Jos verrataan Jeesuksen ydinoopia siihen, mitä myöhempänä aikana on kutsuttu "kristinuskoksi, huomataan, että ero sangen tuntuva. Kun jeesus opetti että kaikki "paha on katoavaista", kuuluu ihmisten keksimä oppi; paha ei voi koskaan kadota, vaan pysyy ikuisesti Jumalan vihan alla". Ei millään ajatuksenponnistelulla voi ymmärtää, millä tavalla raamatun kadotus on saatu merkitsemään "ikuisia rangaistuksia".
vielä tänäpäivänäkin ihmiset kuullessaan sanan kadotus kuvittelevat edessään tulisia liekkejä ja muita ikuisen piinan välikappaleita. Mutta alkutekstin (Apooleia) samoinkuin Suomenkielen "kadotus" ja muiden kielten vastaaavat sanat merkitsevät aivan yksinkertaisesti hukkaan joutumista, tyhjiin raukeamista, hävittämistä olemattomuuteen. Siinä ei ole viittaustakaan jatkuviin kärsimyksiin. Jos taas väitetään , että kadotus merkitsee kärsimystä, täytyisi sanoa, että koko ihmistä alempi luomakunta on tuomittu ikuisiin kärsimyksiin, sillä sehän on katoavaisuuden lain alainen.
Tajuton/ymmärrystä vailla oleva luonto ei voi itsetietoisesti toteuttaa hyvän lakia, ja sen tähden sillä ei ole itsetietoista kuolemattomuutta. mutta onko se silti onneton? Kärsiikö se? Luontoa elähdyttää onni ja rauha, sopusointu ja tyytyväisyys? Jos luonnosta otamme oppia, emme miltään puolelta nureksi maailmantahtoa vastaan, vaan sanomme rauhallisesti ota pois minusta paha mitä minussa on huonoa ja pahaa, ja lisää vain hyvää kasvavassa määrin. jos olisi joku ihminen, mistä ei löytyisi mitään epäitsekästä, ei mitään hyvän kaipausta, ei totuuden rakkautta, niin se ei olisi enään ihminen, vaan eläin ja kuolisi niinkuin eläin kuolee. Kristus ei ole tälle alemmalle elämälle esittänyt mitään peloituksia tai kostonuhkauksia, sen onni ja siunaus on saada sammua, lakata olemasta, kun se on kuluttanut loppuun rajallisen elämänsä.
Rumiin laki on aina ollut itsekkyys ja alituinen ottaminen ja kuluttaminen pysyäkseen voimassa/ elossa, ja juuri siksi ruumis/keho on tuomittu kuolemaan, ja sen keralla kaikki mikä siihen liittyy. Maailma katoaa ja hänen himons näin sanoo raamattu - tästä ja "meidän pikkumaailmasta". Materialismi näkee tämän ankaran lain, eikä huomaa olemassaolosta muuta kuin sellaisiaq elintoimintoja jotka suorastaan riippuvat ruumiimme tarpeista ja elimistön fyysillisistä ja kemiallisista prosesseista. Nämä tietysti lakkaavat samalla kun ruumiskin lakkaa toimimasta.
Mutta Kristuksen laissa on kokonaan toinen puoli, jota ei materialismi tunne: Elämän tie. Se on meidän kannalta ikään kuin lisälahja. Tähän asti olemme olleet katoavaisia noustessamme aineellisuudesta kohti ihmisyyttä: Mutta kyllä meissä vielä paljon on eläimellistä, mutta nyt kuitenkin meissä on alkanut herätä sellainen tajunta, joka kokonaan on riippumaton ruumiin tahdosta ja haluista, ja silloin kuuluu meille hyvä sanoma: Evankeliumista: Rakkauden hyväsanoma. Evankeliumi on olemassa tie elämään: sen tie tunnusmerkkinä on kaiken, sen kieltäminen, mikä kuuluu ruumiillisuuteen, ja nousemista itsetietoiseen vapauteen ja työskentelyyn koko ihmiskunnan parhaaksi: Erikoisesti kärsivien, heikkoosaisten, sairaiden, koko kärsivän maailman.
Jo nykyisessä persoonallisessa elämässä näemme kuinka suuresti irtautuminen omasta persoonallisuudeta, ja osanottaminen muiden elämään rikastuttaa ja lisää meidän oman elämämme sisältöä'. Kun edes vöhönkin astumme rakkauden lain malueelle, niin silloin vasta tunnemme elävämme: jokainen hetki siinä maailmassa sisältää paljon enemmän kuin arvottoman aineellisuuden tantereella. Ja kun tulee kuoleman hetki, silloin se ihminen joka vain, on ottanut muilta, riistänyt itselleen, ja koettanut omaa etuaan tyydyttää, tietää varmasti, että se kaikki mitä varten hän on elänyt; - otetaan häneltä, eikä siitä tule olemaan mitään jäljellä.
Sitä vastoin se ihminen, jossa on herännyt kipinäkin epäitsekästä rakkautta, ei voi niin vaqrmasti uskoa, että tämä rakkaus tulisi kuolemassa otettavaksi: se on osa hänestä itsestään. Siihen ei ole katoavaisuuden laella valtaa tässä elämässä, vaan se on säilynyt kaikkien kohtalonnvaiheiden ilossa ja suruissa , se ei sammu ruumiin keralla?
Ei mitä enemmän hänen ruumiinsa heikkenee,niin sitä kirkkaammaksi käy hänen sisäinen tajuntansa ja hän eroaa tästä maailmasta hymyhuulin; vaikka hän saapuikin tänne itkien. Oliko hänen toivonsa turha? Elämän ja kuoleman laki pitää paikkansa, vaikka ajateltaisiinnyksinomaan tätä ruumiillista elämää ja nykyistä taivalta. Puhdas epäitsekäs vaellus kuuluun kaikille ihmisille, uskokoot he elämän jatkumiseen tai ei. Mutta se ken uskoo, että Jeesus Kristuksella oli jotakin tietoa, niin hän käsittää, ettei Mestari olisi niin ihmisille puhunut elämän ja kuleman tiestä, ja jättänyt sen ainoana oppinaan suurelle maailmalle. Jollei hän
olisi ollut varma sen ehdottomasta kaikkiriittävyydestä. Jollei hän olisi tiennyt, että se pitää paikkansa tuolla puolen yhtähyvin kuin tällä puolenkin, ei hän olisi olisi siihen perustanut kaikkea opetustansa.
Ennenkuin ihminen käytännössä tuntee, mitä on todellinen elämä: järjen nja rakkauden hallitsema, ei hänelle ole mistään merkityksestä se, että uskooko hän kuoleman jälkeiseen elämään vai ei. Jeesus Kristus laski tiedon perustuksen yksinomaan kokemukselle: Kristus näytti kuvan täydellisestä elämästä, j kertoi, että se on ikuisesti sammumaton. Vain rakkauden lain tunteminenj on meille tärkeä: nyt ja joka hetki.
Oliko maailmalla tietoa ja uskoa? Ei ollut ihmisillä uskoa edes sinapin siemenen vertaa. Ei monikaan tahtonut tietää noin yksinkertaisesta elämänopista.
vielä tänäpäivänäkin ihmiset kuullessaan sanan kadotus kuvittelevat edessään tulisia liekkejä ja muita ikuisen piinan välikappaleita. Mutta alkutekstin (Apooleia) samoinkuin Suomenkielen "kadotus" ja muiden kielten vastaaavat sanat merkitsevät aivan yksinkertaisesti hukkaan joutumista, tyhjiin raukeamista, hävittämistä olemattomuuteen. Siinä ei ole viittaustakaan jatkuviin kärsimyksiin. Jos taas väitetään , että kadotus merkitsee kärsimystä, täytyisi sanoa, että koko ihmistä alempi luomakunta on tuomittu ikuisiin kärsimyksiin, sillä sehän on katoavaisuuden lain alainen.
Tajuton/ymmärrystä vailla oleva luonto ei voi itsetietoisesti toteuttaa hyvän lakia, ja sen tähden sillä ei ole itsetietoista kuolemattomuutta. mutta onko se silti onneton? Kärsiikö se? Luontoa elähdyttää onni ja rauha, sopusointu ja tyytyväisyys? Jos luonnosta otamme oppia, emme miltään puolelta nureksi maailmantahtoa vastaan, vaan sanomme rauhallisesti ota pois minusta paha mitä minussa on huonoa ja pahaa, ja lisää vain hyvää kasvavassa määrin. jos olisi joku ihminen, mistä ei löytyisi mitään epäitsekästä, ei mitään hyvän kaipausta, ei totuuden rakkautta, niin se ei olisi enään ihminen, vaan eläin ja kuolisi niinkuin eläin kuolee. Kristus ei ole tälle alemmalle elämälle esittänyt mitään peloituksia tai kostonuhkauksia, sen onni ja siunaus on saada sammua, lakata olemasta, kun se on kuluttanut loppuun rajallisen elämänsä.
Rumiin laki on aina ollut itsekkyys ja alituinen ottaminen ja kuluttaminen pysyäkseen voimassa/ elossa, ja juuri siksi ruumis/keho on tuomittu kuolemaan, ja sen keralla kaikki mikä siihen liittyy. Maailma katoaa ja hänen himons näin sanoo raamattu - tästä ja "meidän pikkumaailmasta". Materialismi näkee tämän ankaran lain, eikä huomaa olemassaolosta muuta kuin sellaisiaq elintoimintoja jotka suorastaan riippuvat ruumiimme tarpeista ja elimistön fyysillisistä ja kemiallisista prosesseista. Nämä tietysti lakkaavat samalla kun ruumiskin lakkaa toimimasta.
Mutta Kristuksen laissa on kokonaan toinen puoli, jota ei materialismi tunne: Elämän tie. Se on meidän kannalta ikään kuin lisälahja. Tähän asti olemme olleet katoavaisia noustessamme aineellisuudesta kohti ihmisyyttä: Mutta kyllä meissä vielä paljon on eläimellistä, mutta nyt kuitenkin meissä on alkanut herätä sellainen tajunta, joka kokonaan on riippumaton ruumiin tahdosta ja haluista, ja silloin kuuluu meille hyvä sanoma: Evankeliumista: Rakkauden hyväsanoma. Evankeliumi on olemassa tie elämään: sen tie tunnusmerkkinä on kaiken, sen kieltäminen, mikä kuuluu ruumiillisuuteen, ja nousemista itsetietoiseen vapauteen ja työskentelyyn koko ihmiskunnan parhaaksi: Erikoisesti kärsivien, heikkoosaisten, sairaiden, koko kärsivän maailman.
Jo nykyisessä persoonallisessa elämässä näemme kuinka suuresti irtautuminen omasta persoonallisuudeta, ja osanottaminen muiden elämään rikastuttaa ja lisää meidän oman elämämme sisältöä'. Kun edes vöhönkin astumme rakkauden lain malueelle, niin silloin vasta tunnemme elävämme: jokainen hetki siinä maailmassa sisältää paljon enemmän kuin arvottoman aineellisuuden tantereella. Ja kun tulee kuoleman hetki, silloin se ihminen joka vain, on ottanut muilta, riistänyt itselleen, ja koettanut omaa etuaan tyydyttää, tietää varmasti, että se kaikki mitä varten hän on elänyt; - otetaan häneltä, eikä siitä tule olemaan mitään jäljellä.
Sitä vastoin se ihminen, jossa on herännyt kipinäkin epäitsekästä rakkautta, ei voi niin vaqrmasti uskoa, että tämä rakkaus tulisi kuolemassa otettavaksi: se on osa hänestä itsestään. Siihen ei ole katoavaisuuden laella valtaa tässä elämässä, vaan se on säilynyt kaikkien kohtalonnvaiheiden ilossa ja suruissa , se ei sammu ruumiin keralla?
Ei mitä enemmän hänen ruumiinsa heikkenee,niin sitä kirkkaammaksi käy hänen sisäinen tajuntansa ja hän eroaa tästä maailmasta hymyhuulin; vaikka hän saapuikin tänne itkien. Oliko hänen toivonsa turha? Elämän ja kuoleman laki pitää paikkansa, vaikka ajateltaisiinnyksinomaan tätä ruumiillista elämää ja nykyistä taivalta. Puhdas epäitsekäs vaellus kuuluun kaikille ihmisille, uskokoot he elämän jatkumiseen tai ei. Mutta se ken uskoo, että Jeesus Kristuksella oli jotakin tietoa, niin hän käsittää, ettei Mestari olisi niin ihmisille puhunut elämän ja kuleman tiestä, ja jättänyt sen ainoana oppinaan suurelle maailmalle. Jollei hän
olisi ollut varma sen ehdottomasta kaikkiriittävyydestä. Jollei hän olisi tiennyt, että se pitää paikkansa tuolla puolen yhtähyvin kuin tällä puolenkin, ei hän olisi olisi siihen perustanut kaikkea opetustansa.
Ennenkuin ihminen käytännössä tuntee, mitä on todellinen elämä: järjen nja rakkauden hallitsema, ei hänelle ole mistään merkityksestä se, että uskooko hän kuoleman jälkeiseen elämään vai ei. Jeesus Kristus laski tiedon perustuksen yksinomaan kokemukselle: Kristus näytti kuvan täydellisestä elämästä, j kertoi, että se on ikuisesti sammumaton. Vain rakkauden lain tunteminenj on meille tärkeä: nyt ja joka hetki.
Oliko maailmalla tietoa ja uskoa? Ei ollut ihmisillä uskoa edes sinapin siemenen vertaa. Ei monikaan tahtonut tietää noin yksinkertaisesta elämänopista.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.