Sanokaapa nyt rehellinen mielipiteenne Israelin ja Palestiinan tilanteesta!!!
Kenelle kuuluu Israelin maa?? Miten sen konfliktin saisi loppumaan??
Kenelle kuuluu Israelin maa?? Miten sen konfliktin saisi loppumaan??
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
kill 'em all
ja sitten taas toinen kostaa ja sitten toinen jne.
Gaza ja Länsiranta itsenäisiksi ja Golanin kukkulat takaisin Syyrialle. Jerusalem jaetuksi kaupungiksi. Arafat ja Sharon mullan alle. Viisi metriä korkea muuri Israelin rajoille. Sen jälkeen ei osapuolet voi syyttää kaikesta toisiaan.
homma poikki ja selvitettävä aivan toisella tavalla konfliktiin johtanet syyt. Nuo syyt ovat myös mahdollisesti johtneet ulkopuolisista kiihottajista, mutta voi olla muitakin. Toivoisin kyllä näkeväni kaksi Israel-Palestiinan itsehallintoaluetta, mutta saatan olla ihan väärässäkin. :)
isoa ydinpommia, niin johan rauhoittuu paikka pysyvästi.
evakkoon johonkin Afrikan maahan.
Jos maailman on välttämättä saatava noin pienelle alueelle kaksi erillistä valtiota, pitää Israelin ehdottomasti saada pitää kesäkuun 1967 saavutetut rajansa ja Jerusalem on annettava yksinomaan Israelin pääkaupungiksi, jonne muslimeilla on pääsy toistaiseksi Temppelivuoren alueen kohdalla.
Tietääkö kukaan toista pääkaupunkia, joka onkin jaettu kahden eri kansan kesken molempien pääkaupungiksi?
Palestiinalaisethan voivat julistaa pääkaupungikseen joko Gazan kaupungin tai Jerikon.
Miksi ruveta tekemään riitaa jo 3000 vuotta sitten Daavidin julistaman Jerusalemin pääkaupunkiasemasta Israelin valtiolle?
Rajat 1930-luvun perusteella. Maanrosvoajat kuriin...
EU:n sisäinen tutkimus: maailman rauhalle kaksi suurinta uhkaa ovat israel ja usa. Kyllä eu tietää...
Rettelöitsijät kuriin!!!
Mukavaa, kun välillä otit kantaa venäläisiin maanrosvoajiin.
Tarton rauhan rajat ovat ne oikeat Suomen rajat; yhdyn kantaasi...
Epäilenpä, että Tuomioja käy supattamassa EU:n poliittiset kannanotot Prodin korvaan, niin yksisilmäisiä EU:n käsitykset välillä ovat.
Shalom Israel ! Peace to USA ! :)))
Rauhasta:
Rauhaa on varmaan ihan turha odottaa niin kauan kuin Israel jatkaa uusien siirtokuntien rakentamista ja vanhojen laajentamista palestiinalaisalueilla.
Yksikään Israelin hallitus ei ole tätä keskeyttänyt huolimatta Oslon sopimuksesta. Propagandatemppuna puretaan aina pari "laitonta" (kv-lain mukaan kaikki laittomia)hökkelisiirtokuntaa, mutta tilastot osoittavat että siirtokuntalaisten määrä on kasvanut aina.
Kenelle maa kuuluu:
Historialliset omistussuhteet ovat aika kehno peruste, puolin ja toisin. 1900-luvun alussa vain n. 10% nykyisen Israelin alueen asukkaista oli juutalaisia. Tulevina vuosikymmeninä alueelle saapui lähinnä Euroopasta ja Yhdysvalloista tulleita ashkenaaseja, joilla ei puolestaan ole Israelin maahan sen suurempaa historiallista yhteyttä kuin Kiinan muslimeilla Libyaan.
Myös palestiinalaisten ja Neturei Kartan yms. antisionististen juutalaisjärjestöjen on turha kuvitella tässä vaiheessa että israelilaiset vain pakkaavat tavaransa ja lähtevät. Tosin tätä ei kai odotakaan kuin pieni vähemmistö.
Koska Israelissa valtaa on sen perustamisesta lähtien pitäneet tahot jotka haluavat pitää kiinni laajentumisesta, rauhaa ei saavuteta ilman ulkomaiden puuttumista asiaan. Hyvä aloitus olisi Yhdysvalloilta katkaista ne vuosittain sinne virtaavat miljardit, mutta sionistilobbaajien takia se tuskin tulee tapahtumaan.
Eli synkältä näyttää.
Tuttu kaiku on kirjoituksessasi...
Onneksi kuitenkin voin olla täysin eri mieltä kuin loppulauseesi, jossa toteat, että synkältä näyttää.
Tietysti, jos katsot asiaa ääripalestiinalaisten kannalta, niin näyttääkin tosi synkältä, koska Israel ilmeisesti vain tiukentaa otteitaan aseellisten terroristijärjestöjen johtajien suuntaan.
Jos sinulla on siellä ystäviä, voisit alkaa valmistella heille jäähyväiskirjeitä, sillä minä päivänä tahansa taas muutama heistä lähtee jonnekin kauas, mutta paratiisista en olisi niinkään varma...
Eli hyvältä näyttää, terroristien vähentämisen kannalta.
"Tietysti, jos katsot asiaa ääripalestiinalaisten kannalta, niin näyttääkin tosi synkältä, koska Israel ilmeisesti vain tiukentaa otteitaan----"
Koska jokainen tapettu siviili ja tuhottu koti luo uusia terroristeja, asiat sujuvat hyvin ainoastaan kansanmurhan kannalta.
Fanaatikolle tyypilliseen tapaan näet tietysti asian vain toisen osapuolen kautta. Fanaattisista mielipiteistä ei tämän konfliktin ratkaisemisessa ole mitään hyötyä. Naurettavinta tässä onkin että kiihkoilet asiasta johon sinulla ei todennäköisesti ole pienintäkään yhteyttä.
Minulla on alueelle hyvät yhteydet, varsinkin toisen osapuolen kanssa; en kerro, kumman...
Kansanmurhasta ei palestiinalaisten kohdalla ole puhettakaan:
Palestiinalaisista noin 96% on maltillisia ja väkivaltaa vastustavia, rauhaa toivovia normaali ihmisiä, mutta sitten on se 4% niitä mätämunia!
Jos ne pystyttäisiin alueelta likvidoimaan, alkaisi rauhalle olla toiveita!
Toivothan sinäkin, että ne palestiinalaisterroristit painuisivat sieltä vaikkapa Timuktuun?
"Palestiinalaisista noin 96% on maltillisia ja väkivaltaa vastustavia, rauhaa toivovia normaali ihmisiä, mutta sitten on se 4% niitä mätämunia!"
Eikö Israelin toimet sitten kasvata näiden "mätämunien" osuutta? Kansannousun aikana on tietääkseni tapettu n. 3000 palestiinalaista, kansanmurha sekin vaikkakin hidas. Et sinäkään usko että näistä edes enemmistö olisi terroristeja.
"Toivothan sinäkin, että ne palestiinalaisterroristit painuisivat sieltä vaikkapa Timuktuun?"
Minusta sekä palestiinalais- että israelilaisterroristit voisivat painua.
Juttusi kansanmurhasta palestiinassa on melkoista liioittelua. Todellinen kansanmurha tapahtui muutaman vuosi sitten esimerkiksi Ruandassa jossa noin puolen vuoden aikana tapettiin puolitoistamiljoonaa ihmistä. Samoin Kongon tapahtumia voi kuvailla sanoilla kansanmurha. Siellähän uhrien määrä nousi noin miljoonaan eikä kyseistä maata ole vieläkään rauhoitettu. Kun puhutaan kansanmurhasta niin tappamisen mittakaava on aivan eri luokkaa kuin mitä tapahtuu Palestiinassa.
Jos juutalaiset haluaisivat todella tappaa tai ajaa pois Gazasta ja länsirannalta kaikki palestiinalaiset niin he olisivat jo ajat sitten kyenneet siihen ylivoimaisella asearsenaalillaan. Todellisuudessa nimenomaan palestiinalaiset tähtäävät pommiterrorillaan mahdollisimman suureen tuhoon israelilaisten siviilien keskuudessa. Sen sijaan Israelin armeija yrittää helikopteri-iskuillaan ja erikoisjoukkojen hyökkäyksillään osua nimenomaan terroristeihin ja etenkin heidän johtajiinsa. Ero on asiaa tuntevalle silmiinpistävä.
En tietenkään väitä etteikö palestiinalaisilla olisi tiettyjä oikeuksia omiin alueihinsa. Terrorismi on kuitenkin väärä keino ajaa heidän asiaansa eikä sen puolusteleminen herätä luottamusta sen enempää palestiinalaisiin kuin heidän tukijoihinsa.
"Jos juutalaiset haluaisivat todella tappaa tai ajaa pois Gazasta ja länsirannalta kaikki palestiinalaiset niin he olisivat jo ajat sitten kyenneet siihen ylivoimaisella asearsenaalillaan.----"
Eivät voisi kahdesta syystä. 1) tätä politiikkaa kannattaa vain pieni vähemmistö Israelissa, vaikka kuin olisivat vallassa 2) ulkomaiden mielipide vaikuttaa Israelinkin toimiin. Siispä aggressiivisen laajentumisen kannattajat käyttävät hidasta siirtokunta-taktiikkaa.
Ihan mielenkiinnosta: miksi itse uskot että siirtokuntien rakentamista ja laajentamista jatketaan kun tiedetään minkälainen este se on rauhalle?
"Sen sijaan Israelin armeija yrittää helikopteri-iskuillaan ja erikoisjoukkojen hyökkäyksillään osua nimenomaan terroristeihin ja etenkin heidän johtajiinsa. "
Joo, täsmäiskuja ohjuksilla keskellä kaupunkia. En väitä että Israel (yksittäisiä sotilaita lukuunottamatta) välttämättä enää nykyään tarkoituksellisesti tappaa siviilejä - se vaan tuntuu olevan lähinnä sivuseikka.
"Terrorismi on kuitenkin väärä keino ajaa heidän asiaansa eikä sen puolusteleminen herätä luottamusta sen enempää palestiinalaisiin kuin heidän tukijoihinsa."
Kuka tässä terrorismia puolusteli, mitä nyt sinä ehkä Israelin valtioterrorismia?