Katsoin juuri illalla tv:stä israelin meinikiä
tiesuluilla.Voi helvetti mitä sakkia,ei tarvii ihmetellä miksi siellä pommit räjähtelee.Aivan
natsi touhua.
tiesuluilla.Voi helvetti mitä sakkia,ei tarvii ihmetellä miksi siellä pommit räjähtelee.Aivan
natsi touhua.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Sehän kävi aivan selvästi ilmi kyseisestä dokumentista, että Betlehemin rajapoliisit ovat kaikista parhaita, ja muillakin tarkastuspisteillä valloittajat kohtelivat palestiinalaisia tosi humaanilla tavalla, mitä nyt viiden tai kymmenen tunnin odotteleminen merkitsee olioille, jotka valloittajien mukaan ovat pelkkiä apinoita, gorilloita ja muita vielä alempia eläimiä. Oppisivat edes käyttäytymään hiukan pitkämielisemmin nuo typerät palestiinalaisapinat. Sitä paitsi noita tarkastuspisteitä on tuskin paljoakaan yli kahtasataa asemaa miehitetyillä alueilla, joten on täysin epäasiallista tehdä siitä mitään numeroa.
Jos nuo arabit luopuisi terrorismista silloin lähtisi myös tiesulut pois. Jos meillä olisi täällä suomessa ryhmä mikä teksi vastaavanlaisia iskuja kyllä meillä olisi ollut jo aikaa sitten järeämmät keinot kuin mitä Israelilla on nyt eikä muut maat laittaisi hanttiin yhtään. Minä suorastaan ihailen Israelin tyyneyttä ja rauhallisuutta asiassa vaikka onkin jatkuvan terrorismin kohteena, mutta olen silti vaatimassa Israelilta kovempia otteita sodassa terrorismia vastaan.
en yhtään ihmettele, että israelilaisia vihataan niin paljon, järkyttävää touhua...
Kaikki muut ymmärtävät näkemänsä, ainoastaan nämä israelhihhulit yksisilmäisyydessään pitävät näkemäänsä hyväksyttävänä.
Mikähän kumma on heidän näkönsä ja ymmarryksensä pimittänyt. Kaiken muun lisäksi, he pitävät itseään kristittyinä!! Ehkä heiltäkin aikojen lopulla otetaan peite pois silmiltä niinkuin israelilaisiltakin.
Miten tää konflikti sai alkunsa.
Juutalaisille luvattiin alunperin koko alue myös nykyinen Jordania. Mutta yk ja britit muuttivat mielensä ja kun tää jako tehtiin (eli nk.palestiinalaiset saavat koko jordanian ja länsi rannan ja gazan ) niin Israelilaiset hyväksyivät asian yk:ssa, mutta arvatkaapa ketkä ei. Palestiinalaiset halusivat kaiken. ei edes pientä plänttiä saanut antaa Juutalaisille.
Sitten he aloittivat sodan ja menettivät alueita
Sitten v. 67 sodassa israel miehitti länsirannan.
Nykyään palestiinalaiset väittävät että terrori loppuu kun Israel vetäytyy miehitetyiltä alueilt eli länsirannalta ja gazasta. Nämä samat alueet oli heillä ennen v.67 sotaa siis n. 20 vuotta. olisivat silloin perustaneet palestiinalaisen valtion, mutta he vain jatkoivat terrorismia silloin ja halusivat ajaa Juutalaiset välimereen.
Sama tapahtuisi tänään.
Mitä tapahtui v. 2000 Israel oli valmis täyttämään melkein kaikki palestiinalaisten vaatimukset muistaakseni Jerusalemia myöden mutta Jasser Arafat ei tullut yhtään vastaan vaan he aloittivat tämän kansannousun, typerällä syyllä. Ariel Sharonilla oli palestiinalaisten viranomaisten lupa mennä temppelivuorelle eli se ei ollut provokaatio. Mutta tarpeeksi hyvä syy aloittaa verenvuodatus.
Kyllä tällaisissa kysymyksissä täytyy vähän joustaa, kaikkea ei voi saada
Olet lanseenannut tänne käsitettä Israelhihhuli. Voisitko vähän tarkemmin selittää keitä lasket kuuluvaksi tämän käsitteen alle? Tulkintani mukaan tarkoitat uskonnollisia kristittyjä, jotka tukevat Israelia tapahtukoon mitä tahansa. Sehän on tietysti naivia.
Millaista olisi sitten Israelin tuleminen, jota et laske hihhuloinniksi? Mitä mieltä olet esim. tuosta ohessa olevasta nimimerkin Vierailija kirjoituksesta?
Jossain toisessa yhteydessä taisit mainita, että, jos täällä kritisoi Israelia, niin syytetään heti natsi-Saksan sympatiteeraamisesta. Kukä täällä on sellaisia tulkintoja tehnyt? Olenhan minäkin syyttänyt joitain kirjoituksia antisemitismistä, mutta natsikytkentöjä en kyllä ole esittänyt.
Jos täällä onkin joitain kristittyjä, jotka tarkastelevat Lähi-idän tilannetta jostain kummallisesta näkökulmasta, niin eivät he ainakaan minulle mikään ongelma ole. Minä hyppään heidän kirjoitustensa yli. Koetko minään ongelmana toisaalta tälläistä avoimesti rasistista henkilöä kuin Nuoliristi?
ovat useimmiten kristittyinä itseänsä pitäviä ihmisiä, joille jokainen israelilaisten teko, olkoon kuinka brutaali tahansa, on oikeutettu ja jokainen palestiinalaisten suorittama teko on tuomittavaa. Useimmat näistä henkilöistä eivät selvästikään tunne Lähi-idän historiaa edes peruskoulun ala-asteen oppimäärän vertaa, vaan he ovat muodostaneet käsityksensä toisen israelhihhulin mielipiteiden varaan, joka on täysin kritiikitöntä israelilaisten teoille. Heidän kaikki tekonsa "pyhitetään" ja hengellistetään, jolloin lopputulos on väistämättä hihhulimainen.
Kysynkin sinulta, etkö ole todella huomannut tällä palstalla mainitunlaista kirjoittelua?
Ihan samalla tavalla jätän omaan arvoonsa ne päinvastaiset kirjoitukset, jotka ovat avoimen rasistisia ja jotka lietsovat antisemitismiä.
Olet ymmärtänyt hieman väärin erään lausumani. Sanoin siinä, että kun esiintyy kritiikkiä israelilaisia kohtaan, niin nämä hihhulit ovat oitis vetämässä natsien julmuudet esiin, yrittäen tällä tavoin syyllistää arvostelijoita. Kuitenkin tämän sukupolven edustajat eivät ole syyllisiä natsien 40-luvun julmuuksiin.
En kehottaisi sinua lukemaan valikoiden, sillä juuri valikoitu lukeminen saattaa johtaa hyvin yksisilmäiseen näkemykseen. (En tosin väitä että sinulla olisi sellainen)
Olin itsekin aikoinani jonkun sortin hihhuli, mutta käytyäni paikan päällä ja nähdessäni omin silmin tilanteita lähinnä juuri niillä lukuisilla tarkastuspisteillä, niin viimeistään silloin sain toisenkin silmäni auki.
Olen myös muutaman kerran laittanut tälle palstalle sangen provokatiivisia väitteitä, vain nähdäkseni, kuinka tosi hihhulit niihin reagoivat.
Se on ollut lähinnä hauskanpitoa hihhulien kustannuksella.
Se, miten tulisi tukea Israelia ilman hihhulointia, niin ehkä pääosin se onkin sellaista, mutta asiallista olisi mitata samalla mitalla kummankin osapuolen tekoja.
En silti ymmärrä mitä ongelmallista näiden mainitsemiesi hihhuleiden toiminnassa on. Ongelmaksi se alkaa muodostua sitten, jos heidän kritiikitön israelmyönteisyytensä tarkoittaa automaattisesti myös arabivastaísuutta. Ei heillä ole mitään tiedotusmafia tässä maassa. Kysymykseesi vastaan, että olen tosiaan tavannut sellaistakin kirjoittelua tällä palstalla. Kovinkaan merkittävää se ei kuitenkaan ole mielestäni ollut.
En ole kuitenkaan havainnut kovin monia kirjoittajia, jotka alkavat syyttämään natsismista toisia kirjoittajia. Sitä vastoin suuri osa kirjoituksista tällä palstalla on antisemitismin kyllästämiä vihakirjoituksia ja niihin on puututtuva.
En tiedä keitä tämän palstan kirjoittajia sinä pidät oikeina, mutta minun mielestänikannattaa lukea tarkkaan esim. nimimerkki Ateistin kirjoitukset. Hänen tietomääränsä alueen nykytilanteesta ja menneisyydestä on täysin ylivoimainen muihin verrattuna. Kirjoittajista sinä et ole lainkaan ainut, joka on ollut alueella.
Tasapuolisuus voisi tosiaan olla kaikkien osapuolten toimien mittaamista samalla tavalla. Kriittisyyttä on ositettava esim. palestiinalaishallintoa kohtaan korruptoituneisuudesta ja huonosta rauhanneuvotteluiden hoidosta. On myös seuhteutettava Israelissa tapahtuva väkivalta laajemmin alueen tilanteeseen. Sillä seudulla on paljon väkivaltaisempiakin valtioita.