MIKÄ IHMEEN APU JA A-LEHDET?
Olipa kerran työtön Suomi 1933. Silloin Lyytikäinen niminen perhe päätti pistää rahoiksi työttömyydellä ja perusti Apu- lehden. Alku oli tietysti asialliasta ja toiminta vielä vilpitöntä, mutta tiedämmehän kaikki miten ahneus ja tyhmyys sokaisee. Se sokaisee vielä pahemmin kuin vauhtisokeus maantiellä.
1980- luvulle tultaessa Apu oli vaurastunut työttömiä hyväksikäyttämällä. Toimipiste Helsingin Fredan autotalosta oli siirtynyt Herttoniemeen ja Apun toimituksessa mähelsi varsin värikästä henkilökuntaa. Niistä ehkä värikkäin ja A-lehtien lähihistorian mainittavimpiin talousvahinkoihin jäi erään "toimittajan" puuhastelut, hän soitteli ihmisille herjaten heitä lauseilla "sosiaalipummi" ja "yhteiskunnan elätti".
Varsin merkillistä toimintaa siis kustantajalta jonka aate perustui auttamiseen, ei ivaamiseen. Asia tietysti tutkittiin A-lehtien sisällä mutta kesti kohtuuttoman kauan, vuosia ennenkuin herra herjaajalle näytettiin ovea ja ohjattiin suojatyöpaikkaan Suomen Punaiseen ristiin eli SPR:n. Kaikkihan tiedämme miten joutuisasti matka huijareitten pesästä toiseen käy.
Ja kulutusjuhlavuosien jälkeen alkoi tapahtua. A-lehtien toimipiste oli siirtynyt sopivasti veden ääreen Herttoniemen rantaan, rakennusvirheiltään pommiksi osoittautuneeseen toimitaloon johon vesi virtaa sisään sadeaikoina, tai pitäisikö sanoa veden sijasta paremmin virtsa. Alkoi myös tapahtua, sillä ensin kärähti herra Lyytikäinen kovasta ruorijuoppoudesta, sitten siskonmies Tamperelainen kenkäkauppias sisäpiirikaupoista ja lopulta bravuuriesitys: katso- lehden (ex) päätoimittaja tuomittiin kovaan ehdottomaan vankeuteen Uotin rahojen salakuljetuksesta. Varsinainen uutispommi Matti Rönkä nimiselle skandaaleilla herkuttelevalle satusedälle sillä myöhemmin Hovioikeus totesi tämän Rönkän tuomitseman päätoimittajan syyttömäksi. Mies sai Rönkän valheitten takia lopputilin A-lehdistä.
Käräjät,tuomiot ja selvittelyt ovat A-lehdille tuttua. A-lehdet sai joulukuussa 2005 painokannetuomion Helsingin oikeudessa televisiolehtensä levittämistä valheellisista lehtijutuista sekä salakuvaamisesta. Painokannetuomio on sellainen synti lehtialalla että jos sellaisen saa kontolleen on luottamus lukijoihin mennyt. A-lehdet myi katso- lehden kiireellä välittömästi tuomion jälkeen tanskalaisille allereille. häpeästäkö? Tanskalaisilla riitti naurunremakkaa ilman kinkkuakin... saihan he lähes sikapilkkahintaan yhden päänahan lisää täydentääkseen Suomen viihdelehtikentän valloitusta.
TUOMIOITA TUOMIOIDEN JÄLKEEN
A-lehdet sai toukokuussa 2006 Hovioikeudelta tuomion erään insinööritoimiston kaavapiirustusten laittoman kopioinnin takia. Hovioikeus määräsi A-lehtien (Lyy invest) korvaamaan insinööritoimistolle tältä vohkimien kaavapiirustusten arvoa lähes miljoona vanhaa markkaa... A-lehdet siis on kopioinnissa varsinainen mestari.
APU JULKAISUNA
Kuten aiemmin todettiin, niin A-lehdet on kopioinnissa varsinainen mestari. Tänä päivänä apu on halpa kopio muista viikkolehdistä. Se pyrkii jäljittelemään konservatiivista valtamediaa mm. Hesarin kuukausiliite tai Ilta-Sanomien liitteet, mutta tuloksetta, lopputulos on aina huono. Todellisuudessa Apu on värikynällä sotkettu turhanpäiväinen ja valehteleva tuotos josta ei ole edes takansytykkeeksi.
