Eutanasia

Pitäisikö eutanasia lailllistaa Suomessa,ettei (täydessä ymmärryksessä olevien) parantumattomasti kuolemansairaiden tarvitsisi matkustaa maahan,jossa se on laissa sallittua?
14422
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Ihan ehdottomasti. Kamalinta mitä itseni kohdalle voin kuvitella on se, että olisin neliraajahalvaantunut, enkä saisi kuolla. Ei voisi edes nenää raapia ja siinä sitä sitten tuijoteltaisiin kattoa vuositolkulla.

Äänestä

Tämän päivän hs.fi:n mukaan Englannissa eutanasia on jo käytännössä sallittua.Tai siis ainakaan siitä ei nosteta syytettä.

Tarkemmin ilmaistuna: "Syytettä tuskin nostetaan, jos perheenjäsenet tai ystävät auttavat terminaalivaiheessa olevaa tai vaikeaa ja parantumatonta tautia sairastavaa henkilöä itsemurhassa."

Äänestä

Jumalalta me olemme elämämme saaneet
ja hänen kädessään on sen jokainen hetki,
viimeinenkin.
Ei ole luodun tehtävä
ottaa Luojaltaan päätäsvaltaa pois.
Kipulääkkeet on keksitty sitä varten,
että ne kivun pois vievät.

Äänestä
  • "Ei ole luodun tehtävä ottaa Luojaltaan päätäsvaltaa pois."
    Väärin.

    Luoja on antanut meille keinot ottaa kärsimyksemme pois. Päätösvalta on ihmisellä. Eihän Jumalakaan halua kenenkään kärsivän.

    Äänestä

  • Päättäjät pääsisivät kivasti eroon kalliista vanhuksista ja eläkerahatkin säästyisivät kun eutanasia otettaisiin käyttöön tarpeeksi aikaisin, helppo ratkaisu eläkepommiin, sitten vielä nuoremmilta säästyisi aikaa kun ei tarvitse enää rampata vanhainkodissa vanhuksia katsomassa, hoitomaksuista puhumattakaan. Ja mikä parasta perintörahat saataisiin heti hyötykäyttöön, vaikkapa thaimaan matkalle. Eli aikamies pojat päättämään vanhusten eutanasiasta sitten vaan.

    Äänestä

  • Arto T kirjoitti:

    Päättäjät pääsisivät kivasti eroon kalliista vanhuksista ja eläkerahatkin säästyisivät kun eutanasia otettaisiin käyttöön tarpeeksi aikaisin, helppo ratkaisu eläkepommiin, sitten vielä nuoremmilta säästyisi aikaa kun ei tarvitse enää rampata vanhainkodissa vanhuksia katsomassa, hoitomaksuista puhumattakaan. Ja mikä parasta perintörahat saataisiin heti hyötykäyttöön, vaikkapa thaimaan matkalle. Eli aikamies pojat päättämään vanhusten eutanasiasta sitten vaan.

    Minä olisin valmis eutanasiaan jos olisin peruuttamattomasti sairas ja tuskainen. Jos lapseni lähtisivät Thaimaan matkalle perintörahoillani...Mitä sitten? Hyvä heille. Tuskinpa he minua hoputtaisivat kuitenkaan rahan vuoksi kuolemaan. Minun lapseni eivät ole sellaisia. Oletko sinä sellainen, kun tuollainen tuli mieleesi? Vai oletko ehkä kasvattanut omista lapsistasi rahan perässä juoksijoita? Tunteettomia pyrkyreitä? Yhtä kyynisiä kuin itsekkin olet? Olen väsynyt tuon kaltaiseen ajatteluun ihmisissä. Älyttömän väsynyt kyynisyyteen. Olen äärettömän kiitollinen siitä, että minun ympärilläni on vain hyviä ihmisiä. Kyynikot kierrän kaukaa.

    Äänestä

  • jos haluaa, älä sinä siinä mussuta mistään jumalista yhtään mitään.

    Äänestä

  • Arto T kirjoitti:

    Päättäjät pääsisivät kivasti eroon kalliista vanhuksista ja eläkerahatkin säästyisivät kun eutanasia otettaisiin käyttöön tarpeeksi aikaisin, helppo ratkaisu eläkepommiin, sitten vielä nuoremmilta säästyisi aikaa kun ei tarvitse enää rampata vanhainkodissa vanhuksia katsomassa, hoitomaksuista puhumattakaan. Ja mikä parasta perintörahat saataisiin heti hyötykäyttöön, vaikkapa thaimaan matkalle. Eli aikamies pojat päättämään vanhusten eutanasiasta sitten vaan.

    Eutanasiassa on AINA kyse ihmisen omasta tahdosta.

    Äänestä

  • hyvän perässä juoksija kirjoitti:

    Minä olisin valmis eutanasiaan jos olisin peruuttamattomasti sairas ja tuskainen. Jos lapseni lähtisivät Thaimaan matkalle perintörahoillani...Mitä sitten? Hyvä heille. Tuskinpa he minua hoputtaisivat kuitenkaan rahan vuoksi kuolemaan. Minun lapseni eivät ole sellaisia. Oletko sinä sellainen, kun tuollainen tuli mieleesi? Vai oletko ehkä kasvattanut omista lapsistasi rahan perässä juoksijoita? Tunteettomia pyrkyreitä? Yhtä kyynisiä kuin itsekkin olet? Olen väsynyt tuon kaltaiseen ajatteluun ihmisissä. Älyttömän väsynyt kyynisyyteen. Olen äärettömän kiitollinen siitä, että minun ympärilläni on vain hyviä ihmisiä. Kyynikot kierrän kaukaa.

    ”Minä olisin valmis eutanasiaan jos olisin peruuttamattomasti sairas ja tuskainen”

    Sinähän olet peruuttamattomasti sairas ja tuskainen, on vain niin, että et myönnä sitä. Yhtään ehjää kohtaa ei ole, mutta sinä sanot ”olen terve, minulla on kaikki niin hyvin”.

    Äänestä

Tottakai. Lohduton, toivoa vailla jatkuva kärsimys ei ole perusteltua millään muodoin.

Äänestä
  • #Minä olisin valmis eutanasiaan jos olisin peruuttamattomasti sairas ja tuskainen.#

    Jep, Jep, ei muuta kun sidotaan muutamaksi kuukaudeksi petiin ja tuplalääkitys ja vaipat vaihdetaan parin päivän välein, niin eiköhän ala eutanasia kelpaamaan, nimi paperiin vaan niin heti järjestyy lopullinen ratkaisu, mutta jos et laita nimeä niin jatketaan samaan malliin muutama vuosi.

    Äänestä

  • Arto T kirjoitti:

    #Minä olisin valmis eutanasiaan jos olisin peruuttamattomasti sairas ja tuskainen.#

    Jep, Jep, ei muuta kun sidotaan muutamaksi kuukaudeksi petiin ja tuplalääkitys ja vaipat vaihdetaan parin päivän välein, niin eiköhän ala eutanasia kelpaamaan, nimi paperiin vaan niin heti järjestyy lopullinen ratkaisu, mutta jos et laita nimeä niin jatketaan samaan malliin muutama vuosi.

    Viestisi oli ilmeisesti tarkoitettu minulle? Voi sua, että ihan kidutetaan ensin ja kiristetään nimi paperiin...minkälaisessa todellisuudessa oikein elät? Kärsitkö jonkinasteisesta paranoiasta? Voi ressukkaa. Että jep jep vaan sullekkin.

    Äänestä

  • hyvän perässä juoksija kirjoitti:

    Viestisi oli ilmeisesti tarkoitettu minulle? Voi sua, että ihan kidutetaan ensin ja kiristetään nimi paperiin...minkälaisessa todellisuudessa oikein elät? Kärsitkö jonkinasteisesta paranoiasta? Voi ressukkaa. Että jep jep vaan sullekkin.

    Eipä ole paranoiaa, vaan ihan todellisuutta suomalaisessa "vanhustenhoidossa", vanhukset huumataan lääkkeillä että ne on rauhallisempia ja tarvittaessa köytetään sänkyyn, vaipat vaihdetaan kalenterin mukaan ja haju on sen mukainen, sukulaiset käyvät Jouluna jos sattuvat muistamaan eli hyvät markkinat on eutanasia kauppiaille kun jo valmiiksi masentuneilta vanhuksilta aletaan nimiä keräämään, että kuka olisi jo valmis lähtemään, ei tarvi varmaan kauan suostutella.

    Eipä tuohon asiaan voi muuta sanoa-järkyttävän surullista ajatellakin!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

jv.-77 kirjoitti:

Pitäisikö eutanasia lailllistaa Suomessa,ettei (täydessä ymmärryksessä olevien) parantumattomasti kuolemansairaiden tarvitsisi matkustaa maahan,jossa se on laissa sallittua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu