Olen monta kertaa vieraillut ahvenanmaalla koska olen luullut että siellä on mukavia ja leppoisia suomalaisia ihmisiä. Kuitenkin olen tavannut ihmisiä, joiden älyllinen taso on ollut harvinaisen heikkoa. Olen tavannut siellä alkoholisoituneita rikollisia, joille väkivalta on jokapäiväistä elämää. Myös huumeet ovat siellä normaalia elämää. Olen sitä mieltä että suomalaisten kannaattaa vältää Ahvenanmaata oman turvallisuutensa vuoksi.
Pelottaa ahvenanmaa
6
1160
Vastaukset
Olen täällä asunut jo muutaman vuoden, enkä ole tuollaisiin ihmisiin törmännyt. Millaisissa piireissä oikein liikut? Huumeita täällä toki on, mutta ei se mitään normaalia ole, sen enempää kuin muuallakaan. Ihan turvallista täällä on, meillä kotona on jopa ovet useimmiten lukitsematta ja autossa avaimet paikallaan, joten ainakaan meilläpäin ei alkoholisoituneita rikollisia ole näkynyt.
- Sklibo
Se vaan jättää ala-arvoisia tekstejään päivästä toiseen eri nimimerkeillä.
ja syykin selvisi taannoin: hän on katkera Ahvenanmaalle ja sen ihmisille, kun punkki puri ja sai borrelioosin, jota ei hoitanut ajoissa. Ja nyt tauti kalvaa sitä rusinaa, jota hän ehkä aivoiksi kutsuu. - M:r von. tir. juntti.
Sklibo kirjoitti:
Se vaan jättää ala-arvoisia tekstejään päivästä toiseen eri nimimerkeillä.
ja syykin selvisi taannoin: hän on katkera Ahvenanmaalle ja sen ihmisille, kun punkki puri ja sai borrelioosin, jota ei hoitanut ajoissa. Ja nyt tauti kalvaa sitä rusinaa, jota hän ehkä aivoiksi kutsuu.tykkää soinista kun se ei rakasta pakolaisia r sai hyvät pisteet pakolaisten paapomisesta MUTTA kuka tietää kenen kus sebtapahtuu " haluaisin jokaisen juntin asuavan ns r alueella n:merki kokemusta.
- m:r vontti & juntti.ei paksti.
Sklibo kirjoitti:
Se vaan jättää ala-arvoisia tekstejään päivästä toiseen eri nimimerkeillä.
ja syykin selvisi taannoin: hän on katkera Ahvenanmaalle ja sen ihmisille, kun punkki puri ja sai borrelioosin, jota ei hoitanut ajoissa. Ja nyt tauti kalvaa sitä rusinaa, jota hän ehkä aivoiksi kutsuu.Jo aikoinaan veikko kannettiin ulos E.k kun se sano totuuksia. Mitä suomi tekee Ruotsinkansanpuolueella minä vaan kysyn ? hyvästä vastauksesta saa 100,000 ekee.Jos kun Otan yh. tie. tällä palstalla. on naurettavaa olla maassa maan tavalla ja vielä juntti.
- yäk
m:r vontti & juntti.ei paksti. kirjoitti:
Jo aikoinaan veikko kannettiin ulos E.k kun se sano totuuksia. Mitä suomi tekee Ruotsinkansanpuolueella minä vaan kysyn ? hyvästä vastauksesta saa 100,000 ekee.Jos kun Otan yh. tie. tällä palstalla. on naurettavaa olla maassa maan tavalla ja vielä juntti.
Ahvenanmaalla on vain niitä seksuaalivähemmistöjä, homoja ja homoja. Se ei ole ihmiselle sopivaa ympäristöä.
- ei enää koskaan sinne
Suomenruotsalaisuus perustuu kaikkeen siihen, että siellä vihataan kaikkea suomalaisuutta.
Rasismi on tavallista ja sitä tukee kiihkoruotsalainen politiikka heidän saarellaan.
Kaikkein raainta eriarvoistamista on suomenkielisiin lapsiin kohdistuva erottelu ja vaino.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381309
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä38869Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad29607Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46597- 14580
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26548Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30536- 24531
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver17493Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .16492