Yhdysvalloista ja Iso-Britannista vuosi sitten syyskuussa alkanut pankkikriisi maksaa 10 000 dollaria henkeä kohti.
Maailman suurimmat kansantaloudet ovat menettäneet 10 000 dollaria yhtä henkeä kohti rahoittaessaan ja pelastaessaan pankkijärjestelmää viime vuonna alkaneelta kriisiltä.
BBC:n tekemät laskelmat perustuvat kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n G20-maiden talousministereille luovuttamille tiedoille. Laskelmat kertovat, että näiden maiden veronmaksajat ovat menettäneet kaikkiaan 10 biljoonaa, so. 10 000 000 miljoonaa dollaria pankkikriisissä.
Yhdistynyt Kuningaskunta ja Yhdysvallat ovat menettäneet eniten, Britannia on menettänyt eniten suhteessa kansantuloonsa - 94%; Yhdysvallat - 25% BKT:stä.
Tämä vastaa 30 000 dollaria yhtä Britannian kansalaista kohti; ja yhtä amerikkalaista kohti se maksoi 10 000 dollaria.

Vastaukset 2
Vanhimmat
kohti, Iirohan voisi kertoa tarkan luvun?
Tietääkö HintMannet?