Turun vesimaksuihin valtava korotus v. 2011

Tänään paikallislehti Turun Tienoo kirjoittaa otsikolla ”Turun vesitaksaan kovat paineet”:

”Kaupungin vesilaitos ei pysty saamaan aikaan nykytaksoilla sellaista tulosta, että se kattaisi kustannusten nousun ja mahdollistaisi riittävän investointitason.

Nykyisin vesimaksu on 1,13 euroa ja jätevesimaksu 1,41 euroa kuutiolta ilman arvonlisäveroa. Korotustarve on erityisen suuri vuosina 2011 ja 2012.

Vesilaitoksen taloussuunnitelmassa on pyritty ottamaan huomioon Turun Seudun Vesi Oy:n toiminnan alkaminen vuonna 2011. Kustannukseksi on arvioitu 0,72 euroa kuutiolta.”

On merkittävää, että kuluttaja joutuu maksamaan lisäksi arvonlisäveron!

Tällä hetkellä vesi jätevesi maksaa 3,14 euroa kuutiolta (sis. ALV). Talousveden hinnankorotus v. 2011 on huima - 63,7 %.

Uutisen mukaan vesi jätevesi maksaa v. 2011 4,02 euroa kuutiolta (sis. ALV).

Onkohan 4 euroa jo jonkinlainen kipuraja veden hinnassa?

On ilmeistä, että v. 2012 tulee taas uusi korotus, kuten lehtiuutinen ennustaa! On ilmeistä, että Kakolan jäteveden puhdistamon suurten kustannusten takia myös jäteveden isosta hinnankorotuksesta ilmoitetaan piakkoin!

Joko nyt viimeistään turkulaiset hoksaavat, että TSV Oy:n tekopohjavesihankkeesta ei tule muuta kuin valtavat vesimaksut kaupunkilaisten maksettaviksi? Loppukin raha häviää kansalaisen kukkarosta pilviä hipoviin Turun vesimaksuihin!

Lisäksi voidaan todeta, että tekopohjavettä ei tule Turkuun v. 2011 eikä koskaan, koska TSV Oy ei saa lupia asiassa koskaan kuntoon!

Suoraputkiratkaisu toisi riittävästi Kokemäenjoen vettä Turkuun Halisissa puhdistettavaksi talousvesiasetuksen mukaiseksi vedeksi. Vesiputkien uusimista olisi oleellisesti tehostettava.

On ikävää, kun TSV Oy on hukannut tekopohjavesihankkeeseen ainakin 90 milj. euroa lainavaroja, joista pääosan maksavat vesilaskuissaan turkulaiset, vaikka kaupungin talous on muutenkin todella pahasti kuralla!

Hannes Heikkilä
12894
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Jos korotus olisi tuo 63,7 %, maksaisi vesi 36 euroa henkilöltä. Oikeasti kai vielä enemmän, koska ehditäänhän tuota maksua ainakin pariin otteeseen korottaa ennen vuotta 2011.

Äänestä
  • Laskussasi ei näyttäisi olevan mukana veden lämmitys, joka vie vien myös osan maksusta. Kun asuntoyhtiöt siirtyvät lain edellyttämään veloitukseen (vesikulut laskutetaan jokaiselta todellisten kustannusten mukaan), laskusi lpoousumma moninkertaistuu. Laske sitten veden hinnan korotuksen vaikutus vesikuutioon. Sorry!

    Äänestä

Luo vaan suuremmat korotuspaineet.

Äänestä
  • antas turkulaisille ihan ilmatteeks jonkin määrän vettä.Saihan M.Vanhanenkin ilmaset talopuut.

    Äänestä

  • Nummisuutari Pusulasta kirjoitti:

    antas turkulaisille ihan ilmatteeks jonkin määrän vettä.Saihan M.Vanhanenkin ilmaset talopuut.

    Kyllä me turkulaiset jo tiesimme etukäteen, että vesimaksu nousee kovasti tulevaisuudessa. Me kyllä haluamme sitä pohjavettä, sehän on todella puhdasta. Jotkut häiriköt vain yrittävät mollata meitä turkulaisia aivan turhalla propakandalla. Me kaikki muistamme professori Verran Suomen Ympäristökeskuksesta ja mitä hän Turun Sanomissa sanoi; Metyylielohopea juomavedessä ei koskaan ole aiheuttanut terveyshaittoja. Kalansyöjät vain saattavat kärsiä syötyään liikaa kalaa, koska metyylielohopea tarttuu vain kalaan ja sitä kautta ihmiseen. Ollaan vaan rauhassa, onhan Turun Yliopistokin tutkinut Kokemöenjoen sedimentit ja ne on todettu hyviksi. Limnologi Oravainen sanoo, että Kokemäen vedessä ei ole prosenttiakaan viemärivettä.Muistakaa, että Turun Seudun Vesi Oy:n toimitusjohtaja sanoi turkkarissa, että metyylielohopeaa ei ole olemássakaan ja hän on asiantuntijamme vesiasioissa.
    Loimaalaiset ja virttaalaiset ovat vain kateellisia. kun me saamme hyvää ja raikastas juomavettä. Merän vesilaitoksemme johtajakin sanoo, että poliovirukset eivät kestä aurinkon valoa.
    Kyllä me maksamme ilomielin pohjavedestä vähän korkeamman hinnan. Eihän se ole pakko käyttää vettä niin paljoa. Se kyllä meitä vähän arveluttaa, kun vettä kehutaan niin paljon. Onkohans se lopulta niin terveellistäkään. Se vesi on kylläkin terveysvaikutteista, kun metyylielohopean sivutuotteena syntyy B12 vitamiiniakin.

    Äänestä

  • Turkulainen, joka uskoo asiantuntijoitamme kirjoitti:

    Sanotaan "ettei se ole tyhmä joka pyytää,vaan se joka maksaa".Turun tautihan on tunnetusti aika kallis sairaus!!!!

    Äänestä

  • Vesitietoa kirjoitti:

    Sanotaan "ettei se ole tyhmä joka pyytää,vaan se joka maksaa".Turun tautihan on tunnetusti aika kallis sairaus!!!!

    Vesilaitokselta tulevat laskut pitää vedenkäyttäjän maksaa! Ei siinä ole vaihtoehtoja. Jos et maksa, ulosottomies on pian ovellasi!

    Toisaalta - "Sitä saa mitä tilaa."

    Turkulaiset kaupunginvaltuutetut erehtyivät tilaamaan turkulaisille typerän tekopohjavesijärjestelmän kaupunginvaltuuston kokouksessa 13.12.1999. Tekopohjavettä ei koskaan edes tule Turkuun, koska Turun Seudun Vesi Oy ei saa lupia hankkeen toteuttamiseksi. Pitää toki hyödyntää kallista ranskalaisputkea, jotta se ei menisi ihan hukkaan (putki 50 milj. euroa ja sen kaivaminen maahan 35 milj. euroa).

    Nyt alkaa turkulaisilla maksun aika! Ja ylikorkea vesimaksu Turussa jatkuu Turun Seudun Vesi Oy:n jättilainojen (170 milj. euroa) takaisinmaksun ajan eli vuoteen 2040 saakka!

    Äänestä

  • Hannes Heikkilä kirjoitti:

    Eikö tuolta voitaisi tasoittaa vesimaksua? Vai onko nää eri momenteissa, eikä voi kirjata yhteen?

    Äänestä

  • vaan yksi kukkaro kirjoitti:

    Eikö tuolta voitaisi tasoittaa vesimaksua? Vai onko nää eri momenteissa, eikä voi kirjata yhteen?

    Vesihuoltolain (9.2.2001/119) 18 § 1 momentin mukaan:

    "Vesihuollon maksujen tulee olla sellaiset, että pitkällä aikavälillä voidaan kattaa vesihuoltolaitoksen investoinnit ja kustannukset. Maksuihin saa sisältyä enintään kohtuullinen tuotto pääomalle."

    Saman pykälän kolmannen momentin mukaan vesihuoltoa voidaan tukea kunnan ja valtion varoista, mutta tämä tarkoittaa sitä, että kunta kustantaa haja-asutusalueilla verkoston laajentamiseen tarvittavat taloryhmän runkoputket mutta ei kaivamiskustnnuksia ja valtio saattaa antaa vesihuoltomäärärahoja pienille kunnille, joissa on pitkät välimatkat vedenottamolta asutukseen.

    Näin ollen - Turku Energian voittoja ei ole mahdollista käyttää vesimaksujen alentamiseen Turussa. Itsehän turkulaiset päättäjät ovat kaupunginsa tähän tilaan ajaneet typerällä päätöksellään 13.12.1999 eikä virheellistä päätöstä ole vieläkään muutettu!

    Sitä saa mitä tilaa!

    Äänestä

Kerran viikossa peseytyminen riittää. Keskiajalla peseydyttiin kerran kuukaudessa, ja Turkuhan tunnetusti on historiastaan ylpeä kaupunki.

Vaatteita ei tarvitse pestä kuin joka kolmas kuukausi.

Äänestä
  • kiihdyttää hinnannostoa. Näin kävi viimeksikin.

    Äänestä

  • historia toistaa itseään kirjoitti:

    kiihdyttää hinnannostoa. Näin kävi viimeksikin.

    Aamulehti: Tampereen jätevedessä jälleen polioviruksia
    STT 8.10 2009 02:01:25

    Tampereen jätevedestä on jälleen löytynyt vaaralliseksi luokiteltuja polioviruksia, kertoo Aamulehti. Viime kuussa otetuista näytteistä tehty viruslöydös on jo neljäs.

    – Kaikilla löydetyillä viruksilla on mitä todennäköisimmin yhteinen alkuperä. On selvää, että Tampereella on krooninen polioviruksen erittäjä, sanoo lehden haastattelema laboratorionjohtaja Merja Roivainen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL).

    Jätevedestä löydetyt virukset ovat lähtöisin rokotteesta, joka on sisältänyt elävää poliovirusta.

    Virusta erittävällä henkilöllä on todennäköisesti immuunipuutos. Hänen jäljilleen yritetään päästä lisäämällä näytteiden keräämistä eri puolilta Tamperetta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hannes Heikkilä kirjoitti:

Tänään paikallislehti Turun Tienoo kirjoittaa otsikolla ”Turun vesitaksaan kovat paineet”:

”Kaupungin vesilaitos ei pysty saamaan aikaan nykytaksoilla sellaista tulosta, että se kattaisi kustannusten nousun ja mahdollistaisi riittävän investointitason.

Nykyisin vesimaksu on 1,13 euroa ja jätevesimaksu 1,41 euroa kuutiolta ilman arvonlisäveroa. Korotustarve on erityisen suuri vuosina 2011 ja 2012.

Vesilaitoksen taloussuunnitelmassa on pyritty ottamaan huomioon Turun Seudun Vesi Oy:n toiminnan alkaminen vuonna 2011. Kustannukseksi on arvioitu 0,72 euroa kuutiolta.”

On merkittävää, että kuluttaja joutuu maksamaan lisäksi arvonlisäveron!

Tällä hetkellä vesi jätevesi maksaa 3,14 euroa kuutiolta (sis. ALV). Talousveden hinnankorotus v. 2011 on huima - 63,7 %.

Uutisen mukaan vesi jätevesi maksaa v. 2011 4,02 euroa kuutiolta (sis. ALV).

Onkohan 4 euroa jo jonkinlainen kipuraja veden hinnassa?

On ilmeistä, että v. 2012 tulee taas uusi korotus, kuten lehtiuutinen ennustaa! On ilmeistä, että Kakolan jäteveden puhdistamon suurten kustannusten takia myös jäteveden isosta hinnankorotuksesta ilmoitetaan piakkoin!

Joko nyt viimeistään turkulaiset hoksaavat, että TSV Oy:n tekopohjavesihankkeesta ei tule muuta kuin valtavat vesimaksut kaupunkilaisten maksettaviksi? Loppukin raha häviää kansalaisen kukkarosta pilviä hipoviin Turun vesimaksuihin!

Lisäksi voidaan todeta, että tekopohjavettä ei tule Turkuun v. 2011 eikä koskaan, koska TSV Oy ei saa lupia asiassa koskaan kuntoon!

Suoraputkiratkaisu toisi riittävästi Kokemäenjoen vettä Turkuun Halisissa puhdistettavaksi talousvesiasetuksen mukaiseksi vedeksi. Vesiputkien uusimista olisi oleellisesti tehostettava.

On ikävää, kun TSV Oy on hukannut tekopohjavesihankkeeseen ainakin 90 milj. euroa lainavaroja, joista pääosan maksavat vesilaskuissaan turkulaiset, vaikka kaupungin talous on muutenkin todella pahasti kuralla!

Hannes Heikkilä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu