Henkevää

Mietitäänpä vahän sukupuolten henkisistä erilaisuudesta, ja varsinkin siitä, että ihminen ei muistuttaisikkaan juutalaisuuden
alullepaneman monoteistisen ideologian mukaista "astiaa" vaan enemmänkin "kaivoa" ja siksi ihmisen tehtävä ja ihmisille olisi parempi antaa kuin kerätä.
Taustalla "kaivo" ideologiassa on monia laajan suosion saaneita ryhmittymiä, mm. Psygologi James Redfiel, tämän hetken suosituin ja
nopeiten kannatusta lisäävä New age guru, samoin kun Hinduismiin, sekä Buddhistiseen logiikkaan perustuvat ideologiat ja opetukset.
Asiaa lisää tutkittuani on sille löytynyt myös Skandinaavinen, asiaa hyvin selventävä ikivanha perimätieto,
jonka mukaan miehen kivekset ovat "brunn", viisauden,- ja elämänveden kaivo.

Nyt jos ikivanhat perimätieto on oikeassa, ja henkisesti "kaivoa" muistuttaakin vain mies, on se selitys sille, että naiset eivät kaivo ajatusta ymmärrä,
ja tukeutuvat mielummin kristilliseen "astia" ajatteluun.Kuten aikaisemmin totesin, että kaivon tehtävä on antaa,
eikä kerätä (jos ei halua olla likakaivo), ja astiaan kerätään, koska sillä ei ole muuta vaihtoehtoa,
selittää tämä paljon miehen ja naisen erilaista käyttäytymistä.Se selittää naisten pihtaamisen, ja kuivapilluisuuden,
sekä miesten suuremman halukkuuden antaa ja jakaa kundalini-,seksuaalienergiaansakin.

Jos lähdetään siitä perustasta, että mies todellakin muistuttaa henkiseltä ominaisuudeltaan kaivoa, lähdettä johon valuu uutta ja puhdasta
ja joka on jatkuvassa yhteydessä kosmiseen maailmankaikkeuteen, ja nainen taas muistuttaa henkisesti astiaa, suljettua, eristäytynyttä säiliötä
jonka ainoa mahdollisuus saada on toisilta ihmisiltä, vie se perustan pois koko tasa-arvolta.
Ongelmaa pahentaa huomattavasti naisten halu muuttaa miehista henkisesti naismaisia astioita, tuo pidättele itsesi miehenä filosofia,
ei teekkään miehestä miesmäistä vaan naismaisen.

Se selittää myös länsimaalaisen yhteiskunnan henkisen köyhyyden ja väkivaltaisuuden.
Länsimaissa naisten määrä on kasvanut rajusti suhteesssa miehiin, ja kun astioita alkaa olla paljon enemmän kuin kaivoja on seurauksena riitoja,
ahneutta,puutetta ja erimielisuuksiä.

Se selittää myös sen miksi tuhansia vuosia toivottiin enemmän poikalapsia, ainoastaan miehet pääsivät lähelle jumalaa, ja valaistuneet olivat aina miehiä.
5196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Turha meille naisille on tuollaisia hienouksia puhua. Emme me mitään ymmärrä. Olemme ihan pimeitä, emme yhtään valaistuneita. Uskotaan, uskotaan, etsi vastaanottavampi yleisö.

Äänestä

kui sää jaksat?

Äänestä
  • Ajattele jos käyttäisin kaiken energiani ja luovuuteni naisten aseman tai tasa-arvon perantamiseen ?

    Miksi en niin tee ?

    Koska olen asiaan perehtynyt ja huomannut sen pehentavan yhteiskuntamme tilanetta pidemällä tähtäimellä.

    Äänestä

  • Miekkonen kirjoitti:

    Ajattele jos käyttäisin kaiken energiani ja luovuuteni naisten aseman tai tasa-arvon perantamiseen ?

    Miksi en niin tee ?

    Koska olen asiaan perehtynyt ja huomannut sen pehentavan yhteiskuntamme tilanetta pidemällä tähtäimellä.

    ehkä se pahentaisi SINUN tilannettasi hetkellisesti, voisit jopa joutua luopumaan jostain, mutta mistä?

    Äänestä

...........

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Miekkonen kirjoitti:

Mietitäänpä vahän sukupuolten henkisistä erilaisuudesta, ja varsinkin siitä, että ihminen ei muistuttaisikkaan juutalaisuuden
alullepaneman monoteistisen ideologian mukaista "astiaa" vaan enemmänkin "kaivoa" ja siksi ihmisen tehtävä ja ihmisille olisi parempi antaa kuin kerätä.
Taustalla "kaivo" ideologiassa on monia laajan suosion saaneita ryhmittymiä, mm. Psygologi James Redfiel, tämän hetken suosituin ja
nopeiten kannatusta lisäävä New age guru, samoin kun Hinduismiin, sekä Buddhistiseen logiikkaan perustuvat ideologiat ja opetukset.
Asiaa lisää tutkittuani on sille löytynyt myös Skandinaavinen, asiaa hyvin selventävä ikivanha perimätieto,
jonka mukaan miehen kivekset ovat "brunn", viisauden,- ja elämänveden kaivo.

Nyt jos ikivanhat perimätieto on oikeassa, ja henkisesti "kaivoa" muistuttaakin vain mies, on se selitys sille, että naiset eivät kaivo ajatusta ymmärrä,
ja tukeutuvat mielummin kristilliseen "astia" ajatteluun.Kuten aikaisemmin totesin, että kaivon tehtävä on antaa,
eikä kerätä (jos ei halua olla likakaivo), ja astiaan kerätään, koska sillä ei ole muuta vaihtoehtoa,
selittää tämä paljon miehen ja naisen erilaista käyttäytymistä.Se selittää naisten pihtaamisen, ja kuivapilluisuuden,
sekä miesten suuremman halukkuuden antaa ja jakaa kundalini-,seksuaalienergiaansakin.

Jos lähdetään siitä perustasta, että mies todellakin muistuttaa henkiseltä ominaisuudeltaan kaivoa, lähdettä johon valuu uutta ja puhdasta
ja joka on jatkuvassa yhteydessä kosmiseen maailmankaikkeuteen, ja nainen taas muistuttaa henkisesti astiaa, suljettua, eristäytynyttä säiliötä
jonka ainoa mahdollisuus saada on toisilta ihmisiltä, vie se perustan pois koko tasa-arvolta.
Ongelmaa pahentaa huomattavasti naisten halu muuttaa miehista henkisesti naismaisia astioita, tuo pidättele itsesi miehenä filosofia,
ei teekkään miehestä miesmäistä vaan naismaisen.

Se selittää myös länsimaalaisen yhteiskunnan henkisen köyhyyden ja väkivaltaisuuden.
Länsimaissa naisten määrä on kasvanut rajusti suhteesssa miehiin, ja kun astioita alkaa olla paljon enemmän kuin kaivoja on seurauksena riitoja,
ahneutta,puutetta ja erimielisuuksiä.

Se selittää myös sen miksi tuhansia vuosia toivottiin enemmän poikalapsia, ainoastaan miehet pääsivät lähelle jumalaa, ja valaistuneet olivat aina miehiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu