Jumalan sinetti

enkä ole pappi.

" Senjälkeen minä näin neljä enkeliä seisovan maan neljällä kulmalla ( pohjoinen, etelä , itä ja länsi)
ja pitävän kiinni maan neljää tuulta, ettei mikään tuuli pääsisi puhaltamaan maan päälle eikä meren päälle eikä yhteenkään puuhun"

" Ja minä näin erään MUUN enkelin kohoavan auringonnoususta, ja hänellä oli elämän JUMALAN SINETTI,
ja hän huusi suurella äänellä niille neljälle enkelille, joille oli annettu valta vahingoittaa maata ja merta"

" Ja sanoi: " Älkää vahingoittako maata älkääkämerta, älkää myöd puita, ennenkuin me olemme painaneet sinetin Jumalamme palvelijain otsaan" Ilm 7: 1-3

Sitten siirrymme Ilm. 14: 1 " Ja minä näin, ja katso, Karitsa seisoi Siionin vuorella, ja hänen kanssaan 144000, joiden otsaan oli kirjoitettu hänen nimensä ja hänen Isänsä nimi"

Siis molempien nimet, Isän ja Pojan Jesaja 9: 1-6 valoittaa sekä tulevaa rangaistusta, että Pojan nimeä.

" Hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhanruhtinas"

Tämä on se " lapsi on meille syntynyt"...ja hänen nimensä on siis " Väkevä Jumala!
Sinetti tai merkki on käytössä Raamatussa samoissa merkityksissä, kun lakeja ja virallisia dokumentteja
sidotaan ja asetetaan laiksi tms.

" Ja hän kirjoitti kirjeen Aahabin nimessä, sinetöi sen hänen sinetillään ja lähetti kirjeen vanhimmille ja ylimyksille, jotka olivat Naabotin kaupungissa ja asuivat siellä hänen kanssaan" 1 Kuning. 21:8

Ester 3:12 Niin kutsuttiin kuninkaan kirjurit....ja kirjoitettiin, aivan niinkuin HAAMAN käski
,...Kuningas Ahasveroksen nimissä se kirjoitettiin ja sinetöitiin kuninkaan sinettisormuksella"

" Nyt, Kuningas! Säädä kielto ja kirjoita kirjoitus, jota meedialaisten ja persialaisten peruuttamattoman lain mukaan ei voida muuttaa! Dan 6: 8

Tällaisen lain on Jumala kirjoittanut IV. käskyyn sapatista!
Samanlaisen peruuttamattoman lain on paavi kirjoittanut sunnuntaista,..ja luterilainen kirkkokin on säätänyt sunnuntailakeja!
Eikä kumpikaan valta ole niitä peruuttanut!

Virallisen sinetin antamiseen täytyy olla selkeät tunnusmerkit käytössä!

1) Lain antajan nimi, on ehdoton edellytys.
2) Hänen asemansa ja tittelinsä lain antamisen hetkellä
3) Hänen valtakuntansa, so. kuningaskunnan nimi tai territoria, jonka alueella
oikeus lain antamiseen on olemassa

esim näin: Persoonan nimi: Kaarle Kustaa
asema: Ruotsin kuningas
Oikeudellinen asema:

Jumalan merkin antajasta löytyvät kaikki nämä arvovallan tunnusmerkistö. Ne esiintyvät IV:ssä eli sapatti käskyssä!
Kun luet kaikki 10 käskyä, niin huomaat heti, että vain Neljännessä käskyssä löytyvät kaikki sinetin voimaan saattamiseen löytyvät tunnusmerkit!
1) Jumalan nimi " Herra sinun Jumalasi"
2) Hänen valta-asemansa " Luoja"
3) Alue missä hänellä on tuomiovalta ( Taivas-ja maa)

Lukekaa Hesekielin 20 lukua, siellä kerrotaan että sapatti on sinetti eli merkki! Hes. 20: 20 jne.

" Myöskin sapattini minä annoin heille olemaan merkkinä minun ja heidän välillään, että he tulisivat tietämään, että minä olen Herra, joka pyhitän teidät" Hes 20: 12

Kukaan ei voi itseään pyhittää, se on mahdotonta.. Herra on ainut joka voi meidät pyhittää, ja sapatti on tämän pyhityksen merkkinä...se on fakta Jumalan sana!

On totta että 2 Moos 31: 13, 17 ..." se on oleva ikuinen merkki minun ja israelilaisten välillä"

Kun israelin kansa hylkäsi Kuninkaaksi , Hän tuli meidän pakanain Kuninkaaksi, ..nyt me olemme hänen opetuslapsiaan, sillä onhan kirjoitettu: " Ei se ole juutalainen, joka lihallisesti on juutalainen (ympärileikkaus), vaan se on oikea juutalainen , joka on saanut sydämen ympärileikkauksen" Raamattu

Niinpä Jesaja kirjoittaakin: " Sido todistus talteen, lukitse laki sinetillä minun opetuslapsiini" Jes 8: 16

Laissa IV: ssä käskyssä, on sisällytetty sinetin antajan arvo, kunnia, ja valta-asema.ja alue jossa se on voimassa!
Taivaan-ja maan Herra, kattaa suomalaisetkin sabatin, sinetin omistajiksi, jos aikovat olla Jeesuksen opetuslapsia!

" Katso minä ja lapset, jotka Herra on minulle antanut, me olemme Herran Sebaotin merkkeinä ja ihmeinä (hengellisessä) israelissa....me, sapatin noudattajat olemme Herran Sebaotin merkkeinä , teidän pakanain keskuudessa,..me olemme ihmeinä...ja sitähän tekin ihmettelette!

" Pysykää laissa ja todistuksessa!" Elleivät he näin sano, ei heillä aamunkoittoa ole" Jes 8: 20

" Sillä kaikki kansojen jumalat ovat epäjumalia, mutta Herra on tehnyt taivaat" Ps 96: 5
" herra jumalka, paavi on epäjumala, hän, tuo sunnuntain asettaja, vatikaani nimisessä valtakunnassa!

Hän ei ole tehnyt taivaita,..mutta sunnuntain pyhäksi asettamisessa paaveilla on ollut merkittävä rooli!

" Jumala, joka on tehnyt maailman ja kaikki, mitä siinä on, hän, joka on Taivaan -ja maan Herra, ei asu käsillä tehdyissä temppeleissä" Apost 17: 24

Eikö Jeesus selvästi sanonut:? " Sillä, minusta Mooses on kirjoittanut"

Mitä? " Alussa Jumala loi taivaan-ja maan"...Niin tulivat valmiiksi taivas-ja maa kaikkine joukkoinensa.

" Ja Jumala päätti seitsemäntenä päivänä työnsä, jonka hän oli tehnyt, ja lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikesta työstänsä, jonka hän oli tehnyt" 1 Moos 2:2...tällaisia asioita Mooses kirjoitti Jeesuksesta,...ja paljon, paljon muuta!

" Jumala ei väsy, eikä näänny, ..mutta hänen leponaan on iankaikkinen ilo, ja rauha valmiiksi saatetusta työstään,..myös sinun ja minun kohdalla...anna siis sitoa laki sinetillä (eli sapatilla) itseesi että voisit olla Jeesuksen opetuslapsi, joka on Jumala!
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

"Älkääkä saattako murheelliseksi Jumalan Pyhää Henkeä, joka on teille annettu s i n e t i k s i lunastuksen päivään saakka".

Äänestä

Kommentoi aloitusta

benedi=siunattu kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu