Nykyaikalehti

Siinä Kai Arasolan kirjoitus.

Nykyään/nykyajassa uskalletaan jo tunnustaa tiettyjä adventismin erehdyksiä! Kai A myöntää sunnuntain vieton olleen yleisesti käytössä jo ensimmäisellä ja toisella vuosisadalla. Ensimmäinen paavi on vasta 500 luvulta, joten hän ei ilmeisestikkään muuttanut sapattia sunnuntaille. ( suunnilleen näin oli nykyaikalehdessä )

Konstaniuksen käännyttyä kristityksi, hän kristittyjen pyynnöstä suostui antamaan sunnuntain vapaapäiväksi. Sunnuntai ei tullut sapatin tilalle, vaan kyseessä on kristittyjen vapaus levätä työstään ja osallistua jumalanpalveluksiin. Sunnuntain viettäminenen ei ole kristitylle mitenkään välttämätöntä pelastuakseen.

RKK ei myöskään tunnusta paavilla koskaan olleen virkanimeä "jumalanpojan sijainen". Juuri tästähän lasketaan tuo pedon luku 666. Kristuksen sijaiseksi paavi on itseään kutsunut ja se jo varmasti riittää kertomaan hänen antikristillisyydestään.

Mutta, eikö Ellen White kirjoita näiden asioiden olleen juuri niin kuin adventtikirkko on opettanut niitä. Paavi = jumalanpojan sijainen = 666 ja Paavi muutti sapatin sunnuntaille keisarin avustuksella.

Erehtyikö E.G.White? Mitnkä sitten käy hänen profeetallisuuden? Hän on itse sanonut omien kirjoitustensa olevan totuuden ketju ilman ainuttakaan virhettä!
13127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Että erehtyikö Ellen G. White luulemaan Kristusta Jumalan pojaksi? Erehtyikö...????? Kristushan ON Jumalan poika.

Äänestä
  • vedä ¤ päähäsi tai työnnä se #aukkoosi.
    Kaikenlaisia K..ipäitä täälläkin on.
    Oli kysymys ellenn....rin profeetallisuudesta.Jos pääsi olis lasia ,näkyis kuinka siellä k..i lainehtis ja p...a tekis patoja.
    Tyypillinen ellenisti.

    Äänestä

  • yksinkertaisuutta löytyy monenlaista kirjoitti:

    vedä ¤ päähäsi tai työnnä se #aukkoosi.
    Kaikenlaisia K..ipäitä täälläkin on.
    Oli kysymys ellenn....rin profeetallisuudesta.Jos pääsi olis lasia ,näkyis kuinka siellä k..i lainehtis ja p...a tekis patoja.
    Tyypillinen ellenisti.

    Jumalan rauhaa sinulle ystäväni! Älä anna auringon laskea vihasi ylle.

    Äänestä

  • Aloituksessa oli kyse sunnuntain viettämisestä jo ensimmäisten uskovaisten keskuudessa, eikä mistään poikuudesta.
    Mutta mitä jumaluuteen tulee niin tässäpä ennustus Jumalan lihaksi tulemisesta. Kun Jumala otti itselleen myös
    ihmisruumiin, niin tätä ilmentymää kutsutaan Jumalan Pojaksi.

    Jesaja 9:5-7

    5 (9:4)
    Ja kaikki taistelukenttiä tallanneet saappaat, kaikki veren tahrimat vaatteet poltetaan, ne joutuvat tulen ruoaksi. [Ps. 46:10]
    6 (9:5)
    Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille.
    Hän kantaa valtaa harteillaan,
    hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja,
    Väkevä Jumala,
    Iankaikkinen Isä,
    Rauhan Ruhtinas.
    [Jer. 32:19; Sak. 9:10; Luuk. 2:11]
    7 (9:6)
    Suuri on hänen valtansa, ja rauha on loputon Daavidin valtaistuimella ja hänen valtakunnassaan.
    Oikeus ja vanhurskaus on sen perustus ja tuki nyt ja aina.
    Tämän saa aikaan Herran Sebaotin pyhä kiivaus.
    [Dan. 7:14; Luuk. 1:33 | Jes. 37:32]

    Äänestä

Kai Arasola puhuu toista ja uskoo toisin miellyttääkseen ei-adventisteja.
Tohtorimme uskoo että sunnuntai on pedonmerkki ja hän on edelleenkin adventisti ja Ellen White Aasian Säätiön johtaja.

Äänestä
  • Oletkoha lukenut itse sitä Kain kirjoitusta? Lueppa. Tuo aloitushan oli aika paljon vääristelyä siitä artikkelista.

    Äänestä

  • Älä hutki ennenkuin tutkit kirjoitti:

    Oletkoha lukenut itse sitä Kain kirjoitusta? Lueppa. Tuo aloitushan oli aika paljon vääristelyä siitä artikkelista.

    Vastaappa että uskooko itse Adventisti Tohtori Arasola että sunnuntai on pedonmerkki tulevaisuudessa (sinähän se tiedät)?

    Äänestä

  • adventismiinsa kirjoitti:

    Vastaappa että uskooko itse Adventisti Tohtori Arasola että sunnuntai on pedonmerkki tulevaisuudessa (sinähän se tiedät)?

    Siitä hän ei muistaakseni maininnut artikkelissaan. Kysymyshän siinä oikeastaan oli adventismin juurista eikä niinkään sapatista. Aivan asiallinen kirjoitus. Sen muistan kuitenkin, että Kai A. kirjoitti apostolisen alkuseurakunnan kuitenkin pitäneen sapatin.

    Äänestä

  • en ole Kai A:n ajatustenlukija kirjoitti:

    Siitä hän ei muistaakseni maininnut artikkelissaan. Kysymyshän siinä oikeastaan oli adventismin juurista eikä niinkään sapatista. Aivan asiallinen kirjoitus. Sen muistan kuitenkin, että Kai A. kirjoitti apostolisen alkuseurakunnan kuitenkin pitäneen sapatin.

    Mutta apostolit korostivat, ETTÄ PAKANUUDESTA KÄÄNTYNEILLE oli opetettava tietyt asiat. Miksi vain pakanoille?
    19. Sentähden minä olen sitä mieltä, ettei tule rasittaa niitä, jotka pakanuudesta kääntyvät Jumalan puoleen,
    20. vaan heille kirjoitettakoon, että heidän pitää karttaman epäjumalien saastuttamaa ja haureutta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, sekä verta.
    21. Sillä Mooseksella on ammoisista ajoista asti joka kaupungissa julistajansa; luetaanhan häntä synagoogissa jokaisena sapattina."
    Sapattia ei tuohon listaan laitettu, sillä tuo lista sisälsi kaiken SEN lainosan, joka kuului opettaa pakanoiden noudatettavaksi.
    Adventistit kuuluvat noihin, joita apostolien tekojen 15-luvussa mainitaan ilman kehoitusta opettaviksi, jotka saavat aikaan hämmennystä lakipuheillaan.
    Asiassa ei ole mitään epäselvää kenellekään muulle kuin adventistille!
    OLI kaksi tapaa, joita noudatettiin; Juutalaisten tavat, joita he noudattivat kansallisista syistä, ja pakanoille tarkoitettu EVANKELIUMI, jossa ei ollut juutalaisten kymmentä käskyä, saati adventistien kymmeniä käskyjä, joihihin ei kuitenkaan ole otettu mukaan TOISTA käskyä, koska adventistit ovat huonosti (tosi kelvottomia) piirrettyjen kuvien palvojina jehovantodistajien veroisia, mitä näiden molempien käyttämään kuvarepertuaariin tulee.

    Äänestä

  • make ... kirjoitti:

    Evankeliumi kuuluu sekä pakanoille, että juutalaisille. Juutalaiseta on muto-osa ottanut Jeesuksen vastaan, että evenkeliumia tarvitaan. Pakanoitakin vielä löytyy, että evankeliumia tarvitaan.
    Evankeliumia pitää saarnattaman sinulle, kun olet vielä pakana.

    Ilm. 14:12

    Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon.

    Äänestä

### Nykyään/nykyajassa uskalletaan jo tunnustaa tiettyjä adventismin erehdyksiä! Kai A myöntää sunnuntain vieton olleen yleisesti käytössä jo ensimmäisellä ja toisella vuosisadalla.
-
Konstaniuksen käännyttyä kristityksi, hän kristittyjen pyynnöstä suostui antamaan sunnuntain vapaapäiväksi. Sunnuntai ei tullut sapatin tilalle, vaan kyseessä on kristittyjen vapaus levätä työstään ja osallistua jumalanpalveluksiin. ###

Ja sanomattakin on selvää että kristityt ovat aina arvostaneet sapatinjälkeistä päivää - ylösnousemuspäivää.

Ap. t. 20:7
Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä, kokoonnuimme murtamaan leipää. Paavali, ...

MUUTOIN OLEN SITÄ MIELTÄ ETTÄ ...
Jaakobin suku, Jeesuksen suku - on aina oleva Jumalan silmäterä:

Jesaja 43:1-4

1 Mutta nyt, näin sanoo Herra, joka loi sinut, Jaakob, joka valmisti sinut, Israel:
Älä pelkää, sillä minä olen lunastanut sinut, minä olen sinut nimeltä kutsunut; sinä olet minun.
2 Jos vetten läpi kuljet, olen minä sinun kanssasi, jos virtojen läpi, eivät ne sinua upota;
jos tulen läpi käyt, et sinä kärvenny, eikä liekki sinua polta.
3 Sillä minä olen Herra, sinun Jumalasi, Israelin Pyhä, sinun vapahtajasi:
minä annan sinun lunnaiksesi Egyptin, sinun sijastasi Etiopian ja Seban.
4 Koska sinä olet minun silmissäni kallis ja suuriarvoinen ja koska minä sinua rakastan, annan minä ihmisiä sinun sijastasi ja kansakuntia sinun hengestäsi.

ENNEMMIN Herra antaisi pois osan Afrikkaa kuin Israelin, jos valitsemaan pakotettaisiin.
SELVÄSTI Herra kokoaa ensin pakanakristityt ylösnousemukseen ja senjälkeen tulee pelastamaan koko
jäljellä olevan Israelin kansan (Apt. 1:11.12)

Apt. 15:14-18

14 Simon kertoi, kuinka Jumala ensi kerran lähestyi pakanoita ottaakseen heistä itselleen oman kansan.
15 Tämä käy yksiin sen kanssa, mitä profeetat ovat kirjoituksissa sanoneet:
16 -- Sen jälkeen minä palaan ja rakennan jälleen Daavidin sortuneen majan.
Raunioista minä sen taas rakennan, minä pystytän sen uudelleen, [15:16,17: Aam. 9:11,12]
17 jotta kaikki muutkin ihmiset etsisivät Herraa, kaikki kansat, jotka olen omikseni ottanut.
Näin sanoo Herra,
18 joka on antanut tästä tiedon jo ammoin. [Jes. 45:21]

Amen! Herra kokoaa pakanoista "oman kansan" ja sitten "rakentaa jälleen Daavidin sortuneen majan".

Äänestä
  • Hah.hah, murtamaan leipää. Minulla on kaksi työkaveria, jotka murtavat leipää joka ruokatunti, joka päivä. Aivan tavallinen tapa Lähi-Idän kulttuureissa. Suomalaisethan puukkoa käyttävät leipää syödessä.

    Äänestä

Ajat ovat muuttuneet ja jotain tiedämme enemmän ja jotain vähemmän. Kyllä Ellenin sanat kesätävät aikaa hyvinkin kauan. Ei Ellen täysin erehtymätön ollut mutta ei ehkä erehtynytkään vaan näki asiat toisin kuin ne nähdään nytten. Kai Arasola on viisas ja hänen sanojaan lainataan väärin. Kyllä uskoo kuten muutkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

syyskuussa kirjoitti:

Siinä Kai Arasolan kirjoitus.

Nykyään/nykyajassa uskalletaan jo tunnustaa tiettyjä adventismin erehdyksiä! Kai A myöntää sunnuntain vieton olleen yleisesti käytössä jo ensimmäisellä ja toisella vuosisadalla. Ensimmäinen paavi on vasta 500 luvulta, joten hän ei ilmeisestikkään muuttanut sapattia sunnuntaille. ( suunnilleen näin oli nykyaikalehdessä )

Konstaniuksen käännyttyä kristityksi, hän kristittyjen pyynnöstä suostui antamaan sunnuntain vapaapäiväksi. Sunnuntai ei tullut sapatin tilalle, vaan kyseessä on kristittyjen vapaus levätä työstään ja osallistua jumalanpalveluksiin. Sunnuntain viettäminenen ei ole kristitylle mitenkään välttämätöntä pelastuakseen.

RKK ei myöskään tunnusta paavilla koskaan olleen virkanimeä "jumalanpojan sijainen". Juuri tästähän lasketaan tuo pedon luku 666. Kristuksen sijaiseksi paavi on itseään kutsunut ja se jo varmasti riittää kertomaan hänen antikristillisyydestään.

Mutta, eikö Ellen White kirjoita näiden asioiden olleen juuri niin kuin adventtikirkko on opettanut niitä. Paavi = jumalanpojan sijainen = 666 ja Paavi muutti sapatin sunnuntaille keisarin avustuksella.

Erehtyikö E.G.White? Mitnkä sitten käy hänen profeetallisuuden? Hän on itse sanonut omien kirjoitustensa olevan totuuden ketju ilman ainuttakaan virhettä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu