Voiko siis näin käydä käytännössä, että nainen ei saisikaan tehdä aborttia jostain syystä, vaikka itse näin haluaisi? Ja mitä näihin niin paljon puhuttuihin "sosiaalisiin syihin" kuuluu? Jos on esimerkiksi alle 20v opiskelija, niin voiko muka todella niin käydä, ettei tämä saisi aborttia jostain kumman syystä?
Kaikilla naisilla kuitenkin oikeus aborttiin?
adasf
59294
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 59
Vanhimmat
Kyllä jokainen aborttia haluava saa sen syyllä tai toisella. Ei ketään pakoteta synnyttämään lasta, jos ei sitä itse halua. Abortti tulee jo halvemmaksikin, kun ei-toivotun lapsen saamisesta aiheutuvat kulut, jos äiti ei ole motivoitunut äitiyteen.
Kunhan on ajoissa liikkeellä, eli ennen rv 12, käytännössä jokainen saa Suomessa abortin, jos sen itselleen oikeaksi ratkaisuksi kokee.
muttei likikään lain tarkoituksen mukaisesti :)
laillista aborttioikeuttaan haluaa käyttää ja laillisen lääkärin myöntämään abortin saa, on kuule ihan se ja sama, mitä omia mielipiteitään muutama abortinvastustaja haluaa aborttipalstalla lain tarkoituksesta jankuttaa. Ihan se ja sama.
En ole kiinnostunut jankuttamaan kanssasi siitä, mikä sinun mielestäsi on lain tarkoitus ollut joskus tai on nyt. Sillä ei ole mitään merkitystä. Ei etenkään vastauksena aloittajan kysymykseen.
ole 'merkitystä' vaikka aborttia olisi haettu ja se olisi saatu valheellisilla, tekaistuilla syillä.. kuinkas ollakaan :DD
että abortti suoritetaan turvallisesti.
parempi lapselle, ettei se synny, jos kerran sitä ei haluata.
kuolla väkivalloin myrkkyihin/silppuriin kuin jatkaa hyvää elämää kodissa jossa häntä on kauan odotettu??
Joten so what?
JA harvapa sitä hyvää hyvyyttään synnyttää lapsia toisille.
Ne jotka haluaa niin tehdä, niin tekee niin, mutta ne jotka eivät halua tehdä niin, eivät tee niin.
Joten jos ei halua/pysty antamaan lastaan adoptioon niin miksi synnyttää ja antaa lapsen kärsiä?
JA oma napa on aina paras napa, jos et ole vielä sellaista seikkaa ymmärtänyt...
saa tappaa ihan vapaasti kunhan uhri ei ehdi tuntee mitään.. niinpä niin taas.
"Joten jos ei halua/pysty antamaan lastaan adoptioon niin miksi synnyttää ja antaa lapsen kärsiä?
JA oma napa on aina paras napa, jos et ole vielä sellaista seikkaa ymmärtänyt... "
Hyvä että sentään myönnät tappavan itsekkyytesi.. useimmat ei sentään ole keltään henkeä riistämässä vaikka terveesti itsekkäitä olisivatkin. Ihan siitä omanavasta on kiinni antaako lapsen elää hyvää elämää jossain muualla vai kuolla/kärsiä.
Myös lisääntyä. Vai väitätkö että jatkat sukuasi muusta syystä kuin omasta itsekkyydestäsi?
itsekkyyttä. On elämän antaminen ja sen riisto. Raksuttaako?
Jos puhutaan ajasta ennen raskautta niin mikä ajaa sinut samaan omia lapsia?
Itsekkyys.
Miksi sinun pitäisi saada lisääntyä kun voisit yhtä hyvin adoptoida lapsen joka on vailla perhettä ja rakkautta?
Ehkä oma soveltumattomuutesi vanhemmaksi estää sen, joten sinun on pakko lisääntyä kun et voi adoptiolastakaan saada?
Niin tässä tapauksessa, miksi et voi olla lisääntymättä? koska olet itsekäs....
..naisella on lain mukaan oikeus aborttiin niillä hänellä olevilla syillään, kunhan vain kertoo ne syynsä lääkärille, kuten olet väittänyt, niin...
-> ..mikäköhän on AB 1 -lomakkeen mukainen tilanne, jossa lääkäri toteaa, että lainmukaiset edellytykset raskauden keskeyttämiseen eivät ole olemassa hakijan kertomilla perusteilla?!
-> ..mikäköhän on tilanne, jossa lainmukaisten edellytysten olemassaolo ei ole riittävän selvä ja haetaan elämänoloselvitystä (selvitetään tarkemmin naisen/hänen perheensä elämäntilanne)?!
-> ..mikäköhän on tilanne, jossa lääkäri toteaa, että lainmukaiset edellytykset raskauden keskeyttämiseen eivät ole olemassa _naisen kertomilla syillä_, eli antaa kielteisen päätöksen, ja jossa nainen on niin varma ei-haluamisestaan, että vaatii asiansa ohjaamista Valviraan?
Kaikki edellä kerrotut tilanteet ovat AB 1- ja AB 2-lomakkeiden mukaisia tilanteita!
Ja tässä huomioita aiempiin selitysyrityksiin (joihin ei enää kannata lähteä, koska ne on vääriksi todettu) liittyen:
Aikaisempi selityksenne siitä, että lääkäri perustaisi kielteisen päätöksen maailmankatsomukselleen, ei mene läpi, koska lääkärin on perusteltava päätöksensä naisen kertomilla/hänen tiedossaan muutoin olevilla naiseen liittyvillä asioilla!
Suosittelen, että ette lähtisi väittämään taas, että kyse on tilanteesta, jossa ilmenee, että naista on painostettu aborttiin, koska tuolloin ei todellakaan lähdetä vain selvittämään naisen/hänen perheensä elämäntilannetta tai anneta suoraan kielteistä päätöstä :D, vaan lähdetään selvittämään ensin, onko naisella lopulta omakin tahto siihen aborttiin, ja vasta vastauksen ollessa myönteinen (jos on) jatketaan lainmukaisten edellytysten olemassaolon selvittelyä -> edetään mahdollisesti siihen elämänoloselvitykseenkin!
Eräs selityshän oli se, että lääkäri on vain tulkinnut lakia väärin ja on siis antanut perusteettoman kielteisen päätöksen, jonka Valvira oikaisee, mutta tuo väitehän tarkoittaa käytännössä sitä, että Valvira määrää lääkärin selvittämään, _onko_ naisella lainmukaisia edellytyksiä raskauden keskeyttämiseen ja antamaan selvityksensä pohjalta _joko myönteisen tai kielteisen päätöksen_, vaikka naisella _on_ aina nuo lainmukaiset edellytykset, ja että Valvira antaa sitten 'itse' sen 'oikean' päätöksen, joka voi olla vain myönteinen.. :D :D
Vastaus aloittajan kysymykseen on kaikessa pätevyydessään näin annettu.
tutustua adoptiosääntöihin ja niiden tiukkuuteen. Läheskään kaikilla ei ole siihen edes mahdollisuuksia, rahallisesti tai muiden maakohtaisten vaatimusten takia, olematta sen kelvottomampia vanhempia kuin kriteerit täyttävätkään. Esim. yksinäisten hakemuksia ei ole vastaanotettu aikoihin. Tekeekö siis yksinhuoltajuus huonomman vanhemman? Lapsia ei ole enää adoptioon yhtä paljoa kun heidät pyritään adoptoimaan omaan maahansa. Ja lapsettomat menee aina muiden edelle. Niinhän sen tietysti pitääkin olla.
Mutta etkö siis tosiaan kykene näkemään eroa elämän ja kuoleman itsekkyyksissä? Lopputulokset on kuitenkin totaalisen erilaiset..
Miksi sotket muut maat tähän. Jos et saa Suomesta lasta, syy on joku muu kuin raha. Ne jotka ovat sopimattomia äideiksi, joutuvat synnytämään lapsensa itse, siksi et siis ottanut jonkun hylkäämää lasta itsellesi tarhaan vietäväksi, jotta voit roikkua koko päivän ja yön aborttilinjalla.
miksei suomalaisia lapsia juurikaan ole adoptoitavaksi; heidät surmataan jo kohtuihin 10 tuhannen vuosivauhtia!!
Kas kun ei niiltä "sopimattomilta" (jotka ei olisi etuisijalla adoptiojonossa) oteta huostaan synnytettyjä lapsia? ;D
Aiemmin vedottiin lasten pelastamiseen kurjista oloista. Onko siis Suomessa joillain niin kurjat olot, viranomaisten siunauksella?
Ei naisella ole oikeutta päättää lapsensa surmauttamisesta abortissa. Se on laissa määrätty tarkasti viranomaisten päätettäväksi asiaksi. Lapsensa kuolemaan kitaan aikova esittää anomuksen viranomaisille, jotka päättävät asiasta harkintansa mukaan. Laki on rakennettu suojaamaan myös surmautuksen uhkaamaa lasta.
Viranhaltijoiden tulisi tutustua tarkemmin lakiin ja vaatia aborttia anovalta selkeät perustelut ja lisäksi tutkituttaa esitetyt syyt sosiaaliviranomaisilla.
Mitähän tuo syiden tivaaminen tai "sosiaaliviranomasilla" tutkituttaminen nyt sitten auttaa yhtään ketään kyseessä olevaa? En voi ymmärtää.
Se voi auttaa kyseessä olevaa lasta. Lääkärin tulee lain vastaisissa tapauksissa evätä abortti anovalta mahdollisuus lapsensa surmauttamiseen. Näin on lainsäätäjä tarkoittanut.
..ja tuota abortin eväämistä, mikäli lainmukaisia edellytyksiä ei ole olemassa, tarkoittavat myöskin nykyisissä lomakkeissa/ohjeistuksissa olevat tilanteet, joissa lääkärin päätös on kielteinen -> naisella ei ole oikeutta aborttiin juuri niillä hänellä olevilla syillään, kunhan vain kertoo ne syynsä lääkärille/pelkän ei-haluamisensa perusteella, kuten eräät ovat väittäneet:
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8503129/40183097
Jos tuo olisi lain ydin, niin miksi ihmeessä apteekista saa jälkiehkäisykeinoja, joilla alkion voi surmauttaa ihan itse? Tai miksi kuparikierukka on sallittu, kun silläkin lapsia tapetaan ihan kerran kuussa?
koska en ole juridiikan asiantuntija, mutta luulen, että koska asiaa hoidellaan hallinnollisesti, lupamenettelyssä tulee aina olla myös tuollainen kielteinen päätösmahdollisuus. Se, että käytät sitä nyt todisteena, ei sis oikeasti todista mitään. Se todistaa vain sen, että kyseessä on hallintomenettely.
Perustuslakihan menee hallintolain yli eli ehkä tästä syystä tai jostain tämänkaltaisesta juridisesta syystä johtuen naisia ei voi pakottaa synnyttämään vastoin heidän omaa tahtoaan.
Se onkin sitten toinen asia, miksi abortin saaminen on laitettu hallintolain alaisuuteen, niin että siitä voidaan yksinkertaistaa analogia: "no kun muutkin haluu toimeentulotukee, eikä vaan saa sitä haluamisistaan huolimatta!"
Aborttilaki pitäisi muuttaa suoraan itsemääräämisoikeutta käsittelevän oikeudenalan alaisuuteen. Suomeen vapaa abortti ensimmäiselle raskauskolmannekselle!!! :)
siellä ei tarvii selittää mitään mistään haluamisista, sen kun vaan haluaa, ei oo yhdenvertasta tää käytäntö ei.
tuo epämääräinen 'hallintomenettely' -selityksesi kuulostaa niin ontuvalta :D empä ole koskaan törmännyt virallisiin kaavakkeisiin jossa jokin kohta olisi turha, eli miten ei missään tapauksessa voisi olla.. että sitä säilytellään siinä vaan jonkun ihmeen hallintomenettelytn takia :DD
Lainsäädäntöhän polkee härskisti nyt eräiden perusoikeuksien yli.. Nainen voidaan lain mukaan pakottaa synnyttämään, jollei elämänoloissa/muissa olosuhteissa ilmene mitään huomattavaa rasitusta aiheuttavia tekijöitä.
Laista pitäisi ensitöiksi poistaa nykypäivänä pelkkänä verukkeena käytetty sosiaaliset syyt, samantien loputkin turhat mukavuussyyt kuten ikä, lapsiluku ym. Joko siihen ON selkeästi todettavat, painavat terveydelliset syyt tai sitten on turha lähteä hinkumaan :)
että niillä on joku tapettu (heitteillejätetty)?
alkio ei kuole, kun sen kiinnittyminen kohdun limakalvolle estetään?
Hehehehhhahahaahhaa ...
Ai niin, unohdinkin, että oli olemassa niitä ihmisyksilöalkioita ja sitten pelkkiä alkioita vaan. Pelkät alkiot on kyseessä mm. hedelmöityshoidoissa ja ihmisyksilöt silloin, kun nainen haluaa abortin. :D
alkioita jää kiinnittymättä muistakin syistä kuin je-pillereistä ja kierukoista.. :D ja todisteitahan on ettei ne aina sitä elämänjatkumista pysty estämäänkään.. toisin kuin abortti.
..mutta todellisuudessa mitään kielteisen päätöksen mahdollisuutta ja niihin liittyviä muutoksenhakupykäliä ei ole, mikäli joku on oikeutettua kaikillla syillä/perusteluilla! Ja myös Valvira antaa (tosin hyvin harvoin nämä ennen rv 12 pyydetyt etenevät valehtelukäytännöstä johtuen sinne saakka) niitä kielteisiä päätöksiä, kuten entinen lääkintöhallituskin!
Jälleen yksi selitys todetaan virheelliseksi..! :D
"Jälleen yksi selitys todetaan virheelliseksi..! :D "
Ei noin hääppösellä selityksellä. Ota selvää hallintolaista ym.
on totta :D On olemassa alkioita ja ihmisyksilöalkioita. Lahjakasta porukkaa täällä...
Olen kysymyksen esittänyt, mutten ole kunnolla tajunnut tämän sanasodan keskeltä sitä mitä KÄYTÄNNÖSSÄ tapahtuu. Eli jos haluan abortin, niin luultavastikin saan siihen "oikeuden" jo sillä syyllä, että olen nuori (juuri ja juuri täysi-ikäinen) ja koska elämäntilanne ei todella sopisi lapselle tällä hetkellä, eikö? Vai pitääkö muka alkaa valehtelemaan jotain syitä, että saisin "oikeuden" aborttiin? En ymmärrä..
Haluan tietää miten tämä laki toimii siis käytännössä. Periaate saa olla mikä tahansa, mutta haluan vain ymmärtää, että mitä tulee tapahtumaan kun menen lääkärin vastaanotolle jne. Se mitä lakipykälä sanoo tietysti kertoo miten toimitaan, mutta se miten lakia ollaan nyt toteutettu, kiinnostaa minua enemmän.
Elämän olot sun muut pitää olla todellisia, eikä keksittyjä.
Niiden ei kuitenkaan tarvitse olla juuri se syy miksi aborttia halutaan, vaan niiden on oltava olemassa koska pelkästään oma halu ei riitä syyksi.
Aborttia hakiessa sosiaalisin syin täytyy kuitenkin olla syynä se ettei tahdo jatkaa raskautta sillä nuo elämän olot sun muut eivät paljoa painaisi jos lapsen tahtoisi ja silloinhan ei aborttilupaa edes haettaisi.
Mistä kohtaa tästä toteamuksesta löydät jonkun erottelun 'alkioihin ja ihmisyksilöalkioihin'? :D
"alkioita jää kiinnittymättä muistakin syistä kuin je-pillereistä ja kierukoista.. :D ja todisteitahan on ettei ne aina sitä elämänjatkumista pysty estämäänkään.. toisin kuin abortti."
Lain mukaan:
Laki raskauden keskeyttämisestä 24.3.1970/239
Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
1 §
Raskaus voidaan tämän lain säännöksiä noudattaen naisen pyynnöstä keskeyttää:
1) kun raskauden jatkuminen tai lapsen synnyttäminen hänen sairautensa, ruumiinvikansa tai heikkoutensa vuoksi vaarantaisi hänen henkensä tai terveytensä;
2) kun hänen tai hänen perheensä elämänolot ja muut olosuhteet huomioon ottaen lapsen synnyttäminen ja hoito olisi hänelle huomattava rasitus;
3) kun hänet on saatettu raskaaksi olosuhteissa, joita tarkoitetaan rikoslain 17 luvun 22 §:ssä taikka 20 luvun 1–3 tai 5 §:ssä, 6 §:n 3 momentissa tai 7 §:ssä; (24.7.1998/572)
4) kun hän raskaaksi saatettaessa ei ollut täyttänyt seitsemäätoista vuotta tai oli täyttänyt neljäkymmentä vuotta taikka kun hän on jo synnyttänyt neljä lasta;
5) kun on syytä otaksua, että lapsi olisi vajaamielinen tai että lapsella olisi tai lapselle kehittyisi vaikea sairaus tai ruumiinvika; tai
6) kun jommankumman tai kummankin vanhemman sairaus, häiriytynyt sieluntoiminta tai muu niihin verrattava syy vakavasti rajoittaa heidän kykyään hoitaa lasta.
-------------------------
Tuota kohtaa 2) nimitetään ns. sosiaalisilla perusteilla myönnetyksi abortiksi. Suurin osa Suomessa tehdyistä aborteista tehdään tällä edellytyksellä.
2) kun hänen tai hänen perheensä elämänolot ja muut olosuhteet huomioon ottaen lapsen synnyttäminen ja hoito olisi hänelle huomattava rasitus;
Niin kuin näet siinä ei lue mitään oikeista sosiaalisista syistä, vaan tuo tulkinta on abortinvastustajien propagandaa. Abortin saa, kun lapsen synnyttäminen ja hoito olisi naiselle huomattava rasitus. Kukaan ei voi tulla sanomaan sinun puolestasi koetko sinä omassa elämässäsi synnytyksen tai lapsen pitämisen rasituksena kuin sinä itse. Kun haetaan aborttia, hakija joutuu perustelemaan miksi hakee aborttia eli miksi ei halua lasta eli miksi kokee lapsen saamisen niin huomattavana rasituksena, että haluaa abortin. Tämä on se ydinkohta.
Valehdella ei tarvitse. Jos saat kielteisen päätöksen lääkäriltä, voit hakea oikaisua Valviralta. Käytännössä kaikki saavat Suomessa abortin, kunhan ollaan tarpeeksi ajoissa liikkeellä. Siksi ei kannata hidastella, mutta toisaalta ei myöskään kiirehtiä, jos on epävarma päätöksestään. Suomessa ketään ei voida pakottaa vastoin tahtoaan synnyttämään, kun ollaan alkuraskauden puolella. Loppuraskaus on täysin eri asia. Nuo viikot saat itse selville googlettamalla esim. käypä hoito-suosituksesta.
aloitus ja kerro mitä halut tietää tai sitten hae arkistosta vanhoja keskusteluja. Täältä lopusta ei kukaan enää uutta kysymystä löydä kuin sattumalta.
niiden sosiaalisten syiden täyttymiseen tarvitaan edelleen ne elämänoloissa/muissa olosuhteissa olevat huomattavat rasitukset, eikä ne naisen pään sisäiset kokemukset, haluamiset ym. ajatukset riitä :)
Huomattava rasitus liityy siihen, että lapsen pitäminen olisi huomattava rasitus naiselle. Ne syyt siihen, miksi se sitä on, liittyvät naiseen itseensä, hänen perheeseensä ja elämäntilanteeseensa. Kuten laista näkyy.
kun ne elämänolot/muut olosuhteet huomioidaan :) siis ei naisen ajatukset, haluamiset jne.
Et vain voi sille mitään ettei se pään sisältö lain mukaan RIITÄ sosiaaliseksi syyksi.
Ne naisen haluamiset ja ajatukset liittyvät juuri siihen antamaasi kohtaan. Eli muodostavat sosiaalisen perusteen.
Ahdistus raskaudesta riittää ihan hyvin abortin syyksi. Ja sosiaalisiin menee että heilahtaa.
Liittyminen ei vaan tarkota että ne _riittäis_ muodostaan sosiaaliset syyt, tai että ajatukset ois yhtä kun olosuhde! :DD koitahan selitellä nyt vaan miksei hakutilanteessa ja tälle laille kelpaa että siellä hakemuksessa lukee vaan että 'nainen HALUAA abortin/nainen EI HALUA lasta'!?? :D
jollei sitten ole aiempia mentaalipuolen hoitojaksoja takana.. tuskin sillonkaan aivan riittää (ilman mitään tarinaa olosuhteista ja muusta elämäntilanteesta).
Sosiaalisilla syillä saa abortin. Naisen haluaminen osana perustelua on sosiaalinen peruste.
ei onneksi jaella sinun epäilyjesi perusteella.
mikä siinä on niin vaikee myöntää ettei ne pelkät haluamiset riitä sosiaaliseksi syyksi eikä niillä näin ollen saa aborttia??
vedellyt mutu-tarinat riitä täällä todisteeksi.
saa, kun ne ovat osa perustelua eli sosiaalisia syitä. :D
oikeassa. Joten lopeta mutuilu.
saa ja siitä on tällä palstalla ihan esimerkkejäkin :D
Koitappa selitellä nyt vaan miksei haluaminen riitä vaan pitää kertoa niistä elämänoloista/olosuhteistakin??
Et siis pysynyt myöntämään:
"mikä siinä on niin vaikee myöntää ettei ne pelkät haluamiset riitä sosiaaliseksi syyksi eikä niillä näin ollen saa aborttia??" ! ..mikä ei ollu jostain syystä ollenkaan vaikee arvata :DD
mitään tarvinnukaan mutuilla :D
ihan itse todistella, että olet oikeassa ja minä väärässä.
muuta teekään kuin mutuilet. Ajatteles että kukaan ei usko sinua tällä palstalla. Siksi joudut jatkuvasti jankkaamaan ja mutuilemaan yhä uudelleen ja uudelleen.
..siitä, että niitä kielteisiä päätöksiä on oikeastikin annettu, jolloin selityksesi vesittyy täysin! :D
mitä laki sanoo ja syiden kaivelulla :)
on tosiaan aina jonkun oltava täällä oikomassa.