Sai ääniryöpyn. Miksi?
Olen tavannut kyseisen hihhulin eikä hän ollut mitenkään erityisen kahelin oloinen, itseasiassa, tulin siihen tulokseen että, hänen kirkollinen taustansa taisikin olla vain hyväksi eurovaaleissa.
Muistattehan, kuinka hän vänkäsi että olisi saanut käyttää kirkon vaateparsia julkisuudessa. Tämähän sitten kiellettiin ylemmältä taholta jos en väärin muista.
kuitenkin bussipysäkkien mainoksissa hän esiintyi musta puku päällään ja lila kaulahuivi juurikin siten että, pikavilkaisulla tulee välittömästi mielleyhtymä kirkolliseen asusteeseen.
Voisi verrata mm Sari Essayahin esiintymiseen sillä SIN CITY- julisteella kaikessa ultimaattisessa korniudesaan.
(Olenko aivan hakoteillä jos arvelen hänen täten tuoneen itsensä framille ikäänkuin "perinteisten arvojen" vastavoimana tälle nykyisyyden syntisyydelle...? Saaden, öh, tuotaniin vähän street-crediä sitten tällee räväkällä mainoksella, niinku. Hänhän on kuten tiedämme, mm. helluntalainen.)
Eihän tässä voi muuta kuin kiroilla: VITTU!
Nämä nyky-apostolit ovat näköjään valmiita ihan mihin tahansa saadakseen sanomansa julki.
He eivät toki saarnaa, mutta hienosti kyllä ujuttavat messagen sinne mainoskampanjan bussinkylkitarroihin.
Ja kansa on niin typerää että käy äänestämässä hihhulia. Satun tietämään pari frendiä jotka kävivät äänestämässä mm. Mitroa, koska hän oli julkisuuden henkilö. Siis vain siksi. Toki vaikuttimena oli heillä myös se että, eihän nyt sentään joku ISÄ mitro voi olla paha, ja hänellä on oltava vakaumusta, onhan hän joku kirkko-ihminen...? (enkä väitä että olisi paska jätkä, tarkoitan sitä että heitetään ääni sinne uurnaan tietämättä yhtään mitään koko ukosta tai akasta)
MMITEN?? Kertokaa nyt kun ei enää aivo riitä.
Yritän itse vastata itselleni: Historia toistaa itseään. Ihmisten totaali-mielenkiinnottomuus käyttää päätään päätöksenteossa. Päätökset, jos tehdään, tehdään velvollisuudentunnosta ja se on aivan sama onko se päätös oikea. Päätät jotain ja HUPS, se on taaksejäänyttä elämää ja herran hallussa.
Herran hallussa, juuri näin meidän odotetaankin tekevän vai mitä?

Vastaukset 1
Vanhimmat
mielenkiintoisista pohdinnoistasi. Minua taas kiinnostaa mitä euroedustaja M.Repo saa aikaan Europarlamentissa. Vai saako mitään? Eli onko M.Repo mies paikallaan vaiko vain tyhjä julkkis.