APU JA TOIMITTAJAT
Apu-lehden päätoimittajat ovat vaihtuneet aika vauhdilla. Nyt Apu- lehden päätoimittajanana on Matti jolla on oiva kaima Jokelan koulusurmaaja. Eihän nyt nimi miestä pahenna mutta ei kuitenkaan tässä tapauksessa herätä kuin kauhua. Mattia ennen Apua luotsasi eräs Vesa- niminen kaveri. Huhut kertoivat että eräs tammikuinen päivä 2006 Vesa sai tarpeekseen ja lähti A-lehdistä. Joku kertoi hänen lähtiessään kuulleen armeijastakin tuttua armeijakampaa mukautettuna vihellyksenä "hyvät lähtee paska jää, paskasta nousee se huijarienpesän pää".
OPPIA ILTAPÄIVÄLEHTIEN RISTIKOITA TÄYTTÄMÄLLÄ
Tarkastellessa faktoja selviää että A-lehtien toimittajille (kuten roskaviihteessä yleensä) ei kovinkaan monella ole akateemista loppututkintoa, se kun on toimittajaksi itseään tituleeraavan perusvaatimus. Esim. Jade- lehden päätoimittajan ammattipohja perustuu iltapäivälehtien lueskeluun sekä sieltä saatuun hengenravintoon.
YLEISTÄ
Roskalehden tyypillinen ominaisuus on taito tehdä "julkkiksia" eli taito tehdä "turhia julkkiksia". Apu lehti ei tee edes tässä poikkeusta, lehdestä saa viikottain lukea turhienjulkkisten edesottamuksista. Todellisuudessa tälläiset turhat julkkikset eivät kiinnosta kansan suuria rivejä pätkääkään. Apu raflaa mielellään eräällä todellisuudentajunsa kadottaneella pyörätuoliin loppuiäkseen tuomitulla kolahtaneella rammalla, luoden hänen päähänsä epätodellisia fantasioita että heti huomenna hän nousee pyörätuolistaan ja kävelee vetten päällä, vaikka tietävät itsekin aivan hyvin että ennuste tämän painomustehumalaisten ankkoja suustaan päästävän valehtelevan invalidin kävelemiseksi on olematon vaikka miten kävisi Moskovassa kantasoluhoidoissa.
Apu-lehti vääristää todellisuuden, pukee värikynäsotkunsa folioon ja tarjoilee roskan kuluttajalle, johan tuo tuollainen kuuluisi kuluttajaviranomaisille. Apua lukeekin enää satavuotiaat sokeat vanhukset jotka eivät osaa sanoa ei tuputtavalle puhelinmyyjälle. Ainoa todellinen voittaja on lehtitalo joka saa syötettyä vääristyneen todellisuuden lukijalleen ja antaa tämän ymmärtääettä se on totta. "Tyhmähän on se joka maksaa" Laskujen mukaan 80% apun sisällöstä viimeisen vuoden aikana on ollut huu-haha-hata.
APU TYÖPAIKKANA
A-lehdet etsii aktiivisesti henkilöitä myymään lehtiään. "Paska kioski"- ovat todenneet ne jotka ovat vahingossa eksyneet Herttoniemen rantsuun vääntämään veiviä. Kahdestasadasta kontaktista vastaa ehkä parikymmentä kyllä, ja niistä 90 prosenttia peruuttaa välittömästi heräteostoksensa kun saavat kirjallisen kotimyyntiasiakirjan eli tilausvahvistuksen. Puhelimitse tehty myynti kuluttajalle kun on vasta silloin laillisesti sitova ja virallinen kun asiakas on saanut asiasta kirjallisen dokumentin eli kotimyyntiasiakirjan. Kyseisessä kotimyyntiasiakirjassa on A-lehtien palvelunumero johon voi sitten peruuttaa hetken mielijohteensa. kun on lain Kuka hullu enää tilaa Apua kun vastaavanlaista materiaalia on jokaisen saatavilla internetistä aivan ilmaiseksi ?
Tässä vuosia takaperin eräs A-lehtien myyntipäällikkö rehvasteli kuinka he "nauhoittavat" kaikki soittonsa asiakkailleen. Ihan Yleisradion uutisissa tuollaisia ankkoja suustaan päästeli kaunis kesä. Tiesiköhän reppana että yksityisen kotitalouden kotirauhalla suojatulle alueelle tunkeutuminen häiritsevällä puhelinsoitolla ja vielä mitään ilmoittamatta puhelun nauhoittaminen kun rikkoo vakavasti lakia.
APU JA TULEVAISUUS
Apulla on ollut runsaasti erilaisia mainoskampanjoita, mm. TV:ssä ja bussien kyljissä. Yleensä jos tuotteen pitää markkinoida off season- vuodenaikoina voimakkaasti, se kertoo siitä että tuote ei mene enää kaupaksi. Liekö oikeusprosessit ja luottamuspula apu-lehteen ravistellut A-lehtiä sen luoja tietää.
ÄLÄ LUE TÄTÄ LEHTEÄ
Uskotko että salatut elämät on dokumenttia ja totta? jos et niin Apu lehden voit peruuttaa tästä linkistä ilman puhelinkuluja, ole ystävällinen ja perustele vielä peruutuksesi. Kiitos muuten peruutuksestasi:
http://asiakaspalvelu.a-lehdet.fi/omattiedot/peruutus/
A-lehdet ja Apu
19
3787
Vastaukset
- Kuluttaja Jollaksesta
Kiitoksia näin näpsäkästä näpäytyksestä. En todellakaan koske enää edes kepillä tämän A-lehtien lehtiin.
- Vaalalainen viisastunut
Apu lehden tilaus meni nyt poikki täälläkin.
- Liisa Leivo
Vaalalainen viisastunut kirjoitti:
Apu lehden tilaus meni nyt poikki täälläkin.
Voiko Jaden tilauksen peruuttaa tuosta ohjeesta. En lue enää mitään tuollaista sotkua.
- idiot päätoimittaja
Liisa Leivo kirjoitti:
Voiko Jaden tilauksen peruuttaa tuosta ohjeesta. En lue enää mitään tuollaista sotkua.
Tottakai Jaden tilauksen voi myös peruuttaa ja aivan ilmaiseksi tätä linkkiä painamalla.
http://asiakaspalvelu.a-lehdet.fi/omattiedot/peruutus/
Muistathan mainita peruutuksesi syyn. Yleisin syy tähän asti on ollut se, että ihmiset eivät enää tilaa tälläisiä roskalehtiä vaan lukee ne ilmaiseksi internetistä. Kiitos peruutuksestasi. - Lissu taas
idiot päätoimittaja kirjoitti:
Tottakai Jaden tilauksen voi myös peruuttaa ja aivan ilmaiseksi tätä linkkiä painamalla.
http://asiakaspalvelu.a-lehdet.fi/omattiedot/peruutus/
Muistathan mainita peruutuksesi syyn. Yleisin syy tähän asti on ollut se, että ihmiset eivät enää tilaa tälläisiä roskalehtiä vaan lukee ne ilmaiseksi internetistä. Kiitos peruutuksestasi.Kiitos ohjeista. Tilasin kerran myösapu-lehden mutta jostain syystä tilaukseni muuttui kalliimmaksi kestotilaukseksi ja kun yritin peruuttaa tilaustani puhelimitse se oli kallista. Sain kaupan kylkiäisenä sellaisen kaukosäätimen joka oli täysin romu. Puhelinmyyjä puhui ja kehui sen maasta taivaisiin ja olin hölmö kun tilasin lehden saadakseni kaukosäätimen joka ei edes toiminut. Soitin kuluttajavirastoon ja käskivät tehdä jutun koska tämä olisi vasta jäävuoren huippu, muitakin A-lehtiä käsittäviä asioita oli siellä kuulemma paljon. Mutta kiitos nyt kun sain tuon ohjeen miten peruuttaa vaivattomasti Jede- lehden tilauksen internetissä.
- idiot päätoimittaja
Lissu taas kirjoitti:
Kiitos ohjeista. Tilasin kerran myösapu-lehden mutta jostain syystä tilaukseni muuttui kalliimmaksi kestotilaukseksi ja kun yritin peruuttaa tilaustani puhelimitse se oli kallista. Sain kaupan kylkiäisenä sellaisen kaukosäätimen joka oli täysin romu. Puhelinmyyjä puhui ja kehui sen maasta taivaisiin ja olin hölmö kun tilasin lehden saadakseni kaukosäätimen joka ei edes toiminut. Soitin kuluttajavirastoon ja käskivät tehdä jutun koska tämä olisi vasta jäävuoren huippu, muitakin A-lehtiä käsittäviä asioita oli siellä kuulemma paljon. Mutta kiitos nyt kun sain tuon ohjeen miten peruuttaa vaivattomasti Jede- lehden tilauksen internetissä.
Oletkin varmasti huomannut että lehtiemme paperin laatu on varsin vaatimatonta. Kaiken lisäksi ne tahraa kädet ja tuoksuu pahalle. Ja hienoa että olet huomannut että kaikki tilaajaetu- lahjat joita jaamme lehtien tilaajille ostamisen yllykkeeksi ovat halpaa rihmamaa, arvotonta niinkuin lehtiemme laatu. Oletkin varmasti myös huomannut lehdissämme raha-arvontoja. Turhaan lukijat osallistuvat niihin koska arvomme kaikki raha-palkinnot työntekijöittemme kesken. Aiempina vuosikymmeninä meillä oli lehtimyyntiä harjoittavia haarakonttoreita ympäri Suomea jotka jättivät myyntipalkkiot tilittämättä myyjille. Tänä päivänä käytämme jälleenmyynnissämme myös yrityksiä joilla on taustalla talousrikostuomioita. Voi miten taas lörpöttelen mutta olipa hyvä että ainakin sinä tulit järkiisi ja päätti lopettaa lehden tilauksen. Voit lukea sen jatkossa aivan ilmaiseksi täältä netistä jos kiinnostaa.
- ...
idiot päätoimittaja kirjoitti:
Oletkin varmasti huomannut että lehtiemme paperin laatu on varsin vaatimatonta. Kaiken lisäksi ne tahraa kädet ja tuoksuu pahalle. Ja hienoa että olet huomannut että kaikki tilaajaetu- lahjat joita jaamme lehtien tilaajille ostamisen yllykkeeksi ovat halpaa rihmamaa, arvotonta niinkuin lehtiemme laatu. Oletkin varmasti myös huomannut lehdissämme raha-arvontoja. Turhaan lukijat osallistuvat niihin koska arvomme kaikki raha-palkinnot työntekijöittemme kesken. Aiempina vuosikymmeninä meillä oli lehtimyyntiä harjoittavia haarakonttoreita ympäri Suomea jotka jättivät myyntipalkkiot tilittämättä myyjille. Tänä päivänä käytämme jälleenmyynnissämme myös yrityksiä joilla on taustalla talousrikostuomioita. Voi miten taas lörpöttelen mutta olipa hyvä että ainakin sinä tulit järkiisi ja päätti lopettaa lehden tilauksen. Voit lukea sen jatkossa aivan ilmaiseksi täältä netistä jos kiinnostaa.
Milloin paljastamme tämän entisen apu-lehden toimittajan joka aiheutti talolle tuntuvia taloudelliset vahingot sekä soitteli ihmisille herjaten heitä sosiaalipummeiksi ja yhteiskunnan eläteiksi?
- Kaltsu Kuluttaja
... kirjoitti:
Milloin paljastamme tämän entisen apu-lehden toimittajan joka aiheutti talolle tuntuvia taloudelliset vahingot sekä soitteli ihmisille herjaten heitä sosiaalipummeiksi ja yhteiskunnan eläteiksi?
Hehe. "Kiitos kaikille jotka olette osallistuneet artikkelin luomiseen"
http://kriittinenportti.blogspot.com/ - Armas Keonsuuri
Kaltsu Kuluttaja kirjoitti:
Hehe. "Kiitos kaikille jotka olette osallistuneet artikkelin luomiseen"
http://kriittinenportti.blogspot.com/grattis :)
- Liisa L
Armas Keonsuuri kirjoitti:
grattis :)
Kiitos ohjeista. Olen nyt vihdoin päässyt eroon kaikista A-lehtien lehdistä. Kuukausia vierähti ja sain apua kuluttajasuojalautakunnalta. Enää ei puhelinmyyjä soittele ja häiriköi eikä minulle tule enää roskamainoksia. Yhtä asiaa en vielä ymmärrä. Miksi Mätti Mäheltäjä Saarelle on annettu valta tehdä tästä huijauslehdestä avusta roskalehti? Hyvää joulua.
- Gratttis
Liisa L kirjoitti:
Kiitos ohjeista. Olen nyt vihdoin päässyt eroon kaikista A-lehtien lehdistä. Kuukausia vierähti ja sain apua kuluttajasuojalautakunnalta. Enää ei puhelinmyyjä soittele ja häiriköi eikä minulle tule enää roskamainoksia. Yhtä asiaa en vielä ymmärrä. Miksi Mätti Mäheltäjä Saarelle on annettu valta tehdä tästä huijauslehdestä avusta roskalehti? Hyvää joulua.
Tie on vakaa http://kriittinenportti.blogspot.com/
- kiviukko1
tästä on tullut hampaaton .jos yhteikunta perustuu saalistukseen herroille jätti palkkoja tulospalkkioita osikoja .sitten jos työntekijöille pitäisi joku sentti antaa silloin kaatuu suomen talous.jos apu vetoaa vanhoihin aikoihin ,pitäisi vaatia tulokattoa ,silloin joutuisi suurituloisetkin osallistumaan talkoisiin,saisi lastensairaalankin rakennettua verorahoilla eikä kerjäämällä kuten nyt
- Anonyymi
Tuolta ihan kansainvälinen topic.
https://medium.com/@tornador2000/the-insecure-tourist-country-finland-c6a9e1b9106
Lue myös mistä roskalehdistöstä kyseinen juutalainen on valjastanut omamarkkinakanavansa boikotoikaa kybällä kyseisiä julkaisuja vaikka ne on jo muutenkin vaikeuksia epidemian takia
https://www.facebook.com/pages/category/Environmental-Service/Iltalehti-klubi-866382576848934
https://m.facebook.com/pages/Kuivuneet-painomusteet/198569653852078- Anonyymi
Että tässä meillä sitten poliisi.
https://dennispasterstein0.wordpress.com
https://www.apu.fi/artikkelit/dennis-pasterstein-sanoo-olevansa-suomen-vihatuin-poliisi
- Anonyymi
Pääministeri poistaa rajoitukset ja toivottaa kaikki koronan kymmenet variantit tervetulleiksi, tartuntaluvut ovat huipussaan vappuna ja Suomella ei ole matkailukesää tänä vuonna. Markkinat kaput.
- Anonyymi
Miksi Apu väittää olevansa suomen suosituin viikkolehti? näin ei todellakaan ole. Eikö tuollainen valheellinen mainoslause kuuluisi jo käräyttää markkinointia valvoville viranomaisille noottina.
Erityisesti kuka on niin hullu että maksaisi edes senttiä tälläisestä roskalehdestä katsokaas somesta https://urly.fi/3bGh - Anonyymi
Apu lehden nykyinen päätoimittaja on syöpää sairastava ihmisraunio. Kertoo siis jo jotain minkälaiset tuollaista roskalehteä ulostaa.
- Anonyymi
Syöpäläinen Marja Aarnipuro ja pösilö Matti Saari.. Vähän kuin majakka ja perävaunu. tuhosivat Apu lehden. Lue viikon kuuma aihe täältä:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18151643/miten-aarnipuro-kehtaa
- Anonyymi
MIksi kusen keltaiseksi värjäytynyt riekkomedian apu ylläpitää tälläisenkin sairaan ihmisen deluusioita?
https://sourikatariina.wordpress.com/2023/12/05/katariina-souri-karkkainen/
hehe onneksi apu teki -50 prosentin tappiot että silleen lukekas artikkeli ja naurakaa
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2936567Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652039- 1801780
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151257- 1191251
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181681163Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71136RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j521025Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411021Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288962