Unelmien poikamies petti avovaimoaan

"Olin seurustellut Hannun kanssa puoli vuotta, kun hän yllättäen tunnusti asuneensa jo vuosia (!) toisen naisen kanssa", Heli 28, kertoo Seiskalle.
"En kuitenkaan koskaan toteuttanut hänen hurjia intiimifantasioitaan alusvaatteistani, koska kunnioitan itseäni. Hänen rahankäyttönsä herätti myös ihmetystä.Hän kehuskeli aina rahoillaan, vaikka ei tienannut
paljoakaan. Hän ei ikinä sanonut rakastavansa minua, koska emme puhuneet syvällisistä asioista.Kadun
olemistani toisena naisena. Ulkona ollessamme minun piti esittää hänen työkaveriaan."

Jaa-a hyvät naiset, tällaiselle paskalle se pornostara olisi saattanut paremminkin sopia. Nyt joku tyttönen lyö kätensä siihen ihteensä, paskaan.
81266
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

kirjoitus.
Miten niin tuli yllätyksenä, että asui jonkun kanssa. Miksi sitten esitit vain hänen työtoveriaan? Ja miksi kadut, jos sinua huijattiin...
Eli asiahan ei sitten kuitenkaan tullut yllätyksenä, vaan toisena naisena oleminen olikin oma valintasi.

Äänestä
  • Tyyppihän ei siis kertonut mitään. Mikäs sen sopivampaa. Kotia hoitaa varmaan parempituloinen avokki ja sukupuolitarpeita ns.työkaveri. Eniten huvitti sen liksa, jota oli Helille niin kehua retostellut ja kuitenkin tienasi vain rupiset 1100 e/kk "yksityispankkiirina". Just. Avokki varmaan sai jossain vaiheessa tietää, että Heli oli kurkistellut jopa hänen vaatekaappiinsa vaatevalintojaan, koskakin kaverinsa kisailee nykyisin poikamiehen pestistä ! Mistään unelmien poikamiehestä ei kuitenkaan ole kyse.

    Äänestä

Ohjelmassa on UMA 25 saamarin tutun olonen vaalea nainen. Oliko maajusseissa tai napakympissä?

Äänestä
  • Mikä ihmeen unelmien poikamies. Kuka hänet on nimittänyt unelmien poikamieheksi?

    Äänestä

  • Tiina Tietämätön kirjoitti:

    Mikä ihmeen unelmien poikamies. Kuka hänet on nimittänyt unelmien poikamieheksi?

    Jo toi kylmä fakta ettei jannu pysty tienaamaan enempää kuin tonnin kuussa kertoo sen halusta vampata mahdollisimman varakas muija. Ajatella ny miestä, joka ei tienaa enempää !Kuka sitä edes huolii.

    Äänestä

Jätkä siis oli samaan aikaan kahden naisen kanssa?

So, mikä naisen unelma se muuten muutenkaan on?
Kunhan saadaan telkkuun joku tavisnaama-hkiläinen, sehän on ylen ohjelmaformaattina.

kukaan täysjärkinen ei osallistu tuollaisiin ohjelmiin.

Äänestä
  • Mikä ihme tekee tästä perustyypistä UNELMIEN poikamiehen??? Jo on jollain unelmat, haloo! No, jokainen tietysti haaveilee omalla tavallaan...

    Äänestä

  • näinikkäe kirjoitti:

    Mikä ihme tekee tästä perustyypistä UNELMIEN poikamiehen??? Jo on jollain unelmat, haloo! No, jokainen tietysti haaveilee omalla tavallaan...

    mut ei "Miljonääri-Jussikaan" ollut miljönääri.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


seiska tietää kirjoitti:

"Olin seurustellut Hannun kanssa puoli vuotta, kun hän yllättäen tunnusti asuneensa jo vuosia (!) toisen naisen kanssa", Heli 28, kertoo Seiskalle.
"En kuitenkaan koskaan toteuttanut hänen hurjia intiimifantasioitaan alusvaatteistani, koska kunnioitan itseäni. Hänen rahankäyttönsä herätti myös ihmetystä.Hän kehuskeli aina rahoillaan, vaikka ei tienannut
paljoakaan. Hän ei ikinä sanonut rakastavansa minua, koska emme puhuneet syvällisistä asioista.Kadun
olemistani toisena naisena. Ulkona ollessamme minun piti esittää hänen työkaveriaan."

Jaa-a hyvät naiset, tällaiselle paskalle se pornostara olisi saattanut paremminkin sopia. Nyt joku tyttönen lyö kätensä siihen ihteensä, paskaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu