Ei armonpalojen muotoon puettua kansanmurhaa kiitos

Vaan perustuslain rikkojat eli hallitus vastuseen rikoksistaan: miljoona suomalaista on köyhyysrajan alapuolella ilman riittävää perusturvaa ja toimeentuloa. Kansalaispalkka tai muu kunnollinen perusturva kuuluu kaikille Suomen kansalaisille.

Muistakaa, ettei Suomessa ole puolueetonta tiedonvälitystä, kaikki ns. "päätoimittajat" ovat "mielipiteissään" maksettuja automaatteja, kustantaa nato. STT:kin on osakeyhtiö.

Siis ihmiset, ajatelkaa omilla aivoillanne, älkää uskoko armonpaloihin, ne ovat vain pehmennettyjä iskuja, meillä on oikeus kunnolliseen hyvinvointiin, perusturvaan ja toimeentuloon.

Vaalirahasotkut päivänvaloon juuriaan myöten ja uusi hallitus tilalle.
1174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

massapostaus ei ole älyllistä hommaa, se kääntyy aina spämmääjää itseän ja spämmääjän asiaa vastaan, aloittelevat netinkäyttäjät eivät tiettenkään kykene tajuamaan asiaa, mutta oppivat nopeast, kun sama viesti tulee jatkuvasti vastaan, se kyllästyttää ja aiheuttaa juuri sen reaktion, mitä spämmääjä ei käsitä.

Äänestä
  • toimia keskustelusivustojen poliisina, niin anna olla. Ihmiset kirjoittavat juuri niin kuin itse haluavat, ihan mitä itse haluavat jne jos se nyppii sinua, niin koeta kestää. Tärkeintä on, että kansa on alkanut ottaa ohjat omiin käsiinsä, eli hallitus vaaditaan vastuuseen perustuslain rikkomisesta ja miljoonan suomalaisen köyhyyteen pakottamisesta.

    Äänestä

  • Miljoona köyhää suomalaista kirjoitti:

    toimia keskustelusivustojen poliisina, niin anna olla. Ihmiset kirjoittavat juuri niin kuin itse haluavat, ihan mitä itse haluavat jne jos se nyppii sinua, niin koeta kestää. Tärkeintä on, että kansa on alkanut ottaa ohjat omiin käsiinsä, eli hallitus vaaditaan vastuuseen perustuslain rikkomisesta ja miljoonan suomalaisen köyhyyteen pakottamisesta.

    >hallitus vaaditaan vastuuseen perustuslain rikkomisesta ja miljoonan suomalaisen köyhyyteen pakottamisesta. >

    Paskat, tämä on selitetty avajalle jo monta kertaa monen kirjoittajan toimesta, avajalla vaan ei kyvyt näytä riittävän ymmärtämään asiaa.

    Hallitus ei tässä ole rikkonut millään tavalla perustuslakia, köyhyysrajaa jopa nostettiin EU-ytenäistämisen mukaisesti, britit halusivat vielä muuttaa rajaa, ettei briteissä näyttäisi niin huonolle. Sitä ennen köyhyysraja määriteltiin Suomessa ja se oli paljon matalampi kuin nyt, se on täysin käsitteellinen ja merkityksetön raja, lakien kanssa sillä ei ole mitään tekemistä, jopa asunnottomuus on laillista, kenellekkään ei ole pakkoa antaa asuntoa.

    Köyhyyteen ei kukaan pakota, se on nykyisen globaalin politiikan tulkinnan mukaisesti oma valinta.

    Miljoona köyhää suomalaista ei ole vähemmistö näin pienessä maassa. Hallitus on vastuussa kansan kurjistamisesta ja perustuslain rikkomisesta. Vähintä mitä nyt voi tapahtua on hallituksen ero.

    Äänestä

  • 08968 kirjoitti:

    >hallitus vaaditaan vastuuseen perustuslain rikkomisesta ja miljoonan suomalaisen köyhyyteen pakottamisesta. >

    Paskat, tämä on selitetty avajalle jo monta kertaa monen kirjoittajan toimesta, avajalla vaan ei kyvyt näytä riittävän ymmärtämään asiaa.

    Hallitus ei tässä ole rikkonut millään tavalla perustuslakia, köyhyysrajaa jopa nostettiin EU-ytenäistämisen mukaisesti, britit halusivat vielä muuttaa rajaa, ettei briteissä näyttäisi niin huonolle. Sitä ennen köyhyysraja määriteltiin Suomessa ja se oli paljon matalampi kuin nyt, se on täysin käsitteellinen ja merkityksetön raja, lakien kanssa sillä ei ole mitään tekemistä, jopa asunnottomuus on laillista, kenellekkään ei ole pakkoa antaa asuntoa.

    Köyhyyteen ei kukaan pakota, se on nykyisen globaalin politiikan tulkinnan mukaisesti oma valinta.

    Hallitus vittuun RY

    http://www.youtube.com/watch?v=xIvCZzRTjSA&feature=PlayList&p=427891A3EF8DB28F&index=0&playnext=1

    Äänestä

"Keskusteluissa ei saa:

Massapostittaa puheenvuoroja tai lausuntoja. Toisin sanoen saman sisältöisen viestin lähettäminen useampaan kertaan tai jo kertaalleen poistetun viestin uudelleen postittaminen palstoille on kielletty."

http://www.suomi24.fi/opastus/keskustelu/ohjeet/#saannot

Äänestä
  • Uskomatonta potaskaa, että oma valinta, suksi suohon, miljoona suomalaista köyhyysrajan alapuolella on suoraa seurausta hallituksen perustuslain rikkomisesta. Kukaan ei varmasti valitse köyhyyttä, siihen pakotetaan ihmiset, joita sadistituhokapitalistit käyttävät orjina. Että työnnä se globaalipolitiikkasi takaisin sinne mistä se tulikin, me emme sillä mitään tee tässä taistelussa ihmisoikeuksien ja paremman tulevaisuuden puolesta.
    Naurettavaa tuo teidän hysteerinen palstojenvalvontanne, ilmeisesti olette niitä rahaeliitin vapaamatkustajia, joilla ei ole muuta tekemistä, kuin koettaa jarruttaa ihmisten taistelua paremman elämän puolesta. Kyse on perusturvasta ja toimeentulosta, joka on säädetty Suomen perustuslakiin, nykyhallitus on vain räikeästi maksettuna unohtanut sen. Ja saa taatusti maksaa siitä kalliimman hinnan, vähintään vastuuna köyhien ihmisten hengistä.

    Äänestä

  • Ihmiset Ensin kirjoitti:

    Uskomatonta potaskaa, että oma valinta, suksi suohon, miljoona suomalaista köyhyysrajan alapuolella on suoraa seurausta hallituksen perustuslain rikkomisesta. Kukaan ei varmasti valitse köyhyyttä, siihen pakotetaan ihmiset, joita sadistituhokapitalistit käyttävät orjina. Että työnnä se globaalipolitiikkasi takaisin sinne mistä se tulikin, me emme sillä mitään tee tässä taistelussa ihmisoikeuksien ja paremman tulevaisuuden puolesta.

    Vaatikaa perusturvaa ja toimeentuloa kaikille. Miljoona suomalaista köyhyysrajan alapuolella ei ole mikään vähemmistö, kyse on kansanmurhasta silkkihansikkain. Hallitus vastuuseen kansan kurjistamisesta, sen on syytä erota vähän äkkiä. Erottakaa hallitus !

    Äänestä

  • Ihmiset Ensin kirjoitti:

    Uskomatonta potaskaa, että oma valinta, suksi suohon, miljoona suomalaista köyhyysrajan alapuolella on suoraa seurausta hallituksen perustuslain rikkomisesta. Kukaan ei varmasti valitse köyhyyttä, siihen pakotetaan ihmiset, joita sadistituhokapitalistit käyttävät orjina. Että työnnä se globaalipolitiikkasi takaisin sinne mistä se tulikin, me emme sillä mitään tee tässä taistelussa ihmisoikeuksien ja paremman tulevaisuuden puolesta.
    Naurettavaa tuo teidän hysteerinen palstojenvalvontanne, ilmeisesti olette niitä rahaeliitin vapaamatkustajia, joilla ei ole muuta tekemistä, kuin koettaa jarruttaa ihmisten taistelua paremman elämän puolesta. Kyse on perusturvasta ja toimeentulosta, joka on säädetty Suomen perustuslakiin, nykyhallitus on vain räikeästi maksettuna unohtanut sen. Ja saa taatusti maksaa siitä kalliimman hinnan, vähintään vastuuna köyhien ihmisten hengistä.

    voi saada bannit...

    "Bannaus tulee englannin kielen sanasta ban ja tarkoittaa porttikiellon antamista tai vain pääsyn tai muun oikeuden estämistä.

    Tämä puhekielen termi on käytössä lähinnä IRC-yhteisöissä, mutta on levinnyt myös muihin internetin verkkoyhteisömuotoihin. Bannaamalla jonkun irc-kanavan käyttäjän, kanavaoperaattorit voivat estää huonokäytöksisen - tai muusta syystä ei-toivotun - käyttäjän pääsyn kanavalle joko väliaikaisesti tai pysyvästi.

    Bannaaminen on hyvä keino estää ilkikuristen käyttäjien tai bottien floodaus kanavalla sillä tällöin he eivät voi välittömästi palata takaisin vaan myös pysyvät poissa. Käytännössä se on siis suojautumiskeino palvelunestohyökkäystä vastaan. Bannaamista voidaan käyttää myös eräänlaisena rankaisumenetelmänä. "

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Bannaus

    Äänestä

  • bannari kirjoitti:

    Älkää välittäkö noista pilkunviilaajista ja huomion kääntäjistä epäolennaisiin seikkoihin: Ihmisten henki, terveys ja elämä menee etusijalle. Toimintaa heikompiosaisten ja puolustuskyvyttömien aseman parantamiseksi kannattaa jatkaa ja viedä eteen päin nyt isolla vaihteella !

    Äänestä

  • Asiaa ei pilkunviilausta ! kirjoitti:

    Älkää välittäkö noista pilkunviilaajista ja huomion kääntäjistä epäolennaisiin seikkoihin: Ihmisten henki, terveys ja elämä menee etusijalle. Toimintaa heikompiosaisten ja puolustuskyvyttömien aseman parantamiseksi kannattaa jatkaa ja viedä eteen päin nyt isolla vaihteella !

    Mitään armonpaloja ei kannata ottaa tosissaan, eikä toistella ökyrikkaitten tyhjiä heittoja, siellä on tappoisku aina takana. Väkivalta ja kansan pahoinpitely jatkuu niin kauan, kuin rikolliset istuvat hallituksessa. Ihmisillä on oikeus perusturvaan ja toimeentuloon, verorahat on tarkoitettu kansalle, ei monikansallisen asebisneksen rahoittamiseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hallituksen erottava kirjoitti:

Vaan perustuslain rikkojat eli hallitus vastuseen rikoksistaan: miljoona suomalaista on köyhyysrajan alapuolella ilman riittävää perusturvaa ja toimeentuloa. Kansalaispalkka tai muu kunnollinen perusturva kuuluu kaikille Suomen kansalaisille.

Muistakaa, ettei Suomessa ole puolueetonta tiedonvälitystä, kaikki ns. "päätoimittajat" ovat "mielipiteissään" maksettuja automaatteja, kustantaa nato. STT:kin on osakeyhtiö.

Siis ihmiset, ajatelkaa omilla aivoillanne, älkää uskoko armonpaloihin, ne ovat vain pehmennettyjä iskuja, meillä on oikeus kunnolliseen hyvinvointiin, perusturvaan ja toimeentuloon.

Vaalirahasotkut päivänvaloon juuriaan myöten ja uusi hallitus tilalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu