kujanjuoksu rangaistusmuotona

oli käytössä ruotsinvallan aikaan.se oli semmoinen tapahtuma ,että tuomitulle annettiin edes pienenpieni mahdollisuus jäädä henkiin.vääryyttä kärsineet muodostivat kujan jonka läpi tuomitun piti juosta.juoksun aikana vääryyttä kärsineet hakkasivat minkä kerkesivät tuomittua tarpeeksikatsomillaan aseilla.sen aikaiset muistitiedot kertovat,että hyvin harvoin siitä hengissä selvittiin.nyt kun on nähty että nykyinen suomen laki ei voi rötöspoliitikoille mitään,niin oisko tämmöisestä apua, tietenkin joku inhimillisyys otettaisiin mukaan,esim.pesäpallomailoja isommat astalot kiellettäisiin.tulee mieleen myös kirkon,ennenvanhaan käyttämä jalkapuu,ehkä poliitikkojen suosima liimapalkkitehdas voisi valmistaa niin pitkän hirren,tai oikeastaan 2,että niihin saataisiin naverrettua 200 jalan mentävää reikää.sijoitus paikaksi pitäisi valita kauppatori tai joku muu suosittu paikka.rötöstelijät lukittaisiin jalkapuuhun joka sunnuntai klo10-12 väliseksi ajaksi.kansalaiset saisivat puhelinäänestyksellä valita viikottain rangaistavat poliitikot.luulisin että mikä toimi ennen,niin voisi toimia nykyisinkin.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Demukat kujanjuoksuun ja eläkeläiset mätkii. Menneistä ja tulevien suunnitelusta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


karttua vuoleva kirjoitti:

oli käytössä ruotsinvallan aikaan.se oli semmoinen tapahtuma ,että tuomitulle annettiin edes pienenpieni mahdollisuus jäädä henkiin.vääryyttä kärsineet muodostivat kujan jonka läpi tuomitun piti juosta.juoksun aikana vääryyttä kärsineet hakkasivat minkä kerkesivät tuomittua tarpeeksikatsomillaan aseilla.sen aikaiset muistitiedot kertovat,että hyvin harvoin siitä hengissä selvittiin.nyt kun on nähty että nykyinen suomen laki ei voi rötöspoliitikoille mitään,niin oisko tämmöisestä apua, tietenkin joku inhimillisyys otettaisiin mukaan,esim.pesäpallomailoja isommat astalot kiellettäisiin.tulee mieleen myös kirkon,ennenvanhaan käyttämä jalkapuu,ehkä poliitikkojen suosima liimapalkkitehdas voisi valmistaa niin pitkän hirren,tai oikeastaan 2,että niihin saataisiin naverrettua 200 jalan mentävää reikää.sijoitus paikaksi pitäisi valita kauppatori tai joku muu suosittu paikka.rötöstelijät lukittaisiin jalkapuuhun joka sunnuntai klo10-12 väliseksi ajaksi.kansalaiset saisivat puhelinäänestyksellä valita viikottain rangaistavat poliitikot.luulisin että mikä toimi ennen,niin voisi toimia nykyisinkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu