiksi.
Ja ei kun hyvää keräilyintoa vaan kaikille!!!

Vastaukset 32
Vanhimmat
Että toi muumimuki keräily on vimmassa jokaisella( onneks en itse keräile
Niitä kerää kaikki mutta kenellä on 30 vuoden päästä valion viilipurkkeja vuodelta 2009?
Jugurttipurkkeja tai maitötölkkiä vaihtuuhan nekin=? ennen oli sellasia joista sai leikata kulman auki)
Harmi ettei millään voi ennakoida sitä mikä muuttuu antiikiksi. Onneksi kaupasta saa ilmaiseksi pahvilaatikoita:)
Pahvilaatikoita,muuten mulla on tossi vanha laatikko appelsiinia on siinä ollut ennen sellanen puulaatikko ja siin on appelsiinin kuvia,hine
Sehän saattaa olla arvokas jo nyt:)
Arvokas joten on tallessa,ihan oikia puulaatikko arvele/
voit täyttää laatikon Valion viilipurkeilla:)
Siitä se keräilyharrastus alkaa....
Purkeilla
Niitä ei saa missään tapauksessa heittää roskiin.
edesmenneen carrollsin kokismukeista saa viela ison rahan. mulla on niita nelja :-)
Älä missään tapauksessa hukkaa niitä, perillisesi saattavat kiskaista niistä vielä isot rahat:)
en viitti niita konepesuunkaan laittaa kun saattavat rypistya. normaalissa kaytøssa ovat, patinoituvat mukavasti ja saavat lisa-arvoa :-)
etteivät kulu puhki. Tai laita ne mukit säästöön ja juo muovisesta viilipurkista:)
aattelen silleen, etta kun muki on niin siita pitaa juua. vaan olutta vahvempaa en siihen laita, alkoholi liuottaisi sisavahan ikavasti ja tulisi sitten arvoton vuotava muki :-)
mutta se suuosa ei sit saa olla sellasta lionnutta pahvimössöä, muuten arvo laskee.
olenkin ottanut tuon huomioon: pyøritan mukia kun juon niin kontaktikohta vaihtuu. lisaksi pyyhin reunan paperilla kuivaksi. mukit on jo 24 vuotta vanhoja mutta vielakin melkeen kuin uusia! :-)
Ne on sit taatusti arvokkaita jo nyt mutta pidä tallessa, arvo vaan kasvaa....
ja se kasvaa kiihtyen.. leppoisaa pyhapaivaa...:-)
24 vuotta ja arvo lasketaan tuhansissa euroissa:)
Hyää pyhää sinullekin.
vaan pitää tarkkaan harkita, mitä pistää talteen. Esimerkiksi mopot ja moottorisahat ovat kivoja, mutta vievät tilaa. Itse olen keräillyt sitä sun tätä koko pienen ikäni. Vanhemmat eivät aina ole ymmärtäneet, ja niinpä muuttojen mukana on hävinnyt uskomaton määrä kulttuurihistoriaa.
Yksi harvinaisimmista esineistä tällä hetkellä on Lahden Osuusmeijerin maitopussi, tietysti tyhjennetty ja pesty. Se oli ollut menossa vessan matonkuteiksi, mutta pelastettiin viime hetkellä ja toimitettiin minulle,
Älä kysy miksi, saattaisit järkyttyä. 8¤]
Et ole mikään hamsteri vaan historioitsija:DD
Ja se maitopussi on varmasti arvokas.
ja hitunen harakankin luonnetta...;o)...
Tuo keräilyvimma on laantunut ajansaatossa..Lukuisat kodinmuutot ovat karsineet kummasti keräilyintoa ;o)...
Paitsi on yksi yli muiden..tai kaksi..öööh...kolme, neljä...keräilykohdetta..:o/...
Vanhat kirja- ja levyaarteet löytyvät...Ei laatikoista vuoteenalta..Ei varastosta pölyyntymästä..Vaan omin pikkukätösten väkertämästä kirjahyllystä..:o)...
väkertää kirjahylly. Tällä hetkellä kaikkien vaakatasojeni päällä on pino kirjoja:)
Vaikka se kirjahylly onkin väkerretty ja valmis..Niin silti aina löytyy kirjoja kaikkialta..Epäilenkin, että meillä kirjat ovat alkaneet itsestään lisääntymään..poikimaan..;o)...
Minulla kirjat kasvavat nopsempaan kuin hylly joten ei niistä pinoista koskaan eroon pääse.
Mun hyllystä löytyy lapsuuteni aarteita..Vähän nuhruisia jo, mutta rakkaudella luettuja..:o)..
Valitin yhdelle kamulle kirjahyllyni pienuutta. Se ruojake ehdotti että veisin kirjani divariin:((((
Kuka kumma suostuisi viemään kamunsa kierrätykseen divariin...;o)...
Minä en luovu yhdestäkään kirjastani vaikka mikä olisi.
löytyy kirjahyllystä ukin aikanaan talteenottamia tupakki-askeja.Avaamattomia vieläpä.On olympiaa ym.
Yhdessä lukee että 'saadaan myydä vain päämajan intendentti-osaston luvalla sotatoimialueella ja sotasairaalassa'
Lieneekö arvokas ? Itse olen sit laittanut kokoelmaan jokusen askin nykytupakkia odottelemaan tulevaa.
on taatusti tulevaisuuden keräilykohde. Pidä kii vaan. Kohta tää vaino johtaa siihen ettei tupakkaa saa enää mistään.