Saatujen tietojen mukaan Asko Kervisen tuomiot lainvoimaisia. Korkein Oikeus ei antanut valituslupaa. Näin ollen, ja ilman sitäkin Kervisen mahdollisuudet pienenevät asiakirja-asian suhteen olemattomaksi.
Perussuomalaiset ovat tehneet jossain määrin hyvää työtä, tätä ei voi kiistää, mutta nyt on katsottava eteenpän. Ei saa jäädä tuleen makaamaan jos tilanne stabiili.
Uudet ja tuoreet syyteharkinnan tulokset enteilevät Kerviselle kahta lisätuomiota, joista toinen törkeän kunnianloukkauksen tunnusmerkistössä. Perussuomalaisten osalta syyteharkintaan ei syytä ottaa kantaa, mutta Kerviselle oletus tietää vankeustuomiota ns. uusintarikosmenettely-yhteydellä.
Kervisen rikollinen toiminta ja kohtuuton oikeusturvakeinojen käyttö ei ole suotavaa semminkin, kun virkamiehet eivät ole syyllistyneet mihinkään moitittavaan menettelyyn.
Perussuomalaiset ovat tehneet jossain määrin hyvää työtä, tätä ei voi kiistää, mutta nyt on katsottava eteenpän. Ei saa jäädä tuleen makaamaan jos tilanne stabiili.
Uudet ja tuoreet syyteharkinnan tulokset enteilevät Kerviselle kahta lisätuomiota, joista toinen törkeän kunnianloukkauksen tunnusmerkistössä. Perussuomalaisten osalta syyteharkintaan ei syytä ottaa kantaa, mutta Kerviselle oletus tietää vankeustuomiota ns. uusintarikosmenettely-yhteydellä.
Kervisen rikollinen toiminta ja kohtuuton oikeusturvakeinojen käyttö ei ole suotavaa semminkin, kun virkamiehet eivät ole syyllistyneet mihinkään moitittavaan menettelyyn.
Vastaukset 10
Vanhimmat
paljon ketsuppia ja kurkkusalaattia. Tosi hyvää.
Varmaan median ammattilaisena agentti tietää yhteisön pelisäännöistä sen verran, että virkamiehillä on suoja asemansa ja koko organisaation moniportaisella tuella, joka ulottuu lakimiehistä kaupungin johtoon asti, sekä toimii molempiin suuntiin korkealla osaamisella.
Esimerkkinä valmisteluteksti hallitukselle; lakimies, joka on Kervisen tapauksen asioissa valmistellut kielteisen esityksen päätettävävksi, käyttää asiantuntijalausuntona virkamiesten suojaamiseen asianosaista työsuojelupäällikköä! Tottakai vaatii virkasuojaa myös itselleen, puolustaakseen aikaisempia omia lausuntojaan oikeudessa, jotka perustuneet perättömyyksiin ja mustan listan tietoihin?
Koko tapaus sisältää niin paljon uutta tutkittavaa vanhoistakin oikeuden päätöksistä, että ei ole ihme jos lisätuomoita samasta asiasta on tulossa uusintaoikeudenkäynnissä. Mikäli valheet paljastuvat uusien tutkintapyyntöjen todistelun kautta, varmaankin tuomion kohde vaihtuu, mutta ei antane aihetta muutokseen asianomaisen aseman takia.
Helvetin hyvin kirjoitettu, tajuaakohan tällä palstalla monikaan tämän systeemin touhuja?
Arvoisb Media-agentti!
Kun luen tuollaista tekstiä, niin minua alkaa pierettämään, joten voistko ystävällisesti lopettaa! Ei muuta mutta kun nuo kirjaston tätit paheksuvasti tuijottavat, kun minä tässä päästelen aikamoisia paukkoja, ja vain sinun kirjoituksesi tähden!
Tätä mieltä olen. Seuraa mitä tästä seuraa kaupungille. Oletko Kotkan puolta vai Kervisen?
Vastaa!!! Oletko kotkalainen vai haminalainen!!!!
Kaikki keinot Kervisen hiljentämiseksi sallitaan!!!!!!
Näin on!!!
yksinkertaisesti ei pidä paikkaansa väittämäsi. toiseksi väität sellaista asiaa mikä ei pidä paikkaansa. joten lopeta jo tuo sairastaminen.
50 artikla
Kielto syyttää ja rangaista oikeudenkäynnissä kahdesti samasta rikoksesta
Ketään ei saa tutkia uudelleen tai rangaista oikeudenkäynnissä rikoksesta, josta hänet on jo unionissa
lopullisesti vapautettu tai tuomittu syylliseksi lain mukaisesti.
media agentin oivallukset::
Varoitan Kervistä
Kirjoittanut: Media-agentti / Tänään / klo 16:57
Asko Kervinen on kirjoittanut 25.6.2009 koitsivustolleen http://askokervinen.net/avoin.html avoimen kirjeen, josta Kervinen jo tuomittu virkamiehen kunnian loukkaamisesta.
Lisäksi Kervisestä rikosepäilyjä syyteharkinnassa. Tällä perusteella, ja ilman sitäkin Kervistä on syytä varoittaa rikoksenomaisesta toimista, jotka jatkuessaan tulevat johtamaan vakaviin rikosoikeudellisiin seuraamuksiin.
Aihetta enempään.
lisää:: lähde /suomi 24.fi
Kervisen asiakirja-adressi tyssäsi
Kirjoittanut: Media-agentti / 27.7.09 / klo 11:11
lainaus/
Mitä ilmeisemmin adressi on rikosaineistoa, ja ilman sitäkin tyydyn virkamiesten päätöksiin, ja näin vireillä olevaan prosessiin ei ole syytä puuttua yleisen edun vuoksi enemmälti.
Kuka mitä ja milloin?
Oli kenestä tahansa varatuomarista kysymys, oikeus ei voita? Nyttemmin oikeus on kumonnut aikaisemman päätöksen, ei voittanut?
Salaiset asiakirjat on luovutettava asianomaiselle julkisuuslain perusteella.
KHO:n päätös 4.11.2009.
Agentin 3. kappaleessa oleva kommentti kunnianloukkauksen lisätuomioista paljastaa tietovuodon lähteen?
Tieto on mitä ilmeisemmin vuotanut kaupungintalolta, kunnianloukkaussyytteen asianomaiselta?
Perussuomalaisiin valtuutettuihin kohdistunut tutkinta on ollut julkinen asia ja siitä on tullut ratkaisu syyttäjältä, ei syytettä. Mutta mikä on nyt Kervistä koskeva kunnianloukkaustutkinta? Siitä ei ole ollut julkaistu nostettua tutkintapyyntöä? Kertooko viittaus uusintarikosmenettelyn yhteyteen aikaisemman osapuolen olevan työsuojelupäällikkö Tapani Pulkkinen?
Avautuuko mahdollinen tiedonkantaja medialle myös viimeisen kappaleen viittauksesta kohtuuton oikeusturvakeinojen käyttö, joka on myös aikaisemman tuomion perusteluissa mainittu?