Outoa

Hävisikö Suomi todellakin tuon jatkosodan?
27174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

torjuntavoiton. Neuvostoliitto hävisi, tosin viiveellä.

Äänestä

Määrittele häviö ja voitto.

Suomi hävisi siinä mielessä, ettei saavuttanut sodalle asetettuja tavoitteita, tosin saman voi todeta myös N-liitosta, sen tavoite Suomen valtaamiseksi epäonnistui, eli jäi saavuttamatta.

Suomi oli kumminkin hävinneiden puolella, mutta ainona niistä jäi valtaamatta.

Äänestä
  • Onko sodan päätarkoituksena aina vallata joku toinen maa?

    Äänestä

  • white soldier kirjoitti:

    Onko sodan päätarkoituksena aina vallata joku toinen maa?

    Sodan päämäärät määrittelee eduskunta, hallitus tai pääesikunta, N-liiton puolella siihen osallistui myös kommunistinen puolue, muiden elinten yläpuolella tai rinnalla.

    Äänestä

  • Mitä se sinusta on perseposki, kun entinen vihollinen marssii Helsingissä? Miksi sinä kutsut sitä upseerilaumaa, kun entisen vihollisen nimissä kulkivat aivan minne ikinä halusivat Hangosta Utsjoelle? Etkö pahainen otus välillä vain lukisi näitä ilman typerää sönkkääsi?

    Äänestä

  • mikä mölö! kirjoitti:

    Mitä se sinusta on perseposki, kun entinen vihollinen marssii Helsingissä? Miksi sinä kutsut sitä upseerilaumaa, kun entisen vihollisen nimissä kulkivat aivan minne ikinä halusivat Hangosta Utsjoelle? Etkö pahainen otus välillä vain lukisi näitä ilman typerää sönkkääsi?

    Mikä sinua nyt oikein harmittaa?
    Haluaisitko sensuroida tämän vapaan keskustelun todella mielenkkiintoisesta aiheesta?
    Tosi outoa käytöstä sinulta.

    Äänestä

  • white soldier kirjoitti:

    Mikä sinua nyt oikein harmittaa?
    Haluaisitko sensuroida tämän vapaan keskustelun todella mielenkkiintoisesta aiheesta?
    Tosi outoa käytöstä sinulta.

    Onko asiaa? Kirjoita siitä!

    Äänestä

  • Vaka Vanha kirjoitti:

    Sodan päämäärät määrittelee eduskunta, hallitus tai pääesikunta, N-liiton puolella siihen osallistui myös kommunistinen puolue, muiden elinten yläpuolella tai rinnalla.

    Mutta eikös tämä Suomen ns.jatkosota alkanut Suomen osalta hyökkäyksellä Neuvostoliiton rajan yli?
    Oliko todellakin Suomen eduskunta,hallitus ja pääesikunta todellakin päättäneet että suomalaiset hyökkäävät Neuvostoliittoon tuossa ns.jatkosodassa?

    Äänestä

  • Onko asiaa? Kirjoita siitä! kirjoitti:

    Onko asiaa? Kirjoita siitä!

    Tämän keskusteluketjun aiheenahan on todella mielenkiintoinen Suomen jatkosota.
    Tästä jatkosodastahan riittää mielenkiintoista keskusteltavaa vielä tänä päivänäkin todella paljon.

    Äänestä

  • white soldier kirjoitti:

    Mutta eikös tämä Suomen ns.jatkosota alkanut Suomen osalta hyökkäyksellä Neuvostoliiton rajan yli?
    Oliko todellakin Suomen eduskunta,hallitus ja pääesikunta todellakin päättäneet että suomalaiset hyökkäävät Neuvostoliittoon tuossa ns.jatkosodassa?

    "Oliko todellakin Suomen eduskunta,hallitus ja pääesikunta todellakin päättäneet että suomalaiset hyökkäävät Neuvostoliittoon tuossa ns.jatkosodassa"

    Eikös pääesikunta ja osa hallituksesta ollut suunnitellut hyökkäyssotaan lähtöä jo vuodesta 1940 lähtien ja antaneet myös saksalaisille sitoumuksen mukana olosta? Ongelmana vaan olikin sitten se, miten vehkeilystä tietämättömänä pidetty eduskunta saataisiin suostumaan hyökkäyssotaan koska sellaiseen lähtö kiellettiin yksiselitteisesti perustuslaissa!

    Tämän takiahan Suomen oli pakko provosoida NL näyttämään siltä, että se iskisi "ensin". Tämähän sitten toteutui kun Saksa käytti alueitamme Barbarossan alusta lähtien ja kaikenlisäksi meidän omia joukkoja oli mukana hyökkäystoimissa, vaikka virallisesti oltiinkin ihan puolueettomia ja nuhteettomia =D

    Eli kyllähän sotasyyllisyysoikeudenkäynneille löytyy ihan vankkoja perusteita: Suomen isot herrat juonivat kansaansa vastaan!

    Äänestä

Suomalaiset perääntyivät päättäväisesti paniikissa etenevien neuvostojoukkojen lähituntumassa!Tie ikivanhoille suomalaisalueille oli avautumassa!Kouvola ja Mikkeli olivat jo käden ulottuvilla.Sitten Staalin vaihtoi painopisteen takaisin Perliinin suuntaan!Mikäli johtajiemme hermot olisi pitäneet,niin olisi Staalinin pakka mennyt sekaisin kun olisi pitänyt neuvotella Affenanmaasta ruotsin kanssa!

Äänestä
  • Mielipide sinulla.Tuskin pitää paikkaansa tuo kertomasi.

    Äänestä

  • white soldier kirjoitti:

    Mielipide sinulla.Tuskin pitää paikkaansa tuo kertomasi.

    Lemmitkö äitiäsi vielä?

    Äänestä

  • afafafa kirjoitti:

    Lemmitkö äitiäsi vielä?

    Miksi ihmeessä sinä haluat häiriköidä tätä asiallista keskustelua?
    Osallistu itse tähän keskusteluun asiallisesti.Tai ole sitten osallistumatta.
    Teet vain itsestäsi täyden pellen sontimalla tälle palstalle.Valitettavasti.

    Äänestä

Outo juttu mutta Suomi ei voinut hävitä mitään jatkosotaa. Eihän sellaista ole koskaan käytykään. Mikä jatko? Tuo nimitys on vain verisen valkosuomalaisklikin keksimä propagandanimitys rikolliselle hyökkäyssodalle. Jatko tosiaan.

Ei ole mitään jatkosotaa vaan oikeampi nimitys tuolle on operaatio Barbarossa. Kaikkien faskistien äiti itse on tuon nimityksen hyväksynyt aikoinaan - siinä on turha Rytin klikin yrittää hämätä valveutunutta työmiestä millään jatkosota - nimityksillä.

Suomi hävisi osallistuessaan Barbarossaan aivan yksiselitteisesti. On uskomatonta miten syvässä istuu porvarillinen propaganda vieläkin Suomessa.

Äänestä

Neukkula on ainakin hävinnyt - hävisikö siis molemmat, sekä Suomi että neukkula?

Äänestä
  • Suomi hävisi kaiketi vain kaksi viimeistä sotaansa tuolle mainitsemallesi neukkukalle.
    Näin minä olen asian ainakin ymmärtänyt.

    Äänestä

  • white soldier kirjoitti:

    Suomi hävisi kaiketi vain kaksi viimeistä sotaansa tuolle mainitsemallesi neukkukalle.
    Näin minä olen asian ainakin ymmärtänyt.

    minne on hävinnyt ihailemsi neuvostoliitto?

    Äänestä

  • white soldier kirjoitti:

    Suomi hävisi kaiketi vain kaksi viimeistä sotaansa tuolle mainitsemallesi neukkukalle.
    Näin minä olen asian ainakin ymmärtänyt.

    mutta miksi sinä kyselet näin:"Hävisikö Suomi todellakin tuon jatkosodan? " kun vastaat itse samassa viestiketjussa näin:"Suomi hävisi kaiketi vain kaksi viimeistä sotaansa tuolle mainitsemallesi neukkukalle.
    Näin minä olen asian ainakin ymmärtänyt"

    niin miksi kysyt kun näköjään osaat opettaa muitakin kirjoittajia.

    Äänestä

  • lklkoojjaadklöfkgrjmvflfkdsfejöitpepoe838y543 kirjoitti:

    mutta miksi sinä kyselet näin:"Hävisikö Suomi todellakin tuon jatkosodan? " kun vastaat itse samassa viestiketjussa näin:"Suomi hävisi kaiketi vain kaksi viimeistä sotaansa tuolle mainitsemallesi neukkukalle.
    Näin minä olen asian ainakin ymmärtänyt"

    niin miksi kysyt kun näköjään osaat opettaa muitakin kirjoittajia.

    Olen tässä vain googletellut aikani kuluksi.Ja googlettamalla sain nuo mainitsemasi tiedot myös itselleni selvitettyä.
    Googlestahan löytyy todella paljon tietoa.

    Äänestä

  • byaah kirjoitti:

    minne on hävinnyt ihailemsi neuvostoliitto?

    Hävisi tuo kaipailemasi Neuvostoliitto.

    Äänestä

  • white soldier kirjoitti:

    Suomi hävisi kaiketi vain kaksi viimeistä sotaansa tuolle mainitsemallesi neukkukalle.
    Näin minä olen asian ainakin ymmärtänyt.

    Suomi oli voittajien puolella kylmässä sodassa, jonka neukkula hävisi. Voittajia Suomen lisäksi oli mm. Venäjä, Viro, Ukraina, Puola, Unkari, Latvia, Liettua, Romania....

    Onnea voittajille.

    Äänestä

  • antikommunisti kirjoitti:

    Suomi oli voittajien puolella kylmässä sodassa, jonka neukkula hävisi. Voittajia Suomen lisäksi oli mm. Venäjä, Viro, Ukraina, Puola, Unkari, Latvia, Liettua, Romania....

    Onnea voittajille.

    Mutta jatkosodan Suomi hävisi puhtaasti.

    Äänestä

  • ruustiinna kirjoitti:

    Mutta jatkosodan Suomi hävisi puhtaasti.

    kolmessa osassa. Ne olivat yhtä ja samaa itsenäisyyssotaa neuvostodiktatuuria vastaan. Ensin torjuttiin puna-armeijan hyökkäys 39-40. Sitten otettiin omat takaisin ja korkoja mukana. Kun Saksa hävisi, jäi hyvitys saamatta. Niin sitten taisteltiin vielä sakuja vastaan, nyt NL.n laskuun, mutta silti sitä vastaan! Näin säästyttiin miehitykseltä.

    Rauhan tultua sotaa jatkettiin politiikan keinopin. Siinä tuli selvä voitto sekä kotikommunisteista että Neuvostoliitosta

    Itsenäisyyss säilyi. Sehän tässä harmittaa avaajaa, innokkaammista polsujen ihailijoista puhumattakaan.

    Äänestä

  • Valkokaartilainen kirjoitti:

    http://www.kymensanomat.fi/Kulttuuri---Kirjat/2009/07/03/Sotasyyllisyysoikeudenk%E4ynti+ei+ollut+v%E4ltett%E4viss%E4/20093706323...

    Eipä ole mitään lisättävää tähän kyseiseen asiaan.

    Äänestä

Suomi on olemassa, Neuvostoliitto ei. Neuvostoliitossa elettiin kur***dessa ja nä**ssä (sensuroitu), Suomessa ei.

Äänestä
  • Jooo ja Suomen RKP:llä on pitempi yhtäjaksoinen asema hallituksessa, mitä oli N-liitolla kommunistisella pulueella.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

white soldier kirjoitti:

Hävisikö Suomi todellakin tuon jatkosodan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu