Suomenruotsalaisuus on osa suomalaisuutta, mutta ei kaikkien suomalaisuutta. Suomenruotsalaisuus vastaa savolaisuutta, karjalaisuutta tai mitä tahansa muuta paikallisidentiteettiä. Mutta miksi juuri suomenruotsalaisuudesta kertominen on otettu pakolliseksi aineeksi kouluun? Milloin kouluissa ryhdytään opettamaan pakollista karjalaisuutta?
Nykyisenmallinen kaksikielisyys ja erityisesti "pakkoruotsi" ovat uhkia ennenkaikkea suomenruotsalaisuudelle. Perustuslaissa puhutaan suomesta ja ruotsista kansalliskielinä eikä perustuslaissa ole kohtaa "suomi on kaksikielinen", vaikka kansalliskielet mieletäänkin tarkoittamaan virallisia, valtakunnanlaajuisia kieliä. Termi on mielestäni paljon parempi kuin virallinen kieli. Mielestäni perustuslakiin pitäisi lisätä ainaki kolme Suomessa puhuttua saamelaiskieltä kansalliskieliksi. Kansalliskielen ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa valtakunnan laajuista virallista kieltä, jota jokaisen virkamiehen paikkakunnasta riippumatta on osattava. Suomi voitaisiin hyvin jakaa Kanadan ja Sveitsin tapaan yksikielisiin ja kaksikielisiin alueisiin. Alueitakaan ei tarvitsisi päästä keksiä, onhan meillä vanhat maakunnat.
"Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen" sanoi Paasikivi aikanaan. Mielestäni nyt pitäisi tunnustaa se tosiasia, että ruotsi ei ole valtakunnanlaajuinen kieli, eikä se pysty Suomessa ikinä kilpailemaan suomen kanssa. Tätä tosiasiaa vasten ruotsin kieli pitäisi turvata entistä tehokkaammin niillä alueilla, joissa ruotsin kieltä puhutaan ja tehdä muista aluiseista virallisesti pelkästään suomenkielisiä (tai saamenkielinen ylä-Lapissa). Mikäli tällainen uudistus tehtäisiin, voitaisiin voimavarat keskittää entistä tehokkaammin ruotsin kielen suojeluun niillä alueilla, joilla sitä puhutaan. Suomenruotsalaiset ovat tällä hetkellä yksi niitä harvoja eurooppalaisia vähemmistöjä, joka kutistuvat. Saamenkielten tilanne Suomessa on vielä huolestuttavampi. Nämä vähemmistöt tarvitsevat suojelua, ja paras tapa suojella ei suinkaan ole pakottaa koko ikäluokka lukemaan vähemmistökieltä, vaan voittaa enemmistön sympatia puolelleen. Suomenruotsalaiset saavaat sympatiaa toki nykyäänkin, mutta paljon tehokkaampi tapa olisi tehdä ruotsista valinnainen aine kouluissa. Jos suomalaiset pakotettaisiin peruskoulusta yliopistoon syömään kalakukkoa savolaisuuden tunneilla, todennäköisesti savolaisvastaista mielialaa olisi paljon enemmän.
Kaikesta huolimatta avain suomenruotsalaisuuden säilymiseen on ainoastaan suomenruotsalaisilla. Paras tapa suojella suomenruotsalaisuutta on, että suomenruotsalaiset pitävät kielestään kiinni, ennenkaikkea keskenään. Ei ole järkevää teettää suomenruotsalaisuuden suojelutyötä suomenkielisillä "pakkoruotsin" muodossa. Vähemmistökielen suojelussa ensisijainen asema on ennenmuuta kielen puhujilla. On myös tärkeätä muistaa, että kielet ovat usein yhteyksissä tiettyihin paikkoihin, kuten Suomessa ruotsi rannikkoseutuihin. Haluavammeko turvata ruotsinkielisten paikkakuntien säilymisen vai luoda tilanteen, jossa koko suomen kieli vähitellen hävittää ruotsin, mutta koko ikäluokka osaa sanoa "Hej, kul att träffas" ja "Jag bor i Finland", mutta ei ole halukas eväänsä liikauttamaan suomenruotsalaisuuden hyväksi ?
Nykyisenmallinen kaksikielisyys ja erityisesti "pakkoruotsi" ovat uhkia ennenkaikkea suomenruotsalaisuudelle. Perustuslaissa puhutaan suomesta ja ruotsista kansalliskielinä eikä perustuslaissa ole kohtaa "suomi on kaksikielinen", vaikka kansalliskielet mieletäänkin tarkoittamaan virallisia, valtakunnanlaajuisia kieliä. Termi on mielestäni paljon parempi kuin virallinen kieli. Mielestäni perustuslakiin pitäisi lisätä ainaki kolme Suomessa puhuttua saamelaiskieltä kansalliskieliksi. Kansalliskielen ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa valtakunnan laajuista virallista kieltä, jota jokaisen virkamiehen paikkakunnasta riippumatta on osattava. Suomi voitaisiin hyvin jakaa Kanadan ja Sveitsin tapaan yksikielisiin ja kaksikielisiin alueisiin. Alueitakaan ei tarvitsisi päästä keksiä, onhan meillä vanhat maakunnat.
"Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen" sanoi Paasikivi aikanaan. Mielestäni nyt pitäisi tunnustaa se tosiasia, että ruotsi ei ole valtakunnanlaajuinen kieli, eikä se pysty Suomessa ikinä kilpailemaan suomen kanssa. Tätä tosiasiaa vasten ruotsin kieli pitäisi turvata entistä tehokkaammin niillä alueilla, joissa ruotsin kieltä puhutaan ja tehdä muista aluiseista virallisesti pelkästään suomenkielisiä (tai saamenkielinen ylä-Lapissa). Mikäli tällainen uudistus tehtäisiin, voitaisiin voimavarat keskittää entistä tehokkaammin ruotsin kielen suojeluun niillä alueilla, joilla sitä puhutaan. Suomenruotsalaiset ovat tällä hetkellä yksi niitä harvoja eurooppalaisia vähemmistöjä, joka kutistuvat. Saamenkielten tilanne Suomessa on vielä huolestuttavampi. Nämä vähemmistöt tarvitsevat suojelua, ja paras tapa suojella ei suinkaan ole pakottaa koko ikäluokka lukemaan vähemmistökieltä, vaan voittaa enemmistön sympatia puolelleen. Suomenruotsalaiset saavaat sympatiaa toki nykyäänkin, mutta paljon tehokkaampi tapa olisi tehdä ruotsista valinnainen aine kouluissa. Jos suomalaiset pakotettaisiin peruskoulusta yliopistoon syömään kalakukkoa savolaisuuden tunneilla, todennäköisesti savolaisvastaista mielialaa olisi paljon enemmän.
Kaikesta huolimatta avain suomenruotsalaisuuden säilymiseen on ainoastaan suomenruotsalaisilla. Paras tapa suojella suomenruotsalaisuutta on, että suomenruotsalaiset pitävät kielestään kiinni, ennenkaikkea keskenään. Ei ole järkevää teettää suomenruotsalaisuuden suojelutyötä suomenkielisillä "pakkoruotsin" muodossa. Vähemmistökielen suojelussa ensisijainen asema on ennenmuuta kielen puhujilla. On myös tärkeätä muistaa, että kielet ovat usein yhteyksissä tiettyihin paikkoihin, kuten Suomessa ruotsi rannikkoseutuihin. Haluavammeko turvata ruotsinkielisten paikkakuntien säilymisen vai luoda tilanteen, jossa koko suomen kieli vähitellen hävittää ruotsin, mutta koko ikäluokka osaa sanoa "Hej, kul att träffas" ja "Jag bor i Finland", mutta ei ole halukas eväänsä liikauttamaan suomenruotsalaisuuden hyväksi ?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kirjoitit ihan oikein, että vastuu ruotsinkielen säilymisestä on ensi sijassa suruilla itsellään.
Nyt vain tullaan itse ongelmaan. Nimittäin ruotsinkieli ei säily surujen voimalla, koska kysymyksessä ei ole elinvoimainen kansanosa.
Syynä on tietenkin myös suomalaisen kulttuurin vahvuus ja ylivoima ruotsalaiseen verrattuna. Suomalaisuus säilyy sorrettunakin, ruotsalaisuus ei tuettunakaan, kuten Ruotsissa tapahtuu.
Mitä tehdä? Ei mitään, ainakaan suomalaisten toimesta.