Olen ymmärtänyt, että "parhaita" uskovia sanotaan Jumalaa pelkääviksi tyyliin: "Hän on/oli Jumalaa pelkäävä ihminen".
Miksi?
Toisaalta kerrotte kaiken aikaa, kuinka äärettömän hyvä Jumalanne on. Miksi häntä pitää pelätä?
Jumalan pelko
18
133
Vastaukset
- se pelkääminen
liene lähinnä Jumalan kunnioittamista.
- Kokemust on
sama juttu työmaalla, kun pomo tulee niin pinkastaan kiireellä töihin vaikka muulloin on istuskeltu. Eli kysymys on varmaankin siitä, että Jumala on kaikista korkein ja päätösvaltaisin jota tulee kunnioittaa. Moni alokas pelkää armeijassa esimiehiäänkin ja kai sääkin jotain olet ainakin joskus pelännyt?
- S.A.
Muutama viikko sitten Jumala antoi minulle yhtenä iltapäivänä selkeästi tehtävän: Minun pitäisi mennä seuraavana päivänä yhden työkaverini juttusille ja puhua hänelle kahdesta asiasta. Illalla sain vielä kolmannen asian, josta pitäisi puhua. Jumalaan ja totuuteen nämä asiat selvästi liittyivät.
Ei olllut loppujen lopuksi aivan täysin helppoa mennä juttelemaan Jumalasta ja totuudesta työkaverille. Mennä puhumaan kasvokkain asioita, joista meillä varmasti on erilainen näkemys. Pieni ihmispelko tuollaisissa tilanteessa kyllä on estämässä keskustelun toteuttamista. Jumalan antama tehtävä tuli kuitenkin niin selkeänä, että en antanut ihmispelon estää. Tuli ennemminkin "pelko" siitä, että mitäs jos jätän käyttämättä Jumalan antaman mahdollisuuden. Tapahtuisiko tämän ihmisen elämässä ehkä kohta jokin sellainen muutos, jonka vuoksi hän etääntyisi kaikesta Jumalaan liittyvästä niin kauas, ettei hän (kenties koskaan) olisi enää avoin evankeliumille?
Tuossa toteutui se sanonta, että enemmän pitää pelätä Jumalaa kuin ihmisiä. - september*
Termillä 'Jumalan pelko' tarkoitetaan Jumalan kunnioittamista ja toisaalta luottamista. Jumala on enemmän kuin kukaan meistä voi käsittää. Hän on Luojamme ja ansaitsee kiitoksemme ja kunnioituksemme. Jumalaa pelkäävä ihminen ei tunne kauhunsekaista pelkoa Häntä kohtaan, vaan nöyrää ihmetystä ja kiitollisuutta.
Ateistille Jumala ei ehkä merkitse mitään, mutta agnostikko voi jopa pelätä Jumalaa sanan yleisessä merkityksessä. Luulen, että useimpien ihmisten väärän jumalanpelon juuret juontavat jo varhaislapsuuden aikaisiin kokemuksiin. Niihin, joiden perusteella jumalakäsitys on muodostunut. Oikaisemattomana väärä jumalanpelko vaikuttaa haitallisesti koko elämään.
HS:n pitkäaikainen pilapiirtäjä Kari Suomalainen julkaisi aikoinaan piiroskokoelman "Herran pelko on herran alku". Tiedämme hyvin, minkä herran pelosta on kysymys. Menestyäkseen ja pärjätäkseen tämän herran alaisuudessa / työtoveruudessa piti totella pullikoimatta. Harvat uskalsivat vastustaa epäsuosioon joutumisen pelosta. Seurasin melko läheltä erään mainitun herran lähipiiriin kuuluneen henkilön elämää enkä totisesti kadehtinut häntä. Säälitti.
Jumalaa pelkäävää ei tarvitse sääliä. Jumala on hyvä ja oikeudenmukainen. Hän kirkastakoon kasvonsa ja tehköön kaikista aidosti Jumalaa pelkääviä. * Psl.33:18,19. " < Katso, herran silmä valvoo niitä, jotka Häntä pelkäävät ja panevat toivonsa Hänen laupeuteensa, >"
130:4. "< Mutta sinun tykönäsi on anteeksiantamus, että sinua peljättäisiin. >"
* 2Kor. "< Koska meillä siis on nämä lupaukset, rakkaani,puhdistautukaamme kaikesta lihan ja hengen saastaisuudesta, saattaen pyhityksemme täydelliseksi Jumalan pelossa. >"
* Ilm. 14:7. ""
* Apt.10:34,35. "< Pietari alki puhua ja sanoi: Nyt minä totisesti käsitän, ettei jumala katso henkilöön, vaan että jokaisessa kansassa se, joka pelkää häntä ja tekee sitä, mikä on oiekin, on hänelle mieleen. >"
* Ja lopuksi vielä tämä. Yllä mainittujen muutamien Raamatusta poimimani Jumalan pelkoa oikeassa mielessä ymmärtettäessä.
Room. 8:15. "< Te ette ole saaneet orjuuden henkeä elääksenne jälleen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden hengen, jossa me huudamme. Abba Isä!"16. Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia. >"
* Tämä osoittaa sen, että meidän ei tarvitse elää prjuuttavassa pelossa, vaan kunnioittavssa ja turvallisesa Jumalan pelossa, jossa ei ole rangaistuksen alaisuutta, vaan parmminkin kiitos hedelmöivää iloa ja luottamusta Isään Jumalaan, Jeesusken kautta ja Hänessä.* "< Hän sanoi kovalla äänellä. Pelätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia, sillä hänen tuomionsa hetki on tullut. Kumartakaa ja palvokaa häntä, joka tehnyt taivaan ja maan, meren ja vesien lähteet. >"
- J Edgar
Mohikaani_27 kirjoitti:
* "< Hän sanoi kovalla äänellä. Pelätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia, sillä hänen tuomionsa hetki on tullut. Kumartakaa ja palvokaa häntä, joka tehnyt taivaan ja maan, meren ja vesien lähteet. >"
Eli usko ei riitä. Pitää vielä pelätäkin. Tai oikeammin kai: ensin pelätä ja sitten uskoa.
Mitenkähän asia on ilmaistu Raamatun alkukielillä? Tai edes latinaksi? Joku viisas varmaan tietää, koska kyseessähän on aika keskeinen ja tärkeä asia. Vai?
Pitääkö muuten myös Jeesusta pelätä vai ainoastaan Aabrahamilaista Jumalaa?
Kunnioittaa ja pelätä tarkoittavat kyllä vallan eri asioita. Sinun pitää kunnioittaa vanhempiasi, mutta jos pelkäät heitä (nykyaikana), jotain on pahasti vialla. - S.A.
J Edgar kirjoitti:
Eli usko ei riitä. Pitää vielä pelätäkin. Tai oikeammin kai: ensin pelätä ja sitten uskoa.
Mitenkähän asia on ilmaistu Raamatun alkukielillä? Tai edes latinaksi? Joku viisas varmaan tietää, koska kyseessähän on aika keskeinen ja tärkeä asia. Vai?
Pitääkö muuten myös Jeesusta pelätä vai ainoastaan Aabrahamilaista Jumalaa?
Kunnioittaa ja pelätä tarkoittavat kyllä vallan eri asioita. Sinun pitää kunnioittaa vanhempiasi, mutta jos pelkäät heitä (nykyaikana), jotain on pahasti vialla.Tuossa ylempänä kirjoituksessa "Esimerkki" olen kertonut yhden esimerkin siitä, mitä on Jumalan pelkääminen. Se, että pelkään Jumalaa enemmän kuin ihmisiä.
*
En usko, että sanakikkailuilla päästään yhtään lähemmäksi Jumalaa tai totuutta... - leahim
Mohikaani_27 kirjoitti:
* "< Hän sanoi kovalla äänellä. Pelätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia, sillä hänen tuomionsa hetki on tullut. Kumartakaa ja palvokaa häntä, joka tehnyt taivaan ja maan, meren ja vesien lähteet. >"
Sory Mohis kun sekaannun taas
veöjien väliseen jutusteluun.
Mieleeni muistui vain jostain kaukaa tämä:
Herran pelko on viisauden alku..Onko lause raamatusta?
- P.Elko
jumalien pelko oli kirjaimellista, jumalat asuivat ihmisten keskuudessa ja voivat tehdä pahaa jos heidät suututti,näin oli myös lähi-idässä jossa Israelin uskonto teksteineen syntyi. Uhka oli koko ajan olemassa, siitä pelko.
Kun Raamatun puhuu "Jumalan pelosta", sillä on moninaisia merkityksiä. Eteenkin Sanalaskujen kirjassa näitä merkityksiä esiintyy. Itse ymmärrän sen ennen kaikkea kunnioittamiseksi Jumalaa kohtaan. Sananlaskuista löytyy myös seuraava:(Sananl.8:13)"Herran pelko on pahan vihaamista...". Eli pelko ei tässä yhteydessä ole negatiivistä pelkäämistä vaan paremminkin kunnioittamista Jumalaa ja Hänen tahtoaan kohtaan, ja tästä seuraa positiivisia asioita elämään.
- J Edgar
Nähdäkseni kukaan ei vastannut kysymykseeni Jeesuksen pelosta. Pitääkö siis Jeesusta kunnioittamisen lisäksi myös pelätä?
- S.A.
J Edgar kirjoitti:
Nähdäkseni kukaan ei vastannut kysymykseeni Jeesuksen pelosta. Pitääkö siis Jeesusta kunnioittamisen lisäksi myös pelätä?
No, et ehkä tee tuolla tiedolla mitään.
Mutta: tässa on useammassa viestissä kirjoitettu, mitä Jumalan "pelkääminen" on. Paljon käytännön elämässä koettua Jumalan "pelkäämisestä". Kunnioituksesta on lähinnä kyse. J Edgar kirjoitti:
Nähdäkseni kukaan ei vastannut kysymykseeni Jeesuksen pelosta. Pitääkö siis Jeesusta kunnioittamisen lisäksi myös pelätä?
Ei Jeesusta tarvitse siinä mielessä pelätä, että Jeesus jotenkin satuttaisi tai tekisi pahaa kenellekään. Kyllä se "pelko" tässä yhteydessä liittyy siihen kunnioittamiseen.
- J Edgar
S.A. kirjoitti:
No, et ehkä tee tuolla tiedolla mitään.
Mutta: tässa on useammassa viestissä kirjoitettu, mitä Jumalan "pelkääminen" on. Paljon käytännön elämässä koettua Jumalan "pelkäämisestä". Kunnioituksesta on lähinnä kyse.Täälläkö saa kysellä vain asioita, joilla "tekee jotain"?
Kun luet filosofeja, suurin osa lukemastasi on sellaista, jolla et tee mitään. Silti filosofeja luetaan paljon ja kannattaa lukea.
Kyselen uskontoon liittyviä asioita mm. ymmärtääkseni uskovia ja heidän (kummallista) ajatuksenjuoksuaan paremmin. Uskovaksi en kuitenkaan erittäin todennäköisesti rupea. - Diana-ad-rem
mikä se Jumalantahto on....se on LAKI, ja nimenomaan kristinoppi ei kunnioita lakia, Jumalan tahtoa, vaan
polkee sen lokaan, koska haluaa tulla TOISEN omaksi. - ><><
J Edgar kirjoitti:
Täälläkö saa kysellä vain asioita, joilla "tekee jotain"?
Kun luet filosofeja, suurin osa lukemastasi on sellaista, jolla et tee mitään. Silti filosofeja luetaan paljon ja kannattaa lukea.
Kyselen uskontoon liittyviä asioita mm. ymmärtääkseni uskovia ja heidän (kummallista) ajatuksenjuoksuaan paremmin. Uskovaksi en kuitenkaan erittäin todennäköisesti rupea.Et sinä siihen voisi ruvetakaan,koska se on Jumalan teko.
Vasta sitten,kun Jumala Itse kutsuu sinua ja vetää sinua
puoleensa,sinä voit tehdä vapaan tahtovalinnan:rupeatko
vai et eli uskotko Häneen vai et halua uskoa.
Jokatapauksessa:Jumala esittää saman kutsun jokaiselle
ihmiselle omalla ajallaan jossainvaiheessa.
Koska Hän tahtoo pelastaa jokaisen ihmisen. - S.A.
J Edgar kirjoitti:
Täälläkö saa kysellä vain asioita, joilla "tekee jotain"?
Kun luet filosofeja, suurin osa lukemastasi on sellaista, jolla et tee mitään. Silti filosofeja luetaan paljon ja kannattaa lukea.
Kyselen uskontoon liittyviä asioita mm. ymmärtääkseni uskovia ja heidän (kummallista) ajatuksenjuoksuaan paremmin. Uskovaksi en kuitenkaan erittäin todennäköisesti rupea.Joo, no, tietysti aina kysellä saa. Vastasin niin kuin vastasin enemmän sen takia, että jos kysyjän ennakkoasenne on sellainen, ettei aio laittaa saamaansa tietoa käytäntöön, niin en viitsi vastata kovin pitkästi ja perusteellisesti... Tietysti joskus voi sattua niinkin, että joku on hyvin vahvasti evankeliumia tai muuta jumalallista vastaan, mutta silti pitää vaan päämäärätietoisesti puhua. Ja sitten voi käydä niin, että sitkeä vastustajakin tulee uskoon.
Sam Andreevitsh
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,824384Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242908Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt262815Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1142547Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172489Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1122228Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e1012180Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.6382058Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka342008MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141985