Kusipää, ihmishirviö, pahinta laatua oleva sika

Verkkolehti Uuden Suomen omistaja Niklas Herlin runttaa tänään julkaistussa blogikirjoituksessaan isänsä Pekka Herlinin kovin sanoin. "Minulla ei yhtään hyvää sanaa sanottavana isästäni, joka oli pelkkä pystyyn nostettu paska."

"Ihmisenä isäni oli kusipää, ihmishirviö, pahinta laatua oleva sika, joka olisi pitänyt sterilisoida hyvissä ajoin. On yhteiskunnallisesti vaarallista, kun hulluimmat levittävät sairaita geenejään", Herlin kirjoittaa verkkolehti Uudessa Suomessa julkaistussa blogissaan.


Kone Oy:n omistajasta Pekka Herlinistä julkaistaan huomenna elämäkerta, jossa perheen jäsenet – myös Niklas Herlin – kertoo avoimesti isäsuhteestaan. Kaikki lapset kertovat, kuinka vaikea oli elää alkoholisti Pekka Herlinin lapsena.

Niklas Herlin kirjoittaa, että hänen isänsä roolia suomalaisen metalliteollisuuden kansainvälistäjänä on vaikeaa kiistää. Hän myös arvostaa isäänsä ja on kiitollinen yhdestä asiasta: "Olin siskojeni ja veljieni tapaan taloudellisesti riippumaton heti täysi-ikäiseksi tultuani. Tätä päätöstään isä todennäköisesti katui. Hän ei pitänyt ihmisistä, joita ei voinut hyppyyttää pillinsä mukaan."

Herlin jatkaa: "Koska hän oli yleensä humalassa, hän halveksi sukulaisiaan humalassa. Harvoina selvinä hetkinään hän halveksui sukulaisia, minut mukaan lukien, ihan selvään päähän. Sukulaisiaankin enemmän isäni inhosi naapureita."


Herlin kehuu Koneen ruhtinas – Pekka Herlinin elämä -kirjaa. "Siinä on aika hyvää materiaalia suomalaisesta talouselämästä, olemattomasta yrityskulttuurista ja pahasta ihmisestä, jonka joskus läsnäollessa kasvoin 'aikuiseksi'."
2141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Siis oliko Pekka Herlinkin pakkoruotsittaja?

Äänestä
  • Mitä tekemistä tällä asialla on RKP:n kanssa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


10 kirjoitti:

Verkkolehti Uuden Suomen omistaja Niklas Herlin runttaa tänään julkaistussa blogikirjoituksessaan isänsä Pekka Herlinin kovin sanoin. "Minulla ei yhtään hyvää sanaa sanottavana isästäni, joka oli pelkkä pystyyn nostettu paska."

"Ihmisenä isäni oli kusipää, ihmishirviö, pahinta laatua oleva sika, joka olisi pitänyt sterilisoida hyvissä ajoin. On yhteiskunnallisesti vaarallista, kun hulluimmat levittävät sairaita geenejään", Herlin kirjoittaa verkkolehti Uudessa Suomessa julkaistussa blogissaan.


Kone Oy:n omistajasta Pekka Herlinistä julkaistaan huomenna elämäkerta, jossa perheen jäsenet – myös Niklas Herlin – kertoo avoimesti isäsuhteestaan. Kaikki lapset kertovat, kuinka vaikea oli elää alkoholisti Pekka Herlinin lapsena.

Niklas Herlin kirjoittaa, että hänen isänsä roolia suomalaisen metalliteollisuuden kansainvälistäjänä on vaikeaa kiistää. Hän myös arvostaa isäänsä ja on kiitollinen yhdestä asiasta: "Olin siskojeni ja veljieni tapaan taloudellisesti riippumaton heti täysi-ikäiseksi tultuani. Tätä päätöstään isä todennäköisesti katui. Hän ei pitänyt ihmisistä, joita ei voinut hyppyyttää pillinsä mukaan."

Herlin jatkaa: "Koska hän oli yleensä humalassa, hän halveksi sukulaisiaan humalassa. Harvoina selvinä hetkinään hän halveksui sukulaisia, minut mukaan lukien, ihan selvään päähän. Sukulaisiaankin enemmän isäni inhosi naapureita."


Herlin kehuu Koneen ruhtinas – Pekka Herlinin elämä -kirjaa. "Siinä on aika hyvää materiaalia suomalaisesta talouselämästä, olemattomasta yrityskulttuurista ja pahasta ihmisestä, jonka joskus läsnäollessa kasvoin 'aikuiseksi'."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu