Montako päivää

Matti Vanhanen tulee olemaan tästä eteenpäin Suomen pääministerinä? Tässä olisi vedonlyöntitoimistoille hyvä rahapeli. Ehkei kuitenkaan RAY:n peliksi. Taitaa vain muutamien päivien kertoimet mennä nyt aika pieniksi.

Eilisessä tv-ohjelmassa "Matin talot" ladattiin sellaisia väitteitä, että ne joko johtavat Vanhasen eroon sen vuoksi, ettei hän enää täytä perustuslain ministerille asettamaa vaatimusta rehellisyydestä, taikka sitten oikeusprosessiin, missä Vanhanen perää kunninansa puoleen toimittaja Ari Korvolaa ja muita ohjelman tekijöitä vastaan. Oma veikkauksesi on se, että Ari Korvolasta tuli nyt pääministerin kaataja. Hän on kokenut toimittaja, jolla taitaa olla takataskussaan nyt niin vankka näyttö, ettei siitä venkoilla irti. Tuskin tällaista ohjelmaa olisi päästetty ulos, elleivät fakta ole pitäviä. Niin rankkoja väitteitä ohjelmassa esitettiin.

Ohjelma oli muutenkin kaiken kaikkiaan kuvaava. Siinä tuotiin hyvin esille, miten kepulaiset ovat olleet junailemassa asioita pöyvän molemmilla puolilla. Tästä Kepusäätiöstä taitaa löytyy vielä vaikka kuinka paljon pengottavaa. Siitä ja muista kepulaisten hallinnoimista pajoista tuli tutkivalle medialle todellinen kkultakaivos.

Oghelma esitettiin aivan mainioon aikaan. Hallitus antaa huomenna vaalirahasotkuja koskevan tiedonannon. Saa nähdä voivatko hallituspuolueiden edustajat katsoa edelleen tätä uuttakin tietoa läpi sormien ja äänestää Vanhasen luottamuksen puolesta. Itse odotan, että Vanhanen kuitenkin normaaliälyisenä miehenä osaa tehdä omat johtopäätöksensä ja erota itse. Eroilmoitus voi tulla jo tänään. En pitäisi sitä minään ihmeenä. Hallituskriisi näyttää nyt enemmän kuin todennäköiseltä.

15

141

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • K "Apila" Kepulimies

      MV on jo eronnut asiaa ei vain vielä ole julkistettu.

    • _.

      Hauskaa tavallaan on, että tuohonkin avaukseen kepulaiset tullevat vastaamaan, että kyse on ajojahdista.
      Kepulaiset kun kokevat keiken itseensä kohdistuvan kritiikin ajojahtina, vaikka se olisi tottakin.
      Siitä ei voi päätellä muuta kuin, että kepulaiset haluavat salata totuuden noissa tietyissä asioissa.
      Sellaista on kepulainen aikanaan täälläkin kovasti kehuttu "avoimuus".

    • Matti Talontekijä

      kostautui yllättävän nopeasti, tosin tuohon ohjelmaan on tehty pohjatyötä ja paljon. Se oli yllätys, että paljonko kaverit on nostaneet palkkioita säätiöstä ja Ray rahoittanut kymmenillä miljoonilla... Ja päättäjinä samat kaverit.. Se siitä suomen puhtoisesta maineesta - yhtä puhdasta kuin kotimaiset elintarvikkeet....
      Korvola pitäisi valita vuoden toimittajaksi ja itsenäisyyspäivänä palkittava mitalilla, uskomattoman taitava kaveri, oli siinä STT doping-jupakassakin lopulta oikeassa..

      • Korvola on yksi taitavimmista toimittajista mitä Suomesta löytyy. Kyllä tämä dokumentti ansaitsee vuoden Jussi-patsaan dokumenttien sarjassa. Korvola saattoi lyödä tällä nimensä myös Suomen historian oppikirjoihin pääministerin kaatajana ja epärehellisyyden lopullisena paljastajana.

        Kepu-ukkojen mielestä Vanhanen löi toimittajat 6-0. Korvola teki seuraavassa erässä useamman hattutempun ja luvut ovat nyt pääministerin tappioksi 6-12. Viimeisessä erässä pääministeri taitaa notkahtaa sitten sillasta selälleen, jos painitermejä saa tässä yhteydessä käyttää.


      • Matti Talontekijä
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Korvola on yksi taitavimmista toimittajista mitä Suomesta löytyy. Kyllä tämä dokumentti ansaitsee vuoden Jussi-patsaan dokumenttien sarjassa. Korvola saattoi lyödä tällä nimensä myös Suomen historian oppikirjoihin pääministerin kaatajana ja epärehellisyyden lopullisena paljastajana.

        Kepu-ukkojen mielestä Vanhanen löi toimittajat 6-0. Korvola teki seuraavassa erässä useamman hattutempun ja luvut ovat nyt pääministerin tappioksi 6-12. Viimeisessä erässä pääministeri taitaa notkahtaa sitten sillasta selälleen, jos painitermejä saa tässä yhteydessä käyttää.

        että onko kepun todellinen motiivi ollut asuinkustannusten kallistuminen pääkaupunkiseudulla, pitää muistaa, että koko olemassa oloaikansa kepun on vastustanut pääkaupunkiseudun kasvamista ja ihmisten muuttamista sinne. Alunperin ajatus on varmaan ollut maajussien jälkeläisille järjestää edullisia asuntoja, mutta sitten ajatus on matkan varrella muuttunut. Ei ihme, että palkankorotuksia on jouduttu vaatimaan, kun kepukin on ajanut mahdollisimman kallista asumista ja samat reppanat on joutuneet maksamaan kepun "alueellistamisen" ja muut turhat tuet kepu seuduille. Ei ihme, että Vihriälä lähti vauhdilla Ray´stä, taisi tietää enemmän kuin halusikaan...


    • "Jos vielä jotain paljastuu.."
      • -Jäbä

        "Valitsemasi media ei ole enää saatavilla"

        Miksiköhän noin?


      • No jopas on
        -Jäbä kirjoitti:

        "Valitsemasi media ei ole enää saatavilla"

        Miksiköhän noin?

        Piti olla näkyvillä 30 päivää.
        Aamulla katsoin lähetyksen sieltä.
        Äkkiäpä tosiaan poistui.
        Mutta miksi?
        Kuka nyt on lähetellyt uhkauskirjeitä?


    • Wäinö Tennari

      että sinä vanha punikkipaska kaluat puunjuuria alta päin.

      • Eliot Ness

      • roskaropotti

        parasta ennen pvm. meni ajat sitten. tunneista vaan on kysymys.


    • -Jäbä

      Kerrottiinko ohjelmassa, mikä on keskustan nuorisosäätiön tarkoitus? Eli mitä asioita se on yhteiskunnassa edistämässä säädekirjansa mukaan?

      En valitettavasti nähnyt ohjelmaa ja alempana annettu linkkikin kertoo vain, ettei se ole enää Ylen Arenassa saatavilla.

      YLEn aiemman tyylin tuntien, on helppo tehdä ohjelma, jossa esitetään tukuittain vihjailuja, joilta kuitenkin putoaa pohja pois heti, kun kaikki asiafaktat asetetaan pöytään.

      Yksi tosiasiahan on, että kaikilla vanhoilla puolueilla on useita säätiöitä, joilla on hienot yhteiskunnalliset tarkoituspykälät, mutta niiden tehtävä on ainoastaan kerätä lahjoituksia, jotta puolueita voidaan rahoittaa. Nyt näyttäisi siltä, että tämä kepun säätiö on nostettu tikun nokkaan jostain syystä yksinään.

      Jos syytä pitää epäillä, niin se ei ole poliittinen ajojahti, vaan toimittajien oma kunnianhimo kollegojensa silmissä, että pressiklubilla saisi paljon selkääntaputuksia ja mainetta "kovana jätkänä".

      Ohjelmaa näkemättä osaan sanoa vain sen, että YLE on nähtävästi taas astunut siihen journalistien joukkoon, joilla ei ole tavoitteena oikean kuvan antaminen poliittisista säätiöistä, vaan pelkkä sensaation haku eräänlaisella 7-päivää -journalismilla.

      -Jäbä

      • aswe3

        Eli ohjelmaa näkemättä tyrmäät sen toimitajien ammattitaidottomuutena ja tarkoitushakuisuutena.
        Lievennät tyrmäystä sanalla"nähtävästi".
        Nähtävästi se olisi sinunkin nähtävä, miten liekin jäänyt näkemättä?
        Tule varmaan uusintana, tollota silloin niin, ettei tarvitse arvailla.


      • -Jäbä
        aswe3 kirjoitti:

        Eli ohjelmaa näkemättä tyrmäät sen toimitajien ammattitaidottomuutena ja tarkoitushakuisuutena.
        Lievennät tyrmäystä sanalla"nähtävästi".
        Nähtävästi se olisi sinunkin nähtävä, miten liekin jäänyt näkemättä?
        Tule varmaan uusintana, tollota silloin niin, ettei tarvitse arvailla.

        Yksipuolisuus lienee oikea peruste ohjelman tyrmäämiseen, minkä en usko muuttuvan ohjelman näkemisestäkään.

        Asioiden yksipuolinen kuvaaminen ei nimittäin anna koskaan asiasta todenmukaista kuvaa, ja todenmukainen kuva on journalismin tehtävä - siis oikesan journalismin tehtävä, ja juuri sen journalismin tehtävä, jota "julkisen median palvelumaksua" rahoituksekseen havittelevan YLEn pitäisi harrastaa eikä mitään 7-päivää skandaalijournalismia.

        -Jäbä


    • ex- rakennuspomo

      Oikein hyvä että korruptio näin paljastetaan.

      Nyt pitää vaan mennä loppuun saakka, eikä jättää tutkimuksia vain kepulaisiin, vaikka he kieltämättä ovat varsin pahoin ryvettyneetkin ja kovasti mielellään kaikessa hämärässä mukana olleet

      Olen itse valmis paljastamaan kuinka vuosien saatossa olen junaillut erilaisia etuuksia Helsingin Kokoomus ja SDP pomoille vastineeksi rakennushankkeiden suosiollisuudelle. Demarit olivat erityisen vaativia, jo kaavavaiheessa rakennushankkeita piti voidella jotta kaava saatiin mieleiseksi. Kokoomuslaiset sentään osasivat olla suoraan pyytämättä lahjuksia. Nyt kun itse olen eläkkeellä voisin nuo tietoni antaa toimittajille käyttöön. Saataisi muutaman muunkin uusmaalaisen kansanedustajan (kaikista kolmesta puolueesta) paikka tulla vapaaksi

      Median mielenkiinto lopahtaa helposti kun yksi pää on saatu vadille, ja nyt se alkaa olla tarjottimella. Olisikin syytä perustaa joku tutkimuselin selvittämään näitä maan tavan mukaan tehtyjä "tilauksia" joista lasku on unohtunut lähettää ja maksaa.

      Hyvä että politiikkaan saadaan laajemminkin ryhtiä, ei vain Kepuun

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      84
      1359
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      52
      987
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      370
      808
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      142
      769
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      699
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      123
      692
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      658
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      625
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      612
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      604
    Aihe