Mauno Koivisto, joka yleensä viisaaksi ja armeliaaksi tunnetaan, vihaa ateisteja, koska ateistit "haluavat itse tulla jumaliksi ja luulevat ymmärtävänsä asioita, joita kukaan ei ymmärrä". Koiviston armeliaisuuden todistaa mm. se, että juuri hän armahti neljä ihmistä vuonna 1969 murhanneen Tauno Pasasen JO VUONNA 1982. Ateisti ei olisi vastaavaa kristillisyyttä osoittanut, vaan olisi varmaan tehnyt niin kuin Pohjois-Koreassa murhaajille tapahtuu. Tässä siis kristitty oli moraaliltaan ylivertainen ateistiin verrattuna.
Mauno Koivisto
LasarusCelestius
4107
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
nyt perusteluja: "Ateisti ei olisi vastaavaa kristillisyyttä osoittanut, vaan olisi varmaan tehnyt niin kuin Pohjois-Koreassa murhaajille tapahtuu. Tässä siis kristitty oli moraaliltaan ylivertainen ateistiin verrattuna."
Mihin tutkimukseen tietosi ateistien moraalista perustuu? Missä yliopistossa tutkimus on tehty ja kuka sen on julkaissut?
Mauno Koivisto ei ole kristitty kuten yrität valheellisesti väittää.
Koivisto on sanonut islamia maailman rauhanomaisimmaksi uskonnoksi, eikä siitä ole montaa vuotta aikaa.
Se Pasanen sitten meni ja kiitti Koivistoa tappamalla vaimonsa.Sitä se armeliaisuus teettää...
anteeksipyyntöä hänen osallisuudestaan suomen talouskatastrofiin 90-luvun alussa.
Manu jää historiaan valtionpäämiehenä joka kykeni romahduttamaan maansa talouden ilman sotaa alemmas kuin moni muu on sodan avulla kyennyt.
Venttaan anteeksipyyntöä ennen Manun delppiä.