Tänään noin klo 16-17 välillä oltiin kaupungilla liikkeellä, kun iso kuljetushelikopteri, ei mikään mediheli, pörräsi keskusta-aluetta ympäri ja pysähtyi moneksi minuutiksi yhden isomman kiinteistön yläpuolelle Parkin kentän lähistöllä. Kaikki jalankulkijat ja ulkona olleet ihmiset havahtui katselemaan mitäs nyt tapahtuu. Kopteri oli kauan ilmassa täysin liikkumatta, kunnes se lähti nopeasti sataman suuntaan.
Mielessä kävi juuri hiljattain uutisoitu Ruotsin raharyöstö jossa porukka hilattiin alas paikallaan pörräävästä kopterista. Mutta tästä ei laskettu eikä nostettu mitään, se ilmeisesti seurasi jotain. Noin 45 min myöhemmin sama kopteri ajoi kovaa vauhtia satamasta lentoasemalle.
Poliisiautoja tai muutakaan "ylimääräistä" kalustoa ei näkynyt missään. Mielenkiintoista mikä operaatio tämäkin taas oli, ehkä siitä joskus jälkeenpäin saadaan lehdestä lukea. Niinkuin kesän sieppaustapauksesta, jolloin kukaan ei tiennyt mm. miksi Turun ja Helsingin välinen ilmatila suljettiin. Näiden arvoituksellisten tapahtumien sijoittuminen Turun seudulle alkaa jo olla pikkuisen kiehtovaa.
Eihän täällä joka päivä isot kuljetus/puolustusvoimien helikopterit päivystä paikallaan jonkun tietyn rakennuksen yläpuolella... aivan varmasti jotain uutisoinnin arvoista ollut tekeillä.
Mielessä kävi juuri hiljattain uutisoitu Ruotsin raharyöstö jossa porukka hilattiin alas paikallaan pörräävästä kopterista. Mutta tästä ei laskettu eikä nostettu mitään, se ilmeisesti seurasi jotain. Noin 45 min myöhemmin sama kopteri ajoi kovaa vauhtia satamasta lentoasemalle.
Poliisiautoja tai muutakaan "ylimääräistä" kalustoa ei näkynyt missään. Mielenkiintoista mikä operaatio tämäkin taas oli, ehkä siitä joskus jälkeenpäin saadaan lehdestä lukea. Niinkuin kesän sieppaustapauksesta, jolloin kukaan ei tiennyt mm. miksi Turun ja Helsingin välinen ilmatila suljettiin. Näiden arvoituksellisten tapahtumien sijoittuminen Turun seudulle alkaa jo olla pikkuisen kiehtovaa.
Eihän täällä joka päivä isot kuljetus/puolustusvoimien helikopterit päivystä paikallaan jonkun tietyn rakennuksen yläpuolella... aivan varmasti jotain uutisoinnin arvoista ollut tekeillä.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Härveleitähän ne on vielä täällä syrjäisessä suomessa,mutta et usko miten isävainaakin oli ihmetellyt v-32 kun näkivät kylällä automobiilin.Se on nyt tuo sinunkin mielikuvitus valloillaan mutta maailma muuttuu Eskoseni.
Ajoitus ainakin osuisi aivan nappiin;
http://elisa.net/uutiset/ulkomaat/?id=46619295
Ehkäpä olivat Suomen puolella vastassa siltä varalta että ryöstäjät suuntaa tänne. Pidän tätä jopa todennäköisenä selityksenä.
Mitään tekemistä ruotsin rikosten kanssa.Turhaa spekulointia.
On tämä kanssa yksi venäjä kun keskellä kirkasta päivää suoritetuista operaatioista vaietaan viimeiseen asti.
Turkulaislla on vielä paljon ihmeteltävää asioista, joihin muualla on totuttu jo ajat sitten.
Helikopteri on vain eräs ihmeistä turkulaisille. Jos Iltalehden Turku-painoksessa ei ole ollut mitään
helikopteri-ihmeestä, niin mihinkään panikointiin ei ole pitkäaikaisempaa aihetta.
Eurocopter EC-135P-2
SE-HPU / POLIS 8-0944 Stockholm
http://cdn-www.airliners.net/aviation-photos/photos/3/5/9/1319953.jpg
Eurocopter EC-135P-2
SE-HPX / POLIS 8-0946 Stockholm
http://cdn-www.airliners.net/aviation-photos/photos/6/2/4/1150426.jpg
Näiden lisäksi on vielä
Eurocopter EC-135P-2
SE-HPV / POLIS 8-0945 Boden
http://cdn-www.airliners.net/aviation-photos/photos/6/7/5/1350576.jpg
Eurocopter EC-135P-2
SE-HPY / POLIS 8-0941 Östersund
http://cdn-www.airliners.net/aviation-photos/photos/3/1/3/1276313.jpg
Eurocopter EC-135P-2
SE-HPS / POLIS 8-0949 Göteborg
http://cdn-www.airliners.net/aviation-photos/photos/8/9/0/0979098.jpg
Eurocopter EC-135P-2
SE-HPZ / POLIS 8-0942 Göteborg
http://cdn-www.airliners.net/aviation-photos/photos/3/3/9/0705933.jpg
Bell 206B JetRanger II
SE-HPK / POLIS 8 0948 Göteborg
http://cdn-www.airliners.net/aviation-photos/photos/5/0/9/1230905.jpg
Eurocopter EC-135P-2
SE-HPT / POLIS 8-0947 Malmö
http://cdn-www.airliners.net/aviation-photos/photos/5/3/6/1383635.jpg
Kuin Medi-Helillä ja kolmella mullakin pelastuskopterilla. Vain yksi käyttää toista tyyppiä.
Lääkärihelikopteri Mediheli Eurocopter EC 135 P2
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/b/bd/Eurocopter_EC_135_mediheli.jpg
Lääkäri- ja pelastushelikopteri Ilmari Eurocopter EC 135 P2
http://www.ilmarihems.fi/showpage.php?id=8
Lääkäri- ja pelastushelikopteri Sepe Eurocopter EC 135 P2
http://www.sepe.fi/sivu/fi/aineistot/kalustoesittelyt/
Pelastushelikopteri PETE Eurocopter EC 135 P2
http://www.pelastushelikopteri-pete.fi/Default.aspx?id=489570
Pelastushelikopteri Aslak AS 365 N2 Dauphin
http://www.aslak.fi/toiminta.htm
Rånare sköt mot polishelikopter
Två gripna efter rånarjakt i Stockholms skärgård
Efter rånet mot Nordeakontoret på Lidingö flydde rånarna, först med bil, sedan med båt.
De upptäcktes i båten av en polishelikopter.
Då sköt de desperata rånarna mot helikoptern med automatvapen, men ingen skadades.
http://www.aftonbladet.se/nyheter/article368816.ab
En polishelikopter spanade över
ön ett par timmar innan han kom. Inga terrorister i sikte.
http://www.kalle.mbps.se/KUNGEN/Kungen 6.jpg
http://www.kalle.mbps.se/KUNGEN/Kungen.htm
http://maritiman.iweb.se/archive/bilder_sidor/polishelikopter.jpg
http://www.utsidan.se/cldocpart/11595.jpg
http://www.flickr.com/photos/henrik_larsson/456870297/sizes/l/
http://www.flickr.com/photos/henrik_larsson/456870339/sizes/l/in/photostream/
http://www.flickr.com/photos/henrik_larsson/456870203/sizes/l/in/photostream/
En dramatisk söndag …
http://anitalinder.wordpress.com/2009/09/13/en-dramatisk-sondag/
Polishelikopter blev utsatt för laserljus i Malmö
http://www.pppress.se/bilder/main.php?g2_itemId=254842
En polishelikopter sökte under dagen efter en försvunnen person
http://www.pppress.se/bilder/main.php?g2_itemId=178586
Att flyga polishelikopter
http://blogg.aftonbladet.se/16204/2009/07/att-flyga-polishelikopter
Helikoptersök. En polishelikopter deltog i rånarjakten kring gärdena och dungarna vid Säby i samband med rånet mot Hemköp.
http://ekuriren.se/nyheter/eskilstuna/1.437294
Växjö: Försvunnen man
Polishelikopter från Göteborg är med och söker efter mannen.
http://www.nyhetsbilden.org/hem/?p=922
Polisen fotar från helikopter i Umeå
http://www.vk.se/uploaded/image/2009/8/22/ScreenShot006_300.jpg
http://www.vk.se/Article.jsp?article=297761
http://www.lulespexet.com/blogg/?p=968
http://static.panoramio.com/photos/original/1442104.jpg
saa liittää venäjään tai ruotsiin
vastaavaan tilanteeseen kuin Ruotsissa. Sinko on kova sana....
Oli pimeää joulukuun alussa. Helikopterit pörräs alhaalla, valonheittimet kiersi.
Pelotti, kun ei tietänyt, mistä on kyse. Ei uskaltanut ulos lähteä, vaikka ois pitänyt. En tiennyt, että mikä murhaajajengi taikka vastaavaa siellä on hakusessa.
Tämä oli vaan nyt ihan päivällä ja totuttele siihen ajatukseen,että helikopteri on kulkuneuvo joka liikkuu ilmassa.Ei sen ihmeempää!
Asia ei minulle mitenkään kuulu mutta huomautanpa kuitenkin, että taajaman yllä pörrääminen ja nimenomaan pörrääminen helikopterilla pitäisi kieltää. Se on pahempaaa melusaasteta kuin mopopörräys. Vain asialliset yksiköt kuten Mediheli, puolustusvoimat ja poliisi olkoot oikeutettuja asutuskeskusten yllä pyörimiseen helikopterilla.
Helikopteri on vihon viimeinen metelilähde. Maaseudulla se saa kanat munimaan nahkamunia ja aiheuttaa lehmille ja lampaille keskenmenoja. Asia tuli selväksi aikoinaan Pohjois Irlannissa kun sotahelikopterit lensivät laidunten yli. Kuka sitä tarvitsee muut kuin viranomaiset, ei kukaan.
Yleensäkään asutuskeskusten yläpuolella ei ole suotavaa lennellä turhan päiten. Joku "roti" tähänkin maahan tarttis taas saada herroille ja varsinkin narreille.
"Vain asialliset yksiköt kuten Mediheli, puolustusvoimat ja poliisi olkoot oikeutettuja asutuskeskusten yllä pyörimiseen helikopterilla."
Suomen köyhällä poliisilla ei ole helikoptereita!
"Vain asialliset yksiköt kuten Mediheli, puolustusvoimat ja poliisi olkoot oikeutettuja asutuskeskusten yllä pyörimiseen helikopterilla."
ööö ... eipä ihan heti tulekkaan muita tahoja mieleen, jotka taajamassa pörräisi...
Länsikeskuksen yllä mutta matalalla ajele matkustajakone ja pimeänä ilman minkäänlaisia valoja vaikka muualla olikin kaikkialla valaistusta.Mikäs kummajaiskone sekin mahtoi olla ja kateltiin vaan et tossa sitä ajetaan ympyrää.Tää on just tasan tosi juttu.Joten jokin tarkoitushan niillä lennoilla on,mutta mikä.?????????????????????????????????????
Armeijan NH90 koulutuslento?