AL-QAEDA & TALEBAN

AL-QAEDA & TALEBAN, parasta PR-toimintaa islamilaisuudelle ja arabiväestölle. Jotenkin tuntuu käsittämättömältä tämä terroristien toiminta jossa he leimauttavat koko arabiväestön muun maailman silmissä. Kuinka paljon arabisyntyiset ihmiset ovat joutuneet kärsimään joutuessaan, silmätikuiksi kaikkialla maailmassa.

Mikä tai minkälainen maailma on se jota terroristit tavoittelevat? Oliko Afganistanin Taleban hallinto sitä mihin he pyrkivät? Huvittaa sekin, että kansa eli Taleban-hallinossa kivikaudella, mutta pääpapit ja terroristijohtajat ajelivat uudenkarheilla japsimaastureilla, puhuivat satelliittipuhelimiin ja katselivat taivaskanavia.

Arabeja on sentään sadoin miljoonin eikö olisi heille itselleen parasta saada tuollaiset "mulkut" kuriin. Osaman Bin Laden uhkaa koko Saudien kuningashuonetta verilöylyllä mahdollisesti valtaanpäästyään. Tämä toiminta aiheuttaa myös arabimaitten sisällä kaaoksen, koska mikään nykyhallinto ei ole terroristien mieleen. Todellisuudessa arabi on toisen arabin pahin vihollinen, ei siihen vääräuskoiset pysty.
2183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kirjoituksessasi on monella tavalla perää. Al Qaedan ja muidenkin ääriliikkeiden terrorismi mustaa sekä muslimien että Islamin mainetta. Toisaalta monella näyttää olevan sellainen kuvitelma että terrorismi olisi jotenkin kitkettävissä "oikealla" politiikalla eli puuttumalla sen syihin. Moni professoritason jaarittelijakin vannoo tämän nimeen.

Syvemmin terrorismin mekanismeja tarkasteltaessa mieleen nousee lähinnä se ettei kyse todellakaan ole mistään Islamin tai kolmannen maailman köyhien liikkeestä vaan äärimmäisen raa'asta uskonnollisesta vallankäytöstä tarkoituksella vääristeltyine viholliskuvineen. Terrorismia ovat tähän mennessä rahoittaneet rikkaat muslimit, ainakin saudit ja indonesialaiset. Sitä ovat toteuttaneet lähinnä koulutetusta keskiluokasta lähtöisin olevat henkilöt sekä koraanikoulujen aivopestyt kasvatit. Kukaan järjissäänoleva ei väitä että esimerkiksi saudit ovat köyhiä. Kannattaa miettiä mitä asioita terroristit ajavat ja keitä todella edustavat, eivät ainakaan köyhiä.

Islamilaiset fundamentalistit eivät ole kiinnostuneita sen enempää demokratiasta kuin ihmisoikeuksistakaan, puhumattakaan muslimien hyvinvoinnista. He haluavat yksinkertaisesti luoda islamilaisen valtion, mieluummin maailman, mikä merkitsisi paluuta lähes profeetta Muhammedin aikaisen heimo-ja paimentolaisyhteiskunnan elämäntapaan jossa demokratia on korvattu uskonoppineiden tyrannialla ja laki Koraanilla, jossa naisten ihmisoikeudet on lakkautettu kokonaisuudessaan. Länsimaiselle vapauteen ja moniarvoisuuteen tottuneelle ihmiselle tämä merkitsisi paluuta kauemmaksi kuin pimeälle keskiajalle. Voiko tällaisia tavoitteita omaavalle liikkeelle vastata myöntävästi?

Muslimimaailman nöyryytyksen ja alemmuudentunteet ovat tietenkin todellisia ja niillä on perusteensa. Heidän poliittiset ja uskonnolliset johtajajansa kuitenkin kääntävät säännönmukaisesti huomion kotimaansa ongelmista Palestiinaan tai Irakiin vaikka niihin olisi tuhansien kilometrien välimatka. Heidän mukaansa maailma on täynnä lännen ja varsinkin amerikkalaisten salaliittoja. He eivät kykene parantamaan kansojensa elinolosuhteita totalitarismin, korruption ja alikehittyneisyyden vuoksi. Kun tehotonta johtoa ei saa vaihtaa niin syyllinen on löydettävä kyseisen maan ulkopuolelta.

Kenen kanssa eurooppalaisten pitäisi neuvotella ja mistä? Mitä riittää tyydyttämään näiden fanaatikkojen tavoitteet? En ole valmis luopumaan nykyisistä vapauksistani sen enempää terrorismin vastustamisen kuin sen pelonkaan nimissä.

Eräänä todellisena keinona terrorismin vastustamiseen nään sen että kansainvälinen yhteisö tekee selväksi niille maille joiden islamilaiset uskonoppineet avoimesti saarnaavat rasismia tai kehottavat väkivaltaan ettei tällaisia puheita enää hyväksytä. Tarpeen vaatiessa ne on voitava asettaa esimerkiksi kauppasaartoon. Muslimeilta on edellytettävä moniarvoisuutta vaikka se tuntuukin kovin vaikealta. Lisäksi koraanikoulut tulisi lakkauttaa sekä Pakistanissa että Indonesiassa.

Kumma kyllä amerikkalaisten vastustamisen pohjalta islamilaisilla terroristeillä näyttää olevan melkoinen kannatus Euroopassa. Täälläkin moni myhäilee että espanjalaiset saivat mitä ansaitsivat kun tukivat amerikkalaisia Irakin sodassa, kerrassaan kyyninen asenne kun ajattelee yli kahdensadan työmatkalaisen kohtaloa...

Äänestä
  • Tätä samaa olen itsekin ajatellut ja kauhiasti ihmetellyt sitä, että arabimaitten sisältä ei ole lähtenyt todellista liikettä tuon idiotismin taltuttamiseen.

    Jokainen joka ei nyt siteeraa pelkkää "Tiedonantajaa" ymmärtää, että ääriliikkeet ovat suurempi vaara arabimaille itselleen kun lännelle. Nämä kiihkeimmät terroristi haarat ottavat takapakkia vielä siitä, mitä arabikultturi oli 1000-luvulla hallitessaan Välimerta aina Espanjaan saakka. Toisaalta sen ymmärtää, kun kiihkeimmät toimintaanlähtijät ovat lukutaidottomia - nämäkö rakentavat uuden uljaan arabimaailman.

    Mielestäni islam on kriisissä, se ei muutu muun maailman mukana, eikä voi pysähdyttää maailmaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Koira syö koiran kirjoitti:

AL-QAEDA & TALEBAN, parasta PR-toimintaa islamilaisuudelle ja arabiväestölle. Jotenkin tuntuu käsittämättömältä tämä terroristien toiminta jossa he leimauttavat koko arabiväestön muun maailman silmissä. Kuinka paljon arabisyntyiset ihmiset ovat joutuneet kärsimään joutuessaan, silmätikuiksi kaikkialla maailmassa.

Mikä tai minkälainen maailma on se jota terroristit tavoittelevat? Oliko Afganistanin Taleban hallinto sitä mihin he pyrkivät? Huvittaa sekin, että kansa eli Taleban-hallinossa kivikaudella, mutta pääpapit ja terroristijohtajat ajelivat uudenkarheilla japsimaastureilla, puhuivat satelliittipuhelimiin ja katselivat taivaskanavia.

Arabeja on sentään sadoin miljoonin eikö olisi heille itselleen parasta saada tuollaiset "mulkut" kuriin. Osaman Bin Laden uhkaa koko Saudien kuningashuonetta verilöylyllä mahdollisesti valtaanpäästyään. Tämä toiminta aiheuttaa myös arabimaitten sisällä kaaoksen, koska mikään nykyhallinto ei ole terroristien mieleen. Todellisuudessa arabi on toisen arabin pahin vihollinen, ei siihen vääräuskoiset pysty.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu