Kaste MAP-kirkossa

Evankeliumin ensimmäiset periaatteet ovat:
Usko Isään Jumalaan ja Hänen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen ja Pyhään Henkeen.
Parannus eli synnin hylkääminen ja päätös elää käskyjen mukaan parhaan kykynsä mukaan.
Upotuskaste syntien anteeksi saamiseksi.
Kätten päällepano Pyhän Hengen vastaanottamiseksi. Sen yhteydessä konfirmoidaan Jeesuksen Kristuksen kirkon jäseneksi.
Kastetta tulee siis edeltää usko ja parannus. Usko on elävää, kun se johtaa toimintaan ja tuottaa hedelmää. Sen ensimmäinen hedelmä on parannus. Kaste on evankeliumin ensimmäinen toimitus. Tässä kohdassa on evankeliumi tiivistettynä siltä osin kuin se koskee ihmisen osuutta ja sellaisena kuin se on Raamatun 1938 käännöksessä. Pietari puhui Jerusalemiin helluntaina kokoontuneille juutalaisille. Pietarin puhe kosketti heitä:
Ap.t. 2
37 Kun he tämän kuulivat, saivat he piston sydämeensä ja sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: "Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?"
38 Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
Vuoden 1992 käännös:
37 Kuullessaan tämän kaikki tunsivat piston sydämessään, ja he sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: "Veljet, mitä meidän pitää tehdä?" [Hepr. 4:12]
38 Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen. [Matt. 3:11 ]
Uudemmassa käännöksessä on monissa kohdissa parannus -sana” korvattu kääntykää -sanalla. Teol. professori Miika Ruokasen mukaan tällä on haluttu välttää tekojen merkitystä ihmisen pelastamisessa. Kirkossamme opetetaan, että ihmisen tulee tehdä oma osansa. Vasta teot tekevät uskon eläväksi, sillä ilman niitä usko on kuollut kuten Jaak. 2 luvussa sanotaan:
16 ja joku teistä sanoo heille: "Menkää rauhassa, lämmitelkää ja ravitkaa itsenne", mutta ette anna heille ruumiin tarpeita, niin mitä hyötyä siitä on?
17 Samoin uskokin, jos sillä ei ole tekoja, on itsessään kuollut.
18 Joku ehkä sanoo: "Sinulla on usko, ja minulla on teot"; näytä sinä minulle uskosi ilman tekoja, niin minä teoistani näytän sinulle uskon.
19 Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein; riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat.
20 Mutta tahdotko tietää, sinä turha ihminen, että usko ilman tekoja on voimaton?

Kastepäätös ja kasteen vastaanottaminen on teko, joka seuraa uskoa ja parannusta. Usko on kyllä Jumalan lahja, mutta sen saamisen edellytyksenä on tekoja: tutkimista, rukoilemista, sydämen avaamista totuudelle eli totuuden rakkautta. Jumala ei anna lahjaa ellemme halua ottaa sitä vastaan.
Pietarin puheen jälkeen suinkaan kaikki sen kuulleet eivät noudattaneet sitä, mitä olisi ollut tehtävä, mutta toki moni, sillä Raamatussa mainitaan:
41 Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua.

Monet ovat ihmetelleet, miksi evankeliumiin kuuluu toimituksia. Uskonnolliset toimitukset ovat menoja ja seremonioita, joilla on hengellistä merkitystä. Mallisilla toimituksilla on usein laillista merkitystä. Henkilön allekirjoitus osoittaa suostumusta ja sopimuksen syntymistä. Siihen kuuluu monessa tapauksessa todistajien vahvistus. Kastekin on sopimus. Siinä syntyy liitto Jumalan ja ihmisen välillä. Ihminen lupaa elää parhaan kykynsä mukaan Jumalan käskyjen mukaan. Jumala lupaa syntien anteeksiannon ja pääsyn valtakuntaansa, kun ihminen pitää tuon liittonsa. Kasteessakin on kaksi todistajaa. Kastetoimitus merkitään Jumalan valtakunnassa pidettäviin asiakirjoihin maan päällä ja taivaassa. Se on tärkeä merkintä meistä pidettävässä elämän kirjassa.

Kun aikanani 49.5 vuotta sitten valmistauduin omaa kastettani varten, ajattelin, että kaste on kuin sopimuksen tekemiseen kuuluva allekirjoitus. Vertaaminen auttoi minua ymmärtämään kasteen merkitystä. Tietyt muodot ovat tarpeen myös siksi, että ihminen itse paremmin muistaa, mitä on luvannut tehdä.

Miksi juuri upotuskaste? - Room. 6:4 sanotaan:
4 Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.

Kastetta verrataan hautaamiseen ja uuteen elämään siirtymiseen. Vanha ihminen haudataan vertauskuvallisesti, kun ihminen upotetaan kokonaan veteen, ja kun hänet nostetaan ylös, se on vertauskuvallisesti uuteen elämään siirtymistä.
Mitkä ovat vaatimukset kasteelle pääsemiseen? Myöhempien aikojen pyhissä kirjoituksissa on ainakin nämä kaksi kohtaa:
Moosia 18
8 Ja tapahtui, että hän sanoi heille: Katso, tässä ovat Mormonin vedet (sillä siksi niitä kutsuttiin), ja nyt, koska te haluatte tulla Jumalan lammastarhaan ja tulla nimitetyiksi hänen kansakseen ja olette halukkaita kantamaan toistenne kuormia, jotta ne olisivat keveitä;
9 niin, ja olette halukkaita suremaan surevien kanssa, niin, ja lohduttamaan niitä, jotka ovat lohdutuksen tarpeessa, ja olemaan Jumalan todistajina kaikkina aikoina ja kaikessa ja kaikkialla, missä lienettekin, aina kuolemaan asti, jotta Jumala lunastaisi teidät ja teidät luettaisiin ensimmäiseen ylösnousemukseen kuuluvien joukkoon, jotta saisitte iankaikkisen elämän —
10 nyt minä sanon teille, että jos tämä on teidän sydämenne halu, mitä teillä on sitä vastaan, että teidät kastetaan Herran nimeen, todistukseksi hänen edessään, että te olette tehneet hänen kanssaan liiton, että palvelette häntä ja pidätte hänen käskynsä, jotta hän vuodattaisi Henkeään runsaammin teidän päällenne?
OL 20
37 Ja vielä, käskynä kirkolle kastamistavasta: Kaikki ne, jotka nöyrtyvät Jumalan edessä ja haluavat ottaa kasteen ja tulevat särkynein sydämin ja murtunein mielin ja todistavat seurakunnan edessä, että he ovat todella tehneet parannuksen kaikista synneistään ja tahtovat ottaa päällensä Jeesuksen Kristuksen nimen päätettyään lujasti palvella häntä loppuun asti ja todella osoittavat teoillaan, että he ovat saaneet Kristuksen Hengen syntiensä anteeksi saamiseksi, otettakoon kasteen kautta hänen kirkkoonsa.
Kirjaimellista todistamista seurakunnan edessä ei vaadita, mutta on niin, että ennen kastetta vielä varmistetaan kastepuhuttelussa, että henkilö on kelvollinen kasteelle. Kasteen vastaanottaminen ja siihen valmistautuminen merkitsee ainakin käännynnäiselle suurta muutosta elämässä.
Minun oli vaikea ajatella itseäni uskovaisena kasteen jälkeen. Uskovaisuuteen liittyi mielikuvia myös kielteisistä piirteitä. Ne olivat saaneet minut torjumaan uskovaiseksi tulon. Tutustuminen lähetyssaarnaajien avulla ja kirkossa käyminen, poisti ennakkoluulojani, koska tunsin, että nyt uskonnolliset asiat tulivat selvemmiksi. Olin ihmetellyt, miksi entinen kirkkoni muistutti niin vähän alkukirkkoa. MAP-kirkosta löysin riittävästi alkukirkkoa muistuttavia piirteitä, joten sain selkeyttä ja halun tulla sillä tavalla uskovaiseksi kuin sen opetukset edellyttävät.

Kaste on portti Jumalan valtakuntaan ja Kristuksen kirkkoon. Se on syntien anteeksi saamiseksi. 2. Nefi 31:
17 Tehkää sen vuoksi sitä, mitä olen sanonut teille nähneeni teidän Herranne ja Lunastajanne tekevän; sillä tästä syystä ne on minulle näytetty, jotta te tietäisitte sen portin, josta teidän tulee mennä sisälle. Sillä portti, josta teidän tulee mennä sisälle, on parannus ja vesikaste; ja silloin tulee teidän syntienne anteeksianto tulen ja Pyhän Hengen kautta.
Jeesukseen Kristukseen nimessä. Aamen.
55486
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 55

Vanhimmat

eikä ole raamatun mukainen ja siksi se ei ole Jumalasta. Siinä on myöhemmin tullut väärä oppi, joka ei perustu ollenkaan raamattuun.
Tässä linkissä on raitista opetusta ja julistusta. http://www.kolumbus.fi/pentti.toikkanen/

Äänestä
  • Aloittaja

    Odottaisin edes jonkinlaista perustelua. Oman sivustosi mainostaminen on sinulle tärkeää, mutta voisit kertoa edes sen, missä siellä mainitaan edellä liittyvää tai antaa sieltä otteen tänne.

    Äänestä

MAP-kirkon Pyhää Henkeä. Olet kertonut, että se/hän on jonkinlainen olento, joka "ei ole monessa paikassa yhtäaikaa". Selostappa nyt ymmärrettävällä tavalla kuinka tämä Pyhä Henki vastaanotetaan?

Äänestä
  • "..on olento, joka on monessa paikassa yhtä aikaa".

    Äänestä

  • Aloittaja

    todé* kirjoitti:

    "..on olento, joka on monessa paikassa yhtä aikaa".

    Ensimmäinen viestisi oli oikein. Pyhä Henki on kerrallaan yhdessä paikassa, mutta Hänen vaikutuksensa ulottuu kaikkialle. Hänen vaikutustaan on verrattu auringon valoon. Aurinkokin on tietyssä paikassa, mutta vaikutus ulottuu kaikkialle. Samoin kuin auringon valoa voimme välttää menemällä pimeään huoneeseen, voimme välttää Pyhän Hengen vaikutusta olemalla rakastamatta totuutta.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Jumalan hengen vaikutuksella ja MAP-kirkon Pyhän Hengen vaikutuksella on? Olethan joskus kertonut, että Jumalallakin on henki.

    Äänestä

  • Aloittaja

    todé* kirjoitti:

    Jumalan hengen vaikutuksella ja MAP-kirkon Pyhän Hengen vaikutuksella on? Olethan joskus kertonut, että Jumalallakin on henki.

    Jumalalla on oma Henkensä ja Pyhällä Hengellä omansa - tai hän on tuo Henki itsessään. Isällä on luuta ja lihaa oleva ruumis, mutta Pyhällä Hengellä on vain henkiruumis. Sellainen kuin Isä on myös Poika. Yhdessä nämä kolme ovat jumaluus, jota joskus heidän yksimielisyytensä vuoksi sanotaan yhdeksi Jumalaksi. Pyhää Henkeä sanotaan myös joskus Jumalan Hengeksi, koska Hän toimii Jumalan tahdon mukaan.

    sanota Jumalan hengeksi sen takia, koska Hän toimii Jumaklan tahdon mukaan. Raamatussa Pyhä Henki on Jumala itse, Hänen tahtonsa ja toimintamallinsa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    todé* kirjoitti:

    sanota Jumalan hengeksi sen takia, koska Hän toimii Jumaklan tahdon mukaan. Raamatussa Pyhä Henki on Jumala itse, Hänen tahtonsa ja toimintamallinsa.

    Siksikään näillä sanoillasi ei ole totuusarvoa: "Raamatussa Pyhä Henki on Jumala itse, Hänen tahtonsa ja toimintamallinsa."

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Siksikään näillä sanoillasi ei ole totuusarvoa: "Raamatussa Pyhä Henki on Jumala itse, Hänen tahtonsa ja toimintamallinsa."

    Miten niin jopa? Miten niin myönnetään?

    Onko kolminaisuusoppi muka kirjattu ylös vasta Smithin oppien jälkeen?

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Jumalalla on oma Henkensä ja Pyhällä Hengellä omansa - tai hän on tuo Henki itsessään. Isällä on luuta ja lihaa oleva ruumis, mutta Pyhällä Hengellä on vain henkiruumis. Sellainen kuin Isä on myös Poika. Yhdessä nämä kolme ovat jumaluus, jota joskus heidän yksimielisyytensä vuoksi sanotaan yhdeksi Jumalaksi. Pyhää Henkeä sanotaan myös joskus Jumalan Hengeksi, koska Hän toimii Jumalan tahdon mukaan.

    Toisessa ketjussa, toisessa yhteydessä, on käynyt ilmi, että ihka oikean ruumiin omaava on pelkän henkiruumiin omaavan yläpuolella. Miten tuo vaikuttaa tässä yhteydessä? Onko jokainen tästä maailmasta ruumiin saanut kuollut (mormoni) pelkässä henkiruumiissa vaeltavan Hengen yläpuolella? Noinhan sen, mikäli Unski tuolla toisaalla on oikeassa, pitäisi mennä.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Jumalalla on oma Henkensä ja Pyhällä Hengellä omansa - tai hän on tuo Henki itsessään. Isällä on luuta ja lihaa oleva ruumis, mutta Pyhällä Hengellä on vain henkiruumis. Sellainen kuin Isä on myös Poika. Yhdessä nämä kolme ovat jumaluus, jota joskus heidän yksimielisyytensä vuoksi sanotaan yhdeksi Jumalaksi. Pyhää Henkeä sanotaan myös joskus Jumalan Hengeksi, koska Hän toimii Jumalan tahdon mukaan.

    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8503135/40183471

    Kun näyttää sinulta olevan vähän hakusessa...

    Äänestä

  • Heh, heh! kirjoitti:

    Miten niin jopa? Miten niin myönnetään?

    Onko kolminaisuusoppi muka kirjattu ylös vasta Smithin oppien jälkeen?

    edelleen myös Smithin jälkeen. Asiakkaiden tarpeen mukaan.

    Äänestä

  • viilattu kirjoitti:

    edelleen myös Smithin jälkeen. Asiakkaiden tarpeen mukaan.

    Tarkennahan, että mitä kohtaa on viilattu myönnytyksenä Smithin opille.

    Äänestä

kastaminen tai pelkän jalan tai päänahan kastaminen varmaankin myös kelpaavat teille, koksa tuossa ehtollisessakin olette lipsuneet niin paljon siitä, mitä Kristus asetti...

Äänestä
  • Aloittaja

    Monet muut kirkot käyttävät valelukastetta ilman upottamista. Hiekalla kastamisesta en ole koskaan kuullut. Olisipa se aika kuiva "kaste"! - Upottamisella on tärkeä vertauskuvallinen merkitys, kuten aloituksessa on mainittu.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Monet muut kirkot käyttävät valelukastetta ilman upottamista. Hiekalla kastamisesta en ole koskaan kuullut. Olisipa se aika kuiva "kaste"! - Upottamisella on tärkeä vertauskuvallinen merkitys, kuten aloituksessa on mainittu.

    siis pahasti pielessä? Ette käytä viiniä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Eix jee? kirjoitti:

    Veden käyttäminen viinin sijasta ei millään tavalla muuta sakramentin luonnetta. Kasteen muuttaminen valelukasteeksi poistaa siitä upottamiseen liittyvän vanhan ihmisen hautaamisen ja uuden syntymisen vertauskuvan. - Nykyisin monet käyttävät vettä maidon tai muun asemassa ruokailun yhteydessä. Ruokailun luonne ei siitä muutu :-)

    Kristus itse asetti ehtoollisen. Ei sitä noin vain saa peukaloida mieleisekseen.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Eix jee? kirjoitti:

    Kristus itse asetti ehtoollisen. Ei sitä noin vain saa peukaloida mieleisekseen.

    Ehtoollinen asetettiin muun aterioinnin yhteydessä. Tuohon aikaan viini oli yleinen ruokajuoma. Se olisi aivan yhtä hyvin voinut olla vettä, mutta jo hygieniasyistä oli parempi tuohon aikaan käyttää viiniä.

    Äänestä

  • Eix jee? kirjoitti:

    siis pahasti pielessä? Ette käytä viiniä.

    pielessä niin helluntai kuin vapaakirkossakin, kummassakin olen juonut marjamehua viinin asemasta. Ei liene niin tärkeää mitä juo, vaan miksi juo.

    Äänestä

  • tms1 kirjoitti:

    On aivan samantekevää mitä juo, mutta kasteen kohdalla samaa ei ole - ja tämä vain, koska moinen ajattelu sopii oman kirkon rituaaleihin. Ehtoollisen ajatus ei muutu, joi mitä tahansa, mutta kasteen kohdalla tilanne on aivan toinen. Eikä tuossa ole mielivaltaisuutta, eihän...

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Ehtoollinen asetettiin muun aterioinnin yhteydessä. Tuohon aikaan viini oli yleinen ruokajuoma. Se olisi aivan yhtä hyvin voinut olla vettä, mutta jo hygieniasyistä oli parempi tuohon aikaan käyttää viiniä.

    että mikä tahansa juoma (kahvikin) kelpaa.

    Jos taas käytännöllisyydestä puhutaan, valelukaste on paljon käytännöllisempi varsinkin täällä Pohjolan oloissa.

    Äänestä

  • tms1 kirjoitti:

    pielessä niin helluntai kuin vapaakirkossakin, kummassakin olen juonut marjamehua viinin asemasta. Ei liene niin tärkeää mitä juo, vaan miksi juo.

    ovat teille nyt auktoriteetteja?

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Ehtoollinen asetettiin muun aterioinnin yhteydessä. Tuohon aikaan viini oli yleinen ruokajuoma. Se olisi aivan yhtä hyvin voinut olla vettä, mutta jo hygieniasyistä oli parempi tuohon aikaan käyttää viiniä.

    ...ei kannata ollenkaan lähteä tuputtamaan 'viisauden' sanaa Aasiaan. Siellä se olisi 'suuren tyhmyyden' sana.

    Antaa nyt vaan sen bangladeshilaisen keittää sitä teetään aivan rauhassa ja ilman syyllistämistä.

    Kummallista on myös se, että MAP-ideologian mukaan teenjuonti on syntiä, mutta Jumalan lapsen murhaaminen abortilla taas ei välttämättä olekaan syntiä. ?!?!

    Äänestä

  • Eix jee? kirjoitti:

    ovat teille nyt auktoriteetteja?

    kaksi varmaa esimerkkiä sakramentistä ilman viiniä.

    Äänestä

  • f.e.s. kirjoitti:

    On aivan samantekevää mitä juo, mutta kasteen kohdalla samaa ei ole - ja tämä vain, koska moinen ajattelu sopii oman kirkon rituaaleihin. Ehtoollisen ajatus ei muutu, joi mitä tahansa, mutta kasteen kohdalla tilanne on aivan toinen. Eikä tuossa ole mielivaltaisuutta, eihän...

    sitten kasteesta kun sakramentti asia tuli samalla käsiteltyä?

    Äänestä

  • tms1 kirjoitti:

    kaksi varmaa esimerkkiä sakramentistä ilman viiniä.

    ...mutta miksi peukaloida alkuperäistä tapaa?

    Aina jollain juipilla sormet syyhyää päästä tekemään omia loitsuja alkuperäiseen opetukseen!

    Äänestä

  • tms1 kirjoitti:

    sitten kasteesta kun sakramentti asia tuli samalla käsiteltyä?

    'Ei liene niin tärkeää millä kastaa, vaan miksi kastaa.'

    En ymmärrä muutaman kirjoittamasi sanan sisältöä.

    "No keskustellaanko sitten kasteesta kun sakramentti asia tuli samalla käsiteltyä?"

    Nyt siis voisi keskustella kasteesta kun sakramenttiasia on jo käsitelty? Eikö MAP-kirkossa kaste ole sakramentti?

    Äänestä

  • Maitoa_Ennen_Lihaa kirjoitti:

    ...mutta miksi peukaloida alkuperäistä tapaa?

    Aina jollain juipilla sormet syyhyää päästä tekemään omia loitsuja alkuperäiseen opetukseen!

    tärkeämpää ole miksi juo kuin mitä juo? Jos amazonin viidakossa lähetyssaarnaaja maito1 kultaaarretta etsiessään suomenkirkon pelastamiseksi,päättää käännyttää samalla yhden alkuasukas heimon katolisiksi,mutta huomaa kauhukseen että viini onkin jäänyt laivaan joka jo lähti.
    Jäävätkö nuo pakanat vaille ainoan oikean kirkon sakramenttia, vai käyttääkö maito 1 järkeä ja tarjoaa vissyä jota on koritolkulla? :-))

    ...ehtoollisesi vaikka kotipitsalla ja CocaColalla tai marmelaadilla ja Mattonilla jos mielesi niin halajaa ja hyvältä tuntuu!

    Hitonko väliä sillä on - kuten millään muullakaan - mormonien mielestä.

    Äänestä

  • f.e.s. kirjoitti:

    'Ei liene niin tärkeää millä kastaa, vaan miksi kastaa.'

    En ymmärrä muutaman kirjoittamasi sanan sisältöä.

    "No keskustellaanko sitten kasteesta kun sakramentti asia tuli samalla käsiteltyä?"

    Nyt siis voisi keskustella kasteesta kun sakramenttiasia on jo käsitelty? Eikö MAP-kirkossa kaste ole sakramentti?

    ajatus katko :-) Tarkoitin kirjoittaa että eikö sakramentissa (ehtoollisessa) ole tärkeämpää, miksi juo kuin mitä juo? Mitä tarkoitat "Eikö MAP-kirkossa kaste ole sakramentti"? Ei ole. Sakramentissa kylläkin uudistetaan kasteen liitto, jos sitä tarkoitit, mutta tietenkin ihan eri toimituksista on kyse.

    Äänestä

  • Maitoa_Ennen_Lihaa kirjoitti:

    ...ehtoollisesi vaikka kotipitsalla ja CocaColalla tai marmelaadilla ja Mattonilla jos mielesi niin halajaa ja hyvältä tuntuu!

    Hitonko väliä sillä on - kuten millään muullakaan - mormonien mielestä.

    sinulta pyytää, asia kyllä hoituu muutenkin. Muuten luulen että Mormoneille monella asialla on tosi paljon enemmän merkitystä kuin teikeläisille.

    Äänestä

  • tms1 kirjoitti:

    ajatus katko :-) Tarkoitin kirjoittaa että eikö sakramentissa (ehtoollisessa) ole tärkeämpää, miksi juo kuin mitä juo? Mitä tarkoitat "Eikö MAP-kirkossa kaste ole sakramentti"? Ei ole. Sakramentissa kylläkin uudistetaan kasteen liitto, jos sitä tarkoitit, mutta tietenkin ihan eri toimituksista on kyse.

    Ehtoollinen on samalla tavalla sakramentti kuin kaste. Näin siis sekä itäisessä että läntisessä kristillisessä kirkossa ja tuo sinun tulisi tietää. Sakramentti on pyhä toimitus ja ehtoollinen on eukaristia.

    Kirjoittaessani en ollut lukenut wikipedian artikkelia...

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Sakramentti_(mormonismi)

    ...ja luettuani, ellei tuossa ole virhettä, on pakko hämmästellä. Juoma voi olla mitä vaan, kunhan ei valitse alkuperäistä. Asetussanoilla taas näyttää olevan suurtakin merkitystä, mutta nekään eivät saa olla alkuperäiset...

    Tähän perään on pakko laittaa pieni trivia. Tämä ihan siksi, että mormoneilla näyttää loppujen lopuksi olevan kaksi kiellettyä juomaa. Kahvi ja alkoholi. Ehtoolliseen tämä liittyy siten, että siihen kuuluu alkoholipitoinen viini. Tuo taas liittyy kahviin siten, että sana 'kahvi' tulee arabian viiniä tarkoittavasta sanasta 'qahwa'.

    Mitä taas olettamaasi ajatuskatkoon, niin, mikäli olemme samassa asiassa, sitä ei ollut. Siksi puolilainausmerkit, koska niin sanotusti keskustelin kasteesta muokkaamalla hieman aiempaa viestiäsi.

    Äänestä

Vapaiden suuntien kristilliset seurakunnat ovat viime aikoina lisänneet suosiotaan ja kasvaneet huimasti. Yhä useammin voi tavata uskonnollisesta innosta palavia ”uudestisyntyneitä”, jotka todistavat Jeesuksen muuttaneen heidän elämänsä, kun he ”ottivat hänet vastaan henkilökohtaisena pelastajanaan”.

Vaikka päätös Jeesuksen anteeksiannon vastaanottamisesta ja hänen seuraamisestaan onkin mitä kunnioitettavin, se on vapaakristillisissä piireissä nostettu kasteen asemaan hetkeksi, joka aiheuttaa uskovassa uudestisyntymisen, vanhurskauttamisen, syntien anteeksiannon, pelastumisen, Pyhän Hengen saamisen sekä kirkkoon (t. seurakuntaan) eli uskovien yhteisöön liittymisen. Tämän teologian mukaan kaste tulee uskoontulon jälkeen ja edustaa symbolisesti sitä, mitä usko on sielussa vaikuttanut. Tämän takia myöskään vauvoja ei kasteta, sillä vauvoilla ei voi vielä olla henkilökohtaista uskoa. Raamattuun ja apostolien oppiin nojaten perinteinen kristillisyys on kuitenkin eri mieltä.

Uudestisyntyminen ja pelastus kasteessa

Raamattuseminaareja järjestävät tai kaduilla evankeliointitraktaatteja jakavat evankeliset kristityt kiinnittävät usein huomiota Jeesuksen sanoihin Nikodemokselle: ”Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa.” (Joh. 3:3) Tämän jälkeen he kehottavat vastaanottamaan Jeesuksen henkilökohtaisena vapahtajana ja näin syntymään uudesti. He jättävät huomiotta sen, että Jeesus itse selitti uudestisyntymisen kovin eri tavalla heti Nikodemoksen hämmentyneen kysymyksen jälkeen: “Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan.” (Joh. 3:5)

Evankelisten kristittyjen uudestisyntymiseen ei liity vesi, mikä on heille sen verran ongelmallista, että tämä raamatunkohta jätetään uudestisyntymiskeskusteluissa usein huomiotta. Joskus ”vesi” yritetään selittää symboliseksi kuvaksi Jumalan sanasta tai uskosta verraten sitä Johanneksen evankeliumin seuraavan luvun keskusteluun Jeesuksen ja samarialaisen naisen välillä. Asiayhteys tekee kuitenkin selväksi, että Jeesus puhui kasteesta, sillä heti keskustelun jälkeen ”Jeesus lähti opetuslapsineen Juudeaan. Hän viipyi siellä heidän kanssaan jonkin aikaa ja kastoi ihmisiä.” (Joh. 3:22) Ensimmäisten kristittyjen kirjoitukset todistavat, että he ymmärsivät Jeesuksen puhuneen kasteesta, eikä yksikään kirkkoisä tulkitse kyseistä raamatunkohtaa millään muulla tavalla.

Paavalin kirjoituksista käy selväksi, että hänkin ymmärsi uudestisyntymisen kasteen vaikutukseksi. Titukselle hän kirjoitti, että Jumala ”pelasti meidät pesemällä meidät puhtaiksi, niin että synnyimme uudesti ja Pyhä Henki uudisti meidät.” (Tit. 3:5) Korinttilaisille hän kirjoitti, että kristityt on ”pesty puhtaiksi ja tehty pyhiksi ja vanhurskaiksi Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä” (1. Kor. 6:11). Kasteeseen viittaava peseminen tulee kummassakin Paavalin lauseessa ensimmäisenä, ja sen seurauksina Paavali luettelee uudestisyntymisen, Pyhän Hengen uudistuksen, pyhittämisen ja vanhurskauttamisen.

Jos Paavali olisi ollut evankelinen kristitty, hän olisi kääntänyt järjestyksen toisinpäin. Pietari tekee myös selväksi omassa kirjeessään, että apostolit pitivät kasteen pesua (käytäntönä oli koko ruumiin upottaminen veteen) pelastavana. Kenelläkään kristityllä ei pitäisi olla epäselvyyttä siitä, pelastaako kaste todella vai onko se vain symboli, kun Pietari tekee sen näinkin selväksi: ”teidät pelastaa nyt kaste, joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta – Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta” (1. Piet. 3:21).

Samalla käy ilmi, ettei kaste ole Jeesuksen pelastustyöstä erillinen armonlähde, vaan juuri se kanava, jonka välityksellä tulemme osallisiksi Jeesuksen pelastustyöstä. Kastepelastusta vastaan esitetään joskus raamatunkohtia, jotka sanovat, että usko tai Jeesuksen veri pelastaa uskovat, mutta näissä ei puhuta mitään kasteesta tai sitä vastaan, sillä uskon ja kasteen välinen suhde ei ole ”joko-tai”, vaan ”sekä-että”. Jeesushan nimenomaan sanoi: ”Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu” (Mark. 16:16). Kasteessa pelastutaan ”Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta” (1. Piet. 3:21).

Syntien anteeksianto ja Pyhä Henki kasteessa

Raamattu ei voisi paljon selvemmäksi tehdä, että kaste antaa synnit anteeksi ja että kasteessa vesi ja Henki toimivat yhdessä. Vesi on näkyvä merkki siitä, että uskova saa näkymättömän Hengen. Jo Vanha testamentti ennakoi tässä suhteessa kastetta ja sen sakramentaalista voimaa useaan otteeseen. Jo Raamatun toinen lause mainitsee veden ja Hengen: ”Jumalan henki liikkui vetten yllä.” (1. Moos. 1:2) Kasteveden syntejä puhdistavaa voimaa ennakoivat sotapäällikön ihmeellinen spitaalista puhdistuminen, kun hän oli kastautunut Jordanin vedessä (2. Kun. 5:14) sekä profeetan ennustus: ”Daavidin suvulle ja Jerusalemin asukkaille puhkeaa lähde, joka puhdistaa synnistä ja saastaisuudesta” (Sak. 13:1).

Vanhan testamentin vaikuttavimmat sanat kasteesta tulevat kuitenkin Jumalalta itseltään, ja ne mainitsevat sekä puhdistumisen että Hengen: ”Minä vihmon teidän päällenne puhdasta vettä, niin että te puhdistutte, minä puhdistan teidät kaikesta saastastanne ja epäjumalienne kaikesta iljettävyydestä. Minä annan teille uuden sydämen ja teidän sisimpäänne uuden hengen. Minä otan teidän rinnastanne kivisydämen pois ja annan tilalle elävän sydämen. Minä annan henkeni teidän sisimpäänne ja ohjaan teidät seuraamaan säädöksiäni, ottamaan varteen minun käskyni ja elämään niiden mukaan.” (Hes. 36:25–27)

Uusi testamentti täyttää nämä ennustukset heti Jeesuksen kasteesta lähtien: ”Kun Jeesus oli kastettu, hän nousi heti vedestä. Samassa taivaat aukenivat, ja Jeesus näki Jumalan Hengen laskeutuvan kyyhkysen tavoin ja asettuvan hänen päälleen.” (Matt. 3:16) Ensin kaste, sitten Henki, eikä toisinpäin. Samoin opetti Pietari saarnatessaan juutalaisille: “Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen.” (Ap.t. 2:38)

Jos Pietari olisi edustanut vapaita suuntia, sanoma olisi kuulunut seuraavasti: ”Kääntykää ja ottakaa vastaan Jeesus Kristus, niin syntinne annetaan anteeksi ja saatte lahjaksi Pyhän Hengen. Kastautukaa sitten merkiksi uskoontulostanne.” Mutta Pietarin sanoma on toinen: kääntymyksen seuraus on kaste, kasteen vaikutusta taas ovat syntien anteeksianto ja Pyhän Hengen lahja.

Paavali on Pietarin kanssa samoilla linjoilla. Hän kertoo, kuinka Ananias kehotti häntä ottamaan vastaan kasteen ja syntien anteeksiannon: ”anna kastaa itsesi, anna pestä syntisi pois” (Ap.t. 22:16). Hän itse kirjoitti kasteen vaikutuksista ja vaatimuksista pitkästi roomalaisille. Hän sanoo, että kasteessa (Room. 6:4) kristitty on kuollut pois synnistä (6:2), päässyt pois synnin orjuudesta ja vallasta (6:6,7), yhtynyt Jeesuksen kuolemaan (6:3) sekä saanut lupauksen uudesta elämästä ja ylösnousemuksesta (6:4,5,8,11). Pelkkä vesi tai symboli tuskin saisi aikaan moisia vaikutuksia.

Lapsikaste ja perisynti

Kysymys Pyhän Hengen ja syntien anteeksiannon saamisesta kasteessa liittyy tiukasti kysymykseen lapsikasteesta. Lapsikasteen vastustaminen sopii kuvaan, jos kastetta pidetään kristityn julkisena ja symbolisena osoituksena uskoontulosta. Vauva ei osaa uskoa eikä pyytää kastetta, joten häntä ei pitäisi kastaa. Olemme kuitenkin nähneet, ettei kaste ole symboli uskosta, vaan pelastuksen, uudestisyntymisen, vanhurskauttamisen ja syntien anteeksiannon sakramentti. Miksi lapsilta tulisi kieltää nämä Jumalan lahjat? Jumalahan haluaa, että kaikki pelastuisivat (1. Tim. 2:4). Mutta ovatko vauvat syntisiä, tarvitsevatko he pelastusta? Keskustelu siirtyy oppiin perisynnistä.

Vaikka vauva ei ole tehnyt henkilökohtaista syntiä, on jokainen ihminen ensimmäisten vanhempiemme syntiinlankeemuksen takia perisynnin alla. Tämä totuus on selvästi raamatullinen. Daavid sanoi kuuluisassa psalmissaan: ”Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun.” (Ps. 51:7) Paavali selventää perisynnin teologiaa roomalaiskirjeessä puhuessaan Aadamin syntiinlankeemuksesta ja sen seurauksista: ”Yhden ainoan ihmisen teko toi maailmaan synnin ja synnin mukana kuoleman. Näin on kuolema saavuttanut kaikki ihmiset… Yhden ainoan ihmisen rikkomus on… tuottanut kaikille kuoleman… Yhden ihmisen rikkomus aiheutti sen, että kuolema pääsi hallitsemaan tämän yhden vuoksi… yhden ainoan rikkomus tuotti kaikille ihmisille kadotustuomion… yhden ihmisen tottelemattomuus teki kaikista syntisiä” (Room. 5:12,15,17–19).

Perisynti ei siis ole varsinainen henkilökohtainen synti, vaan Jumalasta erossa olemisen tila, johon jokainen syntyy ja josta Kristus kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan pelastaa. Kun kerran on nähty, että Kristuksen armosta ja pelastuksesta tullaan osallisiksi kasteen kautta, miksi kristityt vanhemmat kieltäisivät lapsiltaan tämän pelastuksen? On totta, ettei lapsi voi itse ilmaista mielipidettään eikä uskoaan, mutta sama pätee myös muihin asioihin. Emme voi tietää, haluaako vauva jatkaa elämistä vai tulla myrkytetyksi kuoliaaksi, koska vauva ei osaa vielä ajatella. Annamme hänelle kuitenkin elämän, koska tiedämme sen paremmaksi. Sama pätee kasteeseen, joka on paras lahja, jonka vanhemmat voivat lapselleen antaa.

Lapsi kastetaan vanhempien ja kirkon uskossa, vanhemmat ja kirkko lausuvat uskontunnustuksen lapsen puolesta ja lupaavat kasvattaa hänet pyhään ja pelastavaan uskoon. Tämä oli todistettavasti ensimmäisten vuosisatojen kristittyjen usko. Lähes kaikki kristityt pitävät esikuvanaan ensimmäisten vuosisatojen alkukirkkoa, joka ei ollut vielä saavuttanut valtiouskonnon asemaa vaan nojautui yksinomaan apostoleilta saatuun opetukseen.

Tältä ajalta on säilynyt vahvoja todisteita siitä, että alkukirkko uskoi lapsikasteeseen ja harjoitti sitä. Hippolytus kirjoitti vuonna 215: “Kastakaa… lapset, ja jos he osaavat puhua omasta puolestaan, antakaa heidän puhua. Muussa tapauksessa antakaa heidän vanhempiensa tai muiden sukulaisten puhua heidän puolestaan.” (Apostolinen traditio 21:16) Origenes kirjoitti vastaavasti: “Kirkko on saanut apostoleilta tavan suorittaa kaste myös lapsille. Sillä he, jotka olivat varustetut jumalallisten sakramenttien salaisuuksilla, tiesivät oikein hyvin, että kaikilla on synnynnäisiä synnin tahroja, jotka on pestävä pois vedellä ja hengellä.” (Roomalaiskirjeen kommentaari 5:9)

Raamatun opetus lapsikasteesta

Jää kuitenkin yksi vastalause: miksi Raamattu ei käske lapsikastetta eikä mainitse yhtään tapausta, jossa lapsi olisi kastettu? Evankeliset kristityt vetoavat siihen, että Raamatun mukaan Jeesus ei kastanut vaan siunasi lapsia ja että apostolit kastoivat vain uskoon tulleita aikuisia. Tämä argumentti on heikko monestakin syystä. On totta, että Raamattu ei käske lapsikastetta, mutta se ei myöskään kiellä sitä. On siis siirrettävä katse apostolien opetukseen ja käytäntöön sekä heidän opetuslastensa ja taas heidän seuraajiensa käytäntöön. Kuten huomasimme, ensimmäiset kristityt todistivat lapsikasteen puolesta.

Tämän lisäksi ei ole yllätys, että Raamatussa kastettavilla usko edeltää kastetta. Tämä on kirkon käytäntö edelleen, kun kyseessä on kristinuskoon kääntyvä aikuinen. Uskosta on oltava selvillä ja se on tunnustettava ennen kuin kaste voidaan antaa. Mutta mitä tapahtui, kun vuosia kului ja kristinuskoon kääntyneet aikuiset alkoivat saada lapsia tai kun kokonaiset perheet kääntyivät? Apostolien teoissa todistetaan, että kokonaisia perhekuntia kastettiin (Ap.t. 16:15,33, ks. myös 1. Kor. 1:16), ja on mitä todennäköisintä, että näihin perhekuntiin kuului myös pieniä lapsia. Pietari sanoi saarnassaan kasteesta: ”teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu” (Ap.t. 2:39). Paavali puolestaan kirjoitti, että lapset voivat olla joko ”epäpuhtaita” tai ”pyhiä”, mikä saattaa viitata eroon ei-kastetun ja kastetun lapsen välillä (1. Kor. 7:14).

Ehkä tärkein raamatullinen avain lapsikasteen ymmärtämiseksi on kuitenkin Paavalin opetus siitä, että kaste on korvannut ympärileikkauksen merkkinä, jonka kautta ihminen tulee Jumalan kansan jäseneksi. On ymmärrettävä, että Paavalin mukaan kirkon eli Kristuksen ruumiin (Kol. 1:18, Ef. 1:23) jäseneksi tullaan kasteen eikä pelkästään uskon kautta: ”Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä.” (1. Kor. 12:13)

Vanhassa liitossa ympärileikkaus oli merkkinä Jumalan liittoon kuulumisesta (1. Moos. 17:10–13), mutta uudessa liitossa meidät yhdistää Kristukseen ”ympärileikkaus, jota ei ole ihmiskäsin tehty, Kristuksen ympärileikkaus, jossa syntinen luonto riisutaan pois. Kasteessa teidät yhdessä hänen kanssaan haudattiin ja herätettiin eloon, kun uskoitte Jumalaan, joka voimallaan herätti Kristuksen kuolleista. Te olitte kuolleita rikkomustenne ja ympärileikkaamattomuutenne vuoksi, mutta Jumala teki teidät eläviksi yhdessä Kristuksen kanssa.” (Kol. 2:11–13) Kysymys kuuluu: tehtiinkö kastetta ennakoinut ympärileikkaus vasta aikuisille vai jo lapsille? Halusiko Jumala sisällyttää lapset liittoonsa? Vastaus on kiistatta myönteinen – ympärileikkaus tehtiin juutalaiselle lapselle kahdeksantena päivänä syntymästä (1. Moos. 17:12).

Paavali kirjoitti Abrahamista: “Hän sai ympärileikkauksen merkin sen sinetiksi, että hänet oli hyväksytty vanhurskaaksi jo, kun hän ympärileikkaamattomana uskoi.” (Room. 4:11) Samoin uudessa liitossa kaste annetaan sinetiksi niille, jotka uskovat. Tästä huolimatta Abrahamin jälkikasvun ei odotettu tekevän henkilökohtaista uskontunnustusta ennen ympärileikkauksen sinetin antamista. On siis selvää, että uusi ympärileikkaus, kaste, joka tekee ihmisestä Jumalan kansan jäsenen, on myös tarkoitettu lapsille. Ei ole mitään syytä olettaa, että uuden liiton armo olisi vauvoilta kielletty. Ensimmäiset kristityt ymmärsivät tämän, ja heidän väittelynsä kasteesta keskittyivätkin siihen, pitäisikö kasteen kanssa odottaa kahdeksan päivää vai ei, eikä suinkaan siihen, pitäisikö lapsikastetta hyväksyä lainkaan.

Kyprianus kirjoitti 250-luvulla Fidukselle: “Mitä pikkulapsiin tulee: sanoit, ettei heitä tulisi kastaa toisena tai kolmantena päivänä syntymästä, että vanha ympärileikkauksen laki täytyy ottaa huomioon… Kokouksessamme… kukaan ei ollut samaa mieltä kanssasi. Olemme pikemminkin kaikki sitä mieltä, että Jumalan armoa ja laupeutta ei tulisi kieltää yhdeltäkään syntyneeltä.” (Kirjeitä 64:2)

Kun Jeesuksen luokse oltiin tuomassa pieniä lapsia (Luuk. 18:15), Jeesus ei vastustellut eikä vaatinut lapsilta henkilökohtaista päätöstä, vaan julisti heidän olevan täysin sopivia Jumalan valtakuntaan. Keitä me olemme kieltämään lapsilta kasteen sakramentin tarjoaman pelastuksen ja yhteyden Kristukseen, kun hän itse sanoi: “Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta.” (Luuk. 18:16)

Vain upotuskaste?

Joskus suurten kirkkojen käytäntöä kastaa lapsia vuodattamalla vettä heidän otsalleen kritisoidaan sillä perusteella, että alkukirkossa kastekäytäntönä oli upotuskaste. Upotuskastetta ainoana oikeanlaisena kasteena pitävät huomauttavat, että sana ”kastaa” (kr. baptizo) merkitsee ”upottaa”, ja että vain upotuskaste sopii Roomalaiskirjeen kuvaukseen siitä, että kasteessa meidät haudataan ja nostetaan kuolleista Kristuksen kanssa (vrt. Room. 6:3–4). Tässä kannassa on kuitenkin useita epäkohtia. Vaikkakin on totta, että baptizo usein merkitsee ”upottaa”, sen merkitys on Uudessa testamentissa laajempi (ks. esim. Luuk. 11:13, 12:50). Jeesus puhuu kasteesta ”Pyhällä Hengellä” (Ap.t. 1:5), joka tapahtui helluntaina (Ap.t. 11:15–16). Kyseessä ei ollut upottaminen, vaan vuodattaminen (Ap.t. 2:17–18).

Aiemmin olemme nähneet Hengen ja veden tiiviin yhteyden. Pyhän Hengen vuodattaminen ja veden vuodattaminen kasteessa tarjoaa vastapainoa argumentille siitä, että vain upotus on sopiva symboli kuvaamaan kasteen merkitystä. Upotus toki kuvastaa parhaiten kuolemaa ja ylösnousemusta (ja upotuskaste onkin yleisesti käytössä idän riiteissä), mutta vuodattaminen kuvastaa parhaiten Pyhän Hengen vuodattamista sieluumme.

Myös monet käytännönseikat aiheuttavat ongelmia. Joitakuita ei voida lääketieteellisistä syistä upottaa veteen, toisilla taas ei ole upotuskasteeseen tarvittavaa vettä saatavilla. Mitä tällaisten tapausten kanssa tulisi tehdä? Fundamentalisti, joka uskoo kasteen olevan määrätty muttei pelastukselle tarpeellinen, saattaa tehdä monille kasteen mahdottomaksi kaikessa kuuliaisuudessa Jumalan laille (niin kuin hän sen ymmärtää). Sen sijaan kristitty, joka uskoo kasteen antavan armoa ja olevan normatiivisesti pelastukselle tarpeellinen, ymmärtää, ettei Jumala vaatisi sellaista kasteen muotoa, joka on joillekin ihmisille mahdoton.

Didakhe, joka on mahdollisesti ensimmäinen Uuden testamentin ulkopuolinen kristillinen dokumentti (kirjoitettu todennäköisesti ensimmäisellä vuosisadalla joidenkin apostolien vielä eläessä), tarjoaa vahvan todistuksen kristittyjen sakramentaalisesta uskonharjoittamisesta apostolisella ajalla. Kasteesta dokumentti antaa seuraavat ohjeet: “Mitä kasteeseen tulee, kastakaa seuraavasti. Kun olette lausuneet kaiken edellä olevan, kastakaa Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, juoksevaa vettä käyttäen. Mutta jos sinulla ei ole juoksevaa vettä, kasta muuhun veteen… valele päähän kolmesti vettä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.” (7:1–3)

Dokumentti todistaa siis vuodatuskasteen hyväksyttävyyden lisäksi myös oikeasta kastekaavasta kolminaisen Jumalan nimeen. Tämä perustuu Jeesuksen käskyyn (Matt. 28:19) ja osoittaa vääräksi ”Jeesuksen nimeen” tms. tehdyt kasteyritykset, joita jotkut pienet lahkot harjoittavat. Tekstin tärkein tieto on kuitenkin se, että vuodatuskaste oli käytössä jo apostolien aikana, eikä se siksi voi olla väärin.

Tämän lisäksi ensimmäisten vuosisatojen kristillinen taide puhuu myös vahvasti vuodatuskasteen puolesta. Mosaiikit muinaisissa kirkoissa ja maalaukset katakombeissa kuvaavat vuodatuskastetta. Jos kastettava on joessa, hän seisoo siinä, ja hänen päälleen ollaan kaatamassa vettä. Nasaretista on myös löydetty toiselta vuosisadalta peräisin oleva kastemalja, joka on liian pieni mahduttaakseen ihmisen sisäänsä. Tämäkin arkeologinen todistuskappale puoltaa vuodatuskastetta.

Kasteen välttämättömyys

Jeesus itse todistaa, että kaste on välttämätön pelastukselle: “Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan.” (Joh. 3:5) Se on välttämätön niille, joille on saarnattu evankeliumi ja joilla on mahdollisuus ottaa vastaan tämä sakramentti: “Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille. Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva.” (Mark. 16:15–16) Vesikasteen tarpeellisuus on siis normatiivinen eikä absoluuttinen, sillä siihen on olemassa poikkeuksia. Kaikki ei-kastetut eivät automaattisesti joudu helvettiin, sillä on olemassa myös verikaste ja tahtomuskaste.

Verikasteen kautta pelastuvat ne, jotka tapetaan kristinuskonsa takia ennen kuin he ovat saaneet vesikasteen, kun taas tahtomuskaste pelastaa ne, joilla on suora tai jopa epäsuora tahto saada kaste, mutta jotka kuolevat ehtimättä saada sitä. Katolisen kirkon katekismus toteaa: ”Ne, jotka kuolevat uskon tähden, samoin katekumeenit ja kaikki ihmiset, jotka armon liikkeellepanemina – vaikka eivät tunne kirkkoa – etsivät vilpittömästi Jumalaa ja pyrkivät täyttämään hänen tahtonsa, voivat saavuttaa pelastuksen, vaikka eivät ole saaneet kastetta. Mitä kastamattomina kuolleisiin lapsiin tulee, kirkon liturgia ohjaa meitä luottamaan Jumalan laupeuteen ja rukoilemaan heidän pelastuksensa puolesta.” (KKK 1281,1283)

Vaikka kaste siis onkin pelastukselle välttämätön, ei Jumala ole sakramenttiensa rajoittama. Hän voi toimia vapaasti myös niiden ulkopuolella. Tästä raamatullisena esimerkkinä mainittakoon Pyhän Hengen vuodattaminen pakanoihin (Ap.t. 10:44–45). Pietari ei kuitenkaan ajatellut Hengen tulemisen riittävän, vaan käski heti kastaa kyeiset ihmiset (Ap.t. 10:48).

Johanneksen kaste ja kristillinen kaste

Uskovien kastetta harjoittavien kristittyjen kaste muistuttaa kovasti Johannes Kastajan kastetta: ”Minä kastan teidät vedellä parannukseen” (Matt. 3:11). Vapaiden suuntien kristityt puhuvat kyllä kasteesta ja parannuksesta, kuten Johanneskin, mutta Johannes jatkoi: ”Minun jälkeeni tulee minua väkevämpi… Minä olen kastanut teidät vedellä, mutta hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä.” (Mark. 1:7–8)

Apostolien teot tarjoaa äärimmäisen mielenkiintoisen tarinan Paavalin elämästä. ”Apolloksen ollessa Korintissa Paavali vaelsi ylänköseutujen halki ja tuli Efesokseen. Hän tapasi siellä muutamia opetuslapsia ja kysyi heiltä: ’Saitteko Pyhän Hengen, kun tulitte uskoon?’ ’Emme me ole kuulleetkaan mistään Pyhästä Hengestä’, nämä vastasivat.” (Ap.t. 19:1–2) Jos Paavali olisi edustanut vapaita suuntia, hän olisi nyt kysynyt jotain tämäntapaista: ”Oletteko varmasti ottaneet Jeesuksen Kristuksen vastaan henkilökohtaisena Vapahtajananne ja pyytäneet Jumalaa lähettämään teihin Henkensä?”

Tapahtuu kuitenkin jotain aivan muuta. ”’Millä kasteella teidät sitten on kastettu?’ kysyi Paavali.” (Ap.t. 19:3) Kun Paavali siis kuuli, ettei uskovilla ollut Pyhää Henkeä, hän halusi heti saada selville, olivatko he saaneet kristillistä vesikastetta. Tarina jatkuu: ”He vastasivat: ’Johanneksen kasteella.’ Silloin Paavali sanoi: ’Johannes tosin kastoi vedellä parannukseen, mutta hän kehotti ihmisiä uskomaan toiseen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, Jeesukseen.’ Tämän kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen, ja kun Paavali pani kätensä heidän päälleen, Pyhä Henki tuli heihin” (Ap.t. 19:3–6). Jotta uskovat saisivat Pyhän Hengen, Paavali antaa heille kasteen ja vahvistuksen (kätten päälle panemisen) sakramentit, kuten katolisessa ja ortodoksisessa kirkossa nykyäänkin tehdään.

Yhteenvetona on siis todettava, että Raamatun todistus on hyvin vahvasti perinteisen kristillisen kastenäkemyksen puolella, eikä se missään tue kasteen pelkkää symbolisuutta. Vapaiden suuntien kokemuspohjainen pelastusnäkemys pikemminkin pakottaa heidät tulkitsemaan kasteen symboliseksi Raamatun selvästä päinvastaisesta todistuksesta huolimatta. Totuus on, että kasteen kautta tullaan Jeesuksen opetuslapsiksi, kasteen kautta liitytään hänen ruumiiseensa, ja täten kasteen kautta myös pelastutaan, sillä Jeesuksen ylösnousseessa ruumiissa on pelastuksemme. Tämän kaiken takia Jeesus sanoi: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen” (Matt. 28:19).

Äänestä
  • vallan mitätön, kun siinä kävi niin, että aloin ensin uskoa, ja vasta sen jälkeen minut kastettiin? (En ole lapsena kastettu.)

    Äänestä

  • todé* kirjoitti:

    vallan mitätön, kun siinä kävi niin, että aloin ensin uskoa, ja vasta sen jälkeen minut kastettiin? (En ole lapsena kastettu.)

    mihin uskot. Järjestys ainakin kuulostaa oikealta. Uskoon kuitenkin kuuluu, myös parannuksen teko synneistään. Siis kaikesta siitä minkä tietää vääräksi. Sen jälkeen tuo upotuskaste syntien anteeksi saamiseksi niiltä joilla on valtuus Jumalalta. Kasteen jälkeen tulee vielä kastaminen tulella ja pyhällä hengellä. Se saadaan kätten päällepanon kautta niiltä joilla on siihen valtuus. Tämä kaikki on myös kerrottu Raamatussa.

    Äänestä

  • UPDATE_8094263 kirjoitti:

    Jeesuksella on valta antaa syntejä anteeksi. Ei siihen tapahtumaan mitään erikoisvaltuutettuja tarvita. Ei aina edes rippi-isää tai äitiäkään. Kysymys on yhden ihmisen ja Jumalan välisestä asiasta. Uskon tunnustaminen taas on eri juttu.

    Äänestä

  • todé* kirjoitti:

    vallan mitätön, kun siinä kävi niin, että aloin ensin uskoa, ja vasta sen jälkeen minut kastettiin? (En ole lapsena kastettu.)

    ...kuin ei milloinkaan. :-)

    Äänestä

  • todé* kirjoitti:

    Jeesuksella on valta antaa syntejä anteeksi. Ei siihen tapahtumaan mitään erikoisvaltuutettuja tarvita. Ei aina edes rippi-isää tai äitiäkään. Kysymys on yhden ihmisen ja Jumalan välisestä asiasta. Uskon tunnustaminen taas on eri juttu.

    sitten tarvitaan, siis uskon tunnistamiseen? Kyllä sekin onnistuu ihan kahdestaan. Vieläkö muuten helluntalaisilla on käytössä portaikko mitä myöten tulee uskoon tulla tai muuten on tullut väärin uskoon?

    Äänestä

  • Maitoa_Ennen_Lihaa kirjoitti:

    ...kuin ei milloinkaan. :-)

    ei ole ollut minulle ongelma. Tärkeintä on se, että uskoo Jeesukseen syntiensä anteeksi antajana ja vapahtajana. Kaikissa seurakunnissa läpi koko kristikunnan on Jumalan lapsia, joilla on ihan oma henkilökohtainen suhde Jumalaan. Sillä, onko kastettu aikuisena tai lapsena, ei ole mitään merkitystä loppupelissä.

    Siunausta maitomies!

    ...suhde Jumalaan on nimenomaan kuin pienen lapsen suhde isäänsä.

    Ja kyllä se toimii, aivan luonnollisesti - ilman mitään sirkustemppuja. Kun kysyy jotakin, vastaus aina tipahtaa nenän eteen kuin Manulle illallinen.

    Huvittaa nämä selittäjät 'totuuden tuntoineen' ja 'lämpimine tunteineen' :-) Lämpimän tunteen voi saada laskemalla housuihinsa talvipakkasella...

    Siunausta myös itsellesi.

    katolisilla, mitä vain kysyy niin vastaus tipahtaa siinä samassa..ja tietenkin vain teille, ei kenellekkään muille :-)), olet sinä mainio...

    Äänestä

  • helppoa kirjoitti:

    ...että 'vain meille'.

    Sinä et osaa lukea.

    Äänestä

  • helppoa kirjoitti:

    katolisilla, mitä vain kysyy niin vastaus tipahtaa siinä samassa..ja tietenkin vain teille, ei kenellekkään muille :-)), olet sinä mainio...

    Tietenkin se on helppoa. Niinhän se on alunperin tarkoitettukin. Ja mitä kovemmin siihen uskoo, sen paremmin se toimii.

    Kysykää niin teille vastataan, koputtakaa niin teille avataan...

    Ei siihen tarvita mitään humpuuki'profeettoja'. :-)

    Äänestä

kuin meille kaikille tuleva viimeinen arvonta iskee kiinni. Raamatusta sekä Koraanista ilmenee, ettei miespuolisten kasteella ole merkitystä ilman ympärileikkausta.

Teet vahingon itsellesi tuollaisella toistuvalla toitotuksella.

Jumala hoitaa asiat, ellei ihminen opetuksestakaan ota opikseen. Esimerkiksi Jumalan käsky "lisääntykää ja täyttäkää maa" on monin verroin tullut täytetyksi. Muutamat kirkot kuitenkin edelleen hokevat "häsy käymään, häsy käymään".

Parhaillaan näkyy selkeästi kuinka itse Jumala on joutunut puuttumaan kovalla kädellä ihmisen typeryyteen. Eteläinen Afrikka on pitkään ollut useidenkin kirkkojen lähetyssaarnaajien temmellyskenttänä. Kirkot ovat paitsi kastaneet ympärileikkaamattomia, myös vastustaneet syntyvyyden säännöstelyä. Halutessamme jokainen näemme seuraukset. Sanotussa maanosassa tappavaa AIDS: ia on monin verroin enemmän kuin missään muualla maailmassa. Edelleen siellä huseeraa täysin vastuuntunnottomia kirkkoja, jotka vastustavat mm. kortonkeja.

Vastaavasti Lähi-idän ympärileikatut muslimi ja juutalaiskansat ovat käytännössä vapaat tuosta ikävästä taudista. Maltillista uskontoa harjoittavissa Pohjois-maissa tilanne on myös varsin hyvä.

Tuosta näemme minkä verran ympärileikkaamattoman kaste lopulta auttaa. Toivoisin ihmisten edes hieman katselevan ympärilleen, eikä uskoa kaikkiin Aameeriikkalaisten kouhotuksiin.

Hyvin selvästi näkyy AIDS kartoituksessa alueet joille lähetyssaarnaajat ovat alueelle vierasta ja samalla väärää oppiaan päässeet levittämään.

Jo Kalevi Sorsa sanoi aikoinaan ”Suomalainen; seiso tässä omalla pohjallasi, äläkä luota vieraaseen apuun”. Meillä Suomalaisilla on erityinen lahja uskoa juuri meille ainoaan ja oikeaan Jumalaan, joka on monin tavoin meitä auttanut ja opastanut konkreettisin teoin meitä pysymään nyt ja aina oikeaksi osoittautuneella tiellä jossa saamme runsaan siunauksen.

Turust

Äänestä
  • onkin vastaus Aidsiin ja muihin tauteihin? Joko luterilaiset on käskeneet ympärileikata miespuoliset jäsenet? (Ne ehtyvät). Sä se yllätät kerta kerralta, vai on Sorsa nyt profettanasi :-))

    Äänestä

Evankeliumin periaate?
Evankeliumin 1 ja ainoa sanoma on: Uskoa Kristukseen ainoana KAIKKIEN syntien sovittajana:" Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että antoi ainoan Poikansa, ettei yksikään, joka Häneen uskoo, hukkuisi vaan saisi iankaikkisen elämän".

Ihminen ei voi omilla teoillaan hyvitellä Jumalaa eikä ansaita armoa.
Syntien anteeksiantamus lähtee Jumalan rakkaudesta. Hän on rakastanut ihmistä ennen kuin ihminen edes kaipasi Jumalaa.
Uskon, etten voi omasta voimastani uskoa Herraani Jeesukseen Kristukseen ja tulla Hänen luokseen, Pyhä Henki on minut kutsunut evankeliumin sanan kautta.
Älkää rakkaat ihmiset uskoko mitään muuta julistusta.
Jumala kutsuu teitä nyt! Kääntykää pois valheapostolien opetuksista!
Ryöväri ristillä ei kovi suuria teologisia tunnustuksia ladellut. Ol vain kaksi asiaa:
1) Katumus 2) Usko Kristukseen syntien sovittajana.
Katumuskaan ei ollut hänelle mikään ansio, vaan Jumalan armo saada havahtua näkemään oma kadotuksen alainen tilansa.

Jos joku teistä on kyllästynyt sääntöjen ja suorittamisen uskontoon, jossa joka hetki lyödään roolimalli eteen, tulkoon Kristuksen luo.

Kristityn elämä ei ole orjuutta vaan vapautta Pyhässä Hengessä. Me kristityt saamme huutaa "Rakas Isä".
Rakkaudesta me haluamme noudattaa Hänen tahtoaan, emme vaatimuksesta.

Mormonismin tie vie kadotukseen. Herää ihminen joka huomaat tuon opin valheellisuuden.
Jumalan sanaa ei voita mikään, eikä Jumala lähetä uusia ilmoituksia. Ilmoitus tuli täydelliseksi
Krituksessa, sillä Hän on maailman toivo ja syntisen vapahdus.
Pakene mormonismia!

Usko on luottamusta Jumalan sanaan ja lupaukseen armosta ja anteeksiantamuksesta.

Äänestä
  • Aloittaja

    Ap.t. 2
    37 Kuullessaan tämän kaikki tunsivat piston sydämessään, ja he sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: "Veljet, mitä meidän pitää tehdä?" [Hepr. 4:12]
    38 Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen. [Matt. 3:11 ]

    Pisto sydämeen tarkoitti uskoa, joka syntyi Pietarin puheesta. Kaikki eivät siitä huolimatta ottaneet evankeliumia vastaan.
    Parannus on oli uskon hedelmä niille, jotka tekivät oman osuutensa.
    Kaste syntien anteeksi saamiseksi on ihmisen oma päätös.
    Pyhä Henki saatiin kätten päällepanon kautta:
    Ap.t. 8
    14 Kun Jerusalemissa olevat apostolit kuulivat samarialaisten ottaneen vastaan Jumalan sanan, he lähettivät Pietarin ja Johanneksen heidän luokseen.
    15 Perille tultuaan nämä rukoilivat Samarian uskovien puolesta, että he saisivat Pyhän Hengen.
    16 Henki näet ei ollut vielä laskeutunut kehenkään heistä; heidät oli ainoastaan kastettu Herran Jeesuksen nimeen. [Ap. t. 19:2]
    17 Pietari ja Johannes panivat kätensä heidän päälleen, ja he saivat Pyhän Hengen. [Ap. t. 19:6]

    Ryöväri pääsi paratiisiin. Se on väliaikainen taivas. Hänen tuli ottaa evankeliumi vastaan siellä, jotta hän voisi pelastus taivaaseen.

    Äänestä

  • Pelastuminen ja siihen liittyvät useat kysymykset ovat viimeisen puolen vuosituhannen aikana olleet suurimpia sekaannuksen ja erimielisyyksien aiheita kristikunnassa. Vanhurskauttamisopilla ja pelastusvarmuudella oli ratkaiseva asema reformaatiossa, jonka tunnuslauseet ”yksin uskosta” ja ”yksin armosta” ovat yhä lukemattomien kristittyjen uskon kulmakiviä. Ei ihmekään, että keskustelu pelastumisesta käy yhä kuumana – lieneehän ”Miten pääsen taivaaseen?” ihmiselämän tärkeimpiä kysymyksiä. Tässä artikkelissa esittelemme katolisen kirkon ja Raamatun opetuksen pelastumisesta – uskosta ja teoista, laista ja armosta, ja kumoamme samalla yleisiä harhakäsityksiä.

    Yksin armosta, yksin uskosta?

    Yleinen väärinkäsitys katolisen kirkon pelastusopista on, ettei yksin Jumalan armo riittäisi pelastamaan ihmistä, vaan että katolilaisten tulisi yrittää teoillaan ansaita paikkansa taivaassa. Todellisuudessa katolinen kirkko opettaa juuri päinvastoin. Apostolien tavoin katolinen kirkko uskoo, että ”meidät pelastaa yksin Herran Jeesuksen armo” (Ap.t. 15:11). Jos siis pelastuminen ”perustuu armoon, se ei perustu ihmisen tekoihin – muutenhan armo ei olisi armo” (Room. 11:6).

    Jumalan edessä ”kaikki… ovat synnin vallassa… Ei ole yhtäkään vanhurskasta… kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta” (Room. 3:9–10,23), ja koska ”synnin palkka on kuolema” (Room. 6:23), ihmisellä ei olisi toivoa pelastuksesta ilman Jumalan armoa. Kristuksessa ja hänen synnit sovittaneessa ristinkuolemassaan ”Jumalan… hyvyys ja rakkaus ihmisiä kohtaan tuli näkyviin, hän pelasti meidät, ei meidän hurskaiden tekojemme tähden, vaan pelkästä armosta” (Tit. 3:5).

    Hyvä uutinen armoon perustuvasta pelastuksesta on kuitenkin johtanut useat protestantit siihen käsitykseen, että teoilla ei olisi kerta kaikkiaan mitään väliä ihmisen pelastuksen kannalta. Reformaation toinen tunnuslause ”yksin uskosta” heijastaa protestanttista ajatusta siitä, että ihminen saa osakseen Jumalan armon vain uskomalla Kristukseen. ”Yksin uskosta” on aiheuttanut kristikunnassa lukemattoman määrän eriäviä mielipiteitä pelastusopista, ei vähiten sen monitulkintaisuuden vuoksi (Mihin kaikkeen pitää uskoa? Mitä usko sisältää? Sulkeeko se pois kasteen tai katumuksen pelastukselle välttämättöminä asioina?).

    Yleisesti ottaen voidaan sanoa, ettei katolinen kirkko hyväksy oppia siitä, että ihminen pelastuisi yksin uskosta niin, ettei teoilla eikä sakramenteilla olisi pelastumisen kannalta mitään merkitystä. Lutherin johdolla protestantit ovat vuosisatojen ajan nähneet Paavalin kirjeissä roomalaisille ja galatalaisille opetuksen siitä, että ihminen julistetaan vanhurskaaksi yksin uskosta. Paavali kirjoitti roomalaisille, että ”ihminen tulee vanhurskaaksi, kun hän uskoo, ilman lain vaatimia tekoja” (Room. 3:28). Galatalaisille hän toisti, ettei ”ihminen tule vanhurskaaksi tekemällä lain vaatimia tekoja vaan uskomalla Jeesukseen Kristukseen” (Gal. 2:16). Siispä kun protestantilta kysyy, kuinka sitä pääsisi taivaaseen, vastaa hän ylpeästi samoin sanoin kuin itse Paavali muinoin vastasi eräälle vartijalle: ”Usko Herraan Jeesukseen, niin pelastut” (Ap.t. 16:31).

    Asia ei kuitenkaan ole aivan näin yksinkertainen. Vaikka Paavali opettikin, että ihminen pelastuu uskosta (mistä katolinen kirkko on samaa mieltä), ja vaikka hän käytti sanaa ”yksin” useammin kuin kukaan muu Uuden testamentin kirjoittajista, hän ei kertaakaan yhdistänyt näitä sanoja opettaakseen ihmisen pelastuvan yksin uskosta. Raamattu ei missään opeta kyseistä oppia. Sen sijaan Jaakob opetti Pyhän Hengen innoittamana, että ”ihminen tulee vanhurskaaksi teoista eikä yksin uskosta” (Jaak. 2:24).

    Jaakob kirjoitti laajasti tekojen tärkeydestä pelastuksen kannalta: ”Veljet, mitä hyötyä siitä on, jos joku sanoo uskovansa mutta häneltä puuttuvat teot? Ei kai usko silloin voi pelastaa häntä?” (Jaak. 2:14) ”Etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön?” (Jaak. 2:20) ”Niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin on uskokin kuollut ilman tekoja.” (Jaak. 2:26) Luther näki Paavalin ja Jaakobin kirjeiden opetusten välillä vakavan ristiriidan ja päätyi vähättelemään Jaakobin kirjettä ja painottamaan Paavalia. Nykyäänkin useat protestantit siteeraavat vain Paavalia puhuessaan pelastumisesta. Nurinkurisinta on se, että Jaakobin ohella sivuutetaan usein myös itse Jeesus.

    Jeesus teki useaan otteeseen selväksi, että Jumala tuomitsee ihmiset tekojen eikä pelkästään uskon perusteella. Kun nuorimies kysyi Jeesukselta, miten hän saisi ikuisen elämän, Jeesus vastasi: ”Jos haluat päästä sisälle elämään, noudata käskyjä.” (Matt. 19:17) Myöhemmin hän selvensi tarkoittavansa kymmentä käskyä ja vaati kaiken lisäksi vielä täyttä luopumista maallisista omaisuuksista (Matt. 19:18–21).

    Pelkkä Jeesuksen tunnustaminen Herraksi ei riitä, ellei sen rinnalla kulje Jumalan tahdon mukainen elämä: ”Ei jokainen, joka sanoo minulle: ‘Herra, Herra’, pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon.” (Matt. 7:21) Matteuksen evankeliumin lopussa Jeesus kuvailee viimeistä tuomiota ja ilmaisee selvin sanoin, että ihmisten hyvät teot ja laiminlyönnit ovat ratkaisevassa asemassa sielujen ikuisen kohtalon kannalta (Matt. 25:31–46).

    Näiden ”epäprotestanttisten” ajatusten sijasta reformaation perilliset siteeraavat mielellään Jeesuksen uskoon perustuvaa pelastusta käsitteleviä sanoja Johanneksen evankeliumista: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.” (Joh. 3:16) ”Totisesti, totisesti: se, joka kuulee minun sanani ja uskoo minun lähettäjääni, on saanut ikuisen elämän. Hän ei joudu tuomittavaksi, vaan hän on jo siirtynyt kuolemasta elämään.” (Joh. 5:24)

    Jeesus on toki sanoissaan oikeassa, uskomalla todellakin saa Jumalalta ikuisen elämän. On kuitenkin syytä jatkaa lukemista ja ymmärtää, ettei Jeesus tällä tee tyhjäksi tekojen asemaa pelastuksessa. Muutamaa jaetta myöhemmin Jeesus muistuttaa, että tuomiopäivänä ihmiset ”nousevat haudoistaan – hyvää tehneet elämän ylösnousemukseen, pahaa tehneet tuomion ylösnousemukseen.” (Joh. 5:29) Usko on siis pelastuksen alku.

    Mitä Paavali todella opetti ansiosta?

    Ymmärtääksemme Paavalin opetusta siitä, ettei ihminen tule vanhurskaaksi tekemällä lain vaatimia tekoja, on tiedettävä, että Paavalin käyttämä sana ”laki” merkitsee ennen kaikkea Tooraa eli Mooseksen lakia (kr. nomos oli Septuagintan käännös heprean sanasta Toora), joka on talletettu viiteen Mooseksen kirjaan. Paavalin sanat olivat lähinnä reaktio joidenkin alkuseurakunnassa esiintyneiden juutalaiskristittyjen opetusta vastaan. He ”vaativat ympärileikkausta” ja opettivat, ettei ilman sitä voi pelastua (Gal. 2:12, Ap.t. 15:1).

    Paavali kirjoitti: ”Vakuutan vielä kerran jokaiselle, joka antaa ympärileikata itsensä, että hän on velvollinen noudattamaan lain kaikkia määräyksiä. Te, jotka pyritte vanhurskauteen lakia noudattamalla, olette joutuneet eroon Kristuksesta, armon ulkopuolelle.” (Gal. 5:3-4) Paavali siis tuomitsi Mooseksen lain noudattamiseen perustuvan vanhurskauden tavoittelun. Hän muistutti, että vain Kristuksen armo vanhurskauttaa, ja että pääsemme osallisiksi tuosta armosta uskomalla häneen.

    Paavali ei kuitenkaan tarkoittanut erottaa uskoa rakkauden teoista eikä kristillisestä kuuliaisuudesta, vaan päinvastoin hän piti niitä pelastukselle tarpeellisina. Heti tuomittuaan lakiin perustuvan vanhurskauden Paavali tiivisti katolisen pelastuskäsityksen julistamalla, että ”ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko” (Gal. 5:6). Ei siis yksin usko, vaan rakkautena vaikuttava usko – kirjoittihan Paavali korinttilaisille: ”vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään” (1. Kor. 13:2).

    Paavali liitti uskon tiukasti myös kuuliaisuuteen (Room. 1:5, 16:26). Kristityt eivät ole ilman lakia – meillä on Kristuksen laki (1. Kor. 9:21), tai Jaakobin sanavalinnan mukaan ”vapauden laki” (Jaak. 2:12). Lain täyttymys on rakkaus (Room. 13:10), ja kristityillä on Jeesuksen käsky rakastaa sekä toisia kristittyjä että vihollisiakin (Joh. 13:34, Matt. 5:44). Kristittyjen on edelleen noudatettava kymmentä käskyä (Matt. 19:17), ei siksi, että ne kuuluvat Mooseksen lakiin, vaan siksi, että ne kuuluvat ikuiseen lakiin, joka puolestaan kuuluu Kristuksen lakiin yhdessä uuden liiton vaatimusten kuten kasteen ja eukaristian vastaanottamisen (Joh. 3:5, 6:53) sekä kirkon käskyjen (Matt. 18:17-18) noudattamisen kanssa. Kristityn käskyjen noudattaminen perustuu rakkauteen (Joh. 14:15) eikä siihen, että Jumala laillisesti velvoitettaisiin maksamaan ikuinen elämä palkaksi hyvistä teoista tai lakien tottelemisesta.

    Ratkaiseva ero ei-ansiollisten ja ansiollisten tekojen välillä on siinä, että Kristuksen (joka sanan varsinaisessa merkityksessä on ainoa, joka voi ansaita Jumalalta mitään) ansiosta Jumala katsoo uskoamme ja tekojamme armon eikä laillisen sopimuksen näkökulmasta. Juuri Kristuksen armo tekee mahdolliseksi sen, että tekomme voivat miellyttää Jumalaa ja saada palkkioksi ikuisen elämän.

    Protestanttinen kritiikki katolisen kirkon ansio-oppia kohtaan pohjautuu perustavanlaatuiseen väärinkäsitykseen siitä, mitä ansiolla tarkoitetaan. Sanan varsinaisessa merkityksessä ihminen ei voi ansaita Jumalalta mitään, koska ihminen ei voi tehdä Jumalasta velallista, sillä kaikki tulee Jumalalta. Koska ihminen on syntinen, hän on itse velassa, ja Jumala voi antaa velan anteeksi ja lahjoittaa ikuisen elämän pelkästä armeliaisuudestaan.

    Paavali selittää roomalaiskirjeessä: ”Työntekijälle maksettua palkkaa ei katsota armosta saaduksi vaan ansaituksi. Jos taas jollakulla ei ole ansioita mutta hän uskoo Jumalaan, joka tekee jumalattoman vanhurskaaksi, Jumala lukee hänen uskonsa vanhurskaudeksi.” (Room. 4:4-5)

    Ennen vanhurskauttamista ihmisellä ei ole mitään ansioita Jumalan edessä, mutta vanhurskaana Jumala antaa hänelle mahdollisuuden yhteistyöhön armon kanssa niin, että hän voi saavuttaa ikuisen elämän. Teoilla ei siis ansaita vanhurskauttamisen armoa, vaan vanhurskauttamisen ilmaisen armon vastaanottamisen jälkeen ihmisen teot voivat Jumalan armosta koitua ansioiksi.

    Paavali itse opetti ikuisen elämän “ansaitsemista” hyvillä teoilla sekä roomalaisille että galatalaisille: ”Jumala maksaa jokaiselle hänen tekojensa mukaan. Niille, jotka uupumatta hyvää tehden etsivät kirkkautta, kunniaa ja katoamattomuutta, hän antaa ikuisen elämän, mutta niitä, jotka ovat itsekkäitä ja tottelevat totuuden sijasta vääryyttä, kohtaa ankara viha. Tuska ja ahdistus tulee jokaisen osaksi, joka tekee pahaa, ensin juutalaisen, sitten myös kreikkalaisen. Kirkkaus, kunnia ja rauha taas tulee jokaisen osaksi, joka tekee hyvää, ensin juutalaisen, sitten myös kreikkalaisen, sillä Jumala ei tee eroa ihmisten välillä.” (Room. 2:6–11)

    ”Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää. Joka kylvää siemenen itsekkyyden peltoon, korjaa siitä satona tuhon, mutta se, joka kylvää Hengen peltoon, korjaa siitä satona ikuisen elämän. Meidän ei pidä väsyä tekemään hyvää, sillä jos emme hellitä, saamme aikanaan korjata sadon.” (Gal. 6:7–9) Se, että Jumala palkitsee hyvät tekomme ikuisella elämällä, ei armon näkökulmasta katsottuna perustu laillisesti velvoittavaan sopimukseen, vaan Jumalan omaan hyvyyteen ja uskollisuuteen.

    Työnantaja voi sopia työntekijän kanssa työsopimuksen ulkopuolisista töistä, ja silloin työnantaja ei maksa työntekijälle laillisen sopimuksen vaan oman rehellisyytensä velvoittamana. Jumalan suhde lapsiinsa on hyvin samanlainen. ”Eihän Jumala ole epäoikeudenmukainen, ei hän unohda teidän tekojanne eikä rakkauttanne, jota olette osoittaneet hänen nimeään kohtaan” (Hepr. 6:10).

    Me emme voi velvoittaa Jumalaa palkitsemaan tekojamme, mutta saamme omaksemme sen, mitä ”Jumala on luvannut” (Hepr. 6:12), eli ikuisen elämän, koska ”Jumala vannoi omaan nimeensä” (Hepr. 6:13). ”Siksi myös pyrimme noudattamaan hänen mieltään” (2. Kor. 5:9), sillä meidän ”kaikkien on tultava Kristuksen tuomioistuimen eteen, jotta kukin saisi sen mukaan, mitä ajallisessa elämässään on tehnyt, hyvää tai pahaa.” (2. Kor. 5:10)

    Armo ja teot eivät sulje toisiaan pois, vaan armon tilassa suoritetut hyvät teot koituvat ihmisen ansioksi vain Jumalan armosta. Paavali tiivisti kyseisen opin täydellisesti kirjoittaessaan filippiläisille: ”tehkää peläten ja vavisten työtä pelastuaksenne. Jumala saa teissä aikaan sen, että tahdotte tehdä ja myös teette niin kuin on hänen hyvä tarkoituksensa.” (Fil 2:12–13) Kristittyjen on siis työskenneltävä pelastuakseen, mutta työn vaikuttaa Jumalan armo.

    Pelastuksen aikamuodot ja pelastusvarmuus

    Suurin osa pelastukseen liittyvistä protestanttisista virheistä liittyy pelastuksen aikamuotojen sekoittamiseen. Erityisesti vapaiden suuntien protestantit pitävät vanhurskauttamista ja pelastumista yleensä yksittäisinä, kristitylle menneen ajan tapahtumina. Kun ihminen ”ottaa vastaan Jeesuksen Kristuksen henkilökohtaisena Herrana ja Vapahtajana”, hän on heidän mielestään pelastunut ja voi olla varma paikastaan taivaassa.

    Kaikkia Uuden testamentin viittauksia hyviin tekoihin pidetään usein osana pyhittymistä, jota puolestaan pidetään kristityn täydellistymisen prosessina, joka ei kuitenkaan varsinaisesti vaikuta mitenkään pelastumiseen. Mm. seuraavia jakeita siteerataan osoittamaan, että vanhurskauttaminen ja pelastuminen ovat jo tapahtuneet kristityn elämässä uskoontulon hetkellä sillä seurauksella, että kristitty voi olla varma pelastuksestaan: ”Kun nyt Jumala on tehnyt meidät, jotka uskomme, vanhurskaiksi, meillä on Herramme Jeesuksen Kristuksen ansiosta rauha Jumalan kanssa.” (Room. 5:1) ”Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon.” (Ef. 2:8)

    On totta, että pelastus ja vanhurskauttaminen ovat kristitylle menneitä tapahtumia, sillä kristityn pelastus ja vanhurskaus alkavat uskosta. Protestantit jättävät kuitenkin usein huomiotta sen, että Raamattu opettaa pelastuksen ja vanhurskauttamisen olevan myös jatkuvia ja tulevia tapahtumia (Fil. 2:12, Room. 13:11, Gal. 5:5, Room. 2:13). Tässä mielessä ihmisen pelastuminen ja vanhurskauttaminen eivät vielä ole lopullisia ennen kuoleman ja tuomion hetkeä.

    Protestantit ovat myös väärässä erottaessaan pyhittymisen vanhurskauttamisesta, kun todellisuudessa ne ovat samanaikaisia ja identtisiä tapahtumia. Paavalin sanavalinnat puhuvat tämän puolesta. Hän kohteli vanhurskauttamista ja pyhittymistä synonyymeinä, ja sanoi vanhurskauttamisen olevan Pyhän Hengen työtä: ”teidät on pesty puhtaiksi ja tehty pyhiksi ja vanhurskaiksi Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Jumalamme Hengen voimasta” (1. Kor. 6:11). Room. 6:7 sanoo: “Se, joka on kuollut, on näet päässyt vapaaksi synnin vallasta.” Laajempi asiayhteys on selvästi pyhittyminen (ks. Room. 6:6), mutta kreikankielinen alkuteksti sanookin tässä kirjaimellisesti: “Se, joka on kuollut, on vanhurskautettu synnistä.”

    Jumala tarjoaa siis pelastusta, vanhurskauttamista ja pyhitystä ihmisille ilmaiseksi puhtaasta armosta, eivätkä kenenkään teot voi ansaita tätä ensimmäistä Jumalalta tulevaa lahjaa. Alustavan vanhurskauttamisen, pelastumisen ja pyhittymisen jälkeen kristitty voi kuitenkin vapaalla tahdollaan vaikuttaa sielunsa kohtaloon hylkäämällä pelastuksen synneillään tai lisäämällä pyhyyttään hyvillä teoillaan. Lopullisen pelastuksen määrittää sielun tila kuoleman ja tuomion hetkellä: armon tilassa kuolevat saavat osakseen ikuisen elämän, synnin tilassa kuolevat joutuvat ikuiseen eroon Jumalasta.

    Tämän takia kristityllä ei voi olla lopullisesta pelastuksestaan täyttä varmuutta, hän ei näet voi tietää tulevaisuuden valinnoistaan. Paavalin kirje korinttilaisille heijastaa tätä ajattelua: ”ei minulla ole mitään tunnollani, mutta en minä silti ole vanhurskautettu, vaan minun tuomitsijani on Herra. Älkää siis tuomitko ennenaikaisesti, ennen kuin Herra tulee.” (1. Kor. 4:4-5) ”Kohdistan iskut omaan ruumiiseeni ja pakotan sen tottelemaan, jottei itseäni lopulta hylättäisi, minua, joka olen kutsunut muita kilpailuun.” (1. Kor. 9:27)

    Filippiläisille Paavali kirjoitti: “En tarkoita, että olisin jo saavuttanut päämääräni tai jo tullut täydelliseksi. Mutta pyrin kaikin voimin saavuttamaan sen, kun kerran Kristus Jeesus on ottanut minut omakseen. Veljet, en katso vielä päässeeni siihen asti. Vain tämän voin sanoa: jättäen mielestäni sen, mikä on takanapäin, ponnistelen sitä kohti, mikä on edessä. Juoksen kohti maalia saavuttaakseni voittajan palkinnon, pääsyn taivaaseen.” (Fil. 3:12-14)

    Jos siis edes Paavali ei voinut kerskailla pelastusvarmuudella, ei varmasti voi kukaan muukaan kristitty. Absoluuttisen varmuuden sijasta kristityllä on toivo pelastuksesta (Hepr. 6:18–19, Room. 8:24–25). Tämä toivo voi oikeutetusti johtaa hyvin vahvaan vakuuttuneisuuteen omasta pelastuksesta tapauksissa, joissa kristitty voi aiemman kokemuksen ja hengellisen elämänsä tarkkailun perusteella luottaa siihen, että hän pysyy rakkaudessa ja kestävyydessä loppuun asti.

    Täten Paavali saattoi kirjoittaa myöhemmin elämässään kuoleman lähestyessä: ”Olen kilpaillut hyvän kilpailun, olen juossut perille ja säilyttänyt uskoni. Minua odottaa nyt vanhurskauden seppele, jonka Herra, oikeudenmukainen tuomari, on antava minulle.” (2. Tim. 4:7–8)

    Pelastusta ei voi menettää?

    Reformaattori Jean Calvin teki yleiseksi ja suosituksi opin siitä, ettei kristitty voisi koskaan menettää pelastustaan. Calvinin mukaan todellinen kristitty ei tee vakavia syntejä (tai jos tekee, hän varmasti myös katuu), joten jos kristitty syyllistyy kuolemansyntiin eikä tee parannusta, se todistaa vain, ettei kyseinen henkilö koskaan ollut todellinen kristitty. Valitettavasti tämä oppi, jonka tarkoitus on vahvistaa ja rohkaista kristittyjä uskossaan ja pelastusvarmuudessaan, on monesti johtanut juuri päinvastaisiin tuloksiin.

    Kristitty, joka lankeaa tekemään vakavan synnin, joutuu päättelemään, ettei hän ollut alun perinkään kristitty, mikä taas langettaa epäilyksen verhon seuraavan katumuksen ja kääntymyksen aitouden ylle, mikä puolestaan johtaa pelastusepävarmuuteen eikä pelastusvarmuuteen. Sen lisäksi kyseinen oppi sulkee monien kristittyjen silmät omien syntiensä vakavuudelle ja antaa heille valheellisen turvallisuuden ja varmuuden tunteen pelastuksesta, vaikka tosiasiassa he saattavat olla kuolemansynnin tilassa.

    Joissain evankeliskristillisissä piireissä tämä ”kerran pelastettu, aina pelastettu” – oppi on tulkittu vielä radikaalimmin: vaikka kristitty tekisi mitä tahansa syntejä (siis vaikka hän luopuisi uskostaan ja kieltäisi Kristuksen), hänen pelastuksensa on taattu, jos hän on kerran uskonut Jeesukseen pelastajanaan ja antanut hänelle elämänsä. Sanomattakin on selvää, että tämä synnit salliva mentaliteetti on vielä edellistä tuhoisampi.

    Puolustaakseen ikuista pelastusvarmuutta kyseisen opin kannattajat siteeraavat seuraavanlaisia raamatunkohtia: ”sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois” (Joh. 6:37). ”Minun lampaani kuulevat minun ääneni ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. Minä annan heille ikuisen elämän. He eivät koskaan joudu hukkaan, eikä kukaan riistä heitä minulta.” (Joh. 10:27–28) ”Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.” (Room. 8:38–39)

    Mikään näistä raamatunkohdista ei kuitenkaan opeta, että kukaan yksittäinen kristitty voisi tietää varmasti olevansa ikuisesti pelastettu. Ensimmäinen sitaatti todistaa Jeesuksen uskollisuuden, mutta se jättää auki mahdollisuuden kristityn uskottomuudelle. Kristuksesta luopuva kristitty ajaa itsensä pois Kristuksen ja pelastuksen luota. Kristus vahvisti tämän sanoessaan: ”joka ihmisten edessä kieltää minut, sen minäkin kiellän Isäni edessä taivaissa” (Matt. 10:33). Paavali kirjoitti: “Jos kiellämme hänet, myös hän on kieltävä meidät.” (2. Tim. 2:12)

    Toinen siteerattu raamatunkohta (Joh. 10:27-28) puhuu lopullisesta valittujen joukosta, jonka Jumala on tuntenut ennen aikojen alkua, mutta se ei anna kenellekään yksittäiselle kristitylle lupaa uskoa varmasti kuuluvansa kyseiseen joukkoon. Jae koskee ulkoisia voimia ja jättää auki mahdollisuuden sille, että uskova itse luopuu Kristuksesta. Jeesus itse opetti selvästi, että ”monien rakkaus kylmenee” ja että se, ”joka kestää loppuun asti, pelastuu” (Matt. 24:12–13).

    Kolmas siteerattu raamatunkohta puhuu jälleen ulkoisista voimista, jotka eivät voi poistaa Jumalan rakkautta meitä kohtaan, mutta se ei sano mitään siitä, etteivätkö meidän omat syntimme voisi poistaa meidän omaa pelastustamme. Paavali ei sano, ettei aviorikos eikä murha voi erottaa meitä Kristuksesta.

    Raamattu opettaa, että jos ”teemme syntiä ehdoin tahdoin, senkin jälkeen, kun olemme oppineet tuntemaan totuuden, ei ole enää mitään uhria syntiemme sovitukseksi. Ei ole muuta kuin kauhea tuomion odotus ja ahnas tuli, joka nielee Jumalaa uhmaavat. Jos joku kieltää Mooseksen lain, hänet tuomitaan säälittä kuolemaan… Kuinka paljon ankaramman rangaistuksen ansaitseekaan…se, joka polkee jalkoihinsa Jumalan Pojan, pitää epäpyhänä liiton verta, jolla hänet itsensä on pyhitetty, ja häpäisee armon Henkeä!” (Hepr. 10:26–29)

    Kalvinistit saattavat yrittää selittää, että kuvattuun tilanteeseen potentiaalisesti joutuva henkilö ei koskaan olisi ollut todellinen kristitty, koska pelastukseen ei riitä, että ”olemme oppineet tuntemaan totuuden”. On kuitenkin täysin selvää, että Raamattu puhuu tässä todellisista kristityistä.

    Ensinnäkin kirjeen kristillinen kirjoittaja kirjoittaa asiasta kristityille monikon ensimmäisessä persoonassa osoittaen, että asia koskee kristittyjä. Toiseksi hän sanoo, ettei totuuden tunteville synnintekijöille ole “enää” mitään uhria syntien sovitukseksi, mikä osoittaa, että sovitus oli voimassa ennen syntiä. Kolmanneksi hän mainitsee, että liiton veri oli pyhittänyt kyseisen synnintekijän, mikä ei olisi ollut totta, jos kyse ei olisi ollut kristitystä.

    Tämä raamatunkohta kumoaa kalvinismin, sillä se puhuu pyhitetyn kristityn pelastuksen menettämisestä, ja kalvinismin mukaan pyhittyminen seuraa vanhurskauttamista, kun taas vanhurskauttamista ei voi menettää. Koska Heprealaiskirjeessä kuvattu henkilö on selvästi menettänyt pelastuksensa, ei hän kalvinismin mukaan koskaan voinut ollut vanhurskas, mutta koska hän Heprealaiskirjeen mukaan oli pyhitetty, on hänen kalvinismin mukaan pakko olla ollut vanhurskas. Kalvinismi kaatuu siis omaan ristiriitaisuuteensa.

    Myös Jeesuksen vertaus viinipuusta ja hedelmistä osoittaa vääräksi ”kerran pelastettu, aina pelastettu” -teologian. Jeesus sanoi olevansa viinipuu, josta Isä leikkaa pois ja heittää tuleen oksat, jotka eivät tuota hedelmää (Joh. 15:1–6). Hän ei sanonut, että oksat, jotka eivät tuota hedelmää, eivät koskaan olleet kiinni puussa tai että niitä ei koskaan heitetä pois.

    Viimeinen ja hyvin usein siteerattu raamatunkohta ikuisen pelastusvarmuuden puolustamiseksi tulee Johanneksen kirjeestä: ”Tämän kaiken olen kirjoittanut teille, Jumalan Poikaan uskoville, jotta tietäisitte, että teillä on iankaikkinen elämä.” (1. Joh. 5:13) Tämän väitetään tarkoittavan, että kristityt voivat tietää pääsevänsä taivaaseen. Johannes ei kuitenkaan sano mitään siitä, ettei iankaikkista elämää voisi tulevaisuudessa menettää kuolemansynnillä.

    Itse asiassa vain muutamaa jaetta myöhemmin Johannes puhuu juuri kuolemansynnistä: ”on myös syntiä, joka johtaa kuolemaan” (1. Joh. 5:16). Kuolemansynnillä eli rikkomalla tieten tahtoen vakavassa asiassa Jumalan lakia ihminen menettää pelastuksensa. Jumala on kuitenkin uskollinen ja vanhurskas ja antaa meille syntimme anteeksi ja palauttaa meille pelastuksen parannuksen sakramentin eli ripin välityksellä, jos kadumme syntejämme ja tunnustamme ne apostoleilta virkansa perineelle piispalle tai häntä avustavalle papille ja saamme häneltä synninpäästön (1. Joh. 1:9; Joh. 20:23).

    Viimeiset sanat annettakoon vielä Heprealaiskirjeelle, joka tiivistää asian ytimen mitä oivallisimmin: ”Kestävyys on teille tarpeen, jotta pystyisitte täyttämään Jumalan tahdon ja siten saisitte omaksenne sen, minkä hän on luvannut.” (Hepr. 10:36)

    Viimeiset asiat
    Kuolemanjälkeinen elämä kiinnostaa luonnollisesti kaikkia ihmisiä. Mikä meitä odottaa tuonpuoleisessa? Ateistit uskovat kaiken päättyvän kuolemaan, kun taas buddhalaiset ja hindut opettavat jälleensyntymistä. Useat pitävät taivasta (tai paratiisia) ja helvettiä ainoina vaihtoehtoina, jotkut väittävät kaikkien pääsevän taivaaseen, toiset puolestaan opettavat kolmea erilaista taivasta paratiisin ja henkivankilan jälkeen, toiset 144 000 ihmiselle varattua taivasta, maanpäällistä paratiisia ja täydellistä hävitystä.

    Ainoana kuolleista lopullisen voitokkaana nousseena ihmisenä Jeesus Kristus on ainoa, joka pystyy opettamaan ihmiskunnalle totuuden tuonpuoleisesta. Tässä artikkelissa tutustumme Kristuksen ja hänen opetuslastensa opetukseen viimeisistä asioista. Mihin perustuvat katoliset opit kuolemasta, tuomiosta, taivaasta, helvetistä ja kiirastulesta?

    Kuolema ja tuomio

    ”Synnin palkka on kuolema” (Room. 6:23). Raamattu puhuu kuolemasta kolmessa eri merkityksessä: 1) luonnollinen kuolema eli sielun ja ruumiin eroaminen (esim. Hepr. 9:27), 2) yliluonnollinen kuolema eli hengellisen elämän menettäminen tai puute (esim. Ef. 2:1) sekä 3) helvetti (esim. Ilm. 20:14). Kaiken kuoleman alkusyy on kuitenkin synti. Jumala sanoi Aadamille: ”Vain siitä puusta, joka antaa tiedon hyvästä ja pahasta, älä syö, sillä sinä päivänä, jona siitä syöt, olet kuoleman oma.” (1. Moos. 2:17) Jeesus varoitti kuulijoitaan: ”Ellette usko, että minä olen se joka olen, te kuolette synteihinne.” (Joh. 8:24)

    Kuolema ei siis ole itsessään hyvä osa Jumalan luomistyötä – Jumala ei halunnut eikä luonut kuolemaa, vaan se on seuraus siitä, että ihminen on synnillään katkaissut itsensä pois Elämästä eli Jumalan yhteydestä. Koska kuolema on paha asia ja koska Jumala rakkaudessaan haluaa hyvää ihmisille, hän tuli itse ihmiseksi voittaakseen kuoleman ylösnousemuksellaan. Kristus sanoi: “Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin [luonnollisen kuoleman], eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole [joudu helvettiin].” (Joh. 11:25–26)

    Jumalan ilmoitus kertoo, että kuoltuaan ihminen joutuu tuomiolle: ”Jokaisen ihmisen osana on kerran kuolla ja sitten joutua tuomiolle.” (Hepr. 9:27) Ihminen ei siis saa tilaisuutta muuttaa kohtaloaan kuoleman jälkeen eikä hän synny uuteen maanpäälliseen elämään, vaan kuolinhetken jälkeen seuraa Jumalan tuomio. Katolinen kirkko uskoo, että tämän henkilökohtaisen tuomion seurauksena ihminen siirtyy taivaaseen, kiirastuleen tai helvettiin (1. Kor. 3:13–17).

    Henkilökohtaisen tuomion lisäksi on myös yleinen tuomio maailman lopussa, kun Jeesus tulee takaisin tuomitsemaan elävät ja kuolleet. Tällöin kukaan ei enää mene kiirastuleen, vaan kaikkien lopullinen kohtalo tulee julki. “Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista… Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.” (Matt. 25:31–32,46)

    Taivas

    Millaista taivaassa oikein on? Paavalin mukaan kyseessä on jotain niin suurta, että ihminen ei voi sitä maanpäällisen elämänsä aikana käsittää: ”mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mitä ihminen ei ole voinut sydämessään aavistaa, minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat” (1. Kor. 2:9). Toisaalta heti perään Paavali kertoo Jumalan kuitenkin ilmoittaneen tämänkin salaisuuden ihmisille: ”Jumala on sen ilmoittanut Hengellään, sillä Henki tutkii kaiken, myös Jumalan syvimmät salaisuudet.” (1. Kor. 2:10)

    Mitä Jeesus sitten ilmoitti taivaasta? Herramme vertaa taivasta usein hääjuhlaan (Matt. 22:1, 25:10, Luuk. 14:15). Käyttämällä täten esimerkkinä ehkä suurimman inhimillisen ilon hetkeä – rakkauden juhlaa – Jumala haluaa kertoa taivaan olevan suuri ilon ja rakkauden juhla eikä suinkaan ikuinen tylsyys, jossa ei ole mitään tekemistä, kuten monet lapsellisesti ajattelevat. Taivaan hääjuhla on täynnä riemua: ”Iloitkaamme ja riemuitkaamme, antakaamme hänelle kunnia! Nyt on tullut Karitsan häiden aika. Hänen morsiamensa on valmiina… Autuaita ne, jotka on kutsuttu Karitsan hääaterialle.” (Ilm. 19:7–9)

    Raamattu kutsuu taivasta myös ikuiseksi (tai iankaikkiseksi) elämäksi ja painottaa näin sitä, että taivaan ilolla ei ole koskaan loppua. ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.” (Joh. 3:16) ”Niille, jotka uupumatta hyvää tehden etsivät kirkkautta, kunniaa ja katoamattomuutta, hän antaa ikuisen elämän…” (Room. 2:7)

    Taivaan ilo on pohjimmiltaan sitä, että saamme olla Kristuksen kanssa ja nähdä Jumalan kasvoista kasvoihin: ”Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen.” (Joh. 14:3) ”Rakkaat ystävät, jo nyt me olemme Jumalan lapsia, mutta vielä ei ole käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Sen me tiedämme, että kun se käy ilmi, meistä tulee hänen kaltaisiaan, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena kuin hän on.” (1. Joh. 3:2) ”Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin.” (1 Kor. 13:12)

    Täydellisen ilon lisäksi ymmärryksemme täydellistyy ja saamme vastaukset kaikkiin kysymyksiimme: ”teidän sydämenne täyttää ilo, jota ei kukaan voi teiltä riistää. Sinä päivänä te ette kysy minulta mitään. (Joh. 16:22–23) ”Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.” (1. Kor. 13:12) Apostolit puhuvat myös taivaan kirkkaudesta: ”Minä päättelen, etteivät nykyisen ajan kärsimykset ole mitään sen kirkkauden rinnalla, joka vielä on ilmestyvä ja tuleva osaksemme.” (Room. 8:18) ”Silloin te ylimmän paimenen ilmestyessä saatte kirkkauden seppeleen, joka ei kuihdu.” (1. Piet. 5:4)

    Lopullisen taivaaseen pääsemisen määrittelee ihmisen sielun tila kuoleman hetkellä. Tämä käy selvästi ilmi esimerkiksi Jeesuksen vertauksista Matteuksen evankeliumissa. Vaikka joku tuhlaisi koko elämänsä, mutta ottaisi kuitenkin Jeesuksen sanoman vastaan vasta elämänsä loppuhetkillä ja liittyisi kirkkoon, hän saa silti saman palkan (taivaan) kuin ne, jotka ovat olleet pyhiä koko elämänsä (Matt. 20). Ne, jotka ensin vaikuttavat Jumalalle uskollisilta, eivät pääse taivaaseen, jos he lopulta osoittautuvat uskottomiksi, kun taas ensin uskottomilta vaikuttaneet ja lopulta uskollisiksi osoittautuneet pääsevät (Matt. 21:28–31).

    Jeesus ja apostolit puhuvat taivaasta myös palkkiona hyvistä teoista (esim. Room. 2:7, Matt. 16:27, 2. Kor. 5:10). Tästä seuraa, että taivaassa on eritasoisia palkkioita – toiset saavat osakseen enemmän kirkkautta ja iloa kuin toiset, mutta kaikki ovat silti täydellisen onnellisia. On erikokoisia astioita, mutta kaikki astiat ovat ääriään myöten täynnä. Tästä on kyse katolisessa ansio-opissa. Raamattu antaa ymmärtää, että taivas ei ole kaikille samanlainen: ”Minun Isäni kodissa on monta huonetta – enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan.” (Joh. 14:2) ”Muistakaa tämä: joka niukasti kylvää, se niukasti niittää, ja joka runsaasti kylvää, se runsaasti niittää.” (2. Kor. 9:6, ks. Gal. 6:8-9)

    Kohdassa, jota mormonit käyttävät todistamaan oppinsa kolmesta taivaallisesta valtakunnasta, Paavali puhuu pikemminkin juuri eriasteisista taivaallisista kirkkauksista (kolmea valtakuntaa ei koskaan mainita): ”Auringolla on oma loistonsa, kuulla omansa ja tähdillä omansa, ja toinen tähti loistaa toista kirkkaammin. Samoin tapahtuu kuolleiden ylösnousemuksessa.” (1. Kor. 15:41–42)

    Jehovan todistajat painottavat opetuksessaan suuresti maanpäällistä paratiisia. He ovat väärässä erottaessaan tämän taivaasta, mutta heidän oppinsa voi auttaa meitä muistamaan sen hämmästyttävän katolisenkin kirkon opettaman totuuden, että nykyinen maailmankaikkeus uudistetaan aikojen lopussa (Katolisen kirkon katekismus 1042). Raamattu puhuu tästä vaikuttavalla tavalla Ilmestyskirjassa:

    ”Minä näin uuden taivaan ja uuden maan. Ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa olivat kadonneet, eikä merta ollut enää. Näin, kuinka pyhä kaupunki, uusi Jerusalem, laskeutui taivaasta Jumalan luota juhla-asuisena, niin kuin morsian, joka on kaunistettu sulhasta varten. Ja minä kuulin valtaistuimen luota voimakkaan äänen, joka sanoi: ’Katso, Jumalan asuinsija ihmisten keskellä! Hän asuu heidän luonaan, ja heistä tulee hänen kansansa. Jumala itse on heidän luonaan, ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut.

    ’Tule, minä näytän sinulle morsiamen, Karitsan vaimon.’ Henki valtasi minut, ja enkeli vei minut suurelle ja korkealle vuorelle ja näytti minulle pyhän kaupungin, Jerusalemin, joka laskeutui taivaasta, Jumalan luota. Se loisti Jumalan kirkkautta, se säihkyi kuin kallein jalokivi, kuin kristallinkirkas jaspis.

    Temppeliä en kaupungissa nähnyt, sillä sen temppelinä on Herra Jumala, Kaikkivaltias, hän ja Karitsa. Kaupunki ei myöskään tarvitse valokseen aurinkoa eikä kuuta, sillä Jumalan kirkkaus valaisee sen, ja sen lamppuna on Karitsa. Kansat kulkevat sen valossa, ja maailman kuninkaat tuovat sinne mahtinsa kaiken loiston. Sen portteja ei suljeta päiväsaikaan, ja yötä siellä ei olekaan. Kaikki kansojen kalleudet ja ihanuudet tuodaan sinne. Mitään epäpuhdasta ei sinne päästetä, ei ainoatakaan iljettävän valheen palvelijaa, vaan ainoastaan ne, joiden nimet on kirjoitettu Karitsan elämänkirjaan.” (Ilm. 21:1–5,9-11,22–27)

    Kiirastuli

    Edellä siteeratusta raamatunkohdasta saammekin aasinsillan kiirastuleen. ”Mitään epäpuhdasta ei sinne päästetä” (Ilm 21:27) on aiheemme kannalta erittäin tärkeä toteamus: yksikään kristitty ei pääse taivaaseen muuten kuin täysin pyhitettynä. Protestantit saattavat vastustaa, että kristityt ovat jo täysin pyhiä ja puhtaita Kristuksen tähden, mutta Raamattu kehottaa kristittyjä seuraavasti: ”pyrkikää pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa” (Hepr. 12:14).

    Tällaiset lauseet ovat ongelmallisia protestanteille, sillä ne viittaavat siihen, että kristittyjen on vielä uskoontulonsa jälkeenkin tehtävä jotain päästäkseen taivaaseen. Jos emme onnistu pyhittymään täysin tässä elämässä, minne menemme? Heprealaiskirjeen mukaan emme voi nähdä Herraa, mutta toisaalta emme mene helvettiinkään (ellemme menetä pelastustamme kuolemansynnillä: Hepr. 10:26–27), sillä ”emme ole niitä, jotka luopuvat ja joutuvat tuhoon, vaan niitä, jotka uskovat ja pelastavat sielunsa” (Hepr. 10:39). Ainoa jäljelle jäävä vaihtoehto on lopullinen pyhitys kiirastulessa.

    Kiirastuli ei ole kolmas ikuinen paikka taivaan ja helvetin rinnalla keskinkertaisille ihmisille, eikä se myöskään ole mikään väliaikainen helvetti, josta vähemmän pahat lopulta pääsisivät taivaaseen. Kiirastuli on kylläkin väliaikainen – viimeisen tuomion jälkeen sitä ei enää ole. Kiirastuli on lopullisen pyhittymisen tila, jonne menevät pelastuneet sielut, jotka eivät kuitenkaan kuolleet täysin puhtaina. Kiirastulessa maksetaan anteeksiannetuista synneistä jääneet ajalliset rangaistukset, ellei niitä ole maan päällä hyvitetty, sekä mahdolliset anteeksiantamattomat lievät synnit.

    Katolinen kirkko näkee Jeesuksen sanoissa ”hänelle ei anteeksi anneta, ei tässä eikä tulevassa maailmanajassa” (Matt. 12:32) viittauksen siihen, että myös tulevassa maailmanajassa on mahdollista saada joitain syntejä anteeksi. Jeesus opetti myös: “Tarjoa vastapuolellesi sovintoa jo silloin, kun vielä olet hänen kanssaan matkalla oikeuteen. Muuten hän saattaa luovuttaa sinut tuomarille ja tuomari vartijalle, ja niin sinut teljetään vankilaan. Usko minua: sieltä sinä et pääse, ennen kuin olet maksanut kaiken viimeistä kolikkoa myöten.” (Matt. 5:25–26) Vastapuoli on tässä ihmisen syyttävä omatunto, matka oikeuteen on maanpäällinen elämä ja tuomari on Jumala. Ellei ihminen hyvitä syntiensä ajallisia seurauksia maan päällä, teljetään hänet kiirastuleen kunnes hän on maksanut kaiken – ja silloin hän pääsee sieltä pois.

    Pyhittymisen tarve ja kärsimyksen liittyminen pyhittymiseen ovat näkyvästi läsnä Raamatun opetuksessa. ”Teidän kärsimyksenne on kasvatusta: Jumala kohtelee teitä omina poikinaan. Onko sellaista poikaa, jota isä ei kurittaisi? Isämme kurittivat meitä vain lyhyttä aikaa varten ja niin kuin heistä näytti hyvältä, mutta Jumalan kuritus koituu meidän todelliseksi parhaaksemme: me pääsemme osallisiksi hänen pyhyydestään. Vaikka kuritus ei sitä vastaan otettaessa koskaan tunnu iloiselta vaan ikävältä asialta, se lopulta antaa näin valmennetuille hedelmänsä: rauhan ja vanhurskauden.” (Hepr. 12:7,9–10)

    On siis selvää, että kärsimyksellä on osansa pelastumisessamme (tulihan koko maailman pelastus nimenomaan Kristuksen kärsimyksestä), muuten joutuisimme uskomaan Jumalan olevan sadisti, joka antaa meidän kärsiä, vaikka voisimme yhtä hyvin pelastua ilman kärsimystäkin. ”Mutta jos olemme lapsia, olemme myös perillisiä, Jumalan perillisiä yhdessä Kristuksen kanssa; jos kerran kärsimme yhdessä Kristuksen kanssa, pääsemme myös osallisiksi samasta kirkkaudesta kuin hän.” (Room. 8:17) Kysymys kuuluu vain, onko mahdotonta ajatella, että sama pätisi myös kuoleman jälkeen, ellemme onnistuneet maanpäällisessä elämässämme pyhittymään täydellisesti.

    Paavali kirjoitti: ”Perustus on jo laskettu, ja se on Jeesus Kristus. Muuta perustusta ei kukaan voi laskea. Rakennetaanpa tälle perustukselle kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista, aikanaan tulee ilmi, mitä kukin on saanut aikaan. Tuomiopäivä sen paljastaa: se päivä ilmestyy tulenliekeissä, ja tuli koettelee, millainen itse kunkin aikaansaannos on. Se, jonka rakennus kestää, saa palkan. Se taas, jonka rakennus palaa, kärsii vahingon. Itse hän tosin pelastuu, mutta kuin tulen läpi. Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä? Jos joku turmelee Jumalan temppelin, Jumala saattaa turmioon hänet.” (1. Kor. 3:13–17)

    Yleisin protestanttinen argumentti kiirastulta vastaan väittää kiirastulen tekevän Kristuksen ristinuhrin pelastustyön riittämättömäksi. Kristus ei kuitenkaan kärsinyt ristillä syntiemme laillista rangaistusta vaan voitti meille pelastuksen armon, jonka kanssa meidän on tehtävä yhteistyötä. Edellisessä Paavalin kirjeessä käytetty kieli on ongelmallinen protestanteille, sillä se osoittaa selvästi ihmisten aikaansaannosten vaikuttavan heidän kohtaloonsa.

    Perustus on kyllä laskettu, ja hän on Kristus, mutta jostain syystä Paavali ei katso ihmisten aikaansaannosten vähentävän perustuksen arvoa. Päinvastoin, jos ihminen on rakentanut tälle perustukselle kullasta, hopeasta tai jalokivistä (tehnyt ansiollisia hyviä töitä), hänen rakennuksensa kestää ja hän saa palkan. Jos kristityn teot ovat heikompia (puuta, heinää tai olkia), hän kärsii vahingon (tässä käytetty alkukielen vahinkoa tarkoittava sana voi myös merkitä rangaistusta), mutta pelastuu ”kuin tulen läpi” – kiirastulen kautta. Jos hän taas turmelee Jumalan temppelin, hän ei pelastu, vaan Jumala saattaa hänet turmioon.

    Helvetti

    Ihmisen vapaan tahdon järkyttävimpiä seurauksia on mahdollisuus joutua ikuiseen turmioon eli helvettiin. Jumalan rakkauteen vedoten monet ovat yrittäneet väittää, ettei Raamattu todella opeta helvetin olemassaoloa, mutta Jeesuksen ja apostolien sanat puhuvat puolestaan. Jumalan rakkaus on nimenomaan sitä, että hän on antanut Poikansa syntiuhriksi meidän puolestamme, jotta meidän ei tarvitse kärsiä syntiemme rangaistusta helvetissä. Jää silti meidän valittavaksemme, haluammeko tulla osallisiksi Kristuksen uhrista vai pysyä synnissä.

    Koska synti on ääretön rikos, on myös rangaistus synnistä loputon. Synti on loputtoman rangaistuksen ansaitseva rikos, sillä se kohdistuu Jumalaan, joka on äärettömän hyvä ja pyhä. Raamatun todistuksen ja kirkon jatkuvan opetuksen valossa kristityn on mahdotonta olla uskomatta helvetin olemassaoloon. Yhtä väärin olisi väittää, että helvetti on tyhjä, kuten jotkut ovat tehneet. Kun Raamattu puhuu helvetistä, asiayhteys mainitsee lähes aina myös ne, jotka sinne joutuvat.

    Matteuksen evankeliumissa on useita Jeesuksen lausumia varoituksia ikuisesta kadotuksesta. Kun valo ja ilo ovat taivaan ominaisuuksia, helvettiä luonnehtivat puolestaan pimeys ja suru: ”Mutta ne, joiden oli määrä periä valtakunta, heitetään ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita.” (Matt. 8:12) Pimeyden lisäksi helvettiä verrataan tuleen. Jeesus tarkensi, että tämä tuli on ikuinen eikä koskaan sammu: ”Onhan parempi, että käsipuolena tai jalkapuolena pääset sisälle elämään, kuin että sinut molemmat kädet ja jalat tallella heitetään ikuiseen tuleen… Onhan parempi, että silmäpuolena pääset sisälle elämään, kuin että sinut molemmat silmät tallella heitetään helvetin tuleen.” (Matt. 18:8–9) Vertaukset maailmanlopun yleisestä tuomiosta puhuvat myös helvetistä ja sen ikuisuudesta: ”Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen… ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.” (Matt. 25:41,46)

    Muutkin evankeliumit mainitsevat helvetin. Markuksen evankeliumissa muistutetaan jälleen kärsimysten ikuisuudesta: ”Onhan parempi, että käsipuolena pääset sisälle elämään, kuin että molemmat kädet tallella joudut helvettiin, sammumattomaan tuleen… Onhan parempi, että silmäpuolena pääset sisälle Jumalan valtakuntaan, kuin että sinut molemmat silmät tallella heitetään helvettiin, missä ‘mato ei kuole eikä tuli sammu’.” (Mark. 9:43,47–48) Johanneksen evankeliumissa Jeesus opettaa: ”He nousevat haudoistaan – hyvää tehneet elämän ylösnousemukseen, pahaa tehneet tuomion ylösnousemukseen.” (Joh. 5:29)

    Luukkaan evankeliumi varoittaa: ”te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny” (Lk 13:3) ja kertoo tarinan rikkaasta miehestä, joka joutui kuolemansa jälkeen kärsimään: ”Näissä liekeissä on kauhea olla.” (Luuk. 16:24) Tästä tarinasta opimme myös, että taivaan ja helvetin välillä on ”syvä, ylipääsemätön kuilu” (Luuk. 16:26). Helvetistä kukaan ei voi edes haluta siirtyä taivaaseen, sillä siellä vallitsevat katumattomuus, ylpeys, viha ja katkeruus Jumalaa kohtaan.

    Myös muut Uuden testamentin kirjoittajat puhuvat helvetistä. Paavali kirjoitti: ”Herra Jeesus väkevien enkeleittensä kanssa ilmestyy taivaasta tulenlieskojen keskellä ja rankaisee niitä, jotka eivät tunne Jumalaa eivätkä suostu olemaan kuuliaisia Herramme Jeesuksen evankeliumille. Heidän rangaistuksenaan on ikuinen kadotus, ero Herrasta ja hänen voimansa kirkkaudesta” (2. Tess. 1:7–9).

    Ilmestyskirja ei jätä sijaa epäilylle – helvetti on todellinen, se ei ole tyhjä, siellä kärsitään, ja kärsimys kestää ikuisesti: “Se, joka kumartaa petoa ja sen kuvaa ja ottaa otsaansa tai käteensä sen merkin, joutuu yhtä lailla juomaan Jumalan vihan viiniä, joka laimentamattomana on kaadettu Jumalan vihan maljaan. Häntä kidutetaan tulessa ja rikin katkussa pyhien enkelien ja Karitsan edessä. Tulesta, joka ihmisiä kiduttaa, nousee savu aina ja ikuisesti. Heillä ei ole päivän, ei yön lepoa – ei niillä, jotka kumartavat petoa ja sen kuvaa, eikä kenelläkään, joka ottaa pedon nimen merkikseen.” (Ilm. 14:9–11)

    ”Saatana, noiden kansojen eksyttäjä, heitetään samaan rikinkatkuiseen, tuliseen järveen kuin peto ja väärä profeetta, ja siellä niitä kidutetaan yötä päivää, aina ja ikuisesti.” (Ilm. 20:10) ”kaikki heidät tuomittiin tekojensa mukaan. Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema: tulinen järvi. Jokainen, jonka nimeä ei löytynyt elämän kirjasta, heitettiin tuohon tuliseen järveen.” (Ilm. 20:13–15)

    Helvetissäkin on kuitenkin eritasoisia rangaistuksia samoin kuin taivaassa on eritasoisia palkintoja: ”Minä sanon teille: Tyros ja Sidon pääsevät tuomiopäivänä vähemmällä kuin te.” (Matt. 11:22) ”Sitä ankarampi tulee olemaan heidän tuomionsa.” (Luuk. 22:47) Katolinen teologia erottelee perisynnistä aiheutuvan rangaistuksen (poena damni) ja henkilökohtaisista synneistä aiheutuvan rangaistuksen (poena sensus) välillä. Poena damni tarkoittaa, että ihminen ei pääse Jumalan valtakuntaan (Joh. 3:5, 1. Kor. 6:9), kun taas poena sensus sisältää kärsimyksen rangaistuksena tehdyistä synneistä (Hepr. 10:26–27, Ilm. 14:9–11).

    Kirkko ei ole määritellyt, onko helvetin tuli todellinen tuli (vaikkakin erilainen kuin maallinen tuli) vai onko tuli kenties vertauskuvallinen tapa ilmaista helvetin kurjuutta, mutta raamatullisen todistusaineiston vakuuttamana kirkko on varma siitä, että helvetti on todellinen, ja samoin on sinne joutumisen vaara.

    On kuitenkin hyvin selvää, että Jumala ”ei halua kenenkään tuhoutuvan” (2. Piet. 3:9) – hän ei ole kostonhimoinen vaan armelias ja ”tahtoo, että kaikki kääntyisivät” (2. Piet. 3:9). Kun Jeesukselta kysyttiin, pelastuvatko vain harvat, hän antoi epäsuorasti ymmärtää, ettei meidän tehtävämme ole miettiä, kuka ja kuinka moni joutuu helvettiin, vaan pitää itsemme Jumalan ystävinä, missä on jo riittävästi ajattelemista ja tekemistä: “Kilvoitelkaa päästäksenne sisään ahtaasta ovesta.” (Luuk. 13:24)

    Äänestä

  • Aloittaja

    Maitoa_Ennen_Lihaa kirjoitti:

    Pelastuminen ja siihen liittyvät useat kysymykset ovat viimeisen puolen vuosituhannen aikana olleet suurimpia sekaannuksen ja erimielisyyksien aiheita kristikunnassa. Vanhurskauttamisopilla ja pelastusvarmuudella oli ratkaiseva asema reformaatiossa, jonka tunnuslauseet ”yksin uskosta” ja ”yksin armosta” ovat yhä lukemattomien kristittyjen uskon kulmakiviä. Ei ihmekään, että keskustelu pelastumisesta käy yhä kuumana – lieneehän ”Miten pääsen taivaaseen?” ihmiselämän tärkeimpiä kysymyksiä. Tässä artikkelissa esittelemme katolisen kirkon ja Raamatun opetuksen pelastumisesta – uskosta ja teoista, laista ja armosta, ja kumoamme samalla yleisiä harhakäsityksiä.

    Niiden viesti on suunnattu protestanteille. MAP-kirkko ei ole protestanttinen eli se ei ole syntynyt protestiksi katolisen kirkon monia harhaoppeja vastaan. MAP-kirkko on palautettu Jeesuksen Kristuksen kirkko. Se ei ole eronnut mistään muusta kirkosta eikä ole siksi liioin lahko. Joseph Smith ei kuulunut mihinkään kirkkoon, mutta hän rukoili mihin hänen tulisi liittyä. Mikään silloisista kirkoista ei ollut oikea. Siksi Herra palautti kirkkonsa.

    Kirjasen "Katolisen valmiit vastaukset kaikkeen" Säästyy ajattelulta kun työntää sivullisen valmista tekstiä, tosin se ei tähän kuulunut mutta yhtä kaikki, aina on tilaisuus todistaa katolisten oikeudellisuutta, olipa asia mikä tahansa. :)

    Jos jaksaapi lukea - etenkin siellä ihan lopussa.

    Äänestä

  • löytänyt, kirjoitti:

    ...jukuripäitä! :-)

    Äänestä

  • Maitoa_Ennen_Lihaa kirjoitti:

    Jos jaksaapi lukea - etenkin siellä ihan lopussa.

    ihan oikein, kun oli Raamatusta. Se vain, että ymmärsitkö sen mitä se ihan oikeasti tarkoittaa. Meidänkin oppimme on, että Jumala rakastaa kaikkia ihmisiä ja haluaa heidän parastaan. Siksi onkin eri kirkkauden asteita, ettei joudu helvettiin. Vain hyvin harva sinne joutuu ja hekin selkeästi tekemällä valinnan paholaisen puolelle ja Jumalaa vastaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_6767016 kirjoitti:

Evankeliumin ensimmäiset periaatteet ovat:
Usko Isään Jumalaan ja Hänen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen ja Pyhään Henkeen.
Parannus eli synnin hylkääminen ja päätös elää käskyjen mukaan parhaan kykynsä mukaan.
Upotuskaste syntien anteeksi saamiseksi.
Kätten päällepano Pyhän Hengen vastaanottamiseksi. Sen yhteydessä konfirmoidaan Jeesuksen Kristuksen kirkon jäseneksi.
Kastetta tulee siis edeltää usko ja parannus. Usko on elävää, kun se johtaa toimintaan ja tuottaa hedelmää. Sen ensimmäinen hedelmä on parannus. Kaste on evankeliumin ensimmäinen toimitus. Tässä kohdassa on evankeliumi tiivistettynä siltä osin kuin se koskee ihmisen osuutta ja sellaisena kuin se on Raamatun 1938 käännöksessä. Pietari puhui Jerusalemiin helluntaina kokoontuneille juutalaisille. Pietarin puhe kosketti heitä:
Ap.t. 2
37 Kun he tämän kuulivat, saivat he piston sydämeensä ja sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: "Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?"
38 Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
Vuoden 1992 käännös:
37 Kuullessaan tämän kaikki tunsivat piston sydämessään, ja he sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: "Veljet, mitä meidän pitää tehdä?" [Hepr. 4:12]
38 Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen. [Matt. 3:11 ]
Uudemmassa käännöksessä on monissa kohdissa parannus -sana” korvattu kääntykää -sanalla. Teol. professori Miika Ruokasen mukaan tällä on haluttu välttää tekojen merkitystä ihmisen pelastamisessa. Kirkossamme opetetaan, että ihmisen tulee tehdä oma osansa. Vasta teot tekevät uskon eläväksi, sillä ilman niitä usko on kuollut kuten Jaak. 2 luvussa sanotaan:
16 ja joku teistä sanoo heille: "Menkää rauhassa, lämmitelkää ja ravitkaa itsenne", mutta ette anna heille ruumiin tarpeita, niin mitä hyötyä siitä on?
17 Samoin uskokin, jos sillä ei ole tekoja, on itsessään kuollut.
18 Joku ehkä sanoo: "Sinulla on usko, ja minulla on teot"; näytä sinä minulle uskosi ilman tekoja, niin minä teoistani näytän sinulle uskon.
19 Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein; riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat.
20 Mutta tahdotko tietää, sinä turha ihminen, että usko ilman tekoja on voimaton?

Kastepäätös ja kasteen vastaanottaminen on teko, joka seuraa uskoa ja parannusta. Usko on kyllä Jumalan lahja, mutta sen saamisen edellytyksenä on tekoja: tutkimista, rukoilemista, sydämen avaamista totuudelle eli totuuden rakkautta. Jumala ei anna lahjaa ellemme halua ottaa sitä vastaan.
Pietarin puheen jälkeen suinkaan kaikki sen kuulleet eivät noudattaneet sitä, mitä olisi ollut tehtävä, mutta toki moni, sillä Raamatussa mainitaan:
41 Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua.

Monet ovat ihmetelleet, miksi evankeliumiin kuuluu toimituksia. Uskonnolliset toimitukset ovat menoja ja seremonioita, joilla on hengellistä merkitystä. Mallisilla toimituksilla on usein laillista merkitystä. Henkilön allekirjoitus osoittaa suostumusta ja sopimuksen syntymistä. Siihen kuuluu monessa tapauksessa todistajien vahvistus. Kastekin on sopimus. Siinä syntyy liitto Jumalan ja ihmisen välillä. Ihminen lupaa elää parhaan kykynsä mukaan Jumalan käskyjen mukaan. Jumala lupaa syntien anteeksiannon ja pääsyn valtakuntaansa, kun ihminen pitää tuon liittonsa. Kasteessakin on kaksi todistajaa. Kastetoimitus merkitään Jumalan valtakunnassa pidettäviin asiakirjoihin maan päällä ja taivaassa. Se on tärkeä merkintä meistä pidettävässä elämän kirjassa.

Kun aikanani 49.5 vuotta sitten valmistauduin omaa kastettani varten, ajattelin, että kaste on kuin sopimuksen tekemiseen kuuluva allekirjoitus. Vertaaminen auttoi minua ymmärtämään kasteen merkitystä. Tietyt muodot ovat tarpeen myös siksi, että ihminen itse paremmin muistaa, mitä on luvannut tehdä.

Miksi juuri upotuskaste? - Room. 6:4 sanotaan:
4 Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.

Kastetta verrataan hautaamiseen ja uuteen elämään siirtymiseen. Vanha ihminen haudataan vertauskuvallisesti, kun ihminen upotetaan kokonaan veteen, ja kun hänet nostetaan ylös, se on vertauskuvallisesti uuteen elämään siirtymistä.
Mitkä ovat vaatimukset kasteelle pääsemiseen? Myöhempien aikojen pyhissä kirjoituksissa on ainakin nämä kaksi kohtaa:
Moosia 18
8 Ja tapahtui, että hän sanoi heille: Katso, tässä ovat Mormonin vedet (sillä siksi niitä kutsuttiin), ja nyt, koska te haluatte tulla Jumalan lammastarhaan ja tulla nimitetyiksi hänen kansakseen ja olette halukkaita kantamaan toistenne kuormia, jotta ne olisivat keveitä;
9 niin, ja olette halukkaita suremaan surevien kanssa, niin, ja lohduttamaan niitä, jotka ovat lohdutuksen tarpeessa, ja olemaan Jumalan todistajina kaikkina aikoina ja kaikessa ja kaikkialla, missä lienettekin, aina kuolemaan asti, jotta Jumala lunastaisi teidät ja teidät luettaisiin ensimmäiseen ylösnousemukseen kuuluvien joukkoon, jotta saisitte iankaikkisen elämän —
10 nyt minä sanon teille, että jos tämä on teidän sydämenne halu, mitä teillä on sitä vastaan, että teidät kastetaan Herran nimeen, todistukseksi hänen edessään, että te olette tehneet hänen kanssaan liiton, että palvelette häntä ja pidätte hänen käskynsä, jotta hän vuodattaisi Henkeään runsaammin teidän päällenne?
OL 20
37 Ja vielä, käskynä kirkolle kastamistavasta: Kaikki ne, jotka nöyrtyvät Jumalan edessä ja haluavat ottaa kasteen ja tulevat särkynein sydämin ja murtunein mielin ja todistavat seurakunnan edessä, että he ovat todella tehneet parannuksen kaikista synneistään ja tahtovat ottaa päällensä Jeesuksen Kristuksen nimen päätettyään lujasti palvella häntä loppuun asti ja todella osoittavat teoillaan, että he ovat saaneet Kristuksen Hengen syntiensä anteeksi saamiseksi, otettakoon kasteen kautta hänen kirkkoonsa.
Kirjaimellista todistamista seurakunnan edessä ei vaadita, mutta on niin, että ennen kastetta vielä varmistetaan kastepuhuttelussa, että henkilö on kelvollinen kasteelle. Kasteen vastaanottaminen ja siihen valmistautuminen merkitsee ainakin käännynnäiselle suurta muutosta elämässä.
Minun oli vaikea ajatella itseäni uskovaisena kasteen jälkeen. Uskovaisuuteen liittyi mielikuvia myös kielteisistä piirteitä. Ne olivat saaneet minut torjumaan uskovaiseksi tulon. Tutustuminen lähetyssaarnaajien avulla ja kirkossa käyminen, poisti ennakkoluulojani, koska tunsin, että nyt uskonnolliset asiat tulivat selvemmiksi. Olin ihmetellyt, miksi entinen kirkkoni muistutti niin vähän alkukirkkoa. MAP-kirkosta löysin riittävästi alkukirkkoa muistuttavia piirteitä, joten sain selkeyttä ja halun tulla sillä tavalla uskovaiseksi kuin sen opetukset edellyttävät.

Kaste on portti Jumalan valtakuntaan ja Kristuksen kirkkoon. Se on syntien anteeksi saamiseksi. 2. Nefi 31:
17 Tehkää sen vuoksi sitä, mitä olen sanonut teille nähneeni teidän Herranne ja Lunastajanne tekevän; sillä tästä syystä ne on minulle näytetty, jotta te tietäisitte sen portin, josta teidän tulee mennä sisälle. Sillä portti, josta teidän tulee mennä sisälle, on parannus ja vesikaste; ja silloin tulee teidän syntienne anteeksianto tulen ja Pyhän Hengen kautta.
Jeesukseen Kristukseen nimessä. Aamen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu