Pääministeri ja hallitus nauttivat luottamusta

Ei uusia vaaleja tarvitse järjestää, hallitus on toimintakykyinen ja tässä laman tilassa olisimme hukan teillä ilman toimivaa hallitusta. Vaaliraha jupakkaa ovat toimittajat penkoneet vain keskustaa mustamaalaten, mutta missä viipyvätkään paljastukset vasemmiston saamista vaaliraha tuista. Toimittajilta on pahasti karannut mopo käsistä, ei tarvitse kun seurata uutisointia jossa tulee monia ylilyöntejä.

Ei voimassa olevaa maan perustuslakia kumota huutoäänestyksellä joten uusia vaaleja ei tule, vaikka vasemmisto sellaista ilmapiiriä lietsoo ja toimittaja lauma sitä lehdistössä vaahdottaa. Tässä tilanteessa on kansalaisten ja maan onni, että maalla on hyvä päämisteri ja toimiva hallitus. Pääministeri toppuuttelee toimittajia sanomalla, otetaan asiat ihan rauhallisesti, jota media pitää tietysti ylimielisenä ilmaisuna. Vanhasella on jalat maassa, hän ei mene toimittajien vaahtoiluun mukaan joka jo ilmaisee pääministerin näkevän asiat kokonaisuutena.

Onko toimittajilla tietoinen päämäärä saada maa sekasorron valtaan, joka ei ole kansalaisten edun mukaista. Maassa on toimiva yhteistyökykyinen hallitus. Pääministerillä on jalat maassa tässä kohinassa vaikka media vaahdottaa joka tuutista ulos toista. Kun media saa maan lietsottua tarpeeksi sekasortoiseen tilaan mielipide kyselyineen, on tavallista tässä tilanteessa vallan ottaa jonkun muun maan valtakoneisto.

Onneksi maan hallitus on niin vahva ettei se mene mukaan toimittajien vaahdotuksiin, vaan katsoo maltillisesti asioita, tekee päätöksiä kansalaisten ja maan edun mukaisesti. Tukekaa hallitusta ja sen toimintaa, antakaa heille työrauha sekä toimttajat että kansalaiset.
2198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Mitähän se oikein tarkoittaa, että hallitus nauttii eduskunnan luottamusta.

Hallituspuolueiden kansanedustajat tottakai "luottavat" hallitukseen. Mitä muuta voisivatkaan tehdä.

Vaihtoehtona voisi olla uudet vaalit ja kansanedustajilla suuri pelko putoamisesta eduskunnasta.

Eli kansanedustajien "luottamuksen" takana on yksinkertaisesti kansanedusjaien takertuminen tuoleihinsa, pelko eduskunnasta putoamisesta.

Eivät kansanedustajat mitään lamaa, sen hoitamista tai muuta ylevää ajattele. Pelkkä oma etu takaa hallitukselle luottamuksen. Hyvin yksinkertaista.

Äänestä
  • olisi tarpeen, mutta sitähän ei ole.

    Äänestä

Työrauha hallitukselle?????

Länsimainen demokratia ei tunne sellaista, että kansalaisten ja median pitäisi antaa "työrauha" hallitukselle.

Länsimaisesssa demokratiassa vapaan median ja kansalaisten täytyy joka päivä haastaa vallanpitäjät ja vahtia vallan käyttöä.

Diktatuuriin kuuluu hallituksen "työrauha". Siellä ei ole oppositiota eikä riippumatonta mediaa? Kaipaatko selllaista Suomeen suojelemaan Vanhasen hallitusta????

Äänestä
  • Älä nyt viitsi provosoida asioita, ei se tuota tulosta. Ei nykyhallitus ole huonosti pestiään hoitanut tässä laman myllerryksessä.
    Kaikki kait olemme samaa mieltä, kun media toimttaja partioineen vaahdottaa suorastaan sekasortoa ihmisten mieliin ja hallituksen toimintaan, se ei hyvää tiedä. Valta voi siirtyä hyvinkin huomaamattomasti toisiin käsiin ja silloin on toimittajienkin kynissä hyvin tylsät terät. Tämäkö on tietoista toimittajien toimintaa. Lopettakaa vouhotus ja pitäytykää asioihin, jotka vievät maan taloutta samalla kansalaisten etuisuuksia eteenpäin.

    Äänestä

  • Loreena* kirjoitti:

    Älä nyt viitsi provosoida asioita, ei se tuota tulosta. Ei nykyhallitus ole huonosti pestiään hoitanut tässä laman myllerryksessä.

    Valta voi todella siirtyä huomaamattomasti toisiin käsiin!!!

    Kenen käsissä se hallitusvalta on nyt?

    Kepun massiiviset vaalirahat Novasta? Kokoomuksen tuet Etelärannasta ja Nallen Samposta?

    Olisiko jo käynyt niin, että Vanhasen hallitus on vain pelkkiä sätkynukkeja, joita rahoittajat heiluttelevat.

    Ilman median valppautta, kukaan ei tietäisi, että ketkä henkilöt ja mitkä tahot ovat nykyisen hallituksen taustalla.

    Nyt äänestäjät sen onneksi tietävät. Ja osaavat tehdä omat johtopäätöksensä.

    ihan Romanian Causescin puheelta. Keskittykää työntekoon ja ahkeruuteen. Kansalaisten ei pidä vaivata päätään asioilla, jotka eivät heille kuulu.

    Ja median kannattaisi keskittyä seuraamaan Big Brotheria ja raportoimaan sen tapahtumia tunti tunnilta.

    Äänestä

  • 12312312 kirjoitti:

    Valta voi todella siirtyä huomaamattomasti toisiin käsiin!!!

    Kenen käsissä se hallitusvalta on nyt?

    Kepun massiiviset vaalirahat Novasta? Kokoomuksen tuet Etelärannasta ja Nallen Samposta?

    Olisiko jo käynyt niin, että Vanhasen hallitus on vain pelkkiä sätkynukkeja, joita rahoittajat heiluttelevat.

    Ilman median valppautta, kukaan ei tietäisi, että ketkä henkilöt ja mitkä tahot ovat nykyisen hallituksen taustalla.

    Nyt äänestäjät sen onneksi tietävät. Ja osaavat tehdä omat johtopäätöksensä.

    Kyllä Suomen tämän hetken hallitus pääministeri mukaan lukien eivät ole mitään sätkynukkeja. Heidän toiminta on ollut maan edun mukaista ja ministeriöissä istuu varsin ansiokkaita henkilöitä valmistelemassa hallitukselle esityksiä, jotka loppujen lopuksi viedään eduskunnan käsittelyyn.

    Onko "sätkynukke" nimittelijällä aamurähmät silmistä poistamatta?
    Media toimittajineen tuo esille omia näkemyksiä asioista, riippu siitä, roikkuuko kaulassa punanen kravatti ja miten ja missä muodossa asiat tuodaan julki. Käyttäkää omaa järkeä hyvät sisaret ja veljet, kun luette tai kuuntelette median sepustuksia, samasta asiasta voidaan puhua ja kirjoittaa moneen eri sävyyn, jokainen toimittaja tuo asiaan oman henkilökohtaisen näkemyksensä.
    Tämän aamun lähetyksessä Katainen napautti toimittajalle hyvin nasevasti takaisin. Pankaa jo toimittajat ruotuun. Nyt olis presidentin paikka tulla ulos ja lopettaa vaalirahoista jankutus.

    Suomessa on hyvä elää, maata johtaa esimerkillisesti toimiva pääministeri ja hallitus.

    "maata johtaa esimerkillisesti toimiva pääministeri"

    Tuo oli kai tarkoitettu vitsiksi. Kaikki muut osaavat jo nauraa meidän Matille paitsi hän itse. Kun hän pääsee nikkaroimaan omassa rauhassaan linnunpönttöjä, oppii hänkin nauramaan itselleen. Se on Matin kyvyille sopivaa puuhastelua, missä ei tule ainkaan ihan pahasti mokattua.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Ei pidä päästää ilmoille kenenstäkään herjaavia viestejä, se nimittäin on hyvien tapojen vastaista, oletko tiennyt?

    Äänestä

  • Loreena* kirjoitti:

    Ei pidä päästää ilmoille kenenstäkään herjaavia viestejä, se nimittäin on hyvien tapojen vastaista, oletko tiennyt?

    Enhän minä ketään ole herjannut. Päinvastoin annoin hyväntahtoisesti ammatinvalinnan ohjausta. Mattihan tunnetusti harrastaa linnunpönttöjen nikkarointia. Siinä on ainakin vaaraton muille. Lyö korkeintaan omaan peukaloonsa vasaralla.

    Äänestä

  • Loreena* kirjoitti:

    Ei pidä päästää ilmoille kenenstäkään herjaavia viestejä, se nimittäin on hyvien tapojen vastaista, oletko tiennyt?

    tänne juttujaan kuin palokunnan hevonen.

    Äänestä

Kuten tässä monetkin ovat jo sanoneet, kirjotuksestasi paistaa demokratian vastainen haamu. Vaalirahajupakka on todellisuutta, ei mikään fiktio. Media on tehnyt ansiokasta työtä paljastaessaan tällaisen mätäpaiseen. Hallituksen politiikan tulee luottaa ennen muuta kansalaisten luottamusta. Nyt usko politiikan rehellisyyteen ja vilpittömyyteen on karissut pahasti. Ne jotka ovat syyllistyneet korruption luonteiseen toimintaan, ovat tähän tilanteeseen syypäitä, ei suinkaan media, joka on asian paljastunut. Näkemyksesi on sama kuin sanoisi, että murha tai ryöstö on poliisin syytä, kun se löysi ja paljasti tekijän.

Hallitus ei ole kovin vahva, sillä hallituspuolueiden sisältä Vihreät ovat jo ehtineet voimakkaasti kritisoida aiheuttanutta sotkua. Hallitusta Vihreät tuskin silti kaatavat. Hallitus kaatuu, jos kaatuu Kepun toimesta. Sitten Kepussa kyllästytään lopullisesti Vanhaseen ja hänen puolueelleen aiheuttamaansa suunnattomaan vahinkoon, asiasta tehdään hallituskysymys. Ei välttämättä tästä asiasta, mutta jostain muusta, sillä tilanne alkaa käydä Kepun osalta täysin kestämättömäksi.

Äänestä
  • En todellakaan usko haamuihin enkä MPP:n kantaan kirjoituksestani. En myöskään ole diktatuurin kannattaja. Ei ole hyväksyttävvä toimittajien kuukausia kestänyt jahkailu vaalirahoista, jota he varsin yksipuolisesti ovat tuoneet esille mustamaalaten etenkin keskustaa. Ylen toimittajien pitäisi muistaa
    me TV-lupien maksajat olemme heidän työnantajiaan välillisesti. Yksipuolinen informaatio ei ole kenenkään edun mukaista.
    MIssä viipyy toimittajien ja median huomio vasemmiston saamista vaalituista ja mistä ne ovat tulleet, kysyn vaan. NO senkin voisi joku selittää, ne tipahtivat helikopterista.

    Äänestä

  • Loreena* kirjoitti:

    En todellakaan usko haamuihin enkä MPP:n kantaan kirjoituksestani. En myöskään ole diktatuurin kannattaja. Ei ole hyväksyttävvä toimittajien kuukausia kestänyt jahkailu vaalirahoista, jota he varsin yksipuolisesti ovat tuoneet esille mustamaalaten etenkin keskustaa. Ylen toimittajien pitäisi muistaa

    Olet ilmeisesti syimusta kepulainen landepaukku, jonka idolit, ihastukset ja esikuvat ovat jääneet kiinni törkeästä kähminnästä ja jopa oikeustoimiin mahdollisesti johtavista väärinkäytöksistä. Tyypilliseen kepulitapaan syytät muita ja et juurikaan tuo esiin asian ydintä: KEPU PETTÄÄ AINA, IHAN AINA JA USEAMMINKIN

    Äänestä

  • tällaiselle toiminnalle annetaan hiljainen hyväksyntä!

    Äänestä

  • Loreena* kirjoitti:

    En todellakaan usko haamuihin enkä MPP:n kantaan kirjoituksestani. En myöskään ole diktatuurin kannattaja. Ei ole hyväksyttävvä toimittajien kuukausia kestänyt jahkailu vaalirahoista, jota he varsin yksipuolisesti ovat tuoneet esille mustamaalaten etenkin keskustaa. Ylen toimittajien pitäisi muistaa
    me TV-lupien maksajat olemme heidän työnantajiaan välillisesti. Yksipuolinen informaatio ei ole kenenkään edun mukaista.
    MIssä viipyy toimittajien ja median huomio vasemmiston saamista vaalituista ja mistä ne ovat tulleet, kysyn vaan. NO senkin voisi joku selittää, ne tipahtivat helikopterista.

    Jos jäät kiinni ylinopeudesta, vaaditko, että taspuolisuuden nimissä poliisin pitäisi selvittää myös naapurin mahdollinen ylinopeus, kun ajelee polkupyörällä kauppaan.

    Vaalituen antamisessa ja vastaanottamisessa ei välttämättä sinällään ole mitään pahaa. Ainakaan kaikkeen vaalitukeen ei liity laittomuuksia. Mediassa on kinnitetty huomioita vain ja ainoastaan sellaiseen vaalitukeen, mihin liittyy jotain hämärää. Koko jupakkahan alkoi siitä, kun Timo Kalli ei suostunut paljastamaan vaalirahoittajiaan, vaikka laki vaati sitä. Kallin mielestä näin voi tehdä, kun siitä ei rangaista. Hyvin tyypillinen kepulainen näkemys siis. Kohun nosti esiin YLEn A-studio -niminen ohjelma ja siellä kokoomuslainen toimittaja Petri Sarvanmaa. Sarvanmaa piti asiaa esillä edelleen ja sen jälkeen Hesari ja muut lehdet alkoivat kiinnostua asiasta ja tehdä tutkivaa journalismia.

    Kyse on tosiaan yksipuolisesta informaatiosta siinä mielessä, että eroa on tehty laillisen ja laittoman välillä. Kepun saama vaalituki on ollut pääosin laitonta. Jopa niin laitonta, että sitä vaaditaan nyt oikeusteitse takaisin maksettavaksi. Vaalitukea junailleista Arto Merisalo on epäiltynä vakavista talousrikoksista tässä yhteydessä. Niistä voi seurata pitkähkö vankeusrangaistus. Eilen kuulimme Tv-uutisissa rikosoikeuden asiantuntijan arvion, jonka mukaan myös saajia voidaan syyttää rikoksesta. Kyse voi olla rikoksen avustuksesta tai siihen yllyttämisestä, teoriassa jopa rahanpesusta ja kätkemisrikoksesta.

    Vasemmiston rahoittajia ovat olleet pääosin ammattiliitot. Ei ole esitetty sellaista, etteikö ammattiliitot voisi sääntöjensä puitteissa rahoittaa poliittisia puolueita. Sama koskee työantajaliittoja ja vaikka MTK:ta. Rahat eivät ole tipahtaneet mistään, vaikka Kepussa rahan lähteitä on yritetty pimitellä senkin jälkeen, kun julkisuuteen kerrottiin, että kaikki on jo ilmoitettu. Kun sitten media löytää aina vaan uusia rötöksiä, vedotaan huonomuistisuuteen ja inhimilliseen erehdykseen tai siihen, että kaikesta ei voi millään olla perillä.

    Jos vasemmiston saamassa vaalituessa on vastaavia laittomuuksia, saat tuoda ne ihan vapaasti julki. Jotkut harvat SDP:n ehdokkaathan ovat saaneet vaalitukea myös näistä hämärälähteistä, mutta tiettävästi palauttaneet rahat vapaaehtoisesti kuten on Kepussa tehnyt sen ainoita rehellisia kansanedustajia eli Juha Mieto.

    ..äläkä aina valehtele tai vääristele kyllä sie äijä rukka tiedän sen totuudenkin mutta kun olet se mikä olet niin sitä ei sulta tule.

    Äänestä

  • Työmies. kirjoitti:

    ..äläkä aina valehtele tai vääristele kyllä sie äijä rukka tiedän sen totuudenkin mutta kun olet se mikä olet niin sitä ei sulta tule.

    kepulaisuuteen sekin, että muita syytetään valhetelijoiksi ilman mitään perusteluja? Kovin kepulainen on mielipiteesi, muuta ei voi sanoa.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Jos jäät kiinni ylinopeudesta, vaaditko, että taspuolisuuden nimissä poliisin pitäisi selvittää myös naapurin mahdollinen ylinopeus, kun ajelee polkupyörällä kauppaan.

    Vaalituen antamisessa ja vastaanottamisessa ei välttämättä sinällään ole mitään pahaa. Ainakaan kaikkeen vaalitukeen ei liity laittomuuksia. Mediassa on kinnitetty huomioita vain ja ainoastaan sellaiseen vaalitukeen, mihin liittyy jotain hämärää. Koko jupakkahan alkoi siitä, kun Timo Kalli ei suostunut paljastamaan vaalirahoittajiaan, vaikka laki vaati sitä. Kallin mielestä näin voi tehdä, kun siitä ei rangaista. Hyvin tyypillinen kepulainen näkemys siis. Kohun nosti esiin YLEn A-studio -niminen ohjelma ja siellä kokoomuslainen toimittaja Petri Sarvanmaa. Sarvanmaa piti asiaa esillä edelleen ja sen jälkeen Hesari ja muut lehdet alkoivat kiinnostua asiasta ja tehdä tutkivaa journalismia.

    Kyse on tosiaan yksipuolisesta informaatiosta siinä mielessä, että eroa on tehty laillisen ja laittoman välillä. Kepun saama vaalituki on ollut pääosin laitonta. Jopa niin laitonta, että sitä vaaditaan nyt oikeusteitse takaisin maksettavaksi. Vaalitukea junailleista Arto Merisalo on epäiltynä vakavista talousrikoksista tässä yhteydessä. Niistä voi seurata pitkähkö vankeusrangaistus. Eilen kuulimme Tv-uutisissa rikosoikeuden asiantuntijan arvion, jonka mukaan myös saajia voidaan syyttää rikoksesta. Kyse voi olla rikoksen avustuksesta tai siihen yllyttämisestä, teoriassa jopa rahanpesusta ja kätkemisrikoksesta.

    Vasemmiston rahoittajia ovat olleet pääosin ammattiliitot. Ei ole esitetty sellaista, etteikö ammattiliitot voisi sääntöjensä puitteissa rahoittaa poliittisia puolueita. Sama koskee työantajaliittoja ja vaikka MTK:ta. Rahat eivät ole tipahtaneet mistään, vaikka Kepussa rahan lähteitä on yritetty pimitellä senkin jälkeen, kun julkisuuteen kerrottiin, että kaikki on jo ilmoitettu. Kun sitten media löytää aina vaan uusia rötöksiä, vedotaan huonomuistisuuteen ja inhimilliseen erehdykseen tai siihen, että kaikesta ei voi millään olla perillä.

    Jos vasemmiston saamassa vaalituessa on vastaavia laittomuuksia, saat tuoda ne ihan vapaasti julki. Jotkut harvat SDP:n ehdokkaathan ovat saaneet vaalitukea myös näistä hämärälähteistä, mutta tiettävästi palauttaneet rahat vapaaehtoisesti kuten on Kepussa tehnyt sen ainoita rehellisia kansanedustajia eli Juha Mieto.

    Fiksua tekstiä.
    Jatka samaan malliin , kiva lukea ajattelevan ihmisen tekstiä.

    Äänestä

  • ..ja sen se on myös todistanut kun kaikki asiantuntijat ovat kehuneet,jopa ulkomailla miten hyvin hallitus on hoitanut maan taloutta näissä oloissa ja se on hallituksen tärkein tehtävä voitte katsoa kaikkia talousmittareita ja verrata niitä muihin maihin.

    Mitä tulee näihin muihin asioihin niin nehän on pelkkää opposition lietsomaa kapinaa eikä huomata ,että ovat siinä myös itse vahvasti mukana eli ovat ottaneet vastaan kaiken mitä on tarjottu vai onko joku kieltäytynyt ottamassa rahaa vastaan jos joku ei tarjoa niin sitten voisi katsoa peiliin.
    ja sitten muka ollaan niin jälkiviisaita ja polleaa ,että minähän sanoin vaikka en mitään puhunutkaan.

    Äänestä

Vähän niinkuin Italiassakin Berlusconi nauttii suurta luottamusta. Ja on vielä kaikkien aikojen paras hallitsija. Ja suurin naisten mies. Ja mitä kaikkea vielä keksiikään omassa päässään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Loreena* kirjoitti:

Ei uusia vaaleja tarvitse järjestää, hallitus on toimintakykyinen ja tässä laman tilassa olisimme hukan teillä ilman toimivaa hallitusta. Vaaliraha jupakkaa ovat toimittajat penkoneet vain keskustaa mustamaalaten, mutta missä viipyvätkään paljastukset vasemmiston saamista vaaliraha tuista. Toimittajilta on pahasti karannut mopo käsistä, ei tarvitse kun seurata uutisointia jossa tulee monia ylilyöntejä.

Ei voimassa olevaa maan perustuslakia kumota huutoäänestyksellä joten uusia vaaleja ei tule, vaikka vasemmisto sellaista ilmapiiriä lietsoo ja toimittaja lauma sitä lehdistössä vaahdottaa. Tässä tilanteessa on kansalaisten ja maan onni, että maalla on hyvä päämisteri ja toimiva hallitus. Pääministeri toppuuttelee toimittajia sanomalla, otetaan asiat ihan rauhallisesti, jota media pitää tietysti ylimielisenä ilmaisuna. Vanhasella on jalat maassa, hän ei mene toimittajien vaahtoiluun mukaan joka jo ilmaisee pääministerin näkevän asiat kokonaisuutena.

Onko toimittajilla tietoinen päämäärä saada maa sekasorron valtaan, joka ei ole kansalaisten edun mukaista. Maassa on toimiva yhteistyökykyinen hallitus. Pääministerillä on jalat maassa tässä kohinassa vaikka media vaahdottaa joka tuutista ulos toista. Kun media saa maan lietsottua tarpeeksi sekasortoiseen tilaan mielipide kyselyineen, on tavallista tässä tilanteessa vallan ottaa jonkun muun maan valtakoneisto.

Onneksi maan hallitus on niin vahva ettei se mene mukaan toimittajien vaahdotuksiin, vaan katsoo maltillisesti asioita, tekee päätöksiä kansalaisten ja maan edun mukaisesti. Tukekaa hallitusta ja sen toimintaa, antakaa heille työrauha sekä toimttajat että kansalaiset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu