Kreationismi ja

ja kehitysoppi, on vailla perusteita. useimmat kannattavat kehitystä, kun eivät uskalla olla eri mieltä. Tämä pätee suuresti niihin jotka tutkivat näitä "todisteita". Ja rivikansalaisiin, jotka haluat vain olla samaa mieltä kuin ystävänsä.
Toisaalta kreationismi on harhaan johtavaa. Kaikki olisi luotu kuudessa päivässä? No tuskimpa. Tuo luomispäivä täytyy ymmärtää määräämättömäksi ajaksi. kun ymmärämme lukemaamme. Maa oli olemassa jo ennen luomista aikojen alusta. Maa oli oli olemassa jo kaikkea olevaa. Maa voi olla miljoonia vuosia vanha tai vanhempikin. Se on vähintääkin järkevää. Mitä sitten kaikista eliöistä ja elämästä. Kyllä jollakin on sii
hen sanomista. Syntyykö mikään itsestään. Ajatelkaa kaikkea maailmaa. kaikkea kaunista ja ihmeellistä.
Darvin sanoi vain että kaikki kehittyi, ei se että miten.
5154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Darwin nimittäin löysi tuon muutoksen mekanismin, luonnonvalinnan, jonka avulla lajit syntyvät toisista lajeista. Ja toki kaikki rehellisesti maailmaa ilman uskonnollisia ennakkoluuloja tutkivat huomaavat todisteista, että elämä on kehittynyt miljardien vuosien evoluution avulla.

Äänestä

  • todisteet ovat toisin kirjoitti:

    Stromatoliittien olemassaolo nykypäivänä on täysin evoluutioteorian mukaista, joskin harvinainen ilmiö. Kun elämänmuodon ekolokero pysyy samanlaisena pitkän aikaa, se voi myös elää muuttumattomana pitkän aikaa. Se, että evoluutio on paljolti muutosta, ei vaadi että kaikki muuttuu.

    Äänestä

  • todisteet ovat toisin kirjoitti:

    halusit puhua rehellisyydestä ja näytit esimerkin epärehellisyydestä. Bwanajoe antaa ymmärtää, että nuo vanhimmat stromatoliitit olisi väärin joitettu, kun niitä syntyy nykyäänkin. Tosiasiassa mittaukset on tehty oikein ja sinileviä esiintyy syanobakteereita esiintyy edelleen juuri kuten evoluutioteoiran mukaan pitääkin, vaikka nekin toki ovat kokeneet miljardien vuosien evoluution noista ajoista. Mutta kun ekologinen lokero ei juuri muutu ja niiden sukupolvikierto on nopea, niin ne valloittavat edelleen samaa ekolokeroa kuin ennenkin.

    Äänestä

"Maa oli olemassa jo ennen luomista aikojen alusta. Maa oli oli olemassa jo kaikkea olevaa. Maa voi olla miljoonia vuosia vanha tai vanhempikin. Se on vähintääkin järkevää."

Maa on ihan tutkitusti paljon vanhempikin kuin miljoonia vuosia. Ei se silti tieteenkään mukaan ole ollut olemassa ennen kaikkea muuta olevaa, eikä ainakaan ennen luomista, jos siihen uskoo.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


asia kirjoitti:

ja kehitysoppi, on vailla perusteita. useimmat kannattavat kehitystä, kun eivät uskalla olla eri mieltä. Tämä pätee suuresti niihin jotka tutkivat näitä "todisteita". Ja rivikansalaisiin, jotka haluat vain olla samaa mieltä kuin ystävänsä.
Toisaalta kreationismi on harhaan johtavaa. Kaikki olisi luotu kuudessa päivässä? No tuskimpa. Tuo luomispäivä täytyy ymmärtää määräämättömäksi ajaksi. kun ymmärämme lukemaamme. Maa oli olemassa jo ennen luomista aikojen alusta. Maa oli oli olemassa jo kaikkea olevaa. Maa voi olla miljoonia vuosia vanha tai vanhempikin. Se on vähintääkin järkevää. Mitä sitten kaikista eliöistä ja elämästä. Kyllä jollakin on sii
hen sanomista. Syntyykö mikään itsestään. Ajatelkaa kaikkea maailmaa. kaikkea kaunista ja ihmeellistä.
Darvin sanoi vain että kaikki kehittyi, ei se että miten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu