uuden hallituksen puolesta !
KÄY ALLEKIRJOITTAMASSA netti- ADRESSI
ei porvareita enää,,,,,
10125
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
http://www.adressit.com/uusieduskunta
taas pistää ranttaliksi niin kuin edellisenkin porvarihallituksen aikana.
On siinä vastuunkantajat. Haluavat laman muuttaa kaaokseksi keräämällä adressiin nimiä saadakseen hallituksen kaadettua. Eiköhän nyt olisi tärkeämmänkin tekemisen paikka. Esimerkiksi laman hoito?
Ei ole minkäänlaista häpyä Demareilla.
Eihän tässä kukaan muu ole demareista yhtään mitään kirjoitellut kuin sinä itse.
Porvarien vallastahan me vain haluamme päästä ihan välittömästi eroon täällä Suomessa
haluavat.
On se ihme että kun maassa on lopultakin nsellainen hallitus joka pikkuisen edes huolehtii hyvinvointisuomesta ja yrittää sitä rakentaa niin juuri se halluts halutaan pois päiviltä.
Olisi Vasemmisto hoitanut oman leiviskänsä kunnolla niin ei olisi vaikeuksissa. Turha sitä muita syrjäyttää jos tekevät parempaa politiikkaa kuin vasemmisto on tehnyt.
No seuravissa vaaliessa pistetään Demarit polvilleen todella. Tuollaisia kakaroita ei tarvita edes eduskunnassa.
ps. katso nikki, se kertoo nykytilanteesta kaiken.
Millä tommoseen hallitukseen voi luottaa? Valehtele kerran olet aina valehtelija, tämä kyllä pitää tämän hallituksen aikana paikkansa. Vaihtoon ja uudet tilalle!
kun on jo hoisuissa! heh.
vain se 7% vahaslaisia ympäri maan haluaa LAMPAAN JATKAVAN
Kukaan muu ei! Vaan eroavan!
Totuus ei ole mediassa. Siellä valehdellaan yhtä paljon kuin eduskunnan oppositiossa.
Media on sitä ieltä että Vanhasen on erottavba, kansa ei ole. Kansa on eri asia kuin media.
sanoa? hallitus on pellejä ja omanedun tavoittelijota täynnä, ja sä puhut lamanhoidosta, tuo porukka ei pysty sitä hoitamaan, vaikka se heidän tehtävänsä olisikin. Törkeitä varonkiertäjiä kaikki tyynni, pääministeri on TIETYSTI sitä mieltä, etteti hän voi erottaa hallitusta, eipä tietenkään, kun on sopan yksi osapuoli, ja niinkuin JÄÄVI omiä rötöksiään tutkimaan.
...tuohon adressiin? Olette persut ja vasurit todella säälittävää sakkia. Tuollaisille epämääräisille adressit ovat täyttä puppua. Niitä voidaan manipuloida miten tahansa. Ja sitä kun ei edes kirjoiteta hyvälle paperille, jotta tuolla paperilla voisi pyyhkiä persettä